Erikoisoluiden tilaaminen ulkomailta

Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
973
Tilasin itse Piwnestä 2. maaliskuuta. Paketti jäi DHL:llä jumiin joksikin aikaa (Piwne laittoi tästä mailia), mutta saivat tämän ratkaistua. Lopulta päässä paketti rekisteröityi Suomessa 19. maaliskuuta mutta siihen jäi. Olin Piwneen yhteydessä torstaina 25.3. ja samana iltapäivänä paketti jatkoi vihdoin matkaa (en tiedä vaikuttiko yhteydenottoni tähän vai ei). Lopulta paketti oli kourassa perjantaina 26.3. eli kaiken kaikkiaan kesti noin 3,5 viikkoa.

Paketti tuli kuitenkin täysin ehjänä ja sisälsi tilatut juomat. Päiväykset olivat ihan ok, ensimmäisten parasta ennen jossain huhtikuun lopussa, ja yli puolet vanhenee elokuun jälkeen.
 
Liittynyt
13.03.2021
Viestejä
91
Uutta tilausta Piwneen. Taannoisen DHL fiaskon jälkeen toimitusvaihtoehtoina UPS ja DPD joista molemmat samanhintaisia - ei tarvinnut miettiä kumman otan. 24 tuotteelle postit 119 PLN eli rapiat 26 euroa mutta samoilla posteilla olisi tullut vielä muutama tuote lisää. Edellinen DHL tilaus taisi olla 89.

Toistan itseäni mutta maksakaa zlotyissä. Sivuston euromuunnos viilaa linssiin huolella.

Taas pääosin hazy linjalla mutta pari mielenkiintoista nitro imperial stouttia nappasin tällä kertaa:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
973
Toistan itseäni mutta maksakaa zlotyissä. Sivuston euromuunnos viilaa linssiin huolella.
Tämä kannattaa jokaisen opetella kaikissa vieraan valuutan verkkokaupoissa. Maksu aina paikallisessa valuutassa, ja valuutanvaihdon hoitaa oma pankki. Kertaakaan ei ole itselläni tullut vastaan, että kaupan konversiolla olisi säästänyt rahaa.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
84
Toinen tilaus beerrepublic.eu. Viime tiistaina lähti, tänään ovella. Ensimmäisellä kesti myös n. viikon verran kuljetus. Hyvin pakattuina molempina kertoina.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
832
Tilasin 24 virolaista bisseä Tankerilta: Core Beers – Tanker

Tilasin palmusunnuntaina ja seuraavana keskiviikkona paketti oli noudettavissa pakettiautomaatista. Kuljetuksen tilasin Viron Itellalta, maksoi 13 €. Pakettilappusen ja automaattikoodin toimitin sähköpostilla. Kaikki oluet ovat olleet hyviä :thumbsup:
 
Hetken jo kuvittelin että ovat alkaneet toimittamaan Suomeen kunnes luin loppuun. Tankerilla on hyviä tuotteita ja tuolta omasta kaupasta hyvään hintaan.

Pystytkö avaamaan hieman lisää miten kuljetus järjestetään? Tilasitko siis settisi Viron pakettiautomaattiin ja pyysit Itellaa toimittamaan sen Suomeen?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.11.2017
Viestejä
632
Tulee kyllä aika huokeat hinnat Tankerin oluille, jos selviää 13€ postikuluilla.
Kiinnostaisi myös tietää miten tämä postikikkailu toimii.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
774
piwnestä laitoin eilen toisen tilauksen...tais olla 31 puolen litran putelia tällä kertaa....noin 160e tuli rahteineen maksamaan mutta tuolta saa edullisesti just semmosta kamaa mitä halusinkin satunnaiseen nautiskeluun.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
832
Hetken jo kuvittelin että ovat alkaneet toimittamaan Suomeen kunnes luin loppuun. Tankerilla on hyviä tuotteita ja tuolta omasta kaupasta hyvään hintaan.

Pystytkö avaamaan hieman lisää miten kuljetus järjestetään? Tilasitko siis settisi Viron pakettiautomaattiin ja pyysit Itellaa toimittamaan sen Suomeen?
Tulee kyllä aika huokeat hinnat Tankerin oluille, jos selviää 13€ postikuluilla.
Kiinnostaisi myös tietää miten tämä postikikkailu toimii.
Tankerin kaverit vievät paketin valitsemaansa pakettiautomaattiin, josta se sitten Itellan toimesta kulkeutuu Suomeen valitsemaasi automaattiin tai postiin. Toimitus ostetaan siis suoraan Virosta Suomeen. Ei mitään kummempaa kikkailua. Helppoa ja hauskaa.

Tässä nopeat ohjeet tilaukseen:
  1. Lisää ostoskoriin 24-48 mieleistäsi olutta. 24 oluen toimitus maksaa n. 13 €, 48 oluen n. 14 €. Isommista määristä en osaa sanoa.
  2. Täytä osoitetiedot ja laita tilaus sisään. Maksu onnistuu OP:n ja Nordean tilisiirrolla sekä PayPalilla.
  3. Avaa Itellan sivut ostaaksesi kuljetuksen: https://my.smartpost.ee/new_shipment
  4. Kohtaan "Send to" valitse "Finland". Voit valita toimituskohteeksi joko Parcel terminal (pakettiautomaatti) tai Post office (postiin).
  5. Valitse paketin koko. 24 olutta mahtuu M-kokoiseen laatikkoon, 48 L:ään. Paina Next.
  6. Täytä lähettäjän tiedot. Itse käytin lähettäjän tiedoissa avopuolisoni nimeä, puhelinnumeroa ja sähköpostia. Netissä joku on laittanut nimeksi esim. "Mr. Tanker". Puhelinnumero ja sähköposti tulee olla sellaisia, joihin sulla on pääsy, sillä niihin toimitetaan tiedot lähetyksestä. Lähettäjän ja vastaanottajan tiedot eivät voi olla samat. Paina Next.
  7. Täytä vastaanottajan tiedot. Tässä käytin omia tietojani, jotta lähetys näkyisi OmaPostissa normaalisti ja paketin noudon kanssa ei tule hämminkiä, jos se pakettiautomaatin sijaan ohjautuukin postiin ja pitää näyttää henkkareita. Kohtaan Destination valitset sen pakettiautomaatin tai postin, johon tilauksesi haluat. Paina Next.
  8. Paina "Choose Parcel Terminal" ja aukeavasta ikkunasta "Pay". Terminaalia ei tule tässä valita, vaan jätä se Tankerin huoleksi.
  9. Maksu onnistuu ainakin Visalla ja Mastercardilla.
  10. Maksun jälkeen lataa sivulta pakettilappunen PDF:nä ja ota talteen lokerokoodi. Nämä pitäisi tulla myös lähettäjän sähköpostiin. Toimita nämä sähköpostilla osoitteeseen beer@tanker.ee. Mainitse sekä viestin otsikossa että viestissä tilausnumero ja että tässä on tiedot kuljetusta varten. Sieltä ei tule kuittausta takaisin.
  11. Odottele pakettia saapuvaksi :giggle:

Tilaaminen tietysti omalla vastuulla ja tarvittaessa Tankerin kaverit varmasti auttaa, mutta suoraviivainen prosessi tuo kyllä on.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.04.2017
Viestejä
2 560

Tilaaminen tietysti omalla vastuulla ja tarvittaessa Tankerin kaverit varmasti auttaa.
Ohjasiko myyjä käyttämään tätä postitustapaa tilausvahvistuksessa yms? Pysyy etämyynti selvänä tuolloin.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
832
Ohjasiko myyjä käyttämään tätä postitustapaa tilausvahvistuksessa yms? Pysyy etämyynti selvänä tuolloin.
Ei juuri tätä, mutta toimitus pyydetään järjestämään itse. Muitakin vaihtoehtoja siis varmasti on, mutta tämä on ainakin helppo ja luultavasti myös halvin. Tilatessa kohdassa Shipping lukee seuraavaa: "Transport to Finland - Customer is responsible for organising the transportation in relation to purchase. Please let us know in comments or beer@tanker.ee, how the transportation was organised."

Googlettelin ihan "tanker tilaaminen" ja sieltä löysin pari kokemusta, joissa molemmissa oli juuri tätä samaa tapaa käytetty.
 
Monella kaupalla tuo teksti että asiakas järjestää kuljetuksen, mutta samalla tilausvahvistuksessa esitäytetyt kuljetustiedot jolloin todellisuudessa hoitavat kuljetuksen. Pysyy tuolloin etämyyntinä. Verottajalla hyvä ohjeistus tuohon.
 
Kattelin vielä mailit läpi, mutta vain tuo sama lainaus oli siinäkin.
 
Liittynyt
24.11.2019
Viestejä
399
Piwne ja Tanker kokeiltu.
Piwnen tilaus viikko sitten perjantaina sisään ja eilen (tilauksesta viikko myöhemmin) tuli ilmoitus, että lähetetty. Tilauksen seuranta lupailee, että olisi torstaina perillä.
Tankerin tilaus tiistai-iltana ja tänään tuli perille. Näissä Tankereissa ensimmäiset parasta ennen päiväykset elokuussa ja puolet päiväyksistä ensi vuonna tai myöhemmin.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
3
Tankerin kaverit vievät paketin valitsemaansa pakettiautomaattiin, josta se sitten Itellan toimesta kulkeutuu Suomeen valitsemaasi automaattiin tai postiin. Toimitus ostetaan siis suoraan Virosta Suomeen. Ei mitään kummempaa kikkailua. Helppoa ja hauskaa.

Liekköhän tällä samaa tapaa saisi tilattua olutta vaikkapa Pühastelta tai muilta Viron panimoilta?
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
832
Liekköhän tällä samaa tapaa saisi tilattua olutta vaikkapa Pühastelta tai muilta Viron panimoilta?
Kattelin Pühasten tilausta ja siellä näyttäisi olevan toimitusvaihtoehtona Itella Smartpost Finland. Tiedä sitten, mitä tulli tuosta tykkää.
 
Liittynyt
27.04.2017
Viestejä
2 560
Selvittäkää hoitaako myyjä kuljetukset, tai käskeekö käyttää /ohjaa tiettyä kuljetusliikettä. Silloin homma selvä.
 
Liittynyt
24.11.2019
Viestejä
399
Tuohan on selvä, kun tarjoavat suoraan tilaussivulla toimitusvaihtoehtona Smartpostia Suomeen (saa sen lokeron sijainninkin valita). 16,67€ näytti olevan sen Smartpost-toimituksen hinta 18 pullon tilaukselle. Oletettavasti se 36 tölkkiä sama, mutta tölkkejä kovin vähän tarjolla.
 
Päädyin tutkailemaan tätä Pühasteelta tilaamista paremmalla ajalla itsekin, ja ainakin mitä kokeilin niin näytti samaisia 16,67€ postikuluja Suomeen edelleen vaikka ostoskorissa oli jo pitkälti yli 100 pulloa ja tölkkiä sekaisin.
 
Niinpä näyttää, ei ymmärtänyt toimituskuluja muuttaa myöskään muiden toimitustapojen suhteen, vaikka laittaa 500 tuotetta. Voihan sitä testata miten käy =D. Tai sitten laittaa tiedustelua sinne sähköpostilla. Kuvittelisin menevän sen 18 pulloa tai 36 tölkkiä per tilaus, joka sivuilla mainitaan.
Se niiden verkkokauppa-sivuston toimivuus jättää muutoinkin hieman toivomisenvaraa. Esim. onnnistuin avaamaan tuotteita välilehtiin siten, että jokaisen välilehden ostoskori alkaa tyhjästä... (Todennäköisesti johtuu jostain evästeasetuksista, koska ilmeni Firefoxilla ja Chromella toimi. Ei ole vaan muualla ollut vielä vastaavaa ongelmaa.)
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
774
piwneltä 11.4. tilattu paketti tuli tänään suoraan kotiin. ovat parantaneet paketointia sitten viime tilauksen, nyt jokainen pullo ja tölkki oli pakattu tommoseen pahviputkiloon ja tossa menikin joku tovi noita aukoessa.

noilla pärjääkin hyvin kesään asti.

tuli testattua toi halpa portteri jota otin 5 pulloo ja tolla hintaa ei yhtään paha....maistuu ihan imperial stoutille ja on vahva mutta samalla pehmeän makuinen.
 
Liitteet

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
12
Jaetaan nyt tänne omakin kokemus.

Tilasin Piwnestä lastin 19.3. ja verkkokauppa arvioi toimituksen ajankohdaksi 26.3. Kuriirina DPD. Toimitus etenikin sujuvasti ja PostNord kyseli tarkempia tietoja toimituksesta ja ajankohdaksi vahvistettiin tuo alkuperäinen perjantai 26.3. Toimitusta ei kumminkaan tapahtunut vaikka seuranta uskollisesti näyttkin paketin olevan sovitusti matkalla.

Sain aspan kiinni maanataina 29.3 ja sieltä päästä todettiinkin, että tässä on ollut vain joku viivästys ja lähetys toimitetaan tänään tiistaina.

Aamulla PostNordilta tuli tekstiviesti, jossa kerrottiin paketin hukkuneen ja käskivät olla yhteydessä lähettäjään. Laitoin viestiä Piwnen aspaan ja nyt odottelenkin mielenkiinnolla mitä vastaavat.

PostNordia olen nyt käyttänyt kaksi kertaa ja molemmat toimitukset ovat nmenneet pieleen.

Päivitys: Piwne hoiti asian hienosti ja uusintayritys tuli eilen kotiin.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
Mulla on piwneltä nyt joku 5 tilausta takana ja hyvin on rullannut. Hyvä vaihtoehto mikellerin kihoskhin tms neipatarjonnalle, vaikkei samanlaisia kansainvälisiä huippumerkkejä tuolta tietenkään halvalla saa. Hyvää laatua silti ja sen melkein arvasi kun on puolan craft skenestä ollut kokemusta jo aiemmin.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
83
Tämän ketjun myötä rohkaistuin tekemään ensimmäisen nettitilaukseni. Tilasin viime tiistaina Uitjelta ja tänään saapuivat pakettiautomaattiin. Webshopp deali, missä 19 olutta, joista 16 erilaista. 50e+20e postit. Ihan kohtuu 3,68e/tölkki hinnoissa kesti. Oluet oli paketoitu hyvin. Tölkityspäivät vaihtelivat marraskuusta huhtikuuhun painottuen kevät talveen eli ihan tuoretta tavaraa tuli.
 
Yleensä kun mä tilaan ipoja niin ne on pakattu about kuukauden sisään mut yleensä viikon-parin sisään tilauksesta. Neipoissa se on tärkeetä
 
Valtsu_82

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.03.2021
Viestejä
305
Tölkityspäivät vaihtelivat marraskuusta huhtikuuhun painottuen kevät talveen eli ihan tuoretta tavaraa tuli.
"Mainostan" vielä uudelleen Beerizer.com sivustoa. Tuolta saa hyvän kokonaiskuvan nimenomaan erikoisoluiden tarjonnasta. Hyvää tuossa on mm. se, että oluissa näkyy kauppaan tuloaika (johon varsinkin jenkkioluiden osalta pitää lisätä noin kuukausi), joka on tärkeää mm. IPA, NEIPA, Fruited sourien osalta. Parhaat kaupat antavat jopa BBF päivän kuten De Bierliefhebber, joka on samalla tosi edullinen.

Lisäys:
Noista kaupoista alla olevat oman kokemuksen perusteella toimii ilman mitään säätämistä. Paketti ei ole koskaan särkynyt tai jäänyt matkalle eikä ole tarvinnut viestitellä ylimääräistä myyjän kanssa. Mikään noista ei tietystikään ole mikään bulkkioluiden kauppa vaan noista löytyy niitä itse haluamia tiettyjä erikoisoluita. Hinnat vaihtelee tietysti jonkin verran eli vertailua pitää aina tehdä.
-Køl
-Beergium
-Beyond Beer
-Speciaalbierpakket
-EtreGourmet
-Beerdome
-Biertonne
-Beer Republic
-Mikkeller Webshop
-Der Bierliefhebber
-To Øl
-Ølkassen
-Drikbeer
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.08.2017
Viestejä
293
Toimittaako Beyond Beer jälleen suomeen? Jossain vaiheessa itse, kun teki sieltä tilauksia tuli maili etteivät enää toimita tännepäin.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
83
"Mainostan" vielä uudelleen Beerizer.com sivustoa. Tuolta saa hyvän kokonaiskuvan nimenomaan erikoisoluiden tarjonnasta. Hyvää tuossa on mm. se, että oluissa näkyy kauppaan tuloaika (johon varsinkin jenkkioluiden osalta pitää lisätä noin kuukausi), joka on tärkeää mm. IPA, NEIPA, Fruited sourien osalta. Parhaat kaupat antavat jopa BBF päivän kuten De Bierliefhebber, joka on samalla tosi edullinen.

Lisäys:
Noista kaupoista alla olevat oman kokemuksen perusteella toimii ilman mitään säätämistä. Paketti ei ole koskaan särkynyt tai jäänyt matkalle eikä ole tarvinnut viestitellä ylimääräistä myyjän kanssa. Mikään noista ei tietystikään ole mikään bulkkioluiden kauppa vaan noista löytyy niitä itse haluamia tiettyjä erikoisoluita. Hinnat vaihtelee tietysti jonkin verran eli vertailua pitää aina tehdä.
-Køl
-Beergium
-Beyond Beer
-Speciaalbierpakket
-EtreGourmet
-Beerdome
-Biertonne
-Beer Republic
-Mikkeller Webshop
-Der Bierliefhebber
-To Øl
-Ølkassen
-Drikbeer
Kiitos vinkistä. Päiväykset oli siis jo tilatessa tiedossa. Setissä oli mukana joulustoutti ja lager, mitkä oli ne marraskuiset. Pitää perehtyä tuohon Beerizer sivustoon tarkemmin, kunhan nämä on juotu. Hyvin vahvasti vaikuttaa, että tilailuun jäi kerrasta koukkuun
 
Liittynyt
31.08.2017
Viestejä
1 092
Tämän ketjun myötä rohkaistuin tekemään ensimmäisen nettitilaukseni. Tilasin viime tiistaina Uitjelta ja tänään saapuivat pakettiautomaattiin. Webshopp deali, missä 19 olutta, joista 16 erilaista. 50e+20e postit. Ihan kohtuu 3,68e/tölkki hinnoissa kesti. Oluet oli paketoitu hyvin. Tölkityspäivät vaihtelivat marraskuusta huhtikuuhun painottuen kevät talveen eli ihan tuoretta tavaraa tuli.
Laitoinpa itsekin tuon tilaukseen kun oli helppo ja nopea tilata valmis paketti. Siinä tuotekuvauksessa tosiaan oli joka oluelle kerrottu nuo päivämäärätkin. Löytyi myös pienempi valmis setti 12 olutta hintaan 29,95e, jossa oli kaikkia oluita se 1kpl - tuossa 50e setissä näytti olevan muutamaa samaa olutta 2kpl.

Tähän saakka tullut tilattua lähinnä beer maileja/clubeja Mikkelleriltä ja To Olilta. Kertaalleen Virosta tämmöiseltä panimolta: Anderson's Craft Beer. Oli edullista mutta suurin osa oluista oli luokkaa 3/5 ihan ok, toisaalta toimitus jne sujui vaivatta.

edit: Uiltjen toimituksessa kesti varsin pitkään, josta olikin mukana info/pahoittelulappu "signeerauksen kera". Tuosta seurasi se, että olivat ottaneet vapauden vaihtaa pari olutta toiseen (tämä on itselleni aina lähtökohtaisesti ok, kun en ole niin hifisteliä / tilaa hinnakkaita oluita juurikaan) mutta samalla myös tölkkien päivämäärät oli tuoreempia kuin tuossa dealin kuvauksessa kerrottiin eli tölkitys päivämäärät oli paria poikkeusta lukuun ottamatta huhti-toukokuulta. Yhden extra olusenkin olivat laittaneet mukaan. Sitten vaan maistelemaan :kippis:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Piwneltä tuli toimitus. Valikoin eri kategorioista suosituimpia oluita, kaksi kutakin. Sattui kyllä jokin työtapaturma, kun tilaukseen oli näemmä lipsahtanut kaksi erilaista savu-tuplapukkia. Muutoin löytyy baltic porter, vehnäolut, kaksi "tavallista" IPAa, yksi DDH ja ei-IPAisa pale ale. Toimituskuluja tuli melkein saman verran kuin itse tuotteiden hinta oli :think:

IMG_20210512_133217631.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.12.2018
Viestejä
171
Piwneen laitettu myös tilaus, kun -15% koodin sain syntymäpäivän kunniaksi. Op:n Visalla ei maksu onnistunut millään, S-pankilla meni heti läpi.
 
Se Tpay mitä Piwne käyttää korttimaksujen välittänä on kauheaa kuraa toimintavarmuudeltaan. Viimeksi käytin Paypalia kun en jaksanut enää yrittää OP:lla maksua läpi.

Itse tein tänään Tanker tilauksen ja toimitin heille pakettiautomaattidokkarit. Katsotaan miten käy.

Piwnellä on nykyään aika pitkät käsittelyajat tilauksissa, helposti menee ainakin 3-4 arkipäivää vaikka sivusto sanoisi että huomenna lähetettävissä tilauksen yhteydessä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
509
Olisiko suosituksia paremmista oluista kuin tutut bulkkilagerit? Paulaneria tilasin jo ja oli ihan hyvää, tosin en ole mikään makukriitikko, niin en osaa sanoa, oliko korkeamman hinnan arvoista. Mieluusti 5,2-7,5% ja sellainen kauppa, jossa tilauksen kokonaishinta on kilpailukykyinen.
 
Ootko nyt siis erikoisoluiden perässä vai haluutko parempaa bulkkia? Toi toinen alkoholin tilausketju sopinee paremmin jos etsit tyyliin lavakamaa. Erikoisoluissa sit varmaan tarvis tietää ootko lagerin ipan vai millasen perässä. Kannattaa varmaan avata piwnemosty, mikeller, kihoskh tms nettisaitti ja selailla valikoimaa.
 
Kaikenlaiset ehdotukset kelpaa, parempaa bulkkia tai erikoisuuksia. Tilailen 1-2 laatikkoa kerralla. Voisin toki selailla sivustoja ja olen niin tehnytkin, mutta pelkät kuvat ja kuvaukset eivät auta pahemmin. Kaikkein kiinnostavinta olisi kuulla oluita tuntevilta mielipiteitä ja suosituksia.

Hinta kuitenkin vaikuttaa asiaan ja asun Turussa, eli Budbee on selkeä valttikortti.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
495
Tämähän on ihan kuin valtion virastossa. Kaveria pomputetaan ketjusta toiseen. Budbee ei taida olla käytössä kuin noissa bulkkipaikoissa?
 
Liittynyt
19.12.2018
Viestejä
171
Olisiko suosituksia paremmista oluista kuin tutut bulkkilagerit? Paulaneria tilasin jo ja oli ihan hyvää, tosin en ole mikään makukriitikko, niin en osaa sanoa, oliko korkeamman hinnan arvoista. Mieluusti 5,2-7,5% ja sellainen kauppa, jossa tilauksen kokonaishinta on kilpailukykyinen.
supermarkt24h.de voisi olla sun paikka, jos ne toimittaa vielä Suomeen. Tuolla monta erilaista vehnää ja muitakin sekä edulliset hinnat.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 599
Kaikenlaiset ehdotukset kelpaa, parempaa bulkkia tai erikoisuuksia. Tilailen 1-2 laatikkoa kerralla. Voisin toki selailla sivustoja ja olen niin tehnytkin, mutta pelkät kuvat ja kuvaukset eivät auta pahemmin. Kaikkein kiinnostavinta olisi kuulla oluita tuntevilta mielipiteitä ja suosituksia.

Hinta kuitenkin vaikuttaa asiaan ja asun Turussa, eli Budbee on selkeä valttikortti.
No siis ipa valikoima tuntuu monilla valmistajilla päivittyvän suht tiheään eli joudut valitettavasti niiden suhteen mennä enemmän arvalla. Kannattaa rohkeasti esim piwnemostystä tilailla muutamakymmentä erilaista tölkkiä eri kategorioista esimerkiksi untappd sovellus referenssillä niin kyllä se maku sieltä löytyy kokeilemalla.
 
Liittynyt
29.07.2017
Viestejä
121
Piwnestä saapui kesäpaketti, 28 olutta, pääasiassa DIPAa, Hazy IPAa ja IPAa. Postikulut nousseet melkein tuplaksi syksyiseen tilaukseen verraten mutta kun tollanen 8,5% DIPA 28g/l hopratella maksaa alkossa 10e niin halvaksihan noi vielä jäi.
 
Ei ainakaan tuo max 10kg paketti (18-20 tölkkiä) ole noussut kuin reilu 4€. Ennen oli 69 zlotyä ja nyt 89.
 
Tikiti

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
213
Piwneen parin kaverin kanssa eka tilaus. Aiemmin käytettiin beerdomea, mutta kiva testata muitakin. Tilattiin 75 olutta ja toimitusmaksut oli 37,32€. Luulisi kerkeävän juhannukseksi :)
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
495
Tilasin 24.5. Speciaalbierpakket.nl:stä paketin pulloja. Postissa noudettavana 2.6. Kaikki tilauksessa oikein ja pakattu upsin pullopakettiin. Ei voi valittaa toimituksesta. Päiväykset 22-40 paitsi rodenbach classic tälle heinäkuulle.
fotor_1622706261257.jpg
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 055
Tilasin 24.5. Speciaalbierpakket.nl:stä paketin pulloja. Postissa noudettavana 2.6. Kaikki tilauksessa oikein ja pakattu upsin pullopakettiin. Ei voi valittaa toimituksesta. Päiväykset 22-40 paitsi rodenbach classic tälle heinäkuulle.
Eikö Grand Cru ole Alkon perusvalikoimassa?
 
Liittynyt
13.03.2021
Viestejä
91
Hienosti tuli Tankerilta tilaus parissa päivässä. Tanker on jo ennestään hyvin tuttu panimo mutta silti yllätyin miten paljon parempaa Puolasta saa. Maltgarden on puolalaisista oikeastaan ollut ainoa pettymys tähän mennessä.

Jos joku arpoo Piwnestä panimoita niin varauksetta voin suositella ainakin:
Piwne Podziemie
PINTA
Zakladowy
Stu Mostow
Nepomucen
Funky Fluid pienellä varauksella, Triple IPAt pääsääntöisesti aivan loistavia mutta jotkut tuotteet ovat olleet hyvin mitäänsanomattomia
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
239 685
Viestejä
4 188 887
Jäsenet
70 780
Uusin jäsen
Tauno.T

Hinta.fi

Ylös Bottom