Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Valtteri vasempaan reunaan -> Max olisi tullut laput silmillä väliin ja loppu olisi Mersun näkökulmasta ollut grande katastrofi.Olisi Bottaksen pitänyt pystyä peittämään vasen reuna. Hamiltonin oikealta puolelta ei kukaan mahtunut(?), samoin kuin Mersujen välistä. Hamiltonin ja Bottaksen järjestys ja pelisäännöt taidettiin sopia jo ekassa kisassa.
Sen verran leveä rata että kyllä tuossa mahtuu 3 autoa helposti rinnakkain jos sääntöjen mukaan peittelee, aivan turhaa ulinaa mersulta.
Hyvä kuva, ton oikean kaistan olisi saanut tukkoon, jos bottas olisi siirtynyt 1-1,5m oikealle Hami olisi tehnyt saman suuruisen siirtymän. Verstappen olisi joutunut kiertämään likaiselle Hamin perää? Ei silti, helppoahan näitä on jälkikäteen analysoidaSen verran leveä rata että kyllä tuossa mahtuu 3 autoa helposti rinnakkain jos sääntöjen mukaan peittelee, aivan turhaa ulinaa mersulta.
Verstappen on nyt aika vahvoilla pidetään hänelle peukkuja on sen verran herkkä laji, että mitä vaan voi sattua.Juuri tätä olin sanomassa, tuota ei vaan kahdella autolla tukita rehellisesti.
Lewiksen ja Toton kommenteista huokuu suuri pettymys, koska maaginen kahdekas mestaruus on lipumassa sivu suun. Bottas ei nytkään kyllä loistanut ja kelpaa syntipukiksi, mutta faktahan on, että Hamiltonilla ei vain riitä vauhti Maxia vastaan. Kunpa vain kalusto kestäisi molemmilla mestarikandidaateilla.
Hamilton tietää myös sen, että Russell ei ensi kaudella tule antamaan armoa, joten hänkin siis jää seitsemään mestaruuteen. Koska lähtökohtaisesti oma tallikaveri on voitettava mestaruuden takaamiseksi, ja jo Nico osoitti, ettei Hamilton ole voittamaton. Nyt tietysti lajin kannalta "parempi" tilanne, sillä kaksi eri tallia kamppailee kuljettajien/valmistajien mestaruuksista.
Ensi kaudella tosiaan menee jaot uusiksi. Itse veikkaan että McL tulee isosti mukaan.Verstappen on nyt aika vahvoilla pidetään hänelle peukkuja on sen verran herkkä laji, että mitä vaan voi sattua.
Tuota Russelin hehkutusta en oikein ymmärrä, sadekisassa tuurilla pallille. Siinä näytöt ja se yksi kisa viimevuonna Hamin säätämällä autolla helpoimmalla mahdollisella radalla (sekin sitten töpeksittiin Mersun puolesta).
Siinä saatat hyvinkin olla oikeassa, että 7 mestaruutta riittää. Ei Mersu välttämättä ole ensikaudella se paras auto.
Jos et ole kautta seurannut niin älä turhaan huutele. Mersun talli on tehnyt jo kisasta 2 selväksi että Bottas ei saa haastaa olenkaan Hamiltonia vaan aina peesattava.Pilasi kisansa oikeastaan jo heti lähdössä, miksei edes yrittänyt peittää Verstappenia, sen sijaan tarjosi imuapua ja sen jälkeen jätti puhtaan ajolinjan vapaaksi tarjoten ohituspaikan. Keskittyi ilmeisesti liikaa Hamiltoniin.
Jos et ole kautta seurannut niin älä turhaan huutele. Mersun talli on tehnyt jo kisasta 2 selväksi että Bottas ei saa haastaa olenkaan Hamiltonia vaan aina peesattava.
Kenen leipää syöt sen laulua laulat. Pitää paikkansa tässäkin tapauksessa tuo vanha sanonta.
Oh no, Anyway...Aivan oikeassahan tuo Hapatsu on. Mersu sanoi etukäteen miettineensä lähtöstrategiaa, mutta toteuma näytti, että ei ollut mitetitty, tai joku ei noudattanut ohjetta.
Oikea lähtöstrategia tuossa (kun molemmat mersut saivat ok startin), oli se että molemmat mersut asettautuvat radan oikeaan reunaaa, niin että Verstappen olisi joutunut hakemaan ohituspaikkaa kahden auton sivusiirtymällä radan likaiseselta puolelta. Nyt ei mennyt niin kuin olisi pitänyt mennä.
Jotenki tuntuu että Bottas varoi Hamiltonia liikaa. Eli ettei vaan kävis niin että tulis joku yhteentörmäys kun Hamilton tulee sisäpuolelta.Bottas ihan itse oli kolmen rintamassa se ensimmäinen joka painoi jarrua kun tultiin ekaan mutkaan, hänen nokka oli ensimmäisenä. Mutkan jälkeen hän oli kolmas. Eli tuo kertoo sen miksi hän ei ole maailmanmestari. Hänen olis ehdottomasti pitäny jarruttaa myöhemmin varsinkin kun Verstappenin metrin levyinen suu oli vieressä.
Mitä ne siellä sisäkurvissa olisi tehneet, kun mutkahan kääntyi oikealle?Aivan oikeassahan tuo Hapatsu on. Mersu sanoi etukäteen miettineensä lähtöstrategiaa, mutta toteuma näytti, että ei ollut mitetitty, tai joku ei noudattanut ohjetta.
Oikea lähtöstrategia tuossa (kun molemmat mersut saivat ok startin), oli se että molemmat mersut asettautuvat radan oikeaan reunaaa, niin että Verstappen olisi joutunut hakemaan ohituspaikkaa kahden auton sivusiirtymällä radan likaiseselta puolelta. Nyt ei mennyt niin kuin olisi pitänyt mennä.
Mitä ne siellä sisäkurvissa olisi tehneet, kun mutkahan kääntyi oikealle?
Ollaankohan me katottu samaa kilpailua?En kirjoittanut kurvissa ajamisesta mitään. Suoralla meni Verstappen oikealta ohi sekä Hamiltonista että Bottaksesta, koska radan puhtaalla puolella oli ovi auki.
Joo Bottas on kyllä ollut läpi kauden varovainen noissa ohituksissaan tasaista autoa vastaan, tässä Ricciardoa ohittaessaan. Toki siinä voi olla, että sankarista tulee nolla. Eikä talli tykkää jos autoa kolhii tyhjän takia.Tässhän voisi myös ajatella että hamiltoni sössi. Jäi liian keskelle ja siksi valtteri joutui tulla keskemmäs blokkaamaan ettei välistä pääse ja tällöin ulkolinja jäi verstappenille auki. Näitä voi käännellä loputtomiin, oli ja meni mutta olihan valtteri aika lapanen sitten kolinan jälkeen. Onhan se nyt jotenkin mentävä ohi tai edes vähän yliyritettävä johonkin rakoon.
Viittaatko tuohon ylempänä olevaan kuvaan, jossa radan vasen reuna näkyy oikealla? Jos et niin sitten menee jo puolet sekaisin.En kirjoittanut kurvissa ajamisesta mitään. Suoralla meni Verstappen oikealta ohi sekä Hamiltonista että Bottaksesta, koska radan puhtaalla puolella oli ovi auki.
Viittaatko tuohon ylempänä olevaan kuvaan, jossa radan vasen reuna näkyy oikealla? Jos et niin sitten menee jo puolet sekaisin.
Ja mistä sinä tiedät mikä oli Mersun taktiikka lähtöön?Aivan oikeassahan tuo Hapatsu on. Mersu sanoi etukäteen miettineensä lähtöstrategiaa, mutta toteuma näytti, että ei ollut mitetitty, tai joku ei noudattanut ohjetta.
Oikea lähtöstrategia tuossa (kun molemmat mersut saivat ok startin), oli se että molemmat mersut asettautuvat radan oikeaan reunaaa, niin että Verstappen olisi joutunut hakemaan ohituspaikkaa kahden auton sivusiirtymällä radan likaiseselta puolelta. Nyt ei mennyt niin kuin olisi pitänyt mennä.
Aivan oikeassahan tuo Hapatsu on. Mersu sanoi etukäteen miettineensä lähtöstrategiaa, mutta toteuma näytti, että ei ollut mitetitty, tai joku ei noudattanut ohjetta.
Oikea lähtöstrategia tuossa (kun molemmat mersut saivat ok startin), oli se että molemmat mersut asettautuvat radan oikeaan reunaaa, niin että Verstappen olisi joutunut hakemaan ohituspaikkaa kahden auton sivusiirtymällä radan likaiseselta puolelta. Nyt ei mennyt niin kuin olisi pitänyt mennä.
Viittaatko tuohon ylempänä olevaan kuvaan, jossa radan vasen reuna näkyy oikealla? Jos et niin sitten menee jo puolet sekaisin.
Sori monta lainausta, mutta jos taktiikka on ollut tuo, niin ehkä sen kertoja on mennyt vasen/oikea jutuissa sekaisin. Selittänyt sitä omalta työpisteeltään "tiimsissä" huitoen.Näin tarkoitin: Verstappen petasi ohituksen suoralla kuvasta katsottuna oikealta ja kilpailijoihin nähden vasemmalta.
Parhaat asiantuntijat löytyy tunnetusti kommenttiosioista, "lähetys" on nimellä jälkiviisaat. Onhan tuossa muuttujia ja hieman kun tiivistäisi niin saisi viisi autoa rinnakkain. Pelkästään kun laittaa kypärän päähän niin näkyvyys rajoittuu huomattavasti ja tuskin nuo peilitkään kummosia on.Taas maailman parhaat Pirkka-oluen kuskaajat tietävät miten F1:ssä pitäsi ajaa!
Anteeksi offtopic, otan huomautuksen mielellään.