F1 2022 - Monacon GP

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Yak
  • Aloitettu Aloitettu
Ricciardo voi mennä kaivamaan Netflixistä esiin sen Drive to survive jakson, missä sen aikainen tallipäällikkö toteaa mäkille siirtymisen olevan virhe jota Daniel vielä katuu.
 
LEC tempaisi todella kovan kierroksen. Ferrarin kärry tuntuu olevan tällä kaudella ihan timmivedossa sekä aeron että pannun osalta, sen verran makeasti kulkee. Kun vaan ei kausi ratkeaisi luotettavuuseroihin.
 
Eikös Ferkulla ole tapana tähän kohtaan kolauttaa kaiteen kautta red flagit, niin tulee eturivi varmistettua?
 
Jaaha, eihän Perezin siihen kannattanut parkkeerata, se on paha paikka, kun siinä tulee Sainz kylkeen. :vihellys:
 
Mersun auto jälleen sama höyryävä kasa paskaa kuin ennenkin. Ja tämän radan piti sopia Mersun autolle.
 
Alkaa kyllä näkymään taas kuinka huonoja alfa ja haas on aerodynamiikan osalta(sekä kuinka hyvä ferrarin motti on). Ns normiradoilla hyvä PU paikkaa paljon, mutta tälläsellä täyden aeron radalla ollaan näköjään ihan pihalla. Suhteessa ferrariin ja redbulliin aikaero paljon isompi kun puolet pidemmillä radoilla.
Alfalta kusetettiin muutaman kymmenyksen etu jo ennen kauden alkua, kun muut eivät edes koittaneet saada autoa minimipainoon ja vinkuivat sitten minimipainoa ylöspäin.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt kun Viafree on suljettu, niin näkeekö parhaita paloja Juuselan selostuksella mistään ilmaiseksi?
 
Alfalta kusetettiin muutaman kymmenyksen etu jo ennen kauden alkua, kun muut eivät edes koittaneet saada autoa minimipainoon ja vinkuivat sitten minimipainoa ylöspäin.

Löytyisikö tähän jotakin linkkiä?

Itse käsitin että Alfa oli alunperin ainut talli joka olisi päässyt siihen alkuperäiseen minimipainorajaan ja muut tallit sitten saivat vietä eteenpäin sen minimipainon noston nykyiselle tasolle.
 
Mitä linkkiä oikein kaipaat, kun olet jo asian ytimessä?
 
Mitä linkkiä oikein kaipaat, kun olet jo asian ytimessä?

Linkkiä tähän: Alfalta kusetettiin muutaman kymmenyksen etu jo ennen kauden alkua, kun muut eivät edes koittaneet saada autoa minimipainoon ja vinkuivat sitten minimipainoa ylöspäin.

Koska en ole tuommoista juttua aiemmin nähnyt.
 
Siinä linkki

Kymmenen kiloa on noin 0,3s joidenkin lähteiden mukaan ja minimipainoa nostettiin pariin otteeseen ja vieläkin joillakin saattaa olla ylipainoa. Alkaa mennä jo aika paljon aiheen ohi Monacoon liittyen...
 
Toivottavasti Pereziltä ei mennyt vaihdelaatiiko. Tosin oma moka olis niin kuin Leclercillä viime vuonna. Kerranki tallikaveriaan nopeampi tärkeässä paikassa ja sitten seinään.
 
Niin ja minusta edelleen aika-ajoissa kolaroijilta pitäis ottaa sen aika-ajo-osion aika pois. Perez ja Alanso P9 ja P10. Jälleen kerran seinään vetivät ne, joilla ensimmäinen veto meni yläkanttiin niin ei ollut mitään hävittävää ja riskitaso viimeisessä vedossa sitä myöten tapissa.
 
Russell sai taas pienen lottovoiton ja näköjään Alonso valutti auton seinään.
Tuuria oli mukana sitä en kiellä mutta Russell myös petasi oman onnensa kun oli ensimmäinen joka otti toisen vetonsa purkkiin. Veikkaan, että suunnitelmaan kuului nopea-hidas-nopea kun Monacossa renkaat kestää pidempään. Hamiltonilla taas oli hidas-nopea joka oli isomman riskin taktiikka mutta nopeampi onnistuessaa. Se että aika-ajo päättyy kesken Monacossa ja juuri loppuhuipennukseen ei nyt ole mikään iso yllätys.
 
Ricciardo voi mennä kaivamaan Netflixistä esiin sen Drive to survive jakson, missä sen aikainen tallipäällikkö toteaa mäkille siirtymisen olevan virhe jota Daniel vielä katuu.

Ricciardon tilalle vois istuttaa jonkun nuoren maksukuskin ja tulokset olis aivan vertailukelpoisia. Toivottavasti potkivat pois McLarenilta.
 
Ricciardolla alkaa kyllä lähtölaskenta. Harmittavaa sinänsä, kun mukavanoloinen tyyppi. Ilmeisesti tämän kauden auto ei vaan sovi käteen.
Leclercin loistava viimeinen kierros olisi helposti aiemmin nähdyn mukaisesti voinut vaikka päätyä seinään.
Parempi näin.
Bottas tosiaan ei täällä ole ollut parhaimmillaan ja lopputulos näkyy jälleen.
 
Kyllähän se kertoo paljon kuinka huonosti McLaren sopii Ricciardon käteen, että Ric ollut aina Monacossa todella nopea ja nyt jäi ulos kolmososiosta, vaikka tiimikaveri siellä olikin.
 
Vieläkö se Juusela jaksaa samaa virttä "paras ohittaja" Ricciardon kohdalla? Se edelleenki oli silloin hyvän Red Bull -auton aikoihin. Siitä nyt on aikaa. Sen jälkee on pirusti epäonnistuneita syöksyjä.
 
Vaihteeksi Verstappen haukkui tallikaverinsa.

LambiaseYellows ahead, Max, yellows, Checo. Yellows ahead, yellow. Track is blocked….
VerstappenMate for fuck’s sake. Okay. This is typical Monaco, isn’t it? For fuck’s sake.
VerstappenI have to switch off.
LambiaseYeah switch off please.
VerstappenThat was actually quite a decent lap up until then.
LambiaseYeah, sorry about that.
VerstappenThis shouldn’t be allowed. Otherwise it’s just better to do your lap and then just bin it into the wall.
 
cEH3cOZ.jpg

Charles oli 0.65s edellä pohjia ennen kuin nosti. Eka veto oli varman päälle ja silti paalu.
 
Toivon todella että tänään sataisi kisan aikana. Muuten tiedossa sitä samaa unilääkettä, mitä ollut melkein joka vuosi Monacossa. Viime vuonna taisi olla huimat 0 kpl ohituksia radalla.
 
Toivon todella että tänään sataisi kisan aikana. Muuten tiedossa sitä samaa unilääkettä, mitä ollut melkein joka vuosi Monacossa. Viime vuonna taisi olla huimat 0 kpl ohituksia radalla.

Jotain on pielessä, kun viikonlopun kohokohta on aika-ajot. Ehkä joku Latifi aiheuttaa punaiset liput ja uusintastartin missä joku voi voittaa sijan tai kaksi.
 
Formula Renault ja F2 ainakin sää on todella aurinkoinen. Klo 16 eteenpäin luvattu kyllä kuuroja, mutta eiköhän sitten kuitenkin kaikki sateet väisty että saadaan kurjuus maksimoitua.
 
Mersujen menestys ylipäätään sekä suhteessa toisiinsa kiinnostaa. Toivon jonkinlaista menestystä Hamiltonille, mutta tähän mennessä Russell on vienyt. Alonso ja Vettel on samassa sumpussa, joten sinänsä ihan kiinnostavat asetelmat, vaikka Monaco ei ole kiinnostavan kisan maineessa.
 
Voimme odottaa todella tylsää mikä ilmatieteen laitoksen ennustus pitää paikkansa. Ohituksia tuskin tulee ensimmäisen kierroksen jälkeen.

Tunnin päikkärit otettu etukäteen estämään varmaa neloskierroksen nukahtamista. Katsotaan riittääkö, toivotaan silti sadetta..
 
Statistiikka

Viestiketjuista
264 248
Viestejä
4 579 465
Jäsenet
75 377
Uusin jäsen
Hannes7

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom