F(x)tec julkaisi päivitetyn version näppäimistöpuhelimestaan kolmella eri käyttöjärjestelmällä

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 101

Brittiläinen F(x)tec startup-yritys on julkaissut yhteistyössä XDA-sivuston kanssa Pro1-X älypuhelimen Indiegogo-joukkorahoituspalvelussa. Kyseessä on päivitetty versio yhtiön viime vuonna julkaisemasta Pro1 puhelimesta, minkä erikoisuutena on kolme eri käyttöjärjestelmää. Pro1-X tulee saataville yhtiön oman Android-version lisäksi myös Lineage OS ja Ubuntu Touch -käyttöjärjestelmillä esiasennettuna. Lisäksi valittavana on QWERTY ja QWERTZ näppäimistöasetteluiden lisäksi myös skandinaavinen asettelu.

Tekniset ominaisuudet ovat pysyneet Pro1-X:ssä samoina edeltäjään nähden mutta 6Gt:n keskusmuistilla ja 128Gt tallennustilalla varustetun mallin rinnalle on tullut myös 8/256Gt variantti. Lisäksi puhelimen väri on muuttunut mustasta safiirin siniseksi (Sapphire Blue). Indiegogo-palvelussa 128Gt version hinnaksi on merkitty 829$ ja 256Gt version puolestaan 899$. Ennakkotilaajien hinnat lähtevät kuitenkin liikkeelle 649$:sta uutisen kirjoitushetkellä. Laitteiden toimitus alkaa suunnitelman mukaan maaliskuussa 2021 mutta hätäisimmille on tarjolla rajoitettu erä jouluksi 2020. Kampanja on jo ylittänyt tavoitteeksi asetetun 63 511$ rajan.

Skandinaavinen näppäimistöasettelu

Lähde:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 185
Toivottavasti myisi erittäin hyvin. :thumbsup: Tuommoinen Ubuntu Touch versio olisi kyllä jännä, kun Android ei kiinnosta yhtään, mutta ei taida pystyä laittamaan "touhutonnia" 2. puhelimeen kiinni tällä hetkellä. :D @FlyingAntero :lla kokemusta/mielipidettä tuosta Touchista?
 
Liittynyt
06.03.2017
Viestejä
18

Tuo Ubuntu Touch on todella kämänen käyttää jos vertaa vaikkapa Sailfishiin. (molemmat ns. daily driverinä)
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 101
Toivottavasti myisi erittäin hyvin. :thumbsup: Tuommoinen Ubuntu Touch versio olisi kyllä jännä, kun Android ei kiinnosta yhtään, mutta ei taida pystyä laittamaan "touhutonnia" 2. puhelimeen kiinni tällä hetkellä. :D @FlyingAntero :lla kokemusta/mielipidettä tuosta Touchista?
En ole vielä testannut Ubuntu Touchia omalla Pro1:llä, niin en osaa kertoa käyttökokemuksia. Pro1:lle on toistaiseksi saatavilla unofficial Ubuntu Touch mutta voisi kuvitella Pro1-X:n myötä julkaistavan official buildin olevan ihan kohtuullisen hyvin toimiva.
Alla olevan linkin kautta on muuten vielä saatavilla Pro1-X 8/256Gt variantti 639$:n hintaan eli 542€. Kyseessä on XDA:n käyttäjille osoitettu tarjous mutta kuka vaan voi tilata tuon kautta. Ilman XDA-tarjousta edullisin vaihtoehto on tällä hetkellä 6/128Gt 649$ eli 550€.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 101
XDA ilmoitti, että Pro1-X ei ole tulossa myyntiin erikseen Indiegogo kampanjan jälkeen eli kyse on vain yhdestä valmistuserästä. Samalla kerrottiin, että jokaisesta myydystä puhelimesta lahjoitetaan pieni summa Linux Foundationille.
Considering that LineageOS, Android, Ubuntu Touch, and more are all ultimately powered by Linux, we felt that this was the best foundation to help give back to the FOSS community as a whole...

...That’s not all though: the Pro1-X is also only available via the Indiegogo campaign, and will not be available to buy afterward. Miss it, and well, you miss the world’s first smartphone running LineageOS out of the box. As if that wasn’t enough, it’s also the most powerful Ubuntu Touch OS smartphone ever made, with the HDMI-out allowing you to just plug a cable in and use a full Ubuntu desktop experience using nothing more than the keyboard on the phone, and the screen as a trackpad.
Virallisesti tuettujen käyttöjärjestelmien lisäksi vapaaehtoiset kehittäjät työskentelevät ainakin seuraavien käyttöjärjestelmien parissa: Sailfish OS, Maemo Leste, Debian, ArchLinux, PostmarketOS ja Windows on ARM. Itse odotan eniten Windows on ARMin ja dual bootin kehitystä mutta ne taitavat olla vielä pitkässä puussa.
We have also made progress on mainlining kernel, and other exciting projects based on it, such as WINDOWS for ARM, Maemo Leste, Postmarket OS, Dual Boot… etc. This will not happen without the work and contribution from our community developers. They are geniuses and we are grateful to have their support!
 
Liittynyt
20.03.2017
Viestejä
48
F(x)tec julkaisi uuden päivityksen, missä he paljastavat että mm. LineageOS 18.0 ja Sailfish pyörivät jo kohtuu stabiilisti: Pro1 X Smartphone Functionality, Choice & Control ja Debian Linuxikin on saavuttanut heidän sanojensa mukaan beta-tason. Lisäksi he mainitsevat, että Pro1 X ei tule myyntiin heidän verkkokauppaan tai muualle (esim. Amazoniin), missä Pro1:stä on ollut jonkin verran myynnissä kun Indiegogo-kampanja on päättynyt. Eli ne, jotka vielä miettivät Pro1 X:n hankkimista: kannattaa toimia nyt tai sitten joutuu tyytymään laitteen tilaamiseen mahdollisesti käytettynä jostain eBaysta tms.

@FlyingAntero: tuli mieleen, että kun olemme paljon keskustelleet F(x)tec:n Pro1:stä ja tulevaisuudessa myös varmaan Pro1 X:stä tuolla Qwerty-androidit langassa niin pitäisikö perustaa tänne tech-bbs:ään ihan oma lanka, joka olisi pyhitetty pelkästään F(x)tec:n laitteiden ympärille. Siellä voitaisiin puida näitä päivityksiä, käyttökokemuksia, ongelmia ja ratkaisuja. Tuo Qwerty-androidit lanka olisi hyvä pitää meta-keskusteluna ylipäätään (Android) puhelimille, joista löytyy tai joihin joku on modannut fyysisen qwerty-näppäimistön. Nyt nuo em. viestit uppoavat mm. minun viesteihini liittyen pelkästään Pro1:een o_O
 
Kävin pystyttämässä Pro1 & Pro1-X puhelimille oman ketjun. Kirjoittelin sinne vähän yleistä tietoa laitteista ja toiseen viestiin oppaita sekä omakohtaisia kokemuksia lähinnä stock ROMista. Jatkossa tulee kuitenkin keskityttyä enemmän custom ROM tarjontaan, kun asensin tänään LOS 17.1:n omaan puhelimeen :).
 
Liittynyt
24.01.2020
Viestejä
4
En tiedä mistä postittavat, mutta "Finland +$40" tuntuu tyyriiltä. Varsinkin, jos lähetysmaa on UK. En tiedä mikä on EU ja UK sopimustilanne ensi vuonna, mutta jos kun tuohon päälle vielä tullit ja verot, niin se touhutonni lähestyy reilu 500€ leikkikalusta.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 101
En tiedä mistä postittavat, mutta "Finland +$40" tuntuu tyyriiltä. Varsinkin, jos lähetysmaa on UK. En tiedä mikä on EU ja UK sopimustilanne ensi vuonna, mutta jos kun tuohon päälle vielä tullit ja verot, niin se touhutonni lähestyy reilu 500€ leikkikalusta.
Indiegogon hinta sisältää kaikki verot ja tulleja ei tarvitse maksaa kulutuselektroniikasta. Eli Indiegogon hinnan päälle tulee vain postikulut (mikä taitaa siis olla tuo 40$).
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
106 986
Viestejä
2 158 715
Jäsenet
43 768
Uusin jäsen
kookookoo

Hinta.fi

Ylös Bottom