Firefox Quantum uudistaa Mozillan selainta rajulla kädellä

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 615

Mozillan tuorein Firefox-päivitys on edennyt beetavaiheeseen ja on heti ladattavissa sekä kuluttajakäyttöön suunnattuna versiona että erillisenä kehittäjäversiona. Yhtiön mukaan muutokset edelliseen versioon ovat niin merkittäviä, että Firefox 57:n sijasta uusi versio nimettiin Firefox Quantumiksi. Mozillan mukaan uusi beetaversio on kaksi kertaa niin nopea, kuin vuosi sitten julkaistu Firefox 52.

Firefox Quantum on vajaa vuosi sitten esitellyn Project Quantumin hedelmä. Se hyödyntää vanhan Geckon sijasta uutta Servo-renderöintimoottoria ja tuo mukanaan uuden Photon-käyttöliittymän. Photon-käyttöliittymää suunnitellessaan Mozillan pääajatuksena on ollut minimalistisuus ja sopivuus korkean tarkkuuden näytöille. Käyttöliittymä tunnistaa myös käytetäänkö sitä esimerkiksi hiirellä vai sormella, jolloin se näyttää käyttötapaan sopivat valikot ilman, että käyttäjän tarvitsisi erikseen valita esimerkiksi kosketustila. Käyttöliittymään on lisätty myös uusi osio nimeltä Kirjasto, joka tiivistää alleen selaushistorian, lataukset, suosikit ja niin edelleen.

Suurin osa Firefox Quantumin suorituskykyparannuksista tulee nimenomaan Servo-renderöintimoottorista. Se on kirjoitettu kokonaan Rust-ohjelmointikielellä ja se osaa hyödyntää useita prosessoriytimiä verkkosivujen renderöinnissä. Mozillan mukaan Servo tarjoaa yhdelläkin säikeellä kaksinkertaista suorituskykyä Geckoon nähden ja neljällä säikeellä Servo vielä kaksinkertaistaa oman yhden säikeen suorituskykynsä. Sen lisäksi lisänopeutta saadaan samaan Rust-ohjelmointikieleen perustuvasta Stylo-CSS-moottorista.

Käytännön nopeutta Mozilla demonstroi videolla Googlen Chromea vastaan. Videolla Mozillan uusi selain peittoaa Googlen Chromen nopeudessa useilla verkkosivuilla selvälläkin erolla, mutta toisaalta jää myös hitaammaksi monella sivulle, joten yksiselitteisesti ei voida puhua ainakaan Chromea nopeammasta selaimesta.

Käyttäjien kannattaa huomioida, että radikaalien muutosten myötä tuki useimmille lisäosille katkeaa Firefox Quantumin myötä, ellei kehittäjä päivitä sitä vastaamaan uuden selaimen vaatimuksia. Osa suosituimmista lisäosista on jo päivitetty myös Quantum-yhteensopiviksi.

Lähde: Mozilla

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)

Palautelomake: Raportoi kirjoitusvirheestä
 
Viimeksi muokattu:

Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 654
Tuntuu mukavan paljon nopeammalta ja vanhassa tablet PC:ssä nosti selaimen toiminnan tökkivältä täysin sulavalle tasolle eli oikein mukava päivitys.

Uutisessa muuten kannattaisi mainita, että FF 57 ei tue enää vanhan mallin lisäosia, joten niille joutuu joko etsimään uuden version tai vaihtamaan johonkin toiseen vastaavanlaatuiseen lisäosaan. Ainakin tärkeimmät kuten uBlock Origin toimivat myös uudessa FF 57:ssa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 724
Minimalistisuus...joo ei kiitos!
Minkä hemmetin takia nykyään kaikesta pitää tehä niin minimaalista ja pelkistettyä?
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 106
Lähinnä itseäni kiinnostaisi muistin käytön parantaminen eikä sivun renderöinti nopeus. Olisi mukava, että voisi firefoxia käyttää vanhoilla "paskoilla" läppäreillä eikä tarvitsisi turvautua aina chromeen.
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 654
Minimalistisuus...joo ei kiitos!
Minkä hemmetin takia nykyään kaikesta pitää tehä niin minimaalista ja pelkistettyä?
Mietipä miten paljon nopeammin se graafinen Linux tai Windows toimisi jos joka paikka ei olisi täynnä kaikenlaista graafista bling bling efektiä? Kun oikeasti ruvetaan tekemään jotain, niin turha grafiikka ja wizardit ovat vain hidaste.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 615
Tuntuu mukavan paljon nopeammalta ja vanhassa tablet PC:ssä nosti selaimen toiminnan tökkivältä täysin sulavalle tasolle eli oikein mukava päivitys.

Uutisessa muuten kannattaisi mainita, että FF 57 ei tue enää vanhan mallin lisäosia, joten niille joutuu joko etsimään uuden version tai vaihtamaan johonkin toiseen vastaavanlaatuiseen lisäosaan. Ainakin tärkeimmät kuten uBlock Origin toimivat myös uudessa FF 57:ssa.
Lisätään

Minimalistisuus...joo ei kiitos!
Minkä hemmetin takia nykyään kaikesta pitää tehä niin minimaalista ja pelkistettyä?
Muoti-ilmiöitä tulee ja menee, mieluummin nämä kuin vaikka 2000-luvun alun multimeediohelvetit
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
466
Testasin betaa. Törkeän nopea. Nyt on mozillan miehet ylittäneet ittensä.
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 654
Tuosta FF 57 betasta muuten puuttuu vielä osia tuosta Quantum sarjasta. Ainakin webrender ja DOM ovat vielä tulossa uudistettuna kunhan ne on saatu valmiiksi. Webrender siirtää piirron kokonaan näytönohjaimelle eli jos kortissa on vaan puhtia, niin vauhtia ei tule puuttumaan. DOM vissiin tulee muuttamaan selainta niin, että taustalla olevat tabit eivät enää saa aktiivista tabia hyytymään.
 
fly

Liittynyt
21.07.2017
Viestejä
677
areenan striimit toimivat taas miniläppärillä, wtg

aikasemmin joutu toiset videot laittaa 320, nyt toimii ainakin 720p, ehkä isompikin
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 159
Päivittämättä jää kun tuon myötä selaimen käyttöliittymää ei saa enää add-oneilla järkeväksi.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
284
2 vuotta sitten oli FF käytössä ja pakko myöntää että älyttömän hyvin on kehittynyt sen aikana. Nyt pitää odotella kunnes stable tulee ja katsoa että vaihtaako Chromesta takaisin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
956
Onko vieläkään millekkään mulle selaimelle olemassa NoScriptiä tai edes lähelle yhtä hyvää pääsevää scriptin estäjää? Pitää laittaa päivitykset pois päältä ettei vahingossa kusahda kaikki.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
179
Kuulostaa ihan pirun hyvältä jutulta saada lisää säikeitä käyttöön. Sattuneista syistä näitä säikeitä tulee uusissa koneissa löytymään muutenkin enemmän :comp:
 
njake

get string from object
Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
704
NoScriptistä on menossa käännös WebExtension muotoon ja on edelleen kesken.
 
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
1 361
Onko vieläkään millekkään mulle selaimelle olemassa NoScriptiä tai edes lähelle yhtä hyvää pääsevää scriptin estäjää? Pitää laittaa päivitykset pois päältä ettei vahingossa kusahda kaikki.
Jos kaipaat sitä wanhan koulukunnan NoScriptiä niin uudet selaimet eivät sitä tarjoa, kun Chrome, Firefox ja Edge siirtyvät (tai ovat jo siirtyneet) noihin WebExtensions API -pohjaisiin lisukkeisiin, jotka toimivat teoriassa kaikissa selaimissa. Uudempi NoScript on tietenkin WebExtension API -mallia.
NoScript’s Migration to WebExtensions APIs
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
688
20 lisäristä oli yks joka tuki tuota. Löytyykö edes yhtään mouse gestures lisäriä joka toimisi vielä? En nopsaan etsimällä ainakaan löytänyt.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
956
Jos kaipaat sitä wanhan koulukunnan NoScriptiä niin uudet selaimet eivät sitä tarjoa, kun Chrome, Firefox ja Edge siirtyvät (tai ovat jo siirtyneet) noihin WebExtensions API -pohjaisiin lisukkeisiin, jotka toimivat teoriassa kaikissa selaimissa. Uudempi NoScript on tietenkin WebExtension API -mallia.
NoScript’s Migration to WebExtensions APIs
En oikein ymmärtänyt tuosta blogista muutakuin että NoScript on kuitenkin tulossa myös tuolle uudelle Firefoxille niin se on hyvähyvä.
 
Liittynyt
09.07.2017
Viestejä
1 412
Ihan jees, mutta kasa tosi tärkeitä selainlaajennuksia kuolee WebExtensioniin siirtymisen myötä. Näin myös suomenkielinen oikoluku. Voikko kehittäjä on jo sanonut, että WebExtension API ei mahdollista Voikon kaltaisen oikean taivuttavan suomenkielisen oikoluvun toteutusta. Eli WebExtension -versiota oikoluvusta ei tule.

Mikä olikaan se syy jäädä käyttämään Firefoxia?
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
115
Ohhoh, vihdoinkin rahat ei mene hyväntekeväisyyteen vaan itse tuotesuunnitteluun
 
njake

get string from object
Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
704
Ihan jees, mutta kasa tosi tärkeitä selainlaajennuksia kuolee WebExtensioniin siirtymisen myötä. Näin myös suomenkielinen oikoluku. Voikko kehittäjä on jo sanonut, että WebExtension API ei mahdollista Voikon kaltaisen oikean taivuttavan suomenkielisen oikoluvun toteutusta. Eli WebExtension -versiota oikoluvusta ei tule.

Mikä olikaan se syy jäädä käyttämään Firefoxia?
Miten se oikoluku toimii muissa selaimissa?
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 881
Toimii todella nopeasti, mutta meinasi eilen tulla vetelät housuun kun selaimen buutin jälkeen kaikki lisäosat olivat lopettaneet toimintansa.

Mainosblokkerina toimii ainakin uBlock Origin ja Stylish lisäosaa yrittää imitoida Stulys.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 783
Ihan jees, mutta kasa tosi tärkeitä selainlaajennuksia kuolee WebExtensioniin siirtymisen myötä. Näin myös suomenkielinen oikoluku. Voikko kehittäjä on jo sanonut, että WebExtension API ei mahdollista Voikon kaltaisen oikean taivuttavan suomenkielisen oikoluvun toteutusta. Eli WebExtension -versiota oikoluvusta ei tule.

Mikä olikaan se syy jäädä käyttämään Firefoxia?
No itellä on vain ublock ja https everywhere. Jos ne toimii niin tai edes ublock niin riittää mulle.

Mitä tekee suomenkielisellä oikoluvulla? tai siis en tajua koko juttua?

Kannattaa muistaa että Quantumin virallinen julkaisu on marraskuussa, joten kaikki lisäosat ei varmaan ole vielä valmiina.

Toki ikävä homma että kaikkia lisäosia ei tule olemaan.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 726
Ihan jees, mutta kasa tosi tärkeitä selainlaajennuksia kuolee WebExtensioniin siirtymisen myötä. Näin myös suomenkielinen oikoluku. Voikko kehittäjä on jo sanonut, että WebExtension API ei mahdollista Voikon kaltaisen oikean taivuttavan suomenkielisen oikoluvun toteutusta. Eli WebExtension -versiota oikoluvusta ei tule.

Mikä olikaan se syy jäädä käyttämään Firefoxia?
Nyt on ihan pakko kysyä, että mihin ihmeeseen selaimessa tarvitaan oikolukua?

Omalla kohdalla tärkeimmät lisärit ovat ublock ja all-in-one nouse gestures. Jos nämä eivät toimi, niin selain on no go.

Btw. Selaimen nopeus on vähän kuin Fairy-mainokset. Jokainen versio on aina monta kertaa edellistä nopeampi ja parempi. :D
 
DjSunki

S Y N T H W A V E
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 192
Edge oli tuossa vuoden päivät käytössä, mutta nyt pari kuukautta ollut taas vanha kunnon FF tulilla, joka tämän myötä otti vielä reilun harppauksen eteenpäin. Ei ole enää muihin selaimiin asiaa tämän jälkeen :tup:

Ja minimalistinen tyylisuunta on aivan loistava. Iskee meikäläiseen.
 
Viimeksi muokattu:

Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 654
Ihan jees, mutta kasa tosi tärkeitä selainlaajennuksia kuolee WebExtensioniin siirtymisen myötä. Näin myös suomenkielinen oikoluku. Voikko kehittäjä on jo sanonut, että WebExtension API ei mahdollista Voikon kaltaisen oikean taivuttavan suomenkielisen oikoluvun toteutusta. Eli WebExtension -versiota oikoluvusta ei tule.

Mikä olikaan se syy jäädä käyttämään Firefoxia?
On sinulla aika erikoiset tarpeet. Ja toisaalta: jos se oikoluku ei onnistu laajennuksena Firefoxissa, niin ei sitä pitäisi pystyä tekemään Chromeenkaan kun sama API on kerran käytössä eli mihin meinasit vaihtaa?
 
Liittynyt
14.01.2017
Viestejä
439
Minimalistisuus...joo ei kiitos!
Minkä hemmetin takia nykyään kaikesta pitää tehä niin minimaalista ja pelkistettyä?
Koska näyttää paremmalta ja toimii nopeammin. Toki jos ei tyylitajua tai kiirettä niin sitten ymmärrän negatiivisuuden.
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 654
Jos jollakulla tuo vaihto takkuaa siksi, että joku lisäosa ei ole vielä päivittynyt, niin asentakaa uusin Firefox ESR versio. Se tukee noita vanhoja lisäpalikoita edelleen ja tulee vaihtumaan seuraavan kerran FF 59 kohdalla eli saatte useamman kuukauden aikaa odottaa lisäosien päivittymistä
 
svk

Apua, avatarini on sormi!
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
2 810
Itse arvostan sitä ominaisuutta, että käyttöliittymä on mahdollisimman "näkymätön" silloin kun en tarvitse joka ikistä ominaisuutta peruskäytössä. En minä selainta kuitenkaan mee katsomaan, vaan nettisivujen sisältöä.
 
Liittynyt
03.08.2017
Viestejä
124
Pikaisesti tuli testattua tämä selain ja chromeen verrattuna sivujen latausnopeudessa ja tiedostojen latauksen aloittamisessa oli huima parannus. Väistyy kyllä chrome tämän tieltä.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
954
Onkos tämä selain nyt sellainen, jolla voi jo youtubesta katsoa yli 4K videoita tökkimättä, ilman jotain Core i9-7980XE prosessoria? Ainoa tietämäni selain joka pystyy on edge, eli sitä tulee käytettyä youtubeen kun täytyy katsoa 4K 60 fps tai 8K videoita.
 
Edqar

Tukijäsen
Liittynyt
22.11.2016
Viestejä
2 344
Tätä on kyllä odoteltu. FF mennyt koko ajan vain huonommaksi, vihdoin tulee tämä uusi versio minkä tulosta on saanut lukea varmaan vuoden (?) päivät.
Itse pidän myös mahdollisimman minimaalisista työkalu ym. palkeista.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
72
Oispa pitäny tarkistaa yhden tärkeän lisäosan toiminta ennen päivitystä. LastPass ei näköjään toimi ennää. Menee hankalaks jos joutuu aina puhelimella kahtomaan salasanat :/.
 
Edqar

Tukijäsen
Liittynyt
22.11.2016
Viestejä
2 344
Oispa pitäny tarkistaa yhden tärkeän lisäosan toiminta ennen päivitystä. LastPass ei näköjään toimi ennää. Menee hankalaks jos joutuu aina puhelimella kahtomaan salasanat :/.
Kiitos tiedosta! En siis koita betaa.
Toivottavasti tämä tulee, koska tuo on aivan ehdoton.
 
SweeneyTodd

Smooth Operator
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 773
Oispa pitäny tarkistaa yhden tärkeän lisäosan toiminta ennen päivitystä. LastPass ei näköjään toimi ennää. Menee hankalaks jos joutuu aina puhelimella kahtomaan salasanat :/.
Juuri tulin samaa sanomaan. Ei tule edes koekäyttöön ennen LastPassia.
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 654
Juuri tulin samaa sanomaan. Ei tule edes koekäyttöön ennen LastPassia.
Lastpass:n foorumeiden perusteella tulee kuva, että firmaa kiinnostaa kuin kilo paskaa. Uutta versiota on pyydetty maaliskuusta asti ja Lastpass ei ole vaivautunut edes virallisesti vahvistamaan onko sellaista tulossa. Ja forum modet kommentoivat asiakkaille tyylillä "Vittuako käytätte jotain betaa". Tämä siis firmalta joka myy palvelua kuukausimaksulla. Bisnekset eivät kauaa pyöri tuolla tyylillä.
 
RageDaddy

Team R&T
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
766
Jaaa...takaisin chromeen. Ei tuo ole vielä lähelläkään valmista, pieniä ja sieviä bugeja siellä täällä. Ublock ei pitänyt asetuksia yms.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 452
Itsellä quickjavan(todella tärkeä tämä) ja sen välilehtiä säätävän(ts sillä otan ne pois kokonaan koska en käytä niitä) appsin toimiminen kaikkein tärkeintä, vähän huonolta näyttää esim noiden päivittyminen.

Myös se appsi jolla voi näppärästi ladata(flash yms)videoita suoraan on tarpeellinen. Tosin saisi tulla vastaava joka toimisi html-videoissa.

Täytyy ehkä estää päivittyminen jos noihin ei tule ratkaisua.
 
Liittynyt
09.07.2017
Viestejä
1 412
On sinulla aika erikoiset tarpeet. Ja toisaalta: jos se oikoluku ei onnistu laajennuksena Firefoxissa, niin ei sitä pitäisi pystyä tekemään Chromeenkaan kun sama API on kerran käytössä eli mihin meinasit vaihtaa?
1. Jos suomen kielen oikoluku on sinun mielestäsi "erikoinen tarve", niin turha kai sitä on sinulle perustella?

2. Microsoft Edgessä toimii ISpellChecker ihan vakiona ja kieleksi saa valittua Suomen. Toki Edge on Edge ja siihen saa lähinnä Ublock Originin ja pari muuta käpyä laajennusta.

Mutta se, että Mozilla unohti suoraan Saamen + Islannin + Suomen ja kasan aasialaisia kieliä, on vain osoitus siitä, kuinka englantikeskeinen Mozilla/Firefox-ydinkehittäjätiimi on.

Toki marginaalikielien tukeminen on raskasta, eikä englantia puhuvien mielestä järkevää.

Tässähän ei ollut kyse siitä, että Voikko-tiimi ei olisi halunnut portata Voikko-pohjaista oikolukua WebExtensionille, vaan siitä, että API ei mahdollista Voikon käyttöä.

Itsellä menee ainakin Firefox vaihtoon tämän takia. Chrome on vieläkin useimmissa testeissä nopeampi ja ainakin sen selainlaajennusosio on huomattavasti suurempi kuin Firefoxilla. Edgellä voi sitten lukea foorumit ja muut tarpeet, joissa haluan käyttää suomen kielen oikolukua.

En näe oikein mitään syytä enää käyttää Firefoxia, koska:

1. Se ei tue suomen kielen oikolukua, mitä se aikaisemmin tuki (ja Chrome ei)
2. Se ei vieläkään ole selkeästi kautta linjan nopeampi kuin Chrome
3. Siihen on 1/1000000 niistä laajennuksista mitä chromeen (toki voi puukottaa Chrome Storen toimimaan Firefox 57:lla ja tapella sitten bugien kanssa)
4. Merkittävä osa firefoxin differoivista legacy -laajennuksista on sellaisia, että niitä ei enää WebExtension tue, joten sekin hyöty mitä sai suhteessa Chromeen (mm. UI:n muokkaaminen) on nyt mennyttä.

Itse käytän Firefox 56:tta legacy-moodissa niin kauan kuin se on järkevää, sitten tulee vaihto eteen.
 
Tarkoitin kyllä sitä, että en ole itse koskaan tarvinnut minkäänlaista oikolukua missään selaimessa. Siksi pidin tuota erikoisena.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 159
Jos jollakulla tuo vaihto takkuaa siksi, että joku lisäosa ei ole vielä päivittynyt, niin asentakaa uusin Firefox ESR versio. Se tukee noita vanhoja lisäpalikoita edelleen ja tulee vaihtumaan seuraavan kerran FF 59 kohdalla eli saatte useamman kuukauden aikaa odottaa lisäosien päivittymistä
Ei ole päivittynyt eikä päivity koska tämä uusi systeemi ei vain yksinkertaisesti taivu käyttöliittymää muokkaaviin lisäosiin jotka on olennaisia että selaimen käyttöliittymän saa oikeasti simppeliksi ja järkeväksi.
 
Vermon

Ph.D. in Wisdom Sciences
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
484
Tarkoitin kyllä sitä, että en ole itse koskaan tarvinnut minkäänlaista oikolukua missään selaimessa. Siksi pidin tuota erikoisena.
Kaits siitä oikoluvusta voi olla iloa, jos esim kirjoittelee selaimella pirukseen jotain virallisempia sähköposteja jne.

Eikös edgessä toimi toosan oikoluku ihan suoraan? (Edit: jaa tämähän todettiinkin tuossa jo ylempänä)
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
59
Lähinnä itseäni kiinnostaisi muistin käytön parantaminen eikä sivun renderöinti nopeus. Olisi mukava, että voisi firefoxia käyttää vanhoilla "paskoilla" läppäreillä eikä tarvitsisi turvautua aina chromeen.
Chrome kyllä tuota muistia imee kuin sieni verrattuna firefoxiin. Chromella päästy muistinkäytöllä jopa 16Gt:n. 64 bittisellä firefoxilla noin samoilla määrillä välilehtiä on noin 5-7Gt
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 724
Sitä tässä oon miettiny, että mitähän ne ylensä ottaen enää voi minimoida tästä?
Lisäosa palkki hävis jo vissiin vuos sitten...meinaakohan seuraavaks hävittää kirjanmerkki palkin?!
Onneksi tuon lisäosa palkin sai lisäosalla takas. :smoke:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 564
Lastpass:n foorumeiden perusteella tulee kuva, että firmaa kiinnostaa kuin kilo paskaa. Uutta versiota on pyydetty maaliskuusta asti ja Lastpass ei ole vaivautunut edes virallisesti vahvistamaan onko sellaista tulossa. Ja forum modet kommentoivat asiakkaille tyylillä "Vittuako käytätte jotain betaa". Tämä siis firmalta joka myy palvelua kuukausimaksulla. Bisnekset eivät kauaa pyöri tuolla tyylillä.
LastPass omistaa myös Xmarksin, joka on siis mm. kirjanmerkkien synkronointiin tarkoitettu lisäosa. Sillä oli jokseenkin sama kohtalo, mutta nähtävästi melko vastikään siitä tuli WebExtensions-version beta, joten kaipa noita sentään ollaan päivittämässä. Aivan hirveän huonoa kommunikointia kyllä LastPassin puolelta ainakin Xmarksin osalta ja nähtävästi sitten myös itse päätuotteen osalta. Tosin pidän tuota betakommenttia ihan asiallisena: beta on testiversio, ja aika harva firma varmaan tekee asioita muiden tuotteiden betaversioiden mukaan.
 
Nerkoon

Se ainoa oikea
Platinum-jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
5 654
LastPass omistaa myös Xmarksin, joka on siis mm. kirjanmerkkien synkronointiin tarkoitettu lisäosa. Sillä oli jokseenkin sama kohtalo, mutta nähtävästi melko vastikään siitä tuli WebExtensions-version beta, joten kaipa noita sentään ollaan päivittämässä. Aivan hirveän huonoa kommunikointia kyllä LastPassin puolelta ainakin Xmarksin osalta ja nähtävästi sitten myös itse päätuotteen osalta. Tosin pidän tuota betakommenttia ihan asiallisena: beta on testiversio, ja aika harva firma varmaan tekee asioita muiden tuotteiden betaversioiden mukaan.
Kuten siellä Lastpassin foorumillakin ko. firmalle huomautettiin, niin se on kaupallinen tuote ja sitä käyttävien yritysten tuen on testattava se etukäteen. Jos siinä on ongelmia, niin niistä on tiedettävä etukäteen eikä todettava julkaisupäivänä, että tämähän ei sitten toimikaan.
 
VVG

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
75
Onko vieläkään millekkään mulle selaimelle olemassa NoScriptiä tai edes lähelle yhtä hyvää pääsevää scriptin estäjää? Pitää laittaa päivitykset pois päältä ettei vahingossa kusahda kaikki.
uMatrix.
Olen jo jonkun aikaa käyttänyt tätä Chromessa sekä Firefoxissa. Mielestäni toimii vähintään yhtä hyvin.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 106
Sitä tässä oon miettiny, että mitähän ne ylensä ottaen enää voi minimoida tästä?
Lisäosa palkki hävis jo vissiin vuos sitten...meinaakohan seuraavaks hävittää kirjanmerkki palkin?!
Onneksi tuon lisäosa palkin sai lisäosalla takas. :smoke:
Pelkkä ikkuna joka avautuu ja toimii sitten ajatuksen voimalla? Siinä olis sitä jotain!
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 103
Viestejä
4 208 501
Jäsenet
71 019
Uusin jäsen
maraman

Hinta.fi

Ylös Bottom