Tuotantoyhtiö Warner Bros. ehdotti laulaja
Mira Luodille 1 500 euron korvausta Julkkisselviytyjät-ohjelman kuvauksissa sattuneista ”ikävistä tilanteista”, paljastuu HS:n haltuunsa saamasta viestistä. Samalla paljastuu, että Warner Bros. International Television Production Finland -tuotantoyhtiössä on tiedetty ainakin jo heti kuvausten jälkeen, mitä Luoti on kertonut kokeneensa kuvausten yhteydessä elokuussa 2016. Uudet tiedot ovat ristiriidassa tuotantoyhtiön aiemmin kertoman kanssa. HS sai käsiinsä tuotantoyhtiön edustajan viestin, joka on lähetetty 12. syyskuuta vuonna 2016, siis pari viikkoa ohjelman kuvausten jälkeen. Viestissä kerrotaan, että Luodin ja hänen kilpakumppaninsa
Makwan ”Maku” Amirkhanin välillä on tapahtunut jokin välikohtaus, ja ehdotetaan asian hoitamista rahalla.
Iltalehden mukaan Luodin kilpakumppani Makwan Amirkhani pahoitteli käytöstään aikoinaan sarjassa. Myöhemmin hän pahoitteli käytöstään Radio Rockin
haastattelussa. Tuolloin, ennen ensimmäisen jakson esittämistä televisiossa, Amirkhani kertoi Radio Rockin Korporaation haastattelussa ”aiheuttaneensa pelkoa” kuvauksissa. Luoti on aiemmin kertonut joutuneensa seksuaalisen väkivallan uhriksi viihdeohjelman kuvauksissa. Asia tulee esille Ylen dokumenttielokuvassa PMMP keikalla: Ei enää ikinä, joka ilmestyy 6. syyskuuta. Ylen ohjelmasta tekemässä ennakkohaastattelussa Luoti ei kertonut, minkä ohjelman kuvauksista oli kyse.