Facebook julkisti Oculus Quest 2 -virtuaalilasit

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
14 483

Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Facebook on saanut osakseen viime aikoina kyseenalaista mainetta ilmoittamalla esimerkiksi Oculus-tilien tuen lopettamisesta ja Facebook-tilin pakollisuudesta. Lisäksi itse Oculus-nimeä on alettu hautaamaan esimerkiksi nimeämällä Oculus Connect -tapahtuman uudelleen Facebook Connectiksi ja Oculus Research -yksikön osaksi Facebook Reality Labsia.

Tästä riippumatta yhtiön uudet virtuaalilasit kantavat edelleen Oculus-nimeä. Quest-sarjaan esitellyt uudet Oculus Quest 2 -virtuaalilasit ovat edeltäjiensä tavoin täysin itsenäiset, mutta niitä voidaan käyttää myös PC:n kaverina Oculus Link -sovelluksen avulla.

[embed]
Quest 2 -virtuaalilasien sisällä sykkii Qualcommin uusi Snapdragon XR2 -alusta, joka on suunniteltu nimenomaan virtuaalilasikäyttöön. Uuden XR2:n kerrotaan tarjoavan sekä kaksinkertaista prosessori- että grafiikkaohjainsuorituskykyä Snapdragon 835 -järjestelmäpiiriin perustuneeseen alkuperäiseen XR-alustaan verrattuna, minkä lisäksi tekoälytehtävien kerrotaan sujuvan nyt 11 kertaa nopeammin. Alustaan on lisätty myös erillinen EVA-prosessori (Engine for Visual Analytics), joka on erikoistunut konenäkötehtäviin ja siirtää niihin liittyvää kuormaa pois prosessorilta. Qualcomm FastConnect 6800 -yhteyksien myötä se tukee myös Wi-Fi 6 -standardia. Quest 2:ssa XR2:n parina on 6 Gt muistia.

Itse virtuaalilaseissa on varattu näytöstä kummallekin silmälle 1832x1920 pikselin osuus ja uuden järjestelmäpiirin myötä näytön virkistystaajuustuki on nostettu nyt 90 hertsiin. 90 hertsin virkistystaajuus on kuitenkin ilmeisesti vielä osin kokeellinen, sillä Facebookin mukaan ominaisuus avataan kehittäjille vasta vähän lasien julkaisun jälkeen. 90-hertsin tuki on tulossa myös Oculus Link -sovellukseen, jonka kerrotaan valmistuvan tämän syksyn aikana.

Facebook on lisäksi uudistanut Questi 2:n Touch-ohjaimia. Yhtiön mukaan ne ovat nyt entistä ergonomisemmat, mutta oleellisempi uudistus on energiatehokkaampi ohjainten seuranta, jonka myötä niiden akkujen luvataan kestävän nyt parhaimmillaan 4 kertaa pidempään, kuin alkuperäisen Questin Touch-ohjaimet.

Oculus Quest 2 -virtuaalilasit ovat nyt ennakkotilattavissa ja niiden toimitukset aloitetaan 13. lokakuuta. Virtuaalilasien hinta on Suomessa 349 euroa 64 Gt:n tallennustilalla ja 449 euroa 256 Gt:n tallennustilalla.

Lähteet: Oculus, Qualcommm

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
780
Ainakin Ars technican arvostelu näistä oli aika negatiivinen. Säästetty vähän kaikessa että on päästy tuohon 299 hintaan. Ja tietysti vielä facebook pakko ydistettynä siihen että jos acco bannataan niin siinä menee kaikki ostetut pelit sun muut mukana, tekee tästä aika huonon diilin monelle.
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
33
Pakko kommentoida tuohon "jos acco bannataan" niin tuskin niitä nyt bannataan ellei siellä sikailla. Joten aivan oikein on jos menettää hölmöilystä. Muuten en osaa kyseisiin laitteisiin ottaa kantaa.
 
Liittynyt
22.11.2016
Viestejä
1 760
Ja Riftit haudattiin siinä samalla, RIP. Tosin tämä taitaa ajaa melkein saman asian. Seuranta toki ei pysty samaan kuin CV1 seuranta (erilliset sensorit).
Pelidevit saa myöskin taas tehdä uudet/optimoidut versiot peleistään kun reso ja hertsit kasvaa -> PCVR puoli kärsii.
Hinta on kyllä jälleen erittäin kilpailukykyinen, taitavat paikata sitä kalliilla Ocu-kaupalla.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
780
Pakko kommentoida tuohon "jos acco bannataan" niin tuskin niitä nyt bannataan ellei siellä sikailla. Joten aivan oikein on jos menettää hölmöilystä. Muuten en osaa kyseisiin laitteisiin ottaa kantaa.
Siis tässä on kyse lähinnä siitä että monessa paikkaa kehotetaan luomaan feikki FB accountti jos ei halua omalla nimellä ja muilla tiedoilla olevaa accounttia assosioida VR laseihin ja softaan sekä antaa facebookille lupia säilyttää ja kerätä sinusta tietoa. FB:llä on tapana bannata näitä väärillä tiedoilla olevia accountteja.
 
Liittynyt
29.08.2017
Viestejä
42
Facebook pakotus kyl ratkaisee sen ettei tarvii edes harkita ostoa. Vaikka osa parannuksista tuohon Quest ykköseen on ihan päteviä., toisaalta kuten edellä mainittu Ars Technican arttikelissa oli kyl hyvin otettu esiin kaikki missä on säästetty.
 
WanhaPatu

Suurmöyhentäjä
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 176
Pakko kommentoida tuohon "jos acco bannataan" niin tuskin niitä nyt bannataan ellei siellä sikailla.
Vierestä seurasin, kuinka ihmisen tili mielivaltaisesti bannattiin, koska hän postasi työpaikkansa Facebook-sivuille ihan asiallisen ja aiheeseen liittyneen kuvan. Ei voi sanoa, että bannit vaatisivat sikailua.

Tosin tämä keskustelu kuuluu varmaan johonkin Facebook-ketjuun eikä Quest 2 -uutiseen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 902
Pakko kommentoida tuohon "jos acco bannataan" niin tuskin niitä nyt bannataan ellei siellä sikailla. Joten aivan oikein on jos menettää hölmöilystä. Muuten en osaa kyseisiin laitteisiin ottaa kantaa.
Mitenniin?

Miten sikailu tms. Facessa liittyy sun virtuaalilaseihin?
 
Liittynyt
16.04.2017
Viestejä
362
Aika moni valittanut ipd muutoksesta, mutta siis quest 1 ipd säätö oli viallinen. Itsellä meni takuuseen 3x kypärä. Ensioireet oli linssien välys ja sitten lopuksi hävisi ipd digitaalinen säätö ilmoitus questin softassa. Enkä ollut ainoa, vaan löytyy paljonkin käyttäjiä joilla oli sama ongelma ja varmaan vieläkin on porukkaa, jotka ei edes tiedä ongelmasta. Tuskin muuten olisi tuota säätöä muutettu.
 
Starglazer

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 073

On se muutettu muusta syystä, eli hinta. Ykkösessä oli erilliset paneelit kummalekin silmälle, kakkosessa ei. Lisäksi ykkösessä oli säätö paljon tarkempi, tässä se on kolmiportainen.
Ars technican jutusta:
"Quest 1 offered sub-millimeter precision with its slider. But Quest 2 only offers three rigid IPD settings, each 5mm apart: 58mm, 63mm, and 68mm "
Sitten jos silmien väli ei satu noihin asettumaan, se on voi voi:
""I'm really sorry it's not landing in your sweet spot," Parthasarathy added. "
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 699
Pakko kommentoida tuohon "jos acco bannataan" niin tuskin niitä nyt bannataan ellei siellä sikailla. Joten aivan oikein on jos menettää hölmöilystä. Muuten en osaa kyseisiin laitteisiin ottaa kantaa.
Facebook poistaa feikkitilejä, sikailit tai et. Ne kun on käyttöehtojen vastaisia. Ei ne välttämättä kaikkia feikkitilejä saa kiinni, ainakaan nopeasti, mutta joka tapauksessa niitä poistavat.

Ja tämä Facebook-tilipakotus kyllä itselläkin pitää huolen siitä että Riftit jää viimeisiksi ko. puljun laseiksi.
 
Liittynyt
16.04.2017
Viestejä
362
On se muutettu muusta syystä, eli hinta. Ykkösessä oli erilliset paneelit kummalekin silmälle, kakkosessa ei. Lisäksi ykkösessä oli säätö paljon tarkempi, tässä se on kolmiportainen.
Ars technican jutusta:
"Quest 1 offered sub-millimeter precision with its slider. But Quest 2 only offers three rigid IPD settings, each 5mm apart: 58mm, 63mm, and 68mm "
Sitten jos silmien väli ei satu noihin asettumaan, se on voi voi:
""I'm really sorry it's not landing in your sweet spot," Parthasarathy added. "

No kumminkin, susi oli se edellinenkin. Siinä ei paljoa auttanut milli säätö, kun linsseissä parhaillaan 3mm klappi molemmissa ja toisella kertaa toinen linssi heilu n.4mm ja toinen nyt ei juurikaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
1 420
Voi pirulainen! Ajattelin jo etten enää hommaa Facebookin (entinen Oculus) vehkeitä mutta tämähän on idioottivarma supertarjous. Mitä katselin nuita vertailuja niin tämä on ylivoimainen! Reverb G2 on resoluution suhteen hitusen parempi mutta se ei ole langaton omalla käyttiksellä. Sitä en voi vain ottaa ja mennä sohvalla makaamaan ja katsomaan Netflixiä elokuvateatterissa. Hintaakin puolet vähemmän... Vuosi 2021 tulee olemaan VR-vuosi, kun juuri tämä headset lyö läpi.
 
Tuo hinta on aika käsittämätön. Langattomuus on todella iso asia. Vieläköhän virtual desktopin langaton striimaus toimii tällä kakkosella hyvin, kaistan tarve on melko paljon suurempi. Tosin sideload mahdollisuutta on ilmeisesti heikennetty tai ainakin vaatii luottokortin tiedot.
Parit arvosteluvideot on tullut katsottua, vähän Rift S fiilikset tässä. Osittain parempi mutta osittain huonompi.
Oliko tässä 3.5mm plugia? Henkilökohtaisesti en ole tuollaisten Quest tyylisten kuulokekaiuttimien fani.
Silti, tuo Facebook pakotus pistää miettimään. Vaikka nyt varsinaisesti minulla ei ole sitä vastaan kun käytän muutenkin facea, niin on tuo valtava askel huolestuttavaan suuntaan.
Saispa tähän CV1:een haksoroitua paremman paneelin :think: Tässä nyt ei omalla kohdalla ainakaan ole ollut suuria puutteita. Kaapeli on lyhyt mutta toimii jatkoilla.
E: Taitaa siinä olla plugi, Logitechilla on jo parikin eri ratkaisua paremmasta äänentoistosta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.12.2019
Viestejä
6
Henkilökohtaisen datan pakkoluovutus ja kaikki ohjelmat poistettavissa FB:n yksipuolisella ilmoituksella, ja TOSsissa lukee että sitoudun siihen että en ikinä haasta FBtä oikeuteen mistään yms?

Toi on syöpäsin paskalafka mitä on kuunaan nähty. Oculus oli edelläkävijä ja CV1 aivan huikea laite. Sittemmin FB on pilannut kaiken.
 
Osittain samaa mieltä, mutta kyllä varmaan osa syynä myös fbllä pelko piratismiin. Kyllä piratismistä lähtee tili ym muualtakin.

Vaikka onkin syöpäisin paskalafka niin ovat eniten saaneet kumminkin aikaan, mitä tulee VRään. AAA pelejä rupee pikkuhiljaa tulemaan (AC, splinter cell, medal of honor), ennen ollut vaan pikku studioiden tekniikkademoja ym.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
102 394
Viestejä
2 055 126
Jäsenet
42 240
Uusin jäsen
Myzzy

Hinta.fi

Ylös Bottom