F1 2017 - Australian GP

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Yak
  • Aloitettu Aloitettu
Hienoin ohitus taisi olla kun Alonson McHidas (McLaren) ohitettiin tuplaohituksella. Mutta johtui ilmeisesti siitä että McLaren on ihan älyttömän hidas auto.

Eli toivon että McLaren sijoittuu aika-ajoissa aina erittäin hyvälle sijalle :)
 
Totta että 2 tai 3 stoppia kisassa, niin olisi luultavasti jännemmät kisat. Tai ainakin järjestys voisi muuttua stoppien aikana? Nythän järjestys muuttui koska Hamilton tuli liian aikaisin varikolle? Eli Mersun taktiikka meni aivan perseelleen?
Taktiikka olisi toiminut vielä viime vuonna. Tänä vuonna asiat eivät ole renkaiden kohdalla enää niin selviä.

Tuossa vielä siitä kohdin kun Verstappen yritti Kimistä ohi. Joku vaan mainitsi että mitään yritystä ei edes ollut :D Ei vaan pääse ohi?
Max pääsi parhaimmillaan alle sekunnin päähän Kimistä, kun Kimi ohitteli kiekalla autoja. Max kuitenkin otti pehmeämmät renkaat ja vielä kierrosta Kimiä aiemmin, sekä otti renkaistaan parhaat irti ajaessaan eroa Kimiin kiinni. Kyllä sen olisi muuten pitänyt pystyä ajamaan ohitusetäisyydellä Kimistä.
 
Hienoin ohitus taisi olla kun Alonson McHidas (McLaren) ohitettiin tuplaohituksella. Mutta johtui ilmeisesti siitä että McLaren on ihan älyttömän hidas auto.
Lonsolla alkoi ne ongelmat juuri edellisellä kierroksella/kierroksilla, siksi ne pääsivät niin lähelle ja ohi.
 
Niin tosiaan oli. Tiimiradioon kertoikin jotain että auton jousitus on mennyt rikki. Taisi sitten keskeyttääkin koko kisan?

Eli syy oli varmaankin rikkinäinen auto. Ei liian tehoton moottori. Toki aika huonosti meni kisa McLarenilta noin kokonaisuudessaan.
 
No, olihan se auto hidas ehjänäkin. :D Lonso valitti että ohjaus vetää vasemmalle, epäili että jousituksessa on jotain vikaa.
 
Eikös se sääntö mene niin että kahta rengasseosta pitää käyttää kisassa? Eli yksi pysähdys on pakko tehdä. Ihan hyvä tosiaan että renkaita ei tarvitse säästellä ja pääsee siis kisaamaan kunnolla.

Ihan hyvin voi tulla noita taktiikkaerojakin jos jollain renkaat kestää huonommin kun toisella. Eli tuo yksikin pysähdys on tosi tärkeä sen kisan kannalta. Toki jos Mersu on ylivoimainen, niin sitten ei ole ehkä jännitettävää. Viime kaudella olisi uusilla renkailla voinut päästä ohittamaan, mutta nyt saattaa olla vähän haastavampi juttu.
 
Yksi pysähdyshän sieltä väkisin tulee. Olisi kyllä kiva, jos automaattisesti se 1 stopin taktiikka ei olisi paras vaan oikeasti pitäisi miettiä vedetäänkö 1 stopilla ja käytetään kovimpia renkaita vai kahdella stopilla aggressiivisemmin pehmeämpiä. Nyt vaan kun tuo ohittaminenkin on vaikeutunut niin stoppeja kannattanee vältellä ja yhden stopin taktiikat ovat viimevuotisia toimivampia. Varmaan turha enää haaveilla viimevuotisen kaltaisista suorituksista, joissa loppuun isketään pehmeimmät renkaat alle ja ohitetaan kaikki.

Rehellisesti sanottava kuitenkin, että näkisin mieluummin ohituksia ihan radalla ajettaessa kuin varikolla. Olisi hyvä jos autojen seuraamista ja ohittamista saataisiin jotenkin helpotettua, että oikeasti pystyisi roikkumaan perässä kiinni ja painostamaan edellä olevaa. Nyt pitää ilmeisesti olla aika reilusti nopeampi, että on mahdollista ohittaa radalla (pl. DRS).
 
Lisäksi pitää sanoa, että renkaiden pitäisi olla kulumiseltaan vähintäänkin sellaiset, ettei niillä voi ajaa yhdellä setillä koko kisa miinus 1-3 kierrosta. Silloin se kahden seoksen käyttäminenkin menee lähinnä turhaksi "näön vuoksi" säännöksi.
 
Kyllä mun mielestä yksi suuri tekijä olisi pistää 20-30 kg lisää bensaa noihin niin alkais tapahtumaan, ajettais OIKEASTI täysillä koko kisa jolloin virheiden todennäköisyys lisääntyy. Lukkojarrutus/pitkäks mennyt mutka + perässä hiillostava kilpailija = ohitus, myös renkaat kuluis rajummin jolloin niitäkin jouduttais vaihtamaan...

Koneissahan ei varmaan enää ilman muutoksia hirveästi tule tehot nousemaan, kulutuskaan ei luulisi nousevan kun lisää bensaa tulis kyytiin, jolloin voitais vetää kaasu pohjassa kauemmin kisan aikana...
 
Kestävät renkaat, keinotekoinen heikentäminen pois, enemmän vapautta niiden valintaan, pakollinen eri seosten käyttö pois, riittävästi bensaa (välitankkauksilla jos ei muuten onnistu) ja ennen kaikkea aerodynamiikka sellaiseksi että ohittaminen onnistuu. Joku jenkkiomistajan edustajahan siitä puhui viime kauden jälkeen, mutta teot olivatkin sitten vähän muuta...? Siinä omat muutosehdotukset nyt alkuun.
 
Lisänä siivet takaisin viime kauden kokoon -> vähemmän merkitystä aeropidolla.
 
Kestävät renkaat, keinotekoinen heikentäminen pois, enemmän vapautta niiden valintaan, pakollinen eri seosten käyttö pois, riittävästi bensaa (välitankkauksilla jos ei muuten onnistu) ja ennen kaikkea aerodynamiikka sellaiseksi että ohittaminen onnistuu. Joku jenkkiomistajan edustajahan siitä puhui viime kauden jälkeen, mutta teot olivatkin sitten vähän muuta...? Siinä omat muutosehdotukset nyt alkuun.

Niinpä. En ymmärrä mikä tässä on niin vaikeaa.
 
Niin. Millä perusteella nämä ohittamista vaikeuttavat muutokset tälle kaudelle muuten tehtiin? Olen kyllä fyysisesti rankkojen autojen ja pidon lisäämisen puolesta mutta sen pitäisi tulla siten, että kisaaminen edelleen onnistuisi. Ehdottomasti pitäisi kehittää vapaampaan suuntaan (esim. bensan ja renkaiden osalta) ja lisätä mahdollisuuksia kisata kunnolla ja ajaa toisen perässä sekä painostaa kärsimättä itse.
 
toisaalta autojen kykyjä ei varmaan vielä australiassa päästy hyvin testaamaan.

veikkaan että kasvaneen pidon ansiosta voidaan nähdä erikoisempiakin ohituksia mihin on totuttu.. Saa nähdä (esim ulkokautta puhtaalla ilmalla tms.)
 
Niin. Millä perusteella nämä ohittamista vaikeuttavat muutokset tälle kaudelle muuten tehtiin? Olen kyllä fyysisesti rankkojen autojen ja pidon lisäämisen puolesta mutta sen pitäisi tulla siten, että kisaaminen edelleen onnistuisi. Ehdottomasti pitäisi kehittää vapaampaan suuntaan (esim. bensan ja renkaiden osalta) ja lisätä mahdollisuuksia kisata kunnolla ja ajaa toisen perässä sekä painostaa kärsimättä itse.
Eikös se Vettel ajanut siinä noin sekunnin päässä Hamiltonista koko alkukisan ja toisaalta Hamilton Verstappenin perässä tultuaan varikolta?
 
Joo. Vielä viime kaudella Hamilton olisi ehkä päässyt ohittamaan hitaamman Red Bull auton?
 
Ihan turha puhua vielä mistään ohittamisesta, kun ajettu 1 kisa Australiassa, mikä on katurata.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
261 767
Viestejä
4 538 674
Jäsenet
74 873
Uusin jäsen
Vasurii

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom