fanittaminen

[jeppejehu]

Vasta aikuisiällä olen alkanut pohtimaan etten ole koskaan ollut kenenkään tai minkään fani.

Päälle 30vuotiaana menin ensimmäistä kertaa mihinkään jääkiekko tms otteluun, oli outoa katsoa sitä fanittamista. Itse pelistä kyllä tykkäsin ja sen jälkeenkin olen käynyt (lätkä, koris, futis) mutta minulle se ottelu ja tilanteet ja maalit tärkeämpiä kuin se kumpi voittaa. Televisiosta en ole ikinä kokonaista lätkä- tai futismatsia koskaan katsonut, illanistujaisissa olen seurannut. Ei edes teininä innostanut.

Töissä puhuttiin kuinka joku oli fanittanut mitäkin bändiä ja kuinka tosi fani oli ollut. Oli hieman kiusallista kun en oikein voinut osallistua keskusteluun kun tajusin etten kyllä mitään tiettyä bändiä tai artistia koskaan ole fanittanut. Musiikkia kyllä kuuntelen paljon ja laajasti, ja tietyistä biiseistäkin pidän paljon, mutta ei se ole sama kuin fanitus.

Treenaamisesta elikkäs salillakäymisestä pidän ja olen teinistä asti harrastellut joskus enemmän, sitten vähemmän ja taas kolmissakymmenissä taas aloitin. En osaa fanittaa siinäkään ketään, on vain erilaisia fysiikoita joita arvostan ja joidenkin ihmisten omistautumista.


Mitens muut, kuuluuko fanittaminen arkeen tai tuleeko mieleen jotain mitä on fanittanut ja nyt sitten hävettää?
Miksi fanitatte, tai jos ette niin miksi.
Miksi ylipäätään fanitetaan?

 

[Cereal killah]

Samankaltaisesti se itselläkin on mennyt. Fanittaminen on kovimmillaan n. 10-12- vuotiailla tytöillä. Joku aivokemiallinen juttu sekin on. Sillä voi parhaimmillaan tehdä helvetisti rahaa, tyyliin Robin ja Cheek ja mitä näitä nyt on. Vaikka tekisi kuinka paskaa musaa, niin sillä ei ole mitään väliä jos saa fanitus- reaktion aikaiseksi.

Toki minulla on hyvin spesifi musiikkimaku, ja katson vitusti penkkiurheilua, mutta se on eri asia...

Kai tähän samaan häiriöön kuuluu nekin, jotka teeskentelevät Suomesta käsin olevansa jotain Liverpoolin "faneja".

 

[jjjjussi]

En tiedä tai en muista, mutta ei sitä junnuna tullut faniteltua niin kuin vanhemmiten.

 

[Pistoriuksen amputaatio]

Samankaltaisesti se itselläkin on mennyt. Fanittaminen on kovimmillaan n. 10-12- vuotiailla tytöillä. Joku aivokemiallinen juttu sekin on. Sillä voi parhaimmillaan tehdä helvetisti rahaa, tyyliin Robin ja Cheek ja mitä näitä nyt on. Vaikka tekisi kuinka paskaa musaa, niin sillä ei ole mitään väliä jos saa fanitus- reaktion aikaiseksi.

Toki minulla on hyvin spesifi musiikkimaku, ja katson vitusti penkkiurheilua, mutta se on eri asia...

Kai tähän samaan häiriöön kuuluu nekin, jotka teeskentelevät Suomesta käsin olevansa jotain Liverpoolin "faneja".

En näe siiinä mitään väärää, vaikka seuraan tiivisti erään ulkomaisen jalkapalloseuran otteita. Toki jos haluaa seurata vain ja ainoastaan suomalaista futista ja suomalaisia urheilijoita niin mikäs siinä

 

[Hopeapaa]

Oiskohan tästä männä-forumilla joskus poristu, ainakin jonkin asteen deja-vu tästä tuli. Ja asiaan...

Itse en ole myöskään koskaan "matseissa käynyt". Ihan hämmästyin kun joskus reilu kolmikymppisenä ekan kerran kävin liigamatsissa, että onpa sirkus-meininkiä (onko nuo tosissaan tässä mukana vai tsoukilla?)

Noista "superstaroista" on myös aina ollut fiilis, että ois lähinnä kiva kysyä että miten sitä muiden kohkaamista jaksaa. Eipä kyllä tulisi mieleenkään jotenkin "mennä sekaisin" jonkun muun ihmisen takia.

Olen toki huomannut, että on meitä muitakin. Joskus on hieman harmittanut, kun itse ei sellaista hurmoksellista innostumista pääse koskaan kokemaan.

Eipä tuosta kait kannata huolestua, kuvia kumartelemattomille on aina tilausta.

 

[oestrus taurus]

Siis sitä huutoa, kirkumista ja meteliä live-tilaisuuksissa? Eipä ole ollut...

Vai mikä lasketaantaan fanittamiseksi? Eikös fanittaminen ole tavallaan kuin pakkomielle? Onko fanittamista esimerkiksi sellainen että ehkä kerran kuussa katson googlehaulla kirjoitan tyyliin ""Heikki Määttänen" +2016" katsoakseni, onko tiedossa esimerkiksi uusintoja hänen ääntään sisältäviä radioteatterin tai muuta vastaavia? Tai onko fanittamista esimerkiksi sellainen, että katsot google imagella kuvia jostain pahaksi mainitussa, pohtiaksesi "elämän todellisia piirteitä". Katson ainakin kerran viikossa myös kuvamateriaalia Auswitchzin komendantti Rudolf Hössistä ja pohdin niitä samoja kysymyksiä kuin joskus 2012 tai 2013. Ne ovat tyyliin "onko virassa oleva henkilö varmasti aidon iloinen", "Olisiko hän vapaaehtoisesti halunnut erota virastaan tai olla ottamatta vastaan sitä","onko tuomio istuimella varmasti sama henkilö", "onko henkilö varmasti mielestäni katuva" ja "jos on, niin onko hän surullinen vain siksi että jäi kiinni tai harrastaa draamaa" .
Sitä vastoin sarjamurhaaja Ted Bundy on varmaan joku nykynaisten vaatima jännämies paikallaan.
Onko fanitusta sitten pakkomielle tai -ajatus lukea kaikki Sigmund Freudin kirjat, vaikka olet huomannut jo että useimmassa teoksessa saman toistoa liian pitkälle? Se on tehty varmaan siksi, että muita lukematon lukija saisi langan käsiin. Sen kustannuksella ne jo lukeneet ja abstraktin logiikan oivaltaneet tuhlaavat aikaansa.

Jos tämä on sitä fanitusta, niin kyllä. Jos se sitä vastoin on sitä kiljumista lavalla niin ei tosiaankaan, vaan se on taas massapsykoosia. Päättäkööt kukin itse, mikä on vastaus "ollakko vaiko eikö olla (fanitus)"-kysymykseen. Jos se on, niin sitten voimme lisätä saman tien vaikka Titanicin fyysisenä olemuksena (ei suinkaan mikään Cameronin elokuva), Aku Ankka sekä lukuisia oliota (todellisia ja epätodellisia). Kallistuisin itse siihen, ettei sellaisia ole.

************
"Fanituksesta" itsessään mielenkiintoinen muistikuva jostain yläasteelta. Sanottiin että "Maiju" ja "leena" (nimet muutettu) ovat kuin paita ja peppu. Toisinaan Maiju ärsyyntyy, koska Leena tahtoo kotona kaikessa saman kuin on Maijullakin. Leena tekee myös kaiken kuin Maiju. Tämän havainnon muistuessani nyt mieleen rakennan käsitykseni "fanituksesta". Heidän ikätoverinsa "Sirkka-Liisa" (nimi muutettu) on unohdettu syrjään, koska hän haluaa vain ahmia Tallityttö-romaaneja.

Valitettavasti Maijun ja Leenan ystävyydestä on tullut teatteria, Leenan osalta. Leenasta on tullut joku "matkijanärhi" ja Maijusta jonkinlainen dominoiva osapuoli. Kun Maiju ihastuu jostain syystä johonkin asiaan (minun puolesta olkoon vaikka nortti-hasun ääni tai vaikkapa Natsi-Hössin kuvamateriaali), Leena pyrkii tekemään perässä.

Maiju on kuin mustekala ja hänellä on useampi "Leena" lonkerona. Kun Lenasta tulee "Maiju", hän vetää omiaan alkuperäisen Maijun fanitukseen. Tällöin lonkero on kuin ketjureaktio ja täyttyy kansallisella, ellei jopa globaalilla ilmiöllä. Kaikki "rakastavat" alkuperäisen kautta kohdetta, kunnes taantuma iskee ja he myöhemmin häpeävät tätä, he "Leenat". Maijut tuskin koskaan.

************
Itse häpeän korkeintaan ilmiöitä, joissa itsestäni on tullut joku "Leena". Monesti sen huomaa väreilynä, kun kuulee jonkun "wannabee-maiju" henkisen julistavan, kuinka perseestä on vaikkapa jokun kappale joka alkoi soimaan radiosta ja josta tietenkin itse pidin. Olen sitten vaikkapa se "Sirkka-Liisa", omissa maailmoissaan kuin joku "leena". "Maijussa" taas ei ollut mitään pahaa, vaikkei intohimonsa ollut mieleeni sitten alkujakaan.

 

[Lifeless]

Lahinna musiikin alalla on tullut fanitettua. Urheilua ei juurikaan (paitsi Senna & Hakkinen jossain maarin).

Iron Maideniin jai koukkuun pikku pentuna (oisinko ollut joku 8v), kun isot pojat opetti kuuntelemaan. En enaa aivan yhta kova fani kuin aikoinaan, mutta vielakin tulee soiteltua usein ja onhan tuota keikoillakin kaynyt ihan viime vuosiin asti. Kolmella mantereella ja kymmenessa maassa tullut konserteissa kaytya. Nykyisin ainot metalli bandi jota kuuntelen.

Vuosituhannen taitteessa menetin sydamen ranskalaiselle musiikille ja erityisesti eraalle laulajalle. Siita tuli elamantapa. Kauimmillaan Meksikossa asti tullut kaytya konserteissa ja fanitapaamisissa. Eli aika hardcore fani.

Kohta 36v mittarissa, joten eikohan tassa hautaan asti faniteta ihan taysilla.

"Miksi", onkin sitten hyva kysymys. Kai se tuottaa hyvan mielen, joten siihen jaa koukkuun kuin mihin tahansa muuhun huumeeseen. Sivuoireina tuli jatkuva matkustelun himo, kun aina tien paalla ollut.

 

[jm82]

Itse taidan aika vähän mitään fanittaa, kun en oikein seuraa mitään. Paitsi sitten autourheilu taitaa tehdä poikkeuksen, eli sitä seuraan jonkun verran.

Itseä lähinnä harmistuttaa muiden "hulluus" johonkin tiettyyn faniuteen Ilmeisesti vain tykkäävät sitten siitä lajista joka ei voisi itseä kiinnostaa pätkän vertaa. Toisaalta ei ole tullut harrastettuakaan mitään joukkuelajeja, eli ei ole ymmärrystäkään siksi.

Periaatteessa voisin fanittaa ja riehua hulluna kuten muutkin, mutta kai pidän itseäni "fiksumpana". En ole enää kersa

Toki fanitan sitten suomalaisia jos on joku tiukka matsi tai kisa menossa. Suomi vs suomi kisat ei kiinnosta pätkän vertaa

Harrastuksena taisi olla vain autoilu, moottoripyörät, pingis ja sulkapallo. Joku huippu pingis pelaaja vissiin (Benedek Oláh) onkin kun näkyi joskus telkkarista. Täytyisikin joskus käydä pingistä taas kokeilemassa isukin luona. Kiva peli ja sulkkis on ihan mukava myös. Koulussa taisi olla vain sählyä ja jalkkista. Veli on pelannut jalkkista ja futsalia. Itsekin kyllä liikunnallinen, mutta lähinnä pyöräilyä (maastopyöräily) ja muuta vastaavaa. Kuulemma veli onkin tammikuussa telkkarissa jossain ohjelmassa. On töissä jossain liikuntaan ja hyvinvointiin liittyvässä jutussa ja valmentaa niitä personal trainereita. Asuvat nykyisin espoossa, että on pitkä matka tänne maalle jossa voi harrastaa vapaasti ihan mitä vaan sattuu keksimään.

Täytyykin selvittää että mikä telkkari ohjelma se joskus tulee. Enkä tiedä yhtään että mikä ohjelma ja että näkyykö vain vilaukselta. Mutta joku fanitus edes, kun juttu tuli mieleen. Tuossa profiili koska googlella löytyi niin helposti.
http://www.trainer4you.fi/samuli-maenpaa/

edit:
Yksi jota saattaisin fanittaa, Aki Hintsa. On kylläkin jo kuollut. Soinissa syntynyt eli oli maalta kotoisin

 

[PotilasK]

Eipä ole tullut oikeastaan ihmeemmin faniteltua. Urheilun puolella jostain syystä kuitenkin pidän F1 Ferrarista, piti Italian lomalla oikein käydä Maranellossa ostamassa fanipaita muistoksi. En tosin ole sitä raaskinut päälleni laittaa vaan se on lojunut vuosia vitriinissä muoveissa. Muropaita "pane sitä" tilasin myös aikoinaan eli ehkä olen muroakin joskus fanittanut. Kaikenmaailman FanClubit on ihan utopiaa ollut aina, enkä voisi kuvitella pitäväni päällä jotain Tappara-, Metallica- tai Hard Rock Cafe-paitaa. Muutenkin kun sattuu näkemään töllöttimestä vaikka jotain jalkapallon englanninliigan fanijoukkoja, ei voi kuin pyöritellä päätä ja tuntea ylemmyydentunnetta :-D

 

[litiumtomu]

Kai tähän samaan häiriöön kuuluu nekin, jotka teeskentelevät Suomesta käsin olevansa jotain Liverpoolin "faneja".

Miten teeskennellään olevansa "fani"? Miksi lainausmerkit? Ja mitä väärää (pl. mahdollisesti kilpailevan seuran kannattaminen) tuollaisessa toiminnassa nyt ihmisten mielestä voi ylipäätään olla?

Joku poppoo kerääntyy kuppilaan katsomaan jalkapalloa tuoppien äärellä samanhenkisten ihmisten kanssa ja pitävät hauskaa. Tämä on sitten jotenkin alempiarvoista käytöstä ja joillakin päänpyöritystä sekä ylemmyydentuntoa aiheuttavaa. Huh-huh .

Ihmiset nyt ylipäätään pitävät erilaisista asioista, joten miksi ihmeessä pitää heti ryhtyä lajittelemaan tai arvostelemaan muiden tekemisiä/pitämisiä. Toinen tykkää ykkösestä, toinen kakkosesta. Yksi vesivärimaalauksesta, joku kirjastokorteista ja kolmas tennissukista. Eihän se ole keltään muulta pois.

Edit: Typo

 

[jeppejehu]

*pätkästy tekstiä*
Joskus on hieman harmittanut, kun itse ei sellaista hurmoksellista innostumista pääse koskaan kokemaan
*pätkästy tekstiä*

Miettinyt sitä olen että olisi kiva olla siinä hurmoksessa mukana, sellainen järkevä fanittaminen nimenomaan on sitä että yhdessä muiden kanssa hyvällä mielellä kannatetaan ja iloitaan, sitten jos tulee tappio niin suretaan sopivasti, lohdutellaan toisia ja palataan arkeen elämään normaalisti.
Varmaan sellainen alkukantainen tarve yhteisöllisyydelle, vähän kuin olisi samassa heimossa puolustamassa omaa kyläänsä vihollista vastaan.

Sitten on niitä joiden elämän täyttää se fanitus, koko ajan seurataan puhelimella mitä tapahtuu, siis koko ajan. Esim. Pakkiksella joku tosibodyfani, seuraa varmaan 20eri bodaajaa jatkuvasti, bodari kun laittaa sivuilleen, instaan tai ihan mihin vaan jotain niin tämä fani laittaa sen pakkikselle maks 5 min sisään. Kyseessä kuitenkin käsittääkseni ihan aikuinen ihminen.
Tällaiset taas vaikuttaa ihmisiltä joilla todella heikko itsetunto, toisen menestyksestä saa itselleen jotain mielihyvää, kokee varmaan että kannustamalla on osallinen jostain saavutuksesta.

 

[jeppejehu]

tuli mieleen että tästä joskus lukenut, nyt muistin:
https://en.wikipedia.org/wiki/Basking_in_reflected_glory

Basking in reflected glory (BIRGing) is a self-serving cognition whereby an individual associates themselves with known successful others such that the winner's success becomes the individual's own accomplishment.[1][2] The affiliation of another's success is enough to stimulate self glory. The individual does not need to be personally involved in the successful action. To BIRG, they must simply associate themselves with the success

Mutta ei tuo kaikkeen fanittamiseen sovi.

 

[Pistoriuksen amputaatio]

Tietynasteinen fanittaminen tuo elämään sisältöä. En minäkään ymmärrä näitä esim. Bieberin faneja, kun Bieber ei edes teeskentele laulavansa vaan taustanauha soi, haukkuu fanit ja käärii järjettömät rahat. Kohtuus kaikessa. Myös fanittamisessa

 

[Tatuks]

Eipä kyllä mitään tule fanitettua sen ihmeemmin. Motörhead ja Pantera on sellasia bändejä jotka on ihan helvetin hyviä ja poikkeuksena ehkä niitä sitten jotenkin fanitan.

Julkkisten kuolematkaan ei ikinä ole kiinnostaneet pätkääkään, en ole yhdenkään kohdalla sen kummemmin asiaa ajatellut kun jostain iltalehdestä on asiasta lukenut. Jotkut taas on joka kerta ihan tyrmistyneitä.

 

[eitaas]

Ei ole kyllä omalle kohdalle tullut fanitusfiiliksiä ikinä. Musiikkia kuuntelen mitä sattuu milloinkin huvittamaan, samoin urheilussa kannatan yleensä sitä joka näyttäisi voiton ansaitsevan. Autojen ja muiden tuotteiden kohdallakin olen kokeillut kaikkea laidasta laitaan, ja kaikissa näen hyviä ja huonoja puolia.

Ehkä kyllästyn asioihin liian nopeasti, ehkä en kiinny mihinkään hirveän paljon. Joskus tulee kausia kun jokin aihe kiinnostaa ja ahmin siitä kaiken mahdollisen tiedon, jonka jälkeen kiinnostus alkaa hiipumaan. Taitaa olla vain kyyninen luonne joka estää fanittamasta mitään.

 

[WonderC]

Jaa-a. En nyt varsinaisesti koe fanittavani mitään. Toki on yhtyeitä, joista tykkään ja jossain määrin seuraankin, mutta en kyllä mistään nimmareista yms. ole kiinnostunut tippaakaan. Jos joku keikka osuu sopivasti kohdalle ja on lähellä, niin saatan mennä katsomaan.

Sama urheilussa. Kotimainen lätkä ei kyllä kiinnosta jostain syystä pätkääkään. NHL:ää seuraan jonkun verran ja siellä on lempparijoukkue ollut jo 90-luvulta. Heräänkö öisin katsomaan matseja? En helvetissä.

Myös Laineen, Puljun ja Ahon edesottamuksia seuraan ja toivon heille menestystä. En silti koe heitä fanittavani.

 

[Mestaritonttu]

Miten teeskennellään olevansa "fani"? Miksi lainausmerkit? Ja mitä väärää (pl. mahdollisesti kilpailevan seuran kannattaminen) tuollaisessa toiminnassa nyt ihmisten mielestä voi ylipäätään olla?

Joku poppoo kerääntyy kuppilaan katsomaan jalkapalloa tuoppien äärellä samanhenkisten ihmisten kanssa ja pitävät hauskaa. Tämä on sitten jotenkin alempiarvoista käytöstä ja joillakin päänpyöritystä sekä ylemmyydentuntoa aiheuttavaa. Huh-huh .

Ihmiset nyt ylipäätään pitävät erilaisista asioista, joten miksi ihmeessä pitää heti ryhtyä lajittelemaan tai arvostelemaan muiden tekemisiä/pitämisiä. Toinen tykkää ykkösestä, toinen kakkosesta. Yksi vesivärimaalauksesta, joku kirjastokorteista ja kolmas tennissukista. Eihän se ole keltään muulta pois.

Edit: Typo

Reunaloordit eivät usko mihinkään