Google luopuu Android-sovellusten APK-paketoinnista Play-kauppapaikallaan

Diizzel

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 202
Google on tänään ilmoittanut luopuvansa APK-paketoitujen sovellusten vastaanottamisesta Androidin Google Play -kauppapaikallaan. Sen sijaan sovelluskaupassa tullaan käyttämään jatkossa valmistajan vuonna 2018 esittelemiä AAB-paketointeja. Muutos astuu voimaan elokuussa, josta eteenpäin uudet sovellukset on tarjottava kauppapaikalle AAB-paketoituina. Aiemmin julkaistut APK-sovellukset saavat kuitenkin säilyä ainakin toistaiseksi sellaisenaan.

Kuluttajille uusi paketointi näkyy jonkin verran pienempinä sovelluskokoina. Suuremmassa mittakaavassa AAB-paketointiin siirtyminen erittää Googlen sovelluskauppaa kilpailijoistaan, sillä se on ainoa AAB-paketoituja sovelluksia tarjoava alusta, minkä myötä muualle sovelluksiaan jakaakseen kehittäjien täytyy pakata omat APK-versionsa.

Lähde: Google, Android Authority
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071

Hessu

Tukijäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 420
Kui sattuski ajottumaan justiinsa siihen kun MS ilmoitti alkavansa tukemaan APK-paketteja Windowsissa :btooth:
Developereille tuli tieto tästä APK:n deprekoimisesta jo muistaakseni viime syksynä, eli on tiedossa ollut jo melko pitkään. Töissä meilläkin on siirrytty jo AAB-paketointiin muutamia kuukausia sitten. APK:than toimii käsittääkseni käsin jaeltuna, mutta play-kauppa lopettaa noiden tukemisen ainoastaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 282
Eli nyt ei sitten jatkossa enää tule/ei pysty ulkopuolisia paketteja asentamaan androidiin? Toki tietoturvaa lisää mutta joskus tilanteita jossa ulkopuolisen tekemä ohjelma saatetaan tarvita.
 

Diizzel

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 202
Eli nyt ei sitten jatkossa enää tule/ei pysty ulkopuolisia paketteja asentamaan androidiin? Toki tietoturvaa lisää mutta joskus tilanteita jossa ulkopuolisen tekemä ohjelma saatetaan tarvita.
Ei, vaan APK:t vain poistuvat Googlen omasta sovelluskaupasta. Ainakin toistaiseksi APK:t kyllä jatkavat toimintaansa puhelimilla itsellään ihan samaan tapaan kuin ennenkin.
 

Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 791
Mitä hyötyä tästä uudesta paketoinnista on? Miksi muuttaa toimivaa järjestelmää?
 

Hessu

Tukijäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 420
Mitä hyötyä tästä uudesta paketoinnista on? Miksi muuttaa toimivaa järjestelmää?
APK on paketoitu formaatti, kun taas .aab on publishing formaatti. Käyttäjälle näkyviä etuja ovat pienemmät sovelluskoot ja paremmin optimoitu kokonaisuus. Aab jättää suurimman osan vanhoista legacy -kirjastoista pois ja tuolla saadaan paljon turhaa romua roikkumasta sovelluksesta.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 767
Pienempi tiedostokoko tuon yllä olevan artikkelin mukaan. En sitten tiedä onko muita etuja.

edit: Jaha… Hessu jo ehti tuossa vastaamaan paljon itseäni paremmin :)
 

Timo 2

Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
11 791
paremmin optimoitu kokonaisuus.
Missä muussa tämä näkyy ihan käytännössä, kuin pienentyneenä sovelluskokona? Vai onko tämä vain sama asia jossain biossin versiossa lukee improve system stability, joka ei itsessään kerro mitään.

Tarkoitan että joo onhan pienempi sovelluskoko itsessään hyvä asia, mutta sitä tallennustilaa on nykyään sen verran paljon, että pienempi koko ei kuulosta kuluttajan kannalta merkittävältä asialta.

Eli kaikki hyödyt joita mainostetaan olisi hyvä kertoa mahdollisimman konkreettisesti missä se näkyy.
 

user9999

Platinum-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 019
Ars Technicalla tarinaa tuosta AAB (Android App Bundle).

For Google, Android App Bundles are a big deal. At Google I/O 2018, the company said that if every app switched to bundles, Google would save 10 petabytes of bandwidth per day, which is an incredible number, indicating the scale the Play Store operates at.

 
Viimeksi muokattu:

Hessu

Tukijäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 420
Missä muussa tämä näkyy ihan käytännössä, kuin pienentyneenä sovelluskokona? Vai onko tämä vain sama asia jossain biossin versiossa lukee improve system stability, joka ei itsessään kerro mitään.

Tarkoitan että joo onhan pienempi sovelluskoko itsessään hyvä asia, mutta sitä tallennustilaa on nykyään sen verran paljon, että pienempi koko ei kuulosta kuluttajan kannalta merkittävältä asialta.

Eli kaikki hyödyt joita mainostetaan olisi hyvä kertoa mahdollisimman konkreettisesti missä se näkyy.
Vaikka sitä tallennustilaa onkin paljon, niin minusta ainakin on erinomainen asia, että google ei jätä tuota legacya roikkumaan turhan takia joka ikiseen sovellukseen. Jos applikaation koko putoaa jonkun 40-50% kertarysäyksellä niin mielestäni tuo on hyvä uudistus joka tapauksessa. Nuo "optimizationit" ovat puhtaasti osia, jotka adaptoituvat järjestelmän kanssa paremmin (esim.teeman, värien yms. haistelut automaattisesti järjestelmästä).
Ihan virallisesta dokumentaatiosta löytyy oikein kattava esittely: Android App Bundle | Android Developers
Kuten sanottu, loppukäyttäjiin tuo ei paljoa vaikuta pl. edellä mainitut seikat. Developereille nuo muutokset näkyvät hyvinkin positiivisessa valossa (tämä on toki minun subjektiivinen näkemys).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 335
Jutusta ja keskustelusta puuttuu kokonaan yksi aspekti:


Google will require mobile developers to use an Android App Bundle for submitting applications to its Play Store from August 2021, optimising distribution and also requiring Google to hold the developer's private signing key.
Jutun kommenteissa heti ensimmäisenä:

End of privacy
So it appears that this is the way governments are going to tackle the end to end encryption problem.

Now the target of surveillance will have a Play Store update waiting for them to install a special version of Telegram or Signal and it will be signed with the developer key.

Well played, well played.

> Google also has an optional feature intended to reassure developers, called Code transparency for app bundles. This uses a second signing key, held only by the developer, and can be used to verify that the APK delivered by the Play Store matches what the developer built, _subject to some limitations_.

Of course :)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.04.2017
Viestejä
212
Minullekin tuli tuollainen mahdollisuus heti ensimmäisenä mieleen, yleensä näitä muutoksia ei tehdä ihminen ja yksityisyys edellä...

Googlehan on jo pitkään tehnyt sitä mikä oli vanhan, nyt jo seinästä poistetun sloganinsa vastaista... Kovasti tarvittaisiin joku vastustamaan heitä (joku jonka kautta pankkisovellukset jne. toimivat, olin muutaman vuoden ilman Googlea mutta sitten siitä tuli mahdotonta kun mikään ns. arkisovellus ei enää toiminut tai toimivat satunnaisesti...).
 

valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Jutun kommenteissa heti ensimmäisenä:
.​
.​
"Now the target of surveillance will have a Play Store update waiting for them to install a special version of Telegram or Signal and it will be signed with the developer key."​
Miksi olisi edes päivitys odottamassa? Ellen nyt väärin muista, niin Android vaatii oikeuden asentaa päivityksiä *käyttäjältä kysymättä*, eikä tässä ole edes täppää poiskytkettävänä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 335
Miksi olisi edes päivitys odottamassa? Ellen nyt väärin muista, niin Android vaatii oikeuden asentaa päivityksiä *käyttäjältä kysymättä*, eikä tässä ole edes täppää poiskytkettävänä.
Kyllä ainakin minulla Androidissa voi laittaa automaattiset päivitykset pois päältä. En päästä yhtäkään päivitystä automaattisesti asentumaan omassa puhelimessani.
 

valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Kyllä ainakin minulla Androidissa voi laittaa automaattiset päivitykset pois päältä. En päästä yhtäkään päivitystä automaattisesti asentumaan omassa puhelimessani.
Sama kokemus minullakin on aiemmista puhelimista mutta uutta puhelinta viritellessä tuli vastaan nämä automaattiset päivitykset.

Hyvät vinkit automaattipäivityksten estämiseen olisivat tarpeen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 335
Android 9 ja 10:ssä ainakin pystyy laittamaan automaattiset päivitykset pois, uudemmista Androideista en tiedä... toivottavasti niissäkin onnistuu.
 
Liittynyt
10.04.2020
Viestejä
379
Kyllä ainakin minulla Androidissa voi laittaa automaattiset päivitykset pois päältä. En päästä yhtäkään päivitystä automaattisesti asentumaan omassa puhelimessani.
Menee jo vähän aiheesta ohi... mutta samaa luulin itsekin, kunnes sattumalta huomasin automaattisesti jotain Google Play päivityksiä asenneltavan, vaikka kaikki automaagipäivitykset oli pois päältä.
Google voi siis ihan asetuksia huomioimatta tyrkkiä laitteeseen päivityksiä niin halutessaan.

Onneksi uudempaa Android-versiota ei sentään ole vaivihkaa päivitetty, vaan laite sitkeästi kyselee kerran päivässä josko heti vai myöhemmin asennetaan. Tarpeeksi pitkään kun on puhelin ollut uudelleen käynnistelemättä, päivittäinen kysely loppuu seuraavaan käynnistykseen asti. Sattuneesta syystä en haluaisi Androidia päivittää, joten olisi kiva pysyvästi estää. Ei vaan ole siihen mahdollisuutta ilman tehdasresettiä, jos senkään kanssa.

Edit: Luuri on siis Samsung Galaxy S9 ja Android versiota 9.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 335
sattumalta huomasin automaattisesti jotain Google Play päivityksiä asenneltavan, vaikka kaikki automaagipäivitykset oli pois päältä.
Itse en ole tainnut nähdä kuin jonkun play(-services) ja jonkun keyboardiin liittyvän (mutta ei itse sen applikaation) autopäivityksiä. Esim. googlen minkään muun softan en ole nähnyt autopäivittyvän, enkä varsinkaan muiden julkaisijoiden softapäivityksiä.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 481
Android 10 ei ainakaan ole yksikään sovelluspäivitys tapahtunut automaattisesti jos play kaupan asetuksista on automaattiset sovelluspäivitykset pois päältä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
106
Nyt keskusteltuun päivittelyyn: Google päivittää tuota Google Play Services ohjelmaa automaattisesti taustalla, ja se sisältää ison läjän kehittäjien tarvitsemia API:ta, joten se vaikuttaa oikeastaan käytännössä kaikkien sovellusten käyttäytymiseen. Jos tuolta löytyisi haavoittuvuus, olisi se hyödynnettävissä niin montaa reittiä että se on järkevä pitää päivitettynä käyttäjän tahdosta riippumatta. Tuo taustalla päivittyminen on ollut olemassa jo vuosia, aiemmin siitä ei vain ole ollut asennuksen aikana näkyvissä ilmoitusta. Lisäksi tuon kautta toimii Play kauppa sun muut, joten UI:n päivitykset yms tapahtuvat automaattisesti taustalla. Itse en ole tämän käytännön ystävä.

Tässä uudessa AAB muodossa on tosiaan jätetty paljon tauhkaa APK pakettiin verrattuna pois asennustiedoston koon pienentämiseksi, mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt vaikutus itse sovelluksen käyttöön. Kehittäjä voi pilkkoa sovelluksen pienemmiksi palasiksi, jotka ladataan tarpeen mukaan. Eli siis asentaessa Play kauppa näyttää ainoastaan pääsovelluksen koon, ja nämä muut palaset voivat sitten yllättää myöhemmin, kun laitteeseen pitäisi saada jostain lisää tilaa ominaisuuksia varten. Toinen potentiaalinen ongelma on alueet ja tilanteet, joissa ei ole kunnollista nettiyhteyttä saatavilla tai se on kallis. Toisaalta hyvien yhteyksien alueella oleville tämä ei ole mikään ongelma, nopeuttaa huomattavasti sovelluksen asentamista, ja pienentää sovellusten kokoa.
 
Liittynyt
10.04.2020
Viestejä
379
Itse en ole tainnut nähdä kuin jonkun play(-services) ja jonkun keyboardiin liittyvän (mutta ei itse sen applikaation) autopäivityksiä. Esim. googlen minkään muun softan en ole nähnyt autopäivittyvän, enkä varsinkaan muiden julkaisijoiden softapäivityksiä.
Huomatessani latausmerkin ja avatessani ilmoitusalueen meni ilmoitus niin nopeasti ohi, että ehdin vain päivityksen Google Play -tekstin nähdä vilaukselta. Silti, se oli automaattipäivitys. Mikä estää Googlea sen lisäksi/sijaan tekemästä muitakin päivityksiä niin halutessaan?
 
Liittynyt
10.04.2020
Viestejä
379
Android 10 ei ainakaan ole yksikään sovelluspäivitys tapahtunut automaattisesti jos play kaupan asetuksista on automaattiset sovelluspäivitykset pois päältä.
Tuota kymppiä juuri en halua, sillä se haittaa/estää mm. puhelujen nauhoituksia. Niitä lahon (oman) muistini takia tarvitsen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 335
Mikä estää Googlea sen lisäksi/sijaan tekemästä muitakin päivityksiä niin halutessaan?
Kerroin vain mikä oma kokemus on, että en ole nähnyt minkään muun autopäivittyvän kuin mitä tuossa aiemmin mainitsin. Voihan olla, että piilossa tekevät vaikka mitä. Mikä estäää googlea vaikka käräyttämästä jonkun kännykkää? Mitä vaan voi aina tapahtua, on kuluttajan omalla vastuulla luottaako johonkin tahoon vai ei.
 
Liittynyt
08.02.2019
Viestejä
1 253
Yksi todella merkittävä juttu Googlelle (ja monien maiden käyttäjille) tossa pienentyneissä softissa on puhtaasti siirretyn datan määrä. Varmasti hurja luku, miten paljon Googlen kaistojen käyttö putoaa jos jokaisesta jaellusta paketista (lue bundlesta) otetaan, vaikka vaivaiset 100-200kt roskaa pois. Todellisuudessa määrä on varmasti isompi, koska tosiaan jokainen bundle on optimoitu käyttäjän laitteelle. Tällä hetkellä kuitenkin ~73% maailman mobiililaitteista (>3 miljardia laitetta) löytyy Android ja jokaisessa laitteessa on varmaan keskimäärin kymmeniä sovelluksia asennettuna, niin datansiirtomääräthän on tähtitieteellisiä.

Toki tämä ei varmasti silti päivityspuolta tule paljoa muuttamaan, koska ilmeisesti Play Storen käyttämä bsdiff algoritmi muodostaa ilmeisen hyviä delta patcheja ihan APK puolellakin.
 
Liittynyt
10.04.2020
Viestejä
379
Kyllä ne toimii joissakin puhelimissa. Samsungilla ainakin on Galaxy storessa "ACR unchained" niminen sovellus mikä kuulemma toimii Android 11
Kiitos vinkistä. Pitää vilkaista ja kokeilla jos ei esteitä ilmene. :hmm:

Edit: Toimii "unchained" paremmin kuin vakio ja jää käyttöön. Sen verran pitää korjata, että aiemmin mainitsemani android-versiot muistin jostain syystä pykälää uudemmiksi mitä todellisuus oli. Varmuuskopioinnin jälkeen android tuli päivitettyä uudemmaksi, mutta mutta se rajoitti ACR:n toimintaa sen verran, että palasin (pysyvästi?) takaisin vanhaan versioon.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 473
Viestejä
4 163 448
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom