Forza Horizon 3 (PC, Xbox One)

Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 544
Vaikka pojalla toiminutkin PC:llä hyvin ilman mitään ongelmia niin täytyy kyllä olla onnellinen että on Xbox One X pelikoneena jos kuitenkin noin monella on ongelmia.
 
Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
3 998
Itse muistan, kun aikanaan ostin tuon ja kaupasta latautui noin 40MB, kunnes pukkasi virhekoodia tai lataus vain pysähtyi. Puhelimitse onneksi onnistui refund ja selitys oli, että Windowsin kauppa ei ole yhtä käyttäjäystävällinen kuin vaikka Steam.

Ostin tuon pelin sitten jonkun aikaa sitten uudestaan ja kaupan osalta kaikki sujui nyt hyvin. Onlinen kanssa on kyllä ongelmia ja yleensä Teredon joutuu käynnistämään uudelleen, mutta yksinpelissä sitä tulee muutenkin enimmäkseen ajeltua. Logitech Driving Forcen vakioasetuksissa torvi on kaasupolkimessa ja peli asettaa joka kerta käynnistäessä sille asetukselle ja se pitää itse vaihtaa. Kaatunut tuo ei onneksi ole kuin kerran noin 55 tunnin aikana.

Huikea peli tuo kyllä on ja mitään vastaavaa ei tällä hetkellä löydy. Need For Speedit ja The Crew jäävät kauas taakse.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 544
Huikea peli tuo kyllä on ja mitään vastaavaa ei tällä hetkellä löydy. Need For Speedit ja The Crew jäävät kauas taakse.
Juuri siksi ärsyttää muiden puolesta kun tämä on aivan huippu ajopeli. Toivottavasti ei keneltäkään pelikelvottomaksi jää peli ja toivottavasti PC-versio saa vielä vielä niin hyvät päivitykset ettei ongelmia olisi ollenkaan.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
143
Tuli hankittua peli pari päivää sitten ja nyt ei enää käynnisty. Alkukuvana vain vilahtaa näytöllä ja palaa työpöydälle. Ei auta wsreset. Eikä näköjään mitään muutakaan suostu asentamaan Storesta, joten odotellaanpa sitten jos tämä vaikka itsestään korjautuisi..

Onko tässä pakko hankkia Xbox One, kun hermo menee tällaiseen säätämiseen.

Oli muutoinkin aika kikkailu saada peli näkymään sekä omalla että pojan accountilla, mutta siihen kuitenkin löytyi hyvät ohjeet. Storen kummallisuuksien takia meinasi vain tuokin mennä pieleen, kun menin asentamaan +60gb pelin 120gb SSD:lle. Kun sitten aloin asentamaan peliä pojalle ja valitsin tuon saman aseman, niin eihän Store suostunut sitä valmista asennusta käyttämään, kun levyllä oli alle 60gb vapaata tilaa. Eli piti ladata tämä toisen kerran toiselle levylle ja nyt tässä on toistaiseksi 2 x Forza koneella.
Edellinen nyt lähinnä tiedoksi niille, jotka ajattelevat peliä useammalla accountilla käyttää. Hemmetisti kannattaa aikaa ja hermoja varata säätämiseen Storen kanssa.
 
Waldo

Niin elämä kuin videopelitkin tunteella.
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 344

Sitten on jossain muussakin vikaa jos ei suostu asentamaan mitää storesta. Päivitykset asennettu? Ja onko kokeiltu sellasta microsoftin omaa korjaustyökalua?

https://support.microsoft.com/en-us/help/4027498/windows-10-run-the-troubleshooter-for-apps
 
Zynerzkis

Juuh Okei
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
78
onko tuolle teredo tunneling kikkareelle mitää vinkkiä millä sen toimimaan sais jatkuvasti ku tuntuu että aina saa ropata sen toimimaan jos haluaa horizonia vetää. Eihä tuossa toimi huutokauppa eikä mikää ku ei nettiyhteyttä saa päälle.
 
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
54
Mikähän mahtaa olla kun peli ei välillä käynnisty. Eka ikkuna näkyy vain muutaman sekunnin ja palaa työpöydälle. Välillä sitte taas toimii normaalisti. Oon sovellus listasta tyhjentäny historiankin mutta ei auta.
 
Waldo

Niin elämä kuin videopelitkin tunteella.
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 344
Mikähän mahtaa olla kun peli ei välillä käynnisty. Eka ikkuna näkyy vain muutaman sekunnin ja palaa työpöydälle. Välillä sitte taas toimii normaalisti. Oon sovellus listasta tyhjentäny historiankin mutta ei auta.

Ei auttanut myöskään "WSRESET". Ongelmaan auttoi ratkaisu: Asenna jokin ilmainen softa/peli -> Kun storessa näkyy että se lataa sitä -> Käynnistä peli ->Peli toimii.

Vittu mä sanon että jostain eläintarhasta nuo koodarit, eihän tämänkään ratkaisun löytämisessä mennyt kuin joku 6h :rage:
Koitahan tätä ellet ole jo koittanut.
 
Signa

▯sᴍᴀʟʟ ᴘᴄ – BIG RADIATOR ⊞
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
2 843
Mikähän mahtaa olla kun peli ei välillä käynnisty. Eka ikkuna näkyy vain muutaman sekunnin ja palaa työpöydälle. Välillä sitte taas toimii normaalisti. Oon sovellus listasta tyhjentäny historiankin mutta ei auta.
Jotenkin Store kikkare on siihen syypää, monilla ollut samaa. Tänään asensin Blizzard Mountainia niin lataus pysähteli ~tasan gigan välein ja joutui pausettamaan ja jatkamaan lataamista että toimi... :facepalm: Onneksi vain 4 gigaa ja 5 "pysähdystä"
 
Laquel

This is where I get off.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 558
Mulla tais olla jossain vaiheessa niin että Windows oli vaihtanut käyttiksen maan johonkin randomiin minkä takia ei avannut koko peliä :D tämä pyörii muuten yllättävän mukavasti xbonellakin kun tuli hankittua sellainenkin
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 544
tämä pyörii muuten yllättävän mukavasti xbonellakin kun tuli hankittua sellainenkin
Ainakin Xbox One X:llä pyörii aivan hemmetin hyvin ja ei ole koskaan mitään ongelmia ollut.
Tosin pojalla ei kyllä ole ollut koskaan ongelmia PC versionkaan kanssa vaikka julkaisusta asti on tätä päivittäin miltein pelannut.
Mahtavaa kyllä että tätäKIN voi pelata pojan kanssa vaikka itselläni onkin Xbox versio.
 
Laquel

This is where I get off.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 558
Ainakin Xbox One X:llä pyörii aivan hemmetin hyvin ja ei ole koskaan mitään ongelmia ollut.
Tosin pojalla ei kyllä ole ollut koskaan ongelmia PC versionkaan kanssa vaikka julkaisusta asti on tätä päivittäin miltein pelannut.
Mahtavaa kyllä että tätäKIN voi pelata pojan kanssa vaikka itselläni onkin Xbox versio.
Joo eihän tuo one S:llä ole kuin 30fps vissiin mutta tuntuu hyvältä mikä on pääasia. PC:llä pyörii nykyään erinomaisesti mutta alkuaikoina kun meni surfers paradiseen ja vielä sateella niin fps dippasi melko rajusti :D
 
Signa

▯sᴍᴀʟʟ ᴘᴄ – BIG RADIATOR ⊞
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
2 843
Ei käynnistynyt tänään ja tsekkasin josko HotWheels lisärin asennus auttaisi kuten Waldo ohjeisti, mutta ei toi Blizzard Mountainkaan ollut valmis vaikka pääsi eilen 4,4/4,4Gb :confused:
Tänään näyttää tällasta:
ja välillä "ladataan" tilalla "Asennetaan" eikä etene mihinkään :shifty: Noh, sentään peli käynnistyi :tup:

.....5,67/5,67........ Asennetaan........ 5,68/5,68Gt o_O

Tais lopulta päästä ~5.7Gt... ja tänään kun koitin taas jatkaa latausta niin aloitti alusta ja nopeudet kilotavuissa, vaikka esim. Steam lataa 5MB/s+ ja Speedtest n. 40 Mbps
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.11.2016
Viestejä
54
Tälläsen herjan löysin:

DCOM-palvelinta ei voi käynnistää: Microsoft.OpusPG_1.0.101.2_x64__8wekyb3d8bbwe!OpusReleaseFinal on Ei käytettävissä/Ei käytettävissä. Virhe:
"317"
yritettäessä käynnistää komentoa:
"C:\Program Files\WindowsApps\Microsoft.OpusPG_1.0.101.2_x64__8wekyb3d8bbwe\forza_x64_release_final.exe" -ServerName:OpusReleaseFinal.AppXhz3m1thxb88yczd2ax0k426vzefwnnmc.mca
 
Waldo

Niin elämä kuin videopelitkin tunteella.
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 344
Se todellakin auttoi ja peli käynnisty :D säälittävää paskaa mikki softalta
:tup:

Ole onnellinen että kerroin sen noinkin nopeaa teikäläiselle. Arvaa vitutusprosenttini kun internetin ihmeellinen maailma tuli pariin kertaan selattua "forza horizon 3 crash at start" tjsp. KUUDEN TUNNIN AIKANA:facepalm::facepalm:. Ja sitten löysin tuon jumalallisen ohjeen:jd:.
 
The Oath

R&T-jäsen #240
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
530
Saako tässä aloitettua urapeliä alusta ilman että menettää drivatar-tason tai tapahtumista saatuja autoja?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 158
Saako drivatareja ja/tai liikennettä mitenkään pois? PC:llä pelailen. Driftailu on kivaa, mutta risoo, kun jatkuvasti joku drivatar ajaa päin tai kääntyy eteen.

Edit: Näemmä privaatti Online Freeroam toimii!
 
Viimeksi muokattu:

Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 083
Onko tuo laajennuspassi 10,49 €:n arvoinen? Saako jonkun toisen maan kaupasta vielä halvemmalla? :D
Kiitos tästä vinkistä. Katsoin vain alejen alussa, että onko Hot Wheels -DLC alennettu, ja kun ei ollut, niin en edes vilkaissut muita FH3-juttuja.

Tuohon hintaan ilman muuta sama hankkia, ja Blizzard Mountain vielä kivana bonuksena. :tup:
 
Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 083
Ainakin Xbox One X:llä pyörii aivan hemmetin hyvin ja ei ole koskaan mitään ongelmia ollut.
Huomionarvoisesti Xbone X -patchia ei ole vielä edes julkaistu, joten peli on X:lläkin 1080p @ 30 fps. Toki kaikki mahdolliset frameskippailut jää pois ja latausajat lyhenee, mutta varsinainen X Enhanced -päivitys on vasta tulossa.
 
Laquel

This is where I get off.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 558
Tää näyttää kyllä boxilla 30fps yllättävän sulavalta vaikka oon pelannu tätä myös 1440p 60+ fps omalla koneella. Telkkarista 4k upscaling ja HDR niin ei huonolta näytä.
 
Liittynyt
20.06.2017
Viestejä
2 544
Huomionarvoisesti Xbone X -patchia ei ole vielä edes julkaistu, joten peli on X:lläkin 1080p @ 30 fps. Toki kaikki mahdolliset frameskippailut jää pois ja latausajat lyhenee, mutta varsinainen X Enhanced -päivitys on vasta tulossa.
Juu mainitsin Xbox One X koska en ole normaalilla Xbox One:lla pelannut. Melkosen mahtavaa kyllä että jo näin hienoon peliin tuleepi sitten lisä päivitys jolla vielä parempi :)
Forza Horizon on kyllä ykkös autopeli sarja itselleni jos kaikista ajopeleistä pitää se yksi valita.
 
Liittynyt
04.03.2017
Viestejä
61
Noin viikko sitten tuli peli ostettua ja on kivaa pelattavaa verraten muihin vapaan maailman kaahailuihin. harmillista vaan että peli kaatuilee sillon tällöin taikka pelin saa kikkailla Waldon kertomalla tavalla päälle.
 
Yeenoghu

Neighbour of the beast
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
1 273
Minulla tämä peli päätti ruveta diivailemaan eikä suostu käynnistymään ilman että uhraan neitsyen reisiluun ja kierrän rakennuksen ympäri kolme kertaa vastapäivään pyyhe kainalossa. Ai niin ja pitäähän tuossa mennä Windows settingseihin - Apps and features - Forza Horizon 3 - Advanced - Reset, joka tyhjentää luonnollisesti kaiken pelidatan levyltä. Ja sittenkin diivailu jatkuu eikä peliä voi käynnistää heti, vaan pitää odottaa rauhassa tunti, pari, ehkä kolme, ennen kuin pelin voi käynnistää ilman kaatumista. Jonka jälkeen pitää odotella minuuttikaupalla kunnes peli saa synkattua statuksen pilvestä.

Ja seuraavana päivänä sama rumba uudestaan. :rage:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
239
Tämän pelin PC-version kanssa meni kyllä myös itsellä aikanaan hermot. Tyydyin pelaaman Xboxin ja ison television kautta, vaikka FPS olikin huonompi. Säästi silti valtavasti hermoja, kun ei tarvinut kuin laittaa ratti paikalleen, käynnistää peli ja alkaa pelailemaan. Tuo Windows Store on kyllä ihan perseestä, kumma kun eivät saa sitä toimimaan kunnolla.

Peli itsellä aiheutti myös satunnaisia kaatumisia varsinkin alkuaikoina pelin julkaisun jälkeen. Melkein jokainen pelisessio kaatui viimeistään tunnin pelailun jälkeen. Toinen mikä otti päähän, oli se, että boxilla sai melko nopeasti ja helposti rattiasetukset kohdilleen mutta PCllä en saanut niitä ikään oikein sopivaksi. Jos koitti laittaa samanlaisia asetuksia kuin boxilla oli, niin ajettavuus oli aivan järkyttävää. Jossain vaiheessa ei enää jaksanut kikkailla noita setuppeja PClle.
 
Retale

Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 003
Boksilla toimii kyllä todella hyvin ilman ongelmia. Itsekin siirryin PC:n 1440p/n.120fps:stä Xboxin 1080p/30(?) fps:ään. Vaikka eroa onkin on toi mulle ainakin ihan riittävä. Pelaaminen on hauskaa ja varsinkin Hot Wheelsissä vauhdintunne on erinomainen. Toivottavasti eivät ryssi Horizon 4:ää lootboxeilla ja f2p-mekaniikoilla niin kuin tekivät Forza 7:lle.
 
Liittynyt
25.11.2017
Viestejä
1 126
Huomionarvoisesti Xbone X -patchia ei ole vielä edes julkaistu, joten peli on X:lläkin 1080p @ 30 fps. Toki kaikki mahdolliset frameskippailut jää pois ja latausajat lyhenee, mutta varsinainen X Enhanced -päivitys on vasta tulossa.
Jep ja tuosta syystä en ole kehdannut edes FH3:sta laittaa päälle ennenkuin tuo X-päivitys tulee, jonka on kerrottu tulevan ylihuomenna maanantaina 15.1.

Forza Horizon 3 Gets Xbox One X Native 4K Patch January 15th
 
Yeenoghu

Neighbour of the beast
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
1 273
Vielä tähän epilogi että W10:n uudelleenasennuksen myötä FH3 toimii taas normaalisti. Ota näistä nyt sitten selvää.
 
Signa

▯sᴍᴀʟʟ ᴘᴄ – BIG RADIATOR ⊞
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
2 843
Vielä tähän epilogi että W10:n uudelleenasennuksen myötä FH3 toimii taas normaalisti. Ota näistä nyt sitten selvää.
Joutuko pelin asentamaan uusiksi vai pystyykö Storessa jotenkin "locate installed files"?
 
Signa

▯sᴍᴀʟʟ ᴘᴄ – BIG RADIATOR ⊞
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
2 843
Tekisi mieli päästä onlineen, mutta:
Jollakin ollut samaa ongelmaa?

Kun koitin etsiä mistä noita asetuksia voi muuttaa niin löytyi vain tällanen:

En löydä mistään missä voisin parental asetuksia vaihtaa mikäli niissä on joku pielessä :confused: Suurin osa ohjeista vaikuttaa koskevan XbOnea.
 
Liittynyt
17.01.2018
Viestejä
169
Tulipa hankittua tämä viimein ja pakko sanoa, että tämän tyylistä kaahailua sitä on tullut kaivattuakin jo jonkin aikaa. Ostin aikanaan sarjan ensimmäisen pelin ja nyt sitten tämän.

Just tuo hyvä fiilis kruisaillessa ympäriinsä maita ja mantuja maistuu erittäin hyvin. Sitten voi oman mielen mukaan käydä vetämässä kisoja. Ajomallinnus istuu omaan hanskaan myös todella hyvin. Pelailen itse tällä hetkellä Xbox Onen padilla. Vanha Driving Force GT löytyisi myös kaapista, mutta sitä en ole jaksanut asennella paikoilleen kun toimii ohjeimellakin mallikkaasti.

Perus kruisaillessa fiilistelen yleensä ulkokuvakulmasta, mutta itse kisat vedän sitten auton sisältä kuvattuna. Saa huomattavasti paremman tuntuman hommaan.

Eiköhän tähän saa tunteja ja taas tunteja kulutettua. Pyöriikin oikein hyvin.
 
Yeenoghu

Neighbour of the beast
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
1 273
PC-versiossa taitaa olla nyt joku Forzathon-bugi päällä, sillä nyt paukahtelee normaalien viikkosaavutusten lisäksi ilmeisesti aiemmin saavuttamatta jääneitä Forzathonien palkintoja. Eli, rahaa expaa ja hedelmäpelin pyörähtelyjä ym. palkintoja tulee kuin liukuhihnalta. Nämä kaikki siis tänään:
 
Tuuhea kasetti

Tuuhea Jäsen
BANNED
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
210
PC-versiossa taitaa olla nyt joku Forzathon-bugi päällä, sillä nyt paukahtelee normaalien viikkosaavutusten lisäksi ilmeisesti aiemmin saavuttamatta jääneitä Forzathonien palkintoja. Eli, rahaa expaa ja hedelmäpelin pyörähtelyjä ym. palkintoja tulee kuin liukuhihnalta. Nämä kaikki siis tänään:
Saman huomasin tänään ihan xbox versiollakin.
 
Lare

Error 404
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
3 998
Kahdesti nyt yrittänyt ladata tätä uudelleen kovalevyn vaihdon takia. Aina kun lataus on valmis ja yritän pelata peliä, niin Windows Store alkaa lataamaan koko 60GB peliä uudelleen :facepalm:
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 592
Viestejä
4 195 906
Jäsenet
70 753
Uusin jäsen
1lallu

Hinta.fi

Ylös Bottom