F1 2020 (PC/PS4/X1/Stadia) 10.7.20

omenanraato

Team Tesla
Liittynyt
22.10.2017
Viestejä
4 469
Vaikka onkin kiva kun saa kehitettyä autoa kohti kärkikahinoita, niin oma viehätys on siinäkin, että auto on huono ja yrittää tehdä sillä parasta mahdollista tulosta. Ja on oikeasti hienoa, että auton jatkuva paraneminen ei ole selviö, vaan välillä voi tulla takapakkiakin.
Juu siis tuo nimenomaan oli todella siistiä. Ärsytti aivan julmetusti, mutta siistiä.

En vain ymmärtänyt sitä systeemiä kun olin kehittänyt vaikkapa alustasta 8 kohtaa. Sit alko tulee ilmoitusta uusista säännöistä ja kaksi kisaa ennen loppua tuli tieto et säännöt lyöty lukkoon. Tämän jälkeen niistä 8:sta noin puolet muuttui eri väriseksi ja luki vain risk. Tulkitsin niin, että sääntöjen myötä ne menetetään jos ei tehdä asialle jotain. Siinä sit sai muutamilla sadoilla kehityspisteillä ne ostettua uusiksi ja luulin et oli siinä.

Uudelle kaudelle lähtiessä mulla onkin ne kaikki edelleen kehitettyinä, mutta vertailussa muihin ralleihin olen tippunut neljä pykälää.
Toisaalta Honda oli parantunut niin paljon, että siinä missä mersun statsit oli 90/90, rellun 77/77, Ferrari 82/82, niin Honda oli ylivoimaisesti huonoimmasta noussut yhden kauden aikana lähes tasoihin mersun kanssa 87/87 statseihin.

Eli en oikein missään vaiheessa käsittänyt voinko reagoida uusiin sääntöihin? Olisiko jossain vaiheessa kautta voinut jäädyttää kehityksen ja sijoittaa seuraavalle kaudelle, tai mitä nämä riskin alla olevat kehitykset oli jne. Jotenkin ihan hukassa.

Toisaalta miksi faciliteeteissa on joka osa-alueella mahdollista ostaa parempaa laatua. Mikä idea on sillä durability yksiköllä jos yksityisen osion kohdallakin on laatu. Vai onko se se laatu sitten sitä, että uusi osa on vaikka 20% parempi, niin tuo vaikuttaa siihen että onko se valmistuttuaan vain 10% parempi, tai sen 20%? Ja sit se kestävyys yksikkö on vaik moottorin/laatikon kulumiseen vaikuttava yksikkö.
 
Liittynyt
26.10.2017
Viestejä
90
Itsellä tuo auton kehitys ihan hakusessa, laitan aina sen suositellun päivityksen heti kun pisteet riittää.. Viime kauden pelissä tolleen sain nostettu alfan voittaja-autoksi jo ekalla kaudella, nyt jo kesätauon aikana oli jääty kehityksen jalkoihin kun käyriä katsoin. Siis mukava huomata ettei ole nyt niin helppoa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
154
Pystyykös tuossa managerimoodissa ajamaan pelkästään siinä omassa tallissa ja onko F2 silloin myös suljettu pois? Ei ole tullut ajeltua Formuloita vuosiin ja olisi kiva kehittää omaa tallia, mutta olisi samalla mukavaa palloilla aidoissakin talleissa :think:
 
Liittynyt
07.08.2018
Viestejä
5
Toisaalta miksi faciliteeteissa on joka osa-alueella mahdollista ostaa parempaa laatua. Mikä idea on sillä durability yksiköllä jos yksityisen osion kohdallakin on laatu. Vai onko se se laatu sitten sitä, että uusi osa on vaikka 20% parempi, niin tuo vaikuttaa siihen että onko se valmistuttuaan vain 10% parempi, tai sen 20%? Ja sit se kestävyys yksikkö on vaik moottorin/laatikon kulumiseen vaikuttava yksikkö.
Se taitaa olla se, kuinka todennäköisesti kehitysosa "epäonnistuu" ja joudut sijoittamaan siihen lisää pisteitä.

Pystyykös tuossa managerimoodissa ajamaan pelkästään siinä omassa tallissa ja onko F2 silloin myös suljettu pois? Ei ole tullut ajeltua Formuloita vuosiin ja olisi kiva kehittää omaa tallia, mutta olisi samalla mukavaa palloilla aidoissakin talleissa :think:
Ainoastaan omassa tallissa ja ainoastaan F1:siä. Perus ura, missä painellaan sitten oikeissa tiimeissä löytyy kyllä myös pelistä.
 
Liittynyt
22.10.2019
Viestejä
1 334
En ole koskaan ollut mikään simupelaaja, vaikka autopelejä on vuosien varrella kokonaisuutena tullut pelattua paljon. Nyt viimeiseen viiteen vuoteen en pelannut oikeastaan mitään ajopelejä, kunnes tämä uusi F1-peli alkoi kiinnostamaan. Omaan makuun nämä F1-pelit ovat riittävän lähellä simuja ollakseen hauskoja, vaikka täydellisiä simuja eivät olekaan. Jotain kuitenkin kertoo se, että oikeat F1-kuskit ovat kehuneet näitä, kun nytkin korona-aikaan päätyivät paljon F1 2019:a pelaamaan.

Tuli hommattua Logitech G29 ja Playseat Challenge, joiden kanssa olen nyt hiljalleen lähtenyt pelailemaan. Aika nopeasti sai perustuntuman välineisiin ja peliin, sekä yhtä nopeasti löytyi tällä hetkellä sopiva taso AI:lle (80). AI:n tasoa pääsee parantelemaan vasta sitten, kun radat alkavat olemaan tutumpia, kun nyt menee iso osa ajasta ratojen opetteluun. Muutama rata on valmiiksi tuttuja, kuten Melbourne ja Monza, mutta suurin osa on tuttuja vain kisojen katsomisen kautta, joka ei kauheasti pelaamiseen valmista. F1-sarjaa olen seurannut yli 20 vuotta, eli laji on kyllä hyvin tuttu. Edellinen enemmän pelaamani F1-peli oli F1 2015 ja sitä edellinen oli 2012. Niistä on menty paljon eteenpäin oikeastaan kaikilla osa-alueilla. AI:n kanssa on oikeasti mukava ajaa nykyään ja usein saa hienoja taisteluita radalla aikaiseksi. Pääsääntöisesti AI:n kanssa pelaaminen tuntuu suhteellisen realistiselta. Muutenkin ajotuntuma on hyvä. Kanttareita saa nykyään varoa aiempaa enemmän, sillä jos ulostulossa painaa kanttarin päällä kaasua, niin helposti lähtee lapasesta.

My Team taisi olla se uusi juttu, joka lopulta sai allekirjoittaneen innostumaan tästä. Jo GP3:n aikana tuli modailtua omaa tiimiä peliin mukaan ja samasta syystä oman tiimin kasaaminen on kiinnostanut Motorsport Managerissa. My Team on mielestäni toteutettu todella hyvin, eli asioihin pääsee vaikuttamaan juuri sopivan paljon.

Olen nyt ajanut time trialia ja lyhyitä "harjoituskisoja" arviolta yli 10 tunnin edestä, sekä kaksi ensimmäistä kisaa My Teamia (50% kisat). Tuntuu siltä, että olen vasta raapaissut pintaa ja tämän parissa tulee viihtymään todennäköisesti satojen tuntien ajan. Selvästi paras F1-peli, mitä olen koskaan pelannut!

PS. Menestys My Teamissa on ollut vähäistä. Auto on taulukon mukaan kolmanneksi huonoin, kuten varmasti kaikilla My Teamin alussa - ja sen mukaisilla sijoilla on tullut ajettua, eli pisteet ovat toistaiseksi jääneet haaveeksi. Tallikaverin kanssa ollut kovaa vääntöä niin aika-ajoissa, kuin kisoissakin!
 
Eternal64

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
14.03.2020
Viestejä
402
Millä alustalla porukka pelaa tätä? Jos PC niin mikä fps teillä? Riittääkö 120fps vauhdin tunteeseen mielestänne?

Kokeilin juuri Game Pass kautta PC:llä, F1 2018 ja todella hienosti tehty, vakuutti niin että pohdin tämän pelin hankkimista.
 
omenanraato

Team Tesla
Liittynyt
22.10.2017
Viestejä
4 469
Millä alustalla porukka pelaa tätä? Jos PC niin mikä fps teillä? Riittääkö 120fps vauhdin tunteeseen mielestänne?

Kokeilin juuri Game Pass kautta PC:llä, F1 2018 ja todella hienosti tehty, vakuutti niin että pohdin tämän pelin hankkimista.
pc:llä, mutta minä kun pelaan 55” tv kautta niin fps on rajoitettuna 60:een ja kyllä näin vanhukselle alkaa loppua aivoissa teho kun vauhtia on liikaakin.
 
Liittynyt
28.11.2017
Viestejä
565
Toivottavasti Codemasters saisi lisättyä tähän peliin näitä ratoja mitä on nyt vahvistettu kisakalenteriin. Imola, Portugalin rata ja nurbugringin.
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
Aika moni noista uusista Tilken radoista on todella huonoja, paljon ennemmin sitä ajelis kunnon radoilla mihin Tilke ei ole koskenut.
 
Liittynyt
22.10.2019
Viestejä
1 334
Olipahan kaksi varsin erilaista kisaa sadekelissä, vaikka molempien lopputulos oli huono. Sattui peräkkäin kaksi kisaa, joissa molemmissa kaikki harjoitukset ja aika-ajot ajettiin kuivassa kelissä, mutta itse kisat olivat sadetta alusta loppuun.

En ole sadekelissä koskaan ajanut juurikaan näitä pelejä, joten tuntuma on lähtökohtaisesti olematon, ja yhtään ei helpota se, että harjoituksissakaan ei päässyt testailemaan sadekeliä. Ensimmäinen sadekisa sattui Zandvoortin radalle. Ajelin radalla muutenkin ensimmäistä kertaa, mutta kuivassa kelissä harjoitukset ja aika-ajot sujuivat todella hyvin. Aika-ajoissa kauden paras onnistuminen, kun sijoitus oli kahdeksas. En kuitenkaan ottanut setupissa huomioon kisapäivälle luvattua sadetta, eli ajoin täysin kuivan kelin setupilla. Kisa olikin sitten aivan kaamea, kun auto oli hyvin vaikea ajettava ja lopulta muutama kierros ennen maalia tärähti seinään niin pahasti, että kisa loppui siihen. Ennen tuotakin oli vähän siipeä hajoitettu ja kisavauhti oli surkeaa, joten en varsinaisesti hävinnyt keskeytyksen myötä mitään. Rata oli todella märkä, mutta intereillä kaikki kuitenkin ajoivat alusta loppuun.

No sitten heti perään Espanjassa sama juttu. Toisissa harjoituksissa oli sentään vähän sadetta, niin pääsin hieman kokeilemaan sitäkin, mutta muuten mentiin kuivassa kelissä ennen kaatosateen värittämää kisaa. Tällä kertaa päätin ottaa aika-ajoihin sadekelin setupin, vaikka aika-ajot ajettiinkin kuivalla radalla. Tiedossa oli kuitenkin, että lähtöruuturangaistuksia olisi syytä ottaa osien vaihdon vuoksi, niin päätin keskittyä siihen, että pääsen kisaan hyvällä setupilla, kun perältä lähdetään joka tapauksessa. Aika-ajoissa sijoitus 19, mutta lopulta siis viimeisestä ruudusta liikkeelle. Kisaan lähdettiin täysillä sadekelin renkailla, mutta vaihdettiin intereihin vajaa 10 kierroksen jälkeen. Sadekelin setup toimi hyvin ja ajaminen oli aivan eri planeetalta verrattuna Zandvoortin kisaan. Radalla pysyminen ei tuottanut tuskaa ja ajaminen oli muutenkin kohtalaisen miellyttävää. Ohittaminen tuossa kelissä osoittautui kuitenkin äärimmäisen vaikeaksi, jonka lisäksi tiimi pyysi minut kahdesti varikolle samaan aikaan tallikaverin kanssa, joka oli molemmilla kerroilla pari sijaa edellä. Hävisin siis varikkokäynneissä ainakin 6-8sek, kun jouduin odottelemaan tallikaveria. Nämä odottelut yhdistettynä todella vaikeaan ohittamiseen, niin lopputulos oli 19. sija, eikä taakse jäänyt radalla pysyneistä kuin yksi kuski, jonka ohitin muutama kierros ennen maalia. Kisan toisella kierroksella ohitin Gaslyn ja loppupuolella siis Magnussenin, mutta muutoin en ohituksiin kyennyt, eikä vaikuttanut kykenevän oikein kukaan muukaan, vaikka jatkuvasti ajettiin lähietäisyydellä toisista. Jos olisin älynnyt siirtää varikkostoppeja yhdellä kierroksella molempien kertojen osalta, niin sijoitus olisi voinut olla muutamaa pykälää parempi, mutta tästä täytyy ottaa oppia tulevaan.

Eli ensin keskeytys ja sitten 19. sija, mutta fiilis oli täysin eri kisojen jälkeen. Zandvoortin jälkeen tuntui siltä, että sadekelissä ajaminen on mahdotonta - ja vitutus olikin taattua, kun näin seuraavan kisan ennusteen ja tiedossa oli taas sadekisa. Sadekelin setuppi toimi kuitenkin niin hyvin Espanjassa, että vaikka lopputulos oli huono, niin se antoi uskoa tuleviin sadekelin kisoihin, joka oli tässä kohtaa tärkeintä.

Sen verran aloittelija olen, että jokaisessa kisassa oppii paljon, kun tulee tehtyä ties mitä virheitä. Alkuvaiheessa suurin oppimisen paikka on ollut toisten autojen perässä ajaminen, kun välillä hakee ohituksia tyhmällä tavalla, tai tulee jarrutuksiin liian kovaa, jolloin etusiipi on usein kärsimässä osumaa. Samoin on tullut opittua, että pienestä etusiiven kolhusta ei kannata välttämättä aina mennä varikolle. Samoin sitten nämä sadekelin kisoissa opitut asiat on hyvä pitää mielessä. Fiilis on kuitenkin hyvä, kun pystyy kisasta toiseen ajamaan hieman paremmin ja järkevämmin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
08.07.2017
Viestejä
740
Jahans, olen hämmentynyt. Ensinnäkin peliä ladatessa pääsi Australian kisaa ajamaan. Siinä sitten Ferrarin autot puskivat kumpikin kerran mut radalla pöpelikköön... siis suoralla (no ei Melbournessa niin suoria ole mutta kummin täysillä ajettava osuus), sen sijaan että yrittäisivät oikeasti ohittaa, niin täysillä peräkonttiin ja usean metrin puskulla tyylikkäästi meikä puskiin? :btooth:

Sitten varsinaisessa pelissä aloitin F2:lla että saa vähän tuntumaa. Mites noi sprinttikisat, kun strategiat on ihan tuulesta temmattuja. Tiimi tarjoo kolmen stopin taktiikkaa noin 10 kierrokselle ja AI-kuskit ei käy ollenkaan vaihtamassa renkaita. Eikä tuolta saa edes poistettua stoppeja/stinttejä. Lisätä voi kyllä. Mikä määrittää, millä rengassetillä lähtee siihen sprinttikisaan, onko se pidemmässä kisassa käytetty eka setti vai mistä nää revitään? Kun ei saa vaihdettua rengassarjaa SS:stä Mediumiiin esim. ekalle stintille. Ja muutenkin, mikä määrittää noi sprintin rengassarjat, onko ne samat kuin varsainaisessa pitkässä kisassa? Voi tietty ajaa yhdellä ja samalla setillä eikä käy varikolla, mutta outo homma?

Näköjään pitää rukata toi AI:n taso lähemmäs 100:aa, kun ovat kovin hitaita muuten. Tasapäisillä autoilla eroa tulee 2-4 sekuntia kierroksella radasta riippuen. Vetääkö suoraan 100 lasiin vai mikä olis hyvä taso tämmöselle sunnuntaikuskille. Pleikkariversioon erehdyin, kun kaveritkin sitä pelaa.
 
Itse en ole törmännyt AI:n tyhmiin ohituksiin muuten kuin jos ovat kierroksella ohittamassa, jolloin pelaajan täytyy antaa oikealla tavalla tilaa tai AI tulee päälle kuin yleinen syyttäjä. Muutoin jos AI puskee suoraan päin, niin se on joka kerta ollut oma vika, kun on tullut ajettua huonosti kyseisissä kohdissa.

F2 ei ole ehkä paras paikka hakea tuntumaa, kun niillä autoilla ajaminen on niin erilaista. Ei ole ehkä muutenkaan liikoja panostettu tuohon F2-osuuteen tässä pelissä. Muuten en osaa tuosta sanoa, kun itse hyppäsin My Team -kelkkaan aikalailla heti ja F2 hommat jäi sitä kautta suuremmin kokematta.

Helpompi olisi suositella AI tasoa sulle, jos kertoisit millä tasolla nyt pelasit. Itselleni 80 on tuntunut sopivalta toistaiseksi ja siihen päädyin nostelemalla tasoa hiljalleen ylöspäin, kunnes alkoi tuntumaan siltä, että suoritan autoon nähden varsin tasapainoisesti AI:n vauhtiin verrattuna.
 
Joo, mutta pitäisi se nyt selvää olla, että auto ohitetaan eikä ajeta läpi, oli tilannenopeus mikä hyvänsä. Ihan sijoituksesta kisattiin noissa. Selvästi uusinnasta näki, ettei edes yrittäny jarruttaa missään vaiheessa.

Tulee tietysti mieleen se Webber-Kovalainen-tapaus, missä Kova vähän aikasemmin joutu jarrutteleen ja Webberi täysillä konttiin. Mutta Tuo ei ollut edes jarrutuspaikka lähelläkään vielä.

Laitoin vissiin johonki 65 tietämille näin alkuun. Muistaakseni 2017 versiossa pelattiin 90 paikkeilla onlinessa eikä ne AI-kuskit kauheesti kärjessä notkunu. No eri peli tietysti.

Tuossa uramoodissa ei vissiin sitten F2-puolella ole mitään managerin kanssa jutustelua ja sopparihommia? Muistelen, että ne oli ainakin F1-puolella aikaisemmin?
 
Saattaa olla, että satuit törmäämään jonkinlaiseen bugiin tuossa ohitustilanteessa. Yleisesti ottaen tuollaisia ongelmia ei pitäisi olla, eli AI kyllä osaa ohitella ja varoa pelaajan autoa varsin hyvin.

Varmaan lähemmäs 90 saat sen AI-tason nostella nytkin, ehkä enemmänkin. Jos nyt menit sekuntikaupalla AI:ta kovempaa, niin nosta seuraavaksi suorilta johonkin 80 paikkeille ja kokeile miltä se tuntuu. AI:n vauhtiin, kuten tietysti omaankin vauhtiin, vaikuttaa todella oleellisesti käytössä olevat renkaat ja miten kuluneita renkaat ovat. Tuntuu siltä, että kun löytää itselle sopivan AI-tason, niin AI saattaa olla tuoreilla renkailla sinua nopeampi, mutta kuluneilla hitaampi, eli renkaiden kuluminen vaikuttaa AI:n ajamiseen pelaajaa enemmän. Kannattaa kokeilla eri ratoja, aika-ajoja ja ainakin 25% kisoja, niin pääsee testailemaan eri renkaita ja kulumisasteita. Toki yhdelläkin radalla saa aika hyvin testattua sopivan AI-tason, kunhan pyrkii opettelemaan kaikki radat jotakuinkin yhtä hyvin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 282
Itselle suurin ongelma, ainakin konsolin puolella, on se etten oikein saa eturenkaista tarpeeksi tuntua rattiin. Radatkin vaikuttaa, toisilla radoilla forcet on yleensäkin paremmat. Forcet saa tietysti voimakkaiksi ja ratin raskaaksi jos haluaa mutta juuri se eturenkaiden tuntu välillä puuttuu.
 
Liittynyt
22.10.2019
Viestejä
1 334
Aika raakaa menoa välillä tässä pelissä, vaikka tapahtumat ihan realistisia ovatkin ja en sinällään pistä pahakseni.

Vuorossa oli siis ensimmäisen My Team -kauden yhdeksäs kisa Kanadassa. Kausi on tähän asti ollut vaikea ja pisteitä ei ole kertynyt tallille ensimmäistäkään. Monessa kisassa olen kärsinyt omista virheistä, mutta toki autokin on varsin hidas, niin ei sillä ihmeisiin kykene. Tällä kertaa päästiin kuitenkin ajamaan yhdellä lempiradoistani, joka näkyi harjoituksissa ja kulminoitui aika-ajoihin, joista irtosi kauden ylivoimaisesti paras suoritus, kun ajoin itseni viidenteen lähtöruutuun. Edellä vain Mersut ja Ferrarit, heti takana molemmat Red Bullit. Viimeinen kierros aika-ajoissa osui täydellisesti nappiin, vaikka ennen sitäkin oli jo hyviä kierroksia.

Heti kun aloitin kisaviikonlopun, niin kirosin, että taas vuorossa täysi sadekisa, jotka eivät ole omaa vahvuusaluetta. Laitoin kuitenkin kasaan todella hyvältä tuntuvan setupin, joka oli paitsi hyvä sadekeliin, niin tuntui toimivan kuivallakin kelillä, kun aika-ajoissa ei sadetta ollut, mutta sijoitus oli silti erittäin hyvä. Ennen kisaa harkitsin vaihdelaatikon vaihtamista, kun siinä oli lähes 70% kulumaa, mutta päätin kokeilla vieläkö sillä yhden kisan voisi ajaa, koska en halunnut kärsiä rangaistuksia hyvään lähtöruutuuni. Kisa lähti liikkeelle ihan ok, vaikka odotetusti Red Bullit menivät pian ohi, jonka jälkeen sain kuitenkin pidettyä seitsemättä sijaa hallussa varsin hyvin. Stroll ja Sainz olivat jatkuvasti lähellä, mutta eivät kuitenkaan päässeet edes yrittämään ohituksia. Kisaan lähdettiin välikelin renkailla ja ne vaihdettiin uuteen vastaavaan settiin, kun kävin varikolla renkaiden vaihdossa kierroksella 16. Varikkokäynnin jälkeenkin pysyin Strollin ja Sainzin edellä, eli sijoitus edelleen seitsemäs. Kisan kokonaispituus oli 35 kierrosta, joista 27 menikin hyvin. Kierroksen 27 jälkeen ero taakse oli 4sek ja seitsemäs sija tuntui turvalliselta, vaikka oli hieman epäselvyyttä, että pitäisikö renkaita vielä vaihtaa, kun rata alkoi vihdoin kuivua.

28. kierros alkaa ja kaikki hyvin. Vaikuttaa siltä, että voisin ehkä ajaa maaliin alla olevilla renkailla. Mutta sitten alkaakin tapahtua, kun 28. kierroksen puolivälissä huomaan etteivät vaihteet meinaa vaihtua ollenkaan ja radiossa kerrotaankin, että vaihdelaatikko alkaa olla rikki. Vaihdelaatikon kulumasta oli hieman varoiteltu joitain kierroksia aikaisemmin, mutta uskoin vielä siinä vaihessa, että saisin kisan ajettua maaliin ilman merkittäviä ongelmia. Olin väärässä. Noin 1,5 kierroksen ajan vaihteiden vaihtaminen oli äärimmäisen hidasta ja vaikeaa, jonka vuoksi vauhtini hidastui todella paljon ja tipuin sijalle 15. Kierros 30 alkaa ja vaihdelaatikko alkaakin toimimaan jälleen normaalisti. Samassa yhteydessä huomaan, että osa kuskeista on vaihtanut alle kuivan kelin renkaita ja rata tuntuu niin kuivalta, että päätän mennä kierroksen lopuksi hakemaan softit alle. Ehkäpä tässä piilee vielä mahdollisuus nousta jopa pisteille? Ja mitä vielä. Kierros 30 on hieman yli puolivälin, kun auto alkaa hidastumaan ja vetämään vasemmalle voimakkaasti. En tiennyt heti mistä on kyse, mutta nopeasti päättelin, että taitaa olla vasen takarengas puhki - kuten olikin. Tajuan hieman liian myöhään, että pitäisi ajaa merkittävästi varovaisemmin, jonka myötä neulansilmää edeltävässä shikaanissa ajan hieman kanttarin yli ja auto pyrähtää seinään. Vauhtia ei ole liikaa, eli auto pysyy pitkälti ehjänä, mutta aikaa tietysti meni jälleen hukkaan paljon, mikä ei toki tässä konkurssissa enää merkittävästi vaikuta mihinkään. Pyöräytän auton vielä takaisin radalle ja varikolle, jossa vaihdetaan etusiipi ja softit alle neljän viimeisen kierroksen ajaksi.

Tässä kohtaa on siis kaikki toki jo menetetty, olen viimeisenä ja matkaa seuraavaan on 29sek. Lopussa vielä ikävältäkin tuntuva tuulahdus siitä, miten mukava rata tuo on rajaa kuivalla kelillä, kun ajelen viimeiset kierrokset maaliin varsin masentuneena.

27/35 kierrosta kaikki meni hyvin, tein kovasti työtä vaikeassa kelissä ja sain pidettyä auton hallinnassa mielestäni erittäin hyvin. Sitten meni vaihdelaatikko ja sen perään puhkesi rengas, joiden myötä sijoitus muuttui 7 -> 21. En jaksanut uusinnasta varmistaa, mutta epäilen, että puhjennut takarengas otti osumaa, kun vaihdelaatikon ongelmien keskellä ajoin varsin hitaasti ja joku minut ohittaneista kuskeista taisi osua ohitustilanteessa hieman tuohon renkaaseen.

Onhan se karua, että oli vihdoin tulossa kauden ensimmäiset pisteet ja selvästi paras sijoitus, niin sitten kaikki valuu käsistä näin dramaattisella tavalla. Jälkikäteen on helppo todeta, että olisi pitänyt se vaihdelaatikko vaihtaa ja ottaa viiden sijan rankku, joka olisi saattanut edelleen mahdollistaa kympin joukkoon pääsyn. Joka kisassa oppii uutta ja onhan tällainen kärsimysten taivalkin omalla tavallaan realistista ja mielenkiintoista. Ei muuta kuin leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä!
 
Viimeksi muokattu:

P c L A Y E R

Team Ryzen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
4 560

Kivoja stooreja kisaviikonlopuista. Täytynee itekkin hankkia, kun ovat ilmeisesti vihdoin saaneet tuota ai:ta paremmaksi tässäkin sarjassa ja muita parannuksia. Edellinen F1 peli, mitä tuli kunnolla pelailtua oli klassisen, Geoff Grammondin luoman, Formula One Grand Prix sarjan vika eli 4:s osa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 168
En tiedä onko bugi, huonoa tuuria vai jotain outoa mutta auton kehityksessä tuo rush toiminto on antanut itselleni 4:stä yrityksestä 4 epäonnistumista. Joka kerralla osaston moraali ollut vihreällä ja epäonnistumisen mahdollisuus 40%. Tuolla 40% logiikalla olisi ainakin puolet pitänyt kuitenkin onnistua 4:n kerran otannalla.. Onko muilla samoja kokemuksia, onko rush aivan turha edes yrittää?
 
Huonoa tuuria. Mulla tais kolme ensimmäistä epäonnistua, mutta sen jälkeen tuuri kääntyi ja suurin osa on onnistunut. 40% on kuitenkin kohtalaisen iso mahdollisuus epäonnistumiselle ja huonolla tuurilla voi aluksi epäonnistua kaikki. Kyllä se tuuri siitä kääntyy.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 282
Miten niitä podium pass challengeja pääsee ajamaan? Menen sinne mutta sieltä ei voi mitenkään käynnistää niitä?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 168
RaceDeparmentissa eräs tyyppi tekee toiveista skinejä ja jokuaika sitten kyselin Tyrrellin perään, kun mun talli urassa moinen on.
Ai että ku oon yhtä hymyä, kun on nyt toteuttanut toiveen. :)
Kiitos tästä. 4.s kausi tyrrelillä menossa ja nyt siitä saa oikean näköisen! En edes tiennyt että tähänkin skinejä saa.. Mikä uusi uljas maailma tästä avautuukaan.
 
Liittynyt
21.11.2017
Viestejä
59
Tervehdys.

Ei ole kauheasti tullut näitä ajopelejä harrastettua. Viimeisin kokemus Dirt Rallysta jota varten hommasin Thrustmaster T150-setin. Ei mikään kummoinen ratti-poljin yhdistelmä, enkä oikein koskaan päässyt sinuiksi tuonkaan kanssa (asetuksien viilaminen kuntoon vaatii aikaa ja energiaa, mitä näin pienten lasten huoltajana ei liikaa ole o_O)
Tämä uusin F1 on kuitenkin ruvennut vähän kiinnostelemaan. Mitäs suosittelisitte: Kokeilemaan tuolla Thrustmasterssilla vai PS4 ohjaimella?
Ja tosiaan edellinen F1 peli jota kokeillut on varmaan jostain PS2 ajoilta :hmm:

Muutenkin kaikki vinkit mitkä tekisivät pelikokemuksesta mielekkäämpiä ovat tervetulleita. Mitenkäs multiplayer hommat toimii?
Jostain syystä olen viimeiset vuodet jaksanut innostua vain peleistä joissa saa ottaa mittaa ihmisvastuksesta. Tekoälyä vastaan mittelöinnistä vaan puuttuu jotain oleellista.

Kiitos!
 
Liittynyt
14.10.2018
Viestejä
109
Nyt vasta pari tuntia kokeillu tätä, ja ihan hyvätä tuntuu, pieniä viilauksiakin näköjään tehty 2018 jälkeen, esim. kantit heittää perän irti terävämmin jos liian rohkeasti ylittää. Onko muuten kotimaista yhteisöä tästä olemassa discordin puolella tai muualla? Olisi mukava ajella muidenkin kanssa vaikkapa ihan höntsä luonteisia kisoja tms. Itse siis PC:llä pelailen..
 
Liittynyt
26.01.2017
Viestejä
715
Mä oon nyt ihan paskana. Aloitin ekan kauden, eka rata ja 50% eli n. 40-50min kisa. Ajoin kisan loppuun, tulin 13ksi, kisa loppuu ja jää musta ruutu "Please Waiting" pyörimään. Odotin yli puol tuntia, ei mitään. Reboottia. Sen jälkeen kun kauden käynnistää, niin alkaa sama kisa uudelleen. Eli tunti verta ja hikeä ihan kukkaan, koska tää steam paska jäi jumiin. En uskalla enää pelaa tota, jos tapahtuu sama uudelleen. Ainoa laillisesti ostettu peli ja käy näin. VMP... onks kokemusta?
 
Liittynyt
07.10.2018
Viestejä
2 493
Jahans, olen hämmentynyt. Ensinnäkin peliä ladatessa pääsi Australian kisaa ajamaan. Siinä sitten Ferrarin autot puskivat kumpikin kerran mut radalla pöpelikköön... siis suoralla (no ei Melbournessa niin suoria ole mutta kummin täysillä ajettava osuus), sen sijaan että yrittäisivät oikeasti ohittaa, niin täysillä peräkonttiin ja usean metrin puskulla tyylikkäästi meikä puskiin? :btooth:

Sitten varsinaisessa pelissä aloitin F2:lla että saa vähän tuntumaa. Mites noi sprinttikisat, kun strategiat on ihan tuulesta temmattuja. Tiimi tarjoo kolmen stopin taktiikkaa noin 10 kierrokselle ja AI-kuskit ei käy ollenkaan vaihtamassa renkaita. Eikä tuolta saa edes poistettua stoppeja/stinttejä. Lisätä voi kyllä. Mikä määrittää, millä rengassetillä lähtee siihen sprinttikisaan, onko se pidemmässä kisassa käytetty eka setti vai mistä nää revitään? Kun ei saa vaihdettua rengassarjaa SS:stä Mediumiiin esim. ekalle stintille. Ja muutenkin, mikä määrittää noi sprintin rengassarjat, onko ne samat kuin varsainaisessa pitkässä kisassa? Voi tietty ajaa yhdellä ja samalla setillä eikä käy varikolla, mutta outo homma?

Näköjään pitää rukata toi AI:n taso lähemmäs 100:aa, kun ovat kovin hitaita muuten. Tasapäisillä autoilla eroa tulee 2-4 sekuntia kierroksella radasta riippuen. Vetääkö suoraan 100 lasiin vai mikä olis hyvä taso tämmöselle sunnuntaikuskille. Pleikkariversioon erehdyin, kun kaveritkin sitä pelaa.
Mun käsityksen mukaan CPU ei aja kovin usein päälle/perään..
 
Liittynyt
07.10.2018
Viestejä
2 493
Toinen kausi uralla alkoi:4 peräkkäistä paalua,2 voittoa ja 2 kolmossijaa..

Ja mitä seuraskaan? EI jatkosopimusta RedBullille..eikä myöskään Ferrari ja Rellu huolinu,jouduin Willamsille..

Ei hyvältä näytä nyt!
 
Liittynyt
07.10.2018
Viestejä
2 493
Meni motivaatio aika nollaan jatkaa uraa Williamsilla,tämän hetken heikoin talli pelissäni..

Jospa sitä ajais sillä niin kauan et saa paremman tallipaikan..
 
Liittynyt
26.10.2017
Viestejä
90
Onkohan itellä menny joku asetus ohi kun pääsee aina mihin talliin tahansa, tässä ja -21 pelissä sama. Esim uran alussa 4 kisaa williamssilla ja sieltä mersulle
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 480
Viestejä
4 163 671
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom