Ensituntumat: Nokia 7.1

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268

HMD Global järjesti julkaisutilaisuuden Lontoossa 4. lokakuuta ja toiveikkaimmat odottivat jo Nokia 9 –lippulaivamallin julkaisua, mutta tapahtumassa nähtiin lopulta ennakkohuhujen mukaisesti uusi keskihintaluokkaan sijoittuva Nokia 7.1 –malli.

Nokia 7.1 on seuraaja viime vuoden lokakuussa julkaistulle Nokia 7 –mallille, joka ei koskaan saapunut Euroopan markkinoille. Tämän vuoden mallistossa uutuus sijoittuu vajaan 400 euron hintaisen Nokia 7 Plussan ja vajaan 300 euron hintaisen Nokia 6.1:n väliin. Suomen hintaa ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta se tulee todennäköisesti asettumaan noin 350 euron tietämille.

Nokia 7.1 tulee Suomessa kauppoihin 5. marraskuuta, mutta pääsimme tutustumaan laitteeseen lyhyesti hieman etukäteen. Käymme tässä artikkelissa läpi ensituntumia laitteesta.

Edeltäjämalli Nokia 7:ää ei nähty koskaan Suomen markkinoilla, mutta Nokia 6.1- ja 7 Plus –malleihin nähden uuden 7.1:n ulkonäkö ja käsituntuma on hieman siromman ja solakamman oloinen. Nykymittapuulla 5,84-tuumaisella näytöllä varustettu puhelin on kohtalaisen mukavasti yhdellä käpälällä käsiteltävissä olevan kokoinen.

Puhelimen kehys on mattapintaista metallia ja sen reunoihin on työstetty kiiltävät koristeviisteet, jotka ovat yönsinisessä mallissa hopeanväriset ja kuvien teräksenvärisessä mallissa kuparinkiiltoiset. Etu ja takakuori ovat reunoista pyöristettyä Gorilla Glass 3 –lasia ja kokonaisuus on tukevan ja laadukkaan tuntuinen. Rakenne on roiskevesisuojattu, vaikka sille ei erikseen mainostetakaan IP-luokitusta.

Yksi Nokia 7.1:n keskeisimmistä myyntivalteista on HMD Globalin mukaan 5,84-tuumainen Full HD IPS-näyttö, joka on ristitty PureDisplay-markkinointinimellä. Käytännössä näyttö on varustettu keskihintaluokassa uniikilla HDR10-tuella, joka tarkoittaa näytön kykenevän toistamaan tavanomaista laajemman skaalan värisävyjä. Tavallista- ja HDR-materiaalia toistaessa värintoistossa ja dynamiikassa oli havaittavissa maltillinen, joskin tarkempaan tutkiessa selvä ero.

Puhelimesta löytyy PixelWorksin kanssa toteutettu erillinen 16-bittinen näyttöprosessori, joka osaa rikastaa tavallista kuva- ja videomateriaalia HDR-muotoon. Nokia 7.1 tukee luonnollisesti myös HDR-videotoistoa Netflixin, Amazonin ja Googlen suoratoistopalveluista.

Nokia 7.1 on HMD Globalin ensimmäinen Suomen markkinoille saapuva näyttölovellinen puhelin. Lovi kattaa leveyssuunnassa noin neljänneksen 19:9-kuvasuhteen näytön leveydestä, eli on kooltaan suht maltillinen. Haluttaessa loven voi piilottaa näytön asetuksista, eikä se myöskään häiritse videoiden katselua, eli videomateriaali ei levittäydy loven ympärille. Loveen on sijoitettu puhelimen kahdeksan megapikselin etukamera.

Toisin kuin edeltäjämallissa sekä muissa yrityksen keskihintaluokan puhelimissa, Nokia 7.1:n takakuori on nykytrendin mukaisesti lasia, joka varmasti jakaa mielipiteitä ja ei ole hyväksi pudotuskestävyyden osalta. Takakuoren lasi on reunojen pyöristyksiä lukuun ottamatta tasainen. Sormenjälkitunnistin on sijoitettu takakuoreen varsin luonnollisen tuntuiseen paikkaan kameran alapuolelle.

Sisuskalujen osalta Nokia 7.1 tarjoaa toimivan, joskaan ei erityisen yllättävän ominaisuuskattauksen. Snapdragon 636 –järjestelmäpiirin suorituskyky on etenkin prosessorin osalta hyvää ja Suomessa myyntiin tuleva 4 & 64 Gt:n muistiyhdistelmä on varmasti riittävä tässä hintaluokassa. Kuluttajien arvostamia ”perusominaisuuksia” ovat myöskin muistikorttipaikka, USB Type-C –liitäntä sekä 3,5 mm ääniliitäntä.

Integroitu 3060 mAh akku ei ole nykymittapuulla järin iso, mutta vasta pidempi testi paljastaa tarjoaako se riittävästi käyttöaikaa. Ainakin lataamisen pitäisi onnistua kohtalaisen nopeasti, sillä puhelin tukee pikalatausta ja mukana toimitetaan myös 18 watin pikalaturi.

Valmistajan mukaan Nokia 7.1:n keskeisimpiä ominaisuuksia on näytön ohella Zeissin kanssa kehitetty kaksoistakakamera, joka sijaitsee selvästi kohollaan olevassa kehyksessä. Kehyksen keskelle on asemoitu 12 ja 5 megapikselin kamerat sekä kaksois-LED-salama. 12 megapikselin pääkamera on varustettu 1,28 mikrometrin pikselikoolla sekä edistyneellä Dual Pixel –tarkennuksella. Sen parina on valovoimainen f1.8-aukkosuhteen objektiivi. Viiden megapikselin kakkoskameraa käytetään syvyysterävyysefektin luomisessa.

Kamerasovellus on ulkoasultaan tuttu aiemmista tämän vuoden Nokia-puhelimista, mutta HMD Global on toteuttanut siihen lukuisia pieniä viilauksia mm. syvyysterävyysefektin ja bothie-kuvaustilan toteutukseen. Kamerasovelluksesta löytyy myös manuaaliasetukset tarjoava Pro-kuvaustila.

Yhteenveto

Ensituntumien perusteella Nokia 7.1 vaikutti varsin tasapainoiselta hintaluokkansa edustajalta, ilman vakavampia puutteita. HDR10-tuellinen näyttö on tässä hintaluokassa mielenkiintoinen ominaisuus ja Snapdragon 636 –järjestelmäpiiri tarjoaa kohtalaisen hyvää suorituskykyä. Laite on melko mukavan kokoinen ja hyvin tehdyn tuntuinen.

Vasta tarkemmat testit osoittavat, onko noin 3000 mAh akku riittävän kokoinen ja mihin 12 megapikselin takakamera lopulta pystyy. Lisäksi on mielenkiintoista nähdä miten markkinat ottavat uutukaisen vastaan ja riittääkö noin 100 euron hintahaarukassa asiakkaita kolmelle eri Nokia-puhelimelle ilman, että ne syövät toistensa myyntiä.

Nokia 7.1 tulee Suomessa myyntiin marraskuun 5. päivä. HMD Globalin tavoitteena on saada Android 9.0 Pie –päivitys saataville heti lanseerauspäiväksi.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Rane

Coordinator @ Diablo 4 clan "iotech"
Tukijäsen
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
2 893
Design kohdallaan! Tästä vielä suorituskykyisempi malli, niin ostohousut menee jalkaan. ;)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
466
Vaikka en ymmärrä vieläkään miksi HMD pitää pukata vuodessa kymmeniä puhelimia ulos minimaalisilla eroilla, niin ihan pätevän olonen ja onnistunu design.
 
Karhu47

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.05.2018
Viestejä
108
Melko tylsiä ollut nuo uudet Nokiat mutta nyt on hintaluokassaan hyvä ja ennen kaikkea todella hieno puhelin
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268
Vaikka en ymmärrä vieläkään miksi HMD pitää pukata vuodessa kymmeniä puhelimia ulos minimaalisilla eroilla, niin ihan pätevän olonen ja onnistunu design.
En nyt ihan kymmenistä tiedä, tähän mennessä taitaa olla tullut yhdeksän eri mallia tänä vuonna, joista kaikki ei tule myyntiin täällä. Pitäisihän siinäkin jo toki varmasti olla riittävästi.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 068
Nokia 7.1 on ihan hyvä lisä Suomen markkinoille mutta täytyy vähän ihmetellä, miksei Nokia 6.1 Plus (aka X6) mallia olisi voitu tuoda Suomeen tämän sijasta? Kyseessä on kuitenkin hyvin samanlaiset puhelimet:
Tyylikäs puhelinhan tuo on ja ominaisuuksiltaan ihan ok kapula hintaluokassaan.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
126
Nätti puhelin ja rautakin näyttäis olevan kohdillaan. Lasikansi on kuitenkin aika no-go. Muutama Sonyn puhelin ollut ja aina takakansi rikki puolen vuoden sisällä käyttöönotosta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
466
En nyt ihan kymmenistä tiedä, tähän mennessä taitaa olla tullut yhdeksän eri mallia tänä vuonna, joista kaikki ei tule myyntiin täällä. Pitäisihän siinäkin jo toki varmasti olla riittävästi.
No en seuraa aihetta riittävällä tarkkuudella. Tuntuu kymmeniltä. Yhdeksänkin kyllä on niin paljon, että ei siinä pysy malleista enään selvillä.

Voi vain ihmetellä mikä idea tässä on takana.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268
Nokia 7.1 on ihan hyvä lisä Suomen markkinoille mutta täytyy vähän ihmetellä, miksei Nokia 6.1 Plus (aka X6) mallia olisi voitu tuoda Suomeen tämän sijasta? Kyseessä on kuitenkin hyvin samanlaiset puhelimet:
Tyylikäs puhelinhan tuo on ja ominaisuuksiltaan ihan ok kapula hintaluokassaan.
Tämä on ihan hyvä pointi - nuo kaksi malliahan ovat hyvin samanlaisia. Nokia 7.1:ssä on parempi näyttö, kamera, nopeammat LTE-yhteydet sekä NFC.

Kysyin tästä eilen HMD:n Ossi Korpelalta ja hän sanoi, että 6.1 Plus on fokusoitu enemmän Aasian markkinoille ja sikäläisiin tarpeisiin. Esimerkiksi Intia on Nokialle aika tärkeä markkina ja siellä on omat vaatimuksensa puhelimille.

Suomen näkökulmasta 6.1 Plussan olisi siis voinut jättää julkaisematta.
 
Liittynyt
27.09.2017
Viestejä
306
Nykyajan humpuukia/muoti-ilmiö nuo pyöreäreuniset lovinäytöt. Nostaa valmistuskustannuksia ja vaikeuttaa puhelimen korjausta. HMD on tekemässä sanomaa virhettä kuin Nokia aikaisemmin eli julkaisee liikaa samantapaisia malleja. Ostohousut menisi jalkaan, mikäli tulisi tavallisella näytöllä ja käyttöjärjestelmänä Sailfish.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
5 481

Millä perusteella lovinäyttöinen puhelin olisi vaikeampi korjata kuin ilman lovea oleva puhelin?
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 067
Millä perusteella lovinäyttöinen puhelin olisi vaikeampi korjata kuin ilman lovea oleva puhelin?
Yleensä kaikki esineet menee helpoiten rikki loven kohdalta. Niinpä on hyvin helppoa uskoa että pinta lasia irrottaessa myös LCD hajoaa.
 
Liittynyt
26.01.2018
Viestejä
1 359
Tulisikohan 7.1 Plus kohta niin voisi sitten arvuutella sen ja OP6T välillä. Toki eri hintaluokkaan kuuluvat.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 268
Tulisikohan 7.1 Plus kohta niin voisi sitten arvuutella sen ja OP6T välillä. Toki eri hintaluokkaan kuuluvat.
En oikein usko, että tulee. 7 Plussaa nyt ei ole tämän vuoden puolella vielä mitään järkeä ja tarvetta päivittää, kun on ollut vasta puolisen vuotta kaupoissa.

Edit: (Tällä tarkoitin siis Suomen markkinoita)
 
Viimeksi muokattu:

Rane

Coordinator @ Diablo 4 clan "iotech"
Tukijäsen
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
2 893
Eiköhän tuo lippulaiva ensi vuoden ensimmäiselle tai toiselle neljännekselle mene. Tänä vuonna ei enää kerkeä.
 
Juha Uotila

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 935
Eiköhän tuo lippulaiva ensi vuoden ensimmäiselle tai toiselle neljännekselle mene. Tänä vuonna ei enää kerkeä.
Onhan tässä vielä vuotta reilusti jäljellä, eli kyllähän se kerkeisi jos vaan haluaisivat julkaista (olettaen että luuri on täysin valmis)
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 171

Varmaan kuitenkin se 7.1 Plus, tuskin sitä lippulaivaa ainakaan julkaistaisiin missään Intiassa.
 
Liittynyt
26.01.2018
Viestejä
1 359

Varmaan kuitenkin se 7.1 Plus, tuskin sitä lippulaivaa ainakaan julkaistaisiin missään Intiassa.
Jaa olisikohan sittenkin. Jossain kyllä uumoiltiin, että olisi vain Intian oma 7.1 julkaisutapahtuma, eikä 7.1 plus. No huomenna näkee.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 171
Jaa olisikohan sittenkin. Jossain kyllä uumoiltiin, että olisi vain Intian oma 7.1 julkaisutapahtuma, eikä 7.1 plus. No huomenna näkee.
Juuh sitten näkee. Nokia Intian twitterissä oli jo kuvaakin tosta julkaistavasta luurista, tosin takaa vaan, mutta aika isolta se näytti. Geekbenchistä löytynyt myös "X7" tänään.

Näyttölovi ilmeisesti kuuluu vakiovarustukseen. :kahvi:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 718
No nyt näitä malleja alkaa olla ku sieniä sateella... Toivottavasti ei ihmisten kiinnostus sakkaa, kun on niin kymmenen eri laitetta.
 
Liittynyt
13.10.2018
Viestejä
80
Nokia 7.1 on ihan hyvä lisä Suomen markkinoille mutta täytyy vähän ihmetellä, miksei Nokia 6.1 Plus (aka X6) mallia olisi voitu tuoda Suomeen tämän sijasta? Kyseessä on kuitenkin hyvin samanlaiset puhelimet:
Tyylikäs puhelinhan tuo on ja ominaisuuksiltaan ihan ok kapula hintaluokassaan.
Tämä on ihan hyvä pointi - nuo kaksi malliahan ovat hyvin samanlaisia. Nokia 7.1:ssä on parempi näyttö, kamera, nopeammat LTE-yhteydet sekä NFC.

Kysyin tästä eilen HMD:n Ossi Korpelalta ja hän sanoi, että 6.1 Plus on fokusoitu enemmän Aasian markkinoille ja sikäläisiin tarpeisiin. Esimerkiksi Intia on Nokialle aika tärkeä markkina ja siellä on omat vaatimuksensa puhelimille.

Suomen näkökulmasta 6.1 Plussan olisi siis voinut jättää julkaisematta.
Onko tuo Korpelan kommentti siis tulkittava niin, että 6.1 Plussan tuloa myyntiin Suomessa on turha odotella?
 
Liittynyt
11.03.2017
Viestejä
294
Milloinkohan Nokioista saa säädettyä ilmoitusääntä erikseen? Tämä uutukainen lienee samanlainen kuin muutkin. Viestien merkkiäänet, muistutukset, yms. kilkattaa puhelun tai Bluetooth-striimauksen aikana. Älä häiritse -tilan käyttö ei oikein sovellu, kun saapuvien puheluiden tulisi hälyttää. Surullista tämä moniärsykkeiden määrä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 343
Viestejä
4 157 885
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom