Finnkino ja muut elokuvateatterit (esitystekniikka, lippujen hinnat jne)

Liittynyt
27.08.2017
Viestejä
185
Ei minua hinnat ole haitanneet ikinä, varsinaista paikalle raahautumisen arvoista katsottavaa on vain todella minimaalisesti ollut viime vuosina.

Sarjaliput ja työnantajan sponssaamat 50% tuovat käyntihinnan sopivaksi, ei vain jaksa tosiaan raahautua tusinaroskaa katsomaan. Vanhuus ja laiskuus vaivaa vissiin?! :D
Aika sama tilanne itellä. Työnantaja sponssaa 80 prosenttia hinnasta jolloin ryöstöhinta muuttuu siedettäväksi, mutta ei silti tule käytyä juuri koskaan leffassa surkean tarjonnan takia. Esim viimeisen reilun vuoden aikana ei kyllä mitään mielenkiintoista. Tuon Tarantinon uusimman vois ehkä pitkästä aikaa katsastaa.
 
Ukko Ylijumala

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
201
Itselle on hinnat kyllä liian korkeita nykyään. Kun ei muutenkaan innosta kattella leffaa kaiken maailman idioottien seassa, niin jos siitä pitää vielä maksaa ittensä kipeeksi, niin ei kiitos. Hyvin voin odottaa että leffa tulee DVD:lle tai muualle.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 027
Sen siitä saa kun yksityiset ei pääse Finnkinon jyrätessä kaikki tieltä pois. Voi pyytää järkyttäviä hintoja ja katsoja saa katsella mainoksia keskimäärin 30min ennen itse leffaa.
 
Ukko Ylijumala

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
201
Sen siitä saa kun yksityiset ei pääse Finnkinon jyrätessä kaikki tieltä pois. Voi pyytää järkyttäviä hintoja ja katsoja saa katsella mainoksia keskimäärin 30min ennen itse leffaa.
Porukka kuitenkin edelleen maksaa ne hinnat ja katselee ne mainokset mukisematta, joten ei se ole tyhmä joka pyytää.

Business is business.
 
  • Tykkää
Reactions: eba

Ukko Ylijumala

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
20.07.2019
Viestejä
201
Näinhän se on. Kiva olis tietää leffoissa käynnin määrien muuttumisen vaikka 15v takaiseen.
En tiedä kävijämääristä, mutta rahaa takovat niin perkeleesti. Kovasti itkettiin waretuksen vievän rahat, mutta uusia ennätyksiä tehdään jatkuvasti.

Edittiä.

Liikevaihto pysynyt suhteellisen samana, mutta tulos melkein kolminkertaistunut vuodesta 2017 vuoteen 2018. Miten lie mahdollista?
 
Vision

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 458
Oli kyllä varsin helppo listata käynnit viimeisen 10v aikana.

2009, Avatar, 3D
2013, Elysium
2013, The Wolf of Wall Street
2015, The Force Awakens, 3D

Elysium katsottu paikallisessa teatterissa, muut pks.

Liput on toki kalliita mutta ennen kaikkea ärsyttää vain huonosti käyttäytyvät ihmiset, siksi suosinkin omaa kotiteatteria.
 
Liittynyt
31.12.2016
Viestejä
30
Näinhän se on. Kiva olis tietää leffoissa käynnin määrien muuttumisen vaikka 15v takaiseen.
Mitä nyt googlasin pikaisesti niin yli 8milj kävijää about joka vuosi viimeiset pari kolme vuotta. Joskus 10vuotta sitten ollut reilut 6milj kävijää.
Täällä Oulussa myös 5 salinen Star kilpailee Finnkinon kanssa. Noin 1-2€ halvemmat liput heillä. Ei siis niin suurta eroa että jaksaisi sen takia pelkästään käydä pelkästään siellä.
Sarjalipuilla mennään Finnkinolla.
Näyttää alkavan joku remontti FInnkino Plazassa. Saa nähdä laittavatko jonkun premium salin.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 611
Starissa tosiaan vain hitusen halvemmat liput, viikonloppuisin toki voi päästä jo sit huomattavasti halvemmalla. Arkisin ero esim. huomisessa näytöksessä 40c, sunnuntain näytöksessä 4-5€.

Se mistä minä taas kiitän Finnkinoa on nämä event cinemat ja dokkarit yms. Toki nykyään harkittee melko pitkään lähteekö jotain leffaa kattomaan teatteriin vai onko se sama katella pienemmältä ruudulta, mut tätä on "pakko" tukea, että teattereissa näkee muutakin ku blockbusteria.

Event cineman kautta on ollut ihan kiva käydä kattoon vanhempia elokuvia uudelleen teattereissa. Jurassic Park oli edelleen varsin vaikuttava kokemus.
 
BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
Täällä jo aiemmin marisin kovasta äänentoistosta Finnkinossa ja olen laittanutkin jo huhtikuussa asiasta viestiä heille. Samalla kysyin josko saisi venäläisen toisesta maailmansodasta kertovan elokuvan T-34 heille katsottavaksi, muttei saa kun ei ole levitysyhtiötä. Äänenvoimakkuutta ei kuulemma aiota laskea vaan mennään referenssitasolla minkä elokuvan tekijä poppoo määrittelee.

Halusin nyt viimeisimpien kommenttien valossa kertoa etten itsekään usein käy elokuvissa, ehkä kerran vuodessa tai kerran kahdessa. Hinta ei ole minulle ongelma kun niin harvoin käyn, suurin ongelma on tuo äänenvoimakkuus ja ei niinkään hyvä laatuinen äänentoisto ainakaan Jyväskylän Finnkinossa. Kuulosti viimeksi käydessäni että kajarit jopa hieman särkevät ja tiettyjä taajuuksia ei ole pehmitelty yhtään, juuri niitä ärsyttävimpiä korviin ottavia. Äänentoisto siis ei ole hyvä hintatasoon nähden Jyväskylässä.
Toinen syy miksi ei tule käytyä äänipuolen jälkeen on elokuvatarjonta, mikä ei useinkaan miellytä. Erilaisia pientuotantoja olisi kiva katsoa eri puolilta Eurooppaa tai periaatteessa mistä tahansa päin maailmaa, mutta Hollywoodin tarjontaa on useimmiten lista täynnä. Minun rehellinen mielipiteeni on että nykyään valtaosa Hollywood-elokuvista tai tarkemmin sanottuna näistä Marvel-leffojen tyyppisistä tapauksista eivät ole hyviä muuten kuin tehosteiltaan ja kuvanlaadultaan, kun kaikenlainen luova kamerakulmien käyttö ja erilainen tahditus puuttuu kokonaan. Usein hieman ontuvankin pientuotantoelokuvan jaksaa katsoa loppuun, muttei millään noita valtaviihdeleffoja.

Toivottavasti ihmiset tajuavat käydä elokuvissa pienemmissä teattereissa halvemmalla hinnalla, vaikka hieman laadussa hävittäisiinkin, kun Finnkinoa ei kiinnosta tapojensa muuttaminen eikä asiakaspalaute muutenkaan. Pienissä teattereissa on hyvänä puolena usein alempi hinta, pienempi ryysis ja mahdollisesti mielenkiintoisempi valikoima. Kuvanlaadussa jäädään jälkeen, mutta enpä itse perehdä niin kuvanlaadusta jonkin 1000 € 55" HDR 4K-television tasoisen kuvan jälkeen. Ihan hyvin nauttii leffoista tuollaisella laitteella ja pienillä teattereilla on varmasti jotain parempaa kuin tuollainen, eli joku tasokas videotykki. Vielä kun oma periaate on että haluaisin viihtyä ja oikein nautiskella leffasta kun kerran siitä maksan, kun taas Finnkinon äänentoistopuoli ryssii elämyksen pahasti, niin tulee ajateltua että maksan käytännössä vain oikeudesta nähdä kyseisen pätkän enkä muusta, mikä tuntuu typerältä.

Pitääpä nyt perehtyä että missä pienemmässä teatterissa voisi käydä Tarantinon uusimman katsomassa ja tietysti tulevan Star Warsin. Oikein ressaa jo ajatus siitä että pitäisi mennä Finnkinoon kärsimään ja maksamaan vielä lystistä suolainen hinta. Pakkohan sitä on olla muitakin paikkoja olemassa.

PS. Löysin läheltäni ainakin kaksi pienempää teatteria ja rupesin vertailemaan hintoja, niin Finnkinon sivulle pitää näemmä kirjautua ennen kuin saat mitään hintatietoa ja kirjautuessa pakotetaan tilaamaan mainoksia sähköpostiin, vaikkakin voit ilmeisesti heti peruuttaa mainokset tunnuksesi asetuksissa, mutta miksi pitää väkisin yrittää lähettää roskapostia? Et voi siis painaa 'kyllä' ennen kuin on rasti ruudussa.

Viimeksi muokattu:

eba

Liittynyt
04.09.2018
Viestejä
183

Itselläniki meinasi korvat särkyä kun kävi katsomassa vuosi pari takaperin Dundirkin siellä Scape-salissa, onneksi pienissä saleissa voluumit kohtuu tasolla sentään.
 
SweeneyTodd

Smooth Operator
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 758
Itselläniki meinasi korvat särkyä kun kävi katsomassa vuosi pari takaperin Dundirkin siellä Scape-salissa, onneksi pienissä saleissa voluumit kohtuu tasolla sentään.
Riippuu kyllä kovasti leffasta ja salista. Vantaan Flamingossa olisi kyllä korvatulppia kaivannut niin itse kuin muksutkin uudessa Spidermanissa. Seuraavalla kerralla pitää laittaa mukaan.
Maximissa taas on ollut miellyttävä volyymi leffoilla ainakin parvella. Tosin en siellä mitään toimintarymistelyä ole katsonutkaan.
 
  • Tykkää
Reactions: eba
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
327
PS. Löysin läheltäni ainakin kaksi pienempää teatteria ja rupesin vertailemaan hintoja, niin Finnkinon sivulle pitää näemmä kirjautua ennen kuin saat mitään hintatietoa ja kirjautuessa pakotetaan tilaamaan mainoksia sähköpostiin, vaikkakin voit ilmeisesti heti peruuttaa mainokset tunnuksesi asetuksissa, mutta miksi pitää väkisin yrittää lähettää roskapostia? Et voi siis painaa 'kyllä' ennen kuin on rasti ruudussa.
Nohevampi laittaisi niille viestiä että on GDPR:n vastaista toimintaa. Nykyisin kaikki pitää olla opt-in. Jos eivät ota kantaa niin tietosuojavaltuutettu kyllä pistää ruotuun.
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 898
Itse kävin katsomassa Ison Omenan Scape-salissa Star Wars: The Last Jedi leffan, niin 8.50€ maksoin lipusta. Eikä alennuksia
 
Apinamakina

Tukijäsen
Liittynyt
14.07.2017
Viestejä
1 079
Onko tätä nähty?

Itse en ole kuin kerran elämässäni käynyt Finnkinossa, lähinnä sen takia, koska paikkakunnallani ei ole sellaista, vaan pienempi teatteri.
Mutta itsekään en kovin usein käyn siellä leffoja katsomassa. Lähinnä sen takia, koska katson niitä ennemmin kotona omassa rauhassa, ei tarvitse kuulla vieressäistujien karkkipaperien rapinaa ja mussutusta, tai sietää sitä kun jonnet ravaa röökillä kesken leffan ja tuo paskan hajun sisälle.

Viimeksi taisin olla katsomassa Deadpoolin (2016).
 
  • Tykkää
Reactions: eba
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
2 507
Lattiakajarit ja vermeet on musan vuoksi. 300€ pari maksoi käytetyt takakajarit vuonna 2008. 75" TV riittävällä kuvanlaadulla 1200-2000€. Ei ne leffateatterin kuvatkaan kauhean ihmeellisiä ole. Ainakin Tampereella mustan taso on ollut aika huono. Toki tolla telkkarin hinnalla käy sitten "loppuelämänsä" leffoissa, mutta on siitä kiva katsella tv-sarjoja ym. myös.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 044
Eipä nuo lippujen hinnat niin häiritse, mutta se huonosti käyttäytyvä nuoriso kylläkin. Huonolla tuurilla joudut sellaisen porukan viereen, jolle se elokuva taitaa olla täysin toissijainen juttu. Ei mitään kunnioitusta niitä katsojia kohtaan, jotka tulivat paikalle elokuvan takia. En ole vielä kokeillut avata suutani, koska se saattaa vain eskaloida tilannetta.

Jos leffa ei ole ryminäräminä tai muuten vain visuaalisesti jne. teatteritekniikkaa vaativa, niin sama tosiaan katsoa omasta töllöstä. Nykyään ne on niin hyviä, että eipä tuo kokemuksena juuri eroa leffassa käynnistä. Mitä nyt ripirapinat ja muut häiriötekijät jää pois.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
69
Ei mitään kunnioitusta niitä katsojia kohtaan, jotka tulivat paikalle elokuvan takia. En ole vielä kokeillut avata suutani, koska se saattaa vain eskaloida tilannetta.
Tuo riski on toki olemassa mutta yllättävän moni myös hiljenee kun asiasta huomauttaa.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
790
Jos ei ole käynyt itiksen imaxissa (tai ulkomailla kunnon salissa) katsomassa leffaa kunnon paikoilla niin mun mielestä ei voi kunnon mielipidettä leffoissa käymisestä muodostaa. p.s. Olen hirveä hifisti ja tykkään olla kotona mutta leffoissa käynti on kyllä kiva harrastus.
 
Jos olet kunnon hifisti, niin Iso Omenan Lounge-salissa on Suomalaiset Genelecin kaiuttimet käytössä. Äänen pitäisi olla kunnossa

Genelec-kaiuttimet Finnkinon Lounge Premium -saliin | Genelec.fi
 
Viimeksi muokattu:

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 630
Jos ei ole käynyt itiksen imaxissa (tai ulkomailla kunnon salissa) katsomassa leffaa kunnon paikoilla niin mun mielestä ei voi kunnon mielipidettä leffoissa käymisestä muodostaa. p.s. Olen hirveä hifisti ja tykkään olla kotona mutta leffoissa käynti on kyllä kiva harrastus.
Olisihan se muuten, jos vaan voisi vaikuttaa edes...

- liian hiljaisella/kovalla olevaan äänenvoimakkuuteen
- viereisen penkin selkänojan reunalla haiseviin sukkiin
- edellisten baari-iltojen tai työpaikkaromanssien kertaajiin
- karkkipussin rapistelijoihin
- edessä olevien rivien kännykänräplääjiin
- penkkien tönijöihin
- piereskelijöihin
- ruoka/juomatarjoiluihin
- jne.

Ja tietenkin osaltaan myös niihin melko hulppeisiin hintoihin ja esitysten aikatauluihin.

Nämä kun huomioi, niin kovin on luotaantyöntäväksi leffateatterissa käyminen tehty muutaman vuoden aikana edes kohtuullisiin kotiteattereihin verrattuna.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
790
- liian hiljaisella/kovalla olevaan äänenvoimakkuuteen
- viereisen penkin selkänojan reunalla haiseviin sukkiin
- edellisten baari-iltojen tai työpaikkaromanssien kertaajiin
- karkkipussin rapistelijoihin
- edessä olevien rivien kännykänräplääjiin
- penkkien tönijöihin
- piereskelijöihin
- ruoka/juomatarjoiluihin
- jne.

Hinta nyt on mitä on mutta noista en muita ole huomannut kuin ihan törkeän äänen voimakkuuden mainosten aikaan. Nykyään tulenkin sen 15 min "myöhässä" (mainokset kestävät 18 min). Olen kuullut, että amerikoissa leffakansa on melko rasittavaa mutta en ole huomannut mitään häiriötä Suomessa. Yleensä käyn ensi-illoissa tai ainakin hyvin nopeasti julkaisun jälkeen voi olla, että se osaltaan vaikuttaa minkälaisia kanssa katsojia leffassa on.
 
Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
611
No itse olen huomannut paljonkin juurikin ensi-illoissa tai ensimmäisinä viikkoina ainakin näitä penkkiin potkijoita, hikisukkajonneja sekä kännykän räpläystä. Onpa muuten ihan helvetin rasittavaa kun edessä joku räplää puhelinta täydellä kirkkaudella pilkkopimeässä salissa .. siis ei jumalauta. On se kumma kun ei sitä 2h malta olla erossa facesta.

Minusta noissa isoissa saleissa on muutenkin ihan hyvin tilaa jaloille niin en ymmärrä sitä mikä vittu siinä on että pitää jatkuvasti töniä edessä olevan penkkiä jaloilla. Astetta pahempi on sitten kun kengät otetaan pois ja nostetaan viereisen istuimen päälle ne hikisukat jotta ne ovat suoraan naamasi vieressä.

Itse käyn pari kertaa vuodessa niin ei tarvi onneksi useammin kärsiä. Vituttaa vaan kun mieluummin kävisi juuri Scape-salissa tai vastaavassa joka on isompi ja jossa on mukavammat istuimet, mutta tämä vaatii käynnin ekojen viikkojen aikana jolloin sali on tupaten täynnä.
 
Ville Suvanto

Modulaattori
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
460
Poistin kolme viimeisintä viestiä, joissa paneuduttiin romaneiden käytökseen asiattomilla kommenteilla. Pysytään otsikon osoittamassa asiassa.
 
Liittynyt
02.02.2017
Viestejä
515
(Tein oman aiheen lahjalipuille, en muistanut tätä ketjua. Moderaattori voi poistaa tarvittaessa)

Finnkino - Usein kysyttyä

Mikä on lahjalippu ja mihin sen voi käyttää?

Lahjalippu oikeuttaa yhteen enintään 12,50 € hintaiseen näytöslippuun. Lahjaliput käyvät maksuksi voimassaoloaikanaan Finnkinon teattereissa tai verkkokaupassamme lahjalipun sarjanumeron avulla, kuten sarjaliputkin. Lahjalippuja voi käyttää sekä elokuvanäytösten (myös 3D ja premium-salit) että Event Cineman (esim. ooppera, teatteri, konsertit) näytöslipun maksamiseen. Lahjalippu on voimassa 12 kk ostopäivästä.

- Jos näytöslipun hinta ylittää lahjalipun arvon, veloitetaan ylimenevä osa erikseen (esim. jos näytöslippu maksaa 14 €, jää asiakkaan maksettavaksi ylimenevä osa 1,50 €).
- Lahjalippu tulee käyttää kerralla. Lippua ei voi vaihtaa rahaksi, eikä lipusta saa rahaa takaisin.
- Yhdellä lahjalipulla voi maksaa yhden näytöslipun, ja yhteen näytöslippuun voi käyttää vain yhden lahjalipun.
Onko suurissa kaupungeissa edes tuonhintaisia näytöksiä arkiaamujen ulkopuolella? Vaikuttaa tarkoitukselliselta asiakkaiden harhaanjohtamiselta, kun hinnatkin ovat olleet pari vuotta Finnkinon sivulla näkyvissä vain rekisteröityineille käyttäjille.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 611
Tai sit se voi olla vaan selkeämpi systeemi, jossain vaiheessahan nuo liput ei käynyt ku joihinki tiettyihin näytöksiin mikä arvaten aiheutti sekin ongelmia. Olishan se tietty kiva, että lipulla pääsis leffaan, millon vaan, mutta kyllä tuo minusta ihan järkevä systeemi on. Ikäänkuin "lahjakortti". Aiempaa systeemiä huonompi peruskävijän kannalta, mutta kun ovat kehittäneet noita erilaisia saleja ja palveluita niin paljon ja hinnat ympäri Suomea vaihtelee paljon, nii järkevämpi joku "perustaso". Toki voishan se olla edes jossain riittävä, tiedä sit olisko sillä merkitystä, ostaja joutuis kuitenki maksamaan aika paljon jo neljästäkin lipusta.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 243

Ei mikään ole muuttunut. Edelleenkin on sarjalippuja millä ei pääse premium saleihin, mutta muuten kelpaavat muihin. Sitten on superlippu millä pääsee kaikkiin. Yrityslippu mikä vastaa sarjalippua ja sitten lahjalippu.
 
"
Sarjalippuja voi käyttää kaikkiin normaaleihin elokuvanäytöksiin, myös 3D. Premium-saleissa on lisämaksu: IMAX, ISENSE, LUXE, LOUNGE, VIP ja Maxim (superlipuilla maksettaessa ei lisämaksua). Alla olevat sarjaliput eivät käy Event Cinema -näytöksiin"
 
Liittynyt
21.08.2017
Viestejä
6 898
Mitä vajaa pari vuotta sitten kävin katsomassa ISENSE (entisessä Scape) Star Wars: The Last Jedi (2D) ja silloin maksoin sen 8,50€ lipusta. Ei ne kaikkia näytöksiä pidä täydellä hinnalla.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 243
"
Sarjalippuja voi käyttää kaikkiin normaaleihin elokuvanäytöksiin, myös 3D. Premium-saleissa on lisämaksu: IMAX, ISENSE, LUXE, LOUNGE, VIP ja Maxim (superlipuilla maksettaessa ei lisämaksua). Alla olevat sarjaliput eivät käy Event Cinema -näytöksiin"
Niin? Kuten jo yllä kerroin sarjalippu ei käy premium-saleissa suoraan ilman lisämaksua ja niitä on nuo yllämainitut.
 
BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
Tuo lippusoppa on vain yksi vedätysyritys Finnkinolta. Koko toiminta on ns. heikon itseluottamuksen pohjalla. Pienistä mutapuroista se joki syntyy, esimerkkeinä ettet voi tutkia näytöksen hintaa ennen kirjautumista, rekisteröityessä/kirjautuessa pitää väkisin tilata mainoksia, lahjaliput umpeutuvat nopeasti, hurjasti mainoksia näytöksen alussa, olemattomat hyvitysoikeudet, sekä lisäksi kaikkinainen puhe laadusta itse näytöksessä mitä ei lopulta ole. Varmaan monia muita asioita vielä löytyy mitä tähän voisi listata. En suosittele etenkään ostamaan lahjaksi noita nopeasti umpeutuvia lahjalippuja, on mennyt minultakin sellainen roskikseen.

PS. Se yksi naistoimitusjohtaja jo erosi jokin aika sitten ja uusi pääomistajakin löytyy jo, joten toivotaan että menee koko toiminta ihan uudelle mallille pian. Veikkaan että nykyisyydessä vielä näkyy tuo entisen huonon johtamisen jälki.

MUOK. kirjoitusvirhe
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 246
Saako Tennispalatsista vielä jostain kassalta tai koneesta niitä fyysisiä, keltaisia, tietyn leffanäytöksen lippuja? Olisi lahjana kivempi kuin joku "laitoin sulle lipun sähköpostiin"...lisäksi kun jostain roskiksen päältä tarttui mukaan ihan kivan näköinen Star warsin kuvalehti hyvällä paperilla, jaetaanko noita kaikissa näytöksissä vai jossain erityisissä?
 
Sarjalippu on varmaan parempi, kun voi itse valita mihin näytökseen menee. Fyysisesti näyttävät tavallisilta lipuilta. Ja saa kai niiltä lipputiskeiltä yksittäisiäkin lippuja, jos sellaisen haluaa antaa lahjaksi.
 
Joo siis tyttöystävälle tuo niin tiedän hänen kalenterin suht hyvin :D Tennispalatsi nyt on niin lyhkäisen matkan päässä että helppo käväistä, muistelen että siellä olisi lippuautomaatti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 444
Joo siis tyttöystävälle tuo niin tiedän hänen kalenterin suht hyvin :D Tennispalatsi nyt on niin lyhkäisen matkan päässä että helppo käväistä, muistelen että siellä olisi lippuautomaatti.
Jos varaat liput netissä ja käyt maksamassa ne liput kassalla niin sitten ainakin printtaavat mielestäni edelleen ne perinteiset leffaliput (sarjalipun näköiset mutta leffotiedoilla+päivällä). On tuosta tietysti jonkun aikaa kun olen näin tehnyt (0,5-1v) mutta en kyllä näe miksi tuo homma olisi muuttunut, kun joku tosite sieltä pitää kuitenkin printata. Kassalla voi maksaa myös rahan lisäksi sarjalipulla, joten hyvässä lykyssä tulee halvimmaksi ostaa kuitenkin se sarjalippu ja läntätä ne sitten sille kassavirkailijalle. Nuo yksittäisliput näytöksiin tuppaavat olemaan aika ylihinnoiteltuja.

EDIT: Niin ja tosiaan niistä lippuautomaateista ei ole omaa kokemusta mutta uskoisin niiden tulostavan sen lipun ennemmin kuittimaisessa muodossa, koska jo pelkästään sen masiinan toiminnan kannalta on fiksumpaa käsitellä pelkästään kuittipaperia (saa samaan printattua maksukuitin ja lipun vs. tarttis kahta tulostusmateriaalia ja kahdet printtausmekanismit). Eli kysäisisin hommasta juurikin siitä Finnkinon kassalta ennemmin kuin kokeilisin onneani sen automaatin kanssa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
559
Muutaman kerran kun olen ostanut leffalipun netistä ja saanut QR-koodin sähköpostiin, niin olen käynyt tiskillä pyytämässä fyysisen lipun. Aina on onnistunut ilman ongelmia.

Ja miksikö fyysinen lippu sähköisen sijasta? Arkistoista löytyy liput aina vuoteen 2002 asti, kaikkeahan sitä aina voi keräillä.
 
Eternal64

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.03.2020
Viestejä
402
Onko kukaan täällä ollut Finnkino Itis LUXE -saleissa? Mitä mieltä olitte penkeistä? Onko esim. jalkatukea?
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 243
Onko kukaan täällä ollut Finnkino Itis LUXE -saleissa? Mitä mieltä olitte penkeistä? Onko esim. jalkatukea?
Ihan samanlaiset penkit ne on mitä muissakin luxeissa. Ihan sivuilta löytyy kuvat mistä selviää kyllä millaiset ne penkit on ja sähköllä säätyy ja tulee jalalle tuki kallistaessa. Samanlainen systeemi, kuin kotinojatuoleissa missä vivusta saa kallistuttua. Siitä voidaan sitten olla montaa mieltä onko se hintansa arvoista.
 
Eternal64

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.03.2020
Viestejä
402
Ihan samanlaiset penkit ne on mitä muissakin luxeissa. Ihan sivuilta löytyy kuvat mistä selviää kyllä millaiset ne penkit on ja sähköllä säätyy ja tulee jalalle tuki kallistaessa. Samanlainen systeemi, kuin kotinojatuoleissa missä vivusta saa kallistuttua. Siitä voidaan sitten olla montaa mieltä onko se hintansa arvoista.
Onkohan tuollaisia myytävänä kotikäyttöön, jossa sähköinen säädin, tai vaikka ihan jopa tuollainen penkki?

Kiitos!
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 243
Onkohan tuollaisia myytävänä kotikäyttöön, jossa sähköinen säädin, tai vaikka ihan jopa tuollainen penkki?

Kiitos!
PARIS-recliner, moottoroitu (Musta nahka/keinonahka) kannattaa vertailla eri liikkeitä, koska melkein kaikki myyvät vastaavia. Ei tuo tietenkään juuri semmoinen ole mitä teatterissa, mutta vastaava jokatapauksessa. Ne teatterien penkit on yleensä todella kalliita. Sohvia saa myös missä on vastaava mekanismi.
 
Eternal64

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.03.2020
Viestejä
402
Kiitos, täytyy tutkia mikä tuon istuinosan leveys on.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 630
Onkohan tuollaisia myytävänä kotikäyttöön, jossa sähköinen säädin, tai vaikka ihan jopa tuollainen penkki?
Jos on valmis luopumaan sähkösäädöstä (jonka hyötyä en itse ymmärrä alkuunkaan), niin valikoimaa löytyy huomattavasti enemmän ja myös reilusti edullisemmin. Esim. Askon Miami-recliner on kohtuullisen hintainen ja miellyttävä mekanismituoli. Meillä oli noita pari kappaletta joskus vuosia sitten ja niissä pystyy vaikka nukkumaan, kun menevät tarvittaessa lähes suoraksi. Tämä ei tosin enää kuulu tähän ketjuun, joten ei siitä sen enempää.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 630
huh, mikä alennus???
Tarkoititko tuota Askon istuinta? Askossa on noita "jättialennuksia" vähän väliä, mutta todellisuudessa tuotakaan istuinta ei ole varmasti koskaan myyty tuolla nyt mainitulla ovh-hinnalla. Todellinen alennus lienee jotain 20%.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 651
Viestejä
4 197 365
Jäsenet
70 762
Uusin jäsen
JaffaTheNeste

Hinta.fi

Ylös Bottom