Ensituntumat: LG V30

Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269

LG:n tavaksi on viime vuosina muodostunut kahden lippulaivamallin julkaiseminen. Ensimmäinen on luvassa keväällä, toinen alkusyksystä. Tänä vuonna keväällä päivänvalon näki LG G6, joka testattiin io-techissä toukokuun lopussa. Pykälää suuremman kokoluokan v30 esiteltiin puolestaan IFA-messujen kynnyksellä.

Tutustumme tässä lyhyessä katsauksessa LG V30:sta LG:n IFA-messuosastolla tuoreeltaan saatuihin ensituntumiin ja huomioihin. Kattavampi testiartikkeli on luvassa syksyn myötä, kunhan testikappale saapuu käsiimme. Kaikki io-techin IFA-ensituntumat kerätään lopuksi omaksi artikkelikseen.

[read more="Klikkaa ja lue koko juttu" less="Piilota teksti"]

Pelkkien speksien pohjalta tulkittuna V30 onnistuu yllättämään positiivisesti. Kuusituumaisella näytöllä varustetuksi puhelimeksi kyseessä on yllättävän kompakti laite. Lisäksi V30 tuntuu kokoistaan kevyemmältä. Kyseessä on selvästi pyöristetympi ja sulavampi puhelin, kuin LG G6. Rinnakkain vertailtuna V30 on fyysisesti hyvin saman kokoinen 0,7 tuumaa pienemmällä näytöllä varustetun Nokia 8:n kanssa (alempi kuva).

V30:n rakenne perustuu alumiinirunkoon ja molemmin puolin sijaitseviin Gorilla Glass 5 –laseihin. Rakenteesta on lisäksi tehty IP68-suojattu. Kokonaisuus on tukevan tuntuinen, eikä elä tai natise väänneltäessä.

V30:n OLED-näyttö on kooltaan kuusi tuumaa ja se tukee 1440 x 2880 pikselin tarkkuutta. Näytön ylä- ja alareuna on varsin kapea, joka mahdollistaa yli 81 %:n ulkomittojen ja näytön välisen suhteen. Näytön pitkät sivut eivät kuitenkaan ole erityisen kapeat. Navigointipainikkeet sijaitsevat fyysisinä näytön alareunassa.

Ensituntumien perusteella näytön kuvanlaatu vaikutti varsin hyvältä, mutta syvempiä analyysejä on toistaiseksi hankala tehdä. Katselukulmat ovat kohtalaiset ja kuva vaalenee sekä sinertyy hieman äärilaitoihin mentäessä.

V30:n näytön yläpuolelle jää tavanomaista kapeampi kaistale, johon on sijoitettu nykymittapuulla melko maltillinen viiden megapikselin kamera, jonka parina on f2.2-aukkosuhteen objektiivi. Edeltäjämallista tuttu lisänäyttö loistaa poissaolollaan. Näytön kulmat ovat G6:n tapaan pyöristetyt, joka ei ole pelkästään ulkonäkökikka, sillä näyttöpaneelin pyöristetyt kulmat kestävät paremmin iskuja.

V30:n takakuori on lasia ja se on pyöristetty hyvin kevyesti pitkiltä sivuiltaan. Takakuoren ja metallirungon väliin on jätetty pieni kulma, joka ei ole häiritsevän terävä, mutta parantaa otetta puhelimesta. Sormenjälkitunnistin sijaitsee takakuoren yläosassa ja sen yhteydessä on myös lukitusnäppäin. Takakuoren alla majailee myös 3330 mAh akku, joka latautuu tarvittaessa myös langattomasti.

Rautapuolella V30 tarjoaa Snapdragon 835 –järjestelmäpiirin, neljä gigatavua käyttömuistia sekä 64 Gt tallennustilaa. Tallennustilaa on mahdollista laajentaa jopa kahden teratavun muistikortilla.

V30:n takakakamera perustuu ainakin paperilla varsin edistyneeseen tekniikkaan. Toisen kameran tarkkuus on 16 megapikseliä ja sen parina on erittäin valovoimainen f1.6-aukkosuhteen objektiivi optisella vakautuksella. Toinen takakamera perustuu 13 megapikselin kuvasensoriin sekä f1.9-aukkosuhteen superlaajakuvaobjektiiviin. Kummankin kameran objektiivit ovat valovoimaltaan markkinoiden huippua.

LG V30 yllätti allekirjoittaneen positiivisesti ja se on kuuden tuuman näyttökoostaan huolimatta varsin kohtuullisen kokoinen älypuhelin. Myös muut speksit ovat varsin houkuttelevia ja onkin mielenkiintoista nähdä, miten kameran kuvanlaatu pärjää käytännön tilanteissa.

LG V30:n saatavuudesta tai hinnoittelusta Suomessa ei ole toistaiseksi tarkempaa tietoa. io-tech testaa uutuuden, kunhan vain testikappaleet tulevat saataville.

[/read]

Huom! Foorumiviestistä saattaa puuttua kuvagalleria tai upotettu video.

Linkki alkuperäiseen uutiseen (io-tech.fi)
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
47
Onkohan tässä vielä ir blasteria, mikä löytyi v20 mallista (joka ei ikinä suomeen asti päässyt)
 
Liittynyt
08.05.2017
Viestejä
1 876
Toivon io:n testiin V30:n äänipiirin testausta ja arviointia laadukkailla kuulokkeilla sekä vertausta esim. Galaxy S8:aan. Myös V30:n suoriutumista HDR-materiaalia katsottaessa (esim. Netflix) voisi ruotia.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Toivon io:n testiin V30:n äänipiirin testausta ja arviointia laadukkailla kuulokkeilla sekä vertausta esim. Galaxy S8:aan.
Tämä taitaa jäädä ainakin syvällisemmin tekemättä, koska ainakaan itseltäni ei löyty erityistä audiopuolen arviointitaitoa, eikä myöskään erityisen laadukkaita kuulokkeita :( Toki jotain huomioita pyrin tekemään käytettävissä olevilla taidoilla ja välineillä.
 
Tuossa taitaa tulla mukana Bang & Olufsenin nappikuulokkeet - en tosin tiedä tuleeko niitä arvosteluversiossa. Vertailuksi riittää musiikin kuuntelu niillä ja vastaava toiminto jollain toisella luurilla. Jos viitsitte, niin Tidal-musiikkisuoratoistopalvelussa on mahdollista kokeilla hifi-laatuista musastriimiä kuukauden ajan ilmaiseksi.
 
greenlight

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 635
Täällä toimii ainakin kuten pitää, eli laajentaa jutun samassa näkymässä koko mittaansa.
Siinä on jokin aivan käsittämätön js-purkka, joka on ilmeisesti rikki osalla käyttäjistä. Olen aiemmin itsekin valittanut, että tällä sivustolla käytetään kyseenalaisia javascript-kikkoja joka paikassa ja useimmiten ne vain aiheuttavat ongelmia käyttäjille. Esimerkiksi nyt käyttäjä ei voi avata koko juttua uuteen tabiin, koska linkki on rikki.

Nyt kun uusimpien tilastojen mukaan IO on noussut Suomen seuratuimpien saittien joukkoon, niin olisi hyvä, jos myös sivuston tekniseen laatuun kiinnitettäisiin hieman huomiota.
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
"Klikkaa ja lue koko juttu" -linkki antaa vain: io-tech.fi - Suomalainen tietotekniikkasivusto
Siinä on jokin aivan käsittämätön js-purkka, joka on ilmeisesti rikki osalla käyttäjistä. Olen aiemmin itsekin valittanut, että tällä sivustolla käytetään kyseenalaisia javascript-kikkoja joka paikassa ja useimmiten ne vain aiheuttavat ongelmia käyttäjille. Esimerkiksi nyt käyttäjä ei voi avata koko juttua uuteen tabiin, koska linkki on rikki.

Nyt kun uusimpien tilastojen mukaan IO on noussut Suomen seuratuimpien saittien joukkoon, niin olisi hyvä, jos myös sivuston tekniseen laatuun kiinnitettäisiin hieman huomiota.
Mikä selain käytössä? Adblock käytössä? Noscript käytössä?
 
greenlight

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 635
Mikä selain käytössä? Adblock käytössä? Noscript käytössä?
Mulla on itsellä kaikki js-popupit estossa mutta se ei liity ap:n ongelmaan. Ongelmahan on se, että linkin href-attribuutin arvona on oikean urlin sijaan pelkkä '#'. Linkki on siis rikki. Linkin pitäisi ohjata artikkelin täysversioon. Kun linkin avaa uuteen välilehteen, selain lataa saitin etusivun.
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
Mulla on itsellä kaikki js-popupit estossa mutta se ei liity ap:n ongelmaan. Ongelmahan on se, että linkin href-attribuutin arvona on oikean urlin sijaan pelkkä '#'. Linkki on siis rikki. Linkin pitäisi ohjata artikkelin täysversioon. Kun linkin avaa uuteen välilehteen, selain lataa saitin etusivun.
Ei siinä ole tarkoitus olla linkkiä, eikä siinä ole popuppia, vaan juttu aukeaa alapuolelle kokonaisena.

Koska meillä on käytössä uutisvirrassa uutiset kokonaisina, joka käsittääkseni on varsin toivottu uutisten esitytystapa niin tällä ratkaisulla pystytään kontrolloimaan liian pitkäksi venyviä juttuja etusivulla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
322
Olikohan tässäkään dual-simmiä Euroopan markkinoille vai onko ne vieläkin sitä mieltä ettei kysyntää?
 
Liittynyt
10.12.2016
Viestejä
169
Mikä selain käytössä? Adblock käytössä? Noscript käytössä?
Pahoittelen offtopiccia, mutta ainakin jos hiiren rullalla painaa linkkiä, niin "linkki" avautuu uuteen tabiin "#":nä (Firefox, Chrome). Mut en ittekää saanu toistettua ongelmaa muuten.

Mutta ongelma olis korjattavissa niin, että lisää href:n linkin juttuun, kuten otsikossa. Javascriptillä sitten estää linkin klikkauksen preventDefault -funktiolla ja näyttää tuon divin read_div:n

Tässä on myös se etu että mikäli laite ei tue JS:ää tai se ei muuten vaa sivustolla toimi, avautuu uutinen kuitenki.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 174
minä avaan kaikki aina rullalla tai oikealla napilla uutiset omaan ikkunaan. Ei ole tälle sivustolle mitään estoja.
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
minä avaan kaikki aina rullalla tai oikealla napilla uutiset omaan ikkunaan. Ei ole tälle sivustolle mitään estoja.
Kokeile siis vain painaa tuota linkkiä ilman rullaa, se ei ole siis linkki vaan "nappi" joka avaa jutun luettavaksi samaan näkymään. Toimiiko?
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 174
Kokeile siis vain painaa tuota linkkiä ilman rullaa, se ei ole siis linkki vaan "nappi" joka avaa jutun luettavaksi samaan näkymään. Toimiiko?
kännykällä MS 640 XL toimii hyvin, kannettava pitäisi avata ja tarkistaa. Mökillä olen nyt saunomassa ja rentoutumassa ennen Espanjan matkaa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 174
kännykällä MS 640 XL toimii hyvin, kannettava pitäisi avata ja tarkistaa. Mökillä olen nyt saunomassa ja rentoutumassa ennen Espanjan matkaa.
Kokeilin nyt kannettavalla ja hyvin se toimii klikkaamalla. Sampsa, kysymys on siinä, että minä usein käytän pelkästään rullaa tai oikealla hiiren näpillä. En ole pitkiin aikoihin käyttänyt suoraa vasenta hiiren nappia. On useita kotisivuja, joissa sivjen päivitettävyys jatkuvasti on ärsyttäviä ja siksi päädyin tekemään erilliset ikkunat kaikille uutisille.

Voisit tehdä kyselyn tästä klikkaushommista.
 
Stringer

╭∩╮(︶︿︶)╭∩╮
Premium+ ☆☆☆
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
543
Tämä taitaa jäädä ainakin syvällisemmin tekemättä, koska ainakaan itseltäni ei löyty erityistä audiopuolen arviointitaitoa, eikä myöskään erityisen laadukkaita kuulokkeita :( Toki jotain huomioita pyrin tekemään käytettävissä olevilla taidoilla ja välineillä.
Muutenkin se pitäisi varmaan oikeasti testata audiotesterillä eikä kuullokkeilla, jos jotain järkevää faktaa haluaa esittää.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Muutenkin se pitäisi varmaan oikeasti testata audiotesterillä eikä kuullokkeilla, jos jotain järkevää faktaa haluaa esittää.
Näin itsekin asian hyvin pitkälti näen. Jos ei pysty testaamaan kunnolla tai selkeästi, niin parempi sitten olla testaamatta lainkaan.
 
greenlight

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 635
Ei siinä ole tarkoitus olla linkkiä, eikä siinä ole popuppia, vaan juttu aukeaa alapuolelle kokonaisena.
No minkä ihmeen takia siinä sitten ON linkki mutta viallisella urlilla? Laita nyt hyvä mies siihen button-elementti tai ota edes href-attribuutti kokonaan pois. Nyt on vuosi 2017, ei ole mitään tarvetta tehdä rikkinäisiä nettisivuja.

Käytettävyyden kannaltahan parasta olisi, jos painike olisi toimiva linkki, jonka voi ctrl-clickillä tai middle-clickillä (tai mikä ikinä onkaan selaimen toteuttama tapa) avata uuteen tabiin, mutta tavallisella klikillä se voisi edelleen laajentaa artikkelin täysikokoiseksi. Nykyinen toteutushan toimisi juuri niin, jos LINKISSÄ olisi viallisen urlin sijaan oikea artikkelin osoite.

Edit: vai liekö etusivu muuttunut nyt parin viikon aikana, kun ongelmallisia linkkejä ei näytä enää olevan.
 
Ei ole vielä korjattu Ensituntumat LG V30. Tässä linkki:

io-tech.fi - Suomalainen tietotekniikkasivusto

Edelleen täytyy hiirellä vasemmalla klikkauttaa koko ensituntuman auki. Kännykässä se ei tuota ongelmaa. Paitsi silloin, kun minä yleensä klikkaan hiirellä aina oikealla hiirellä avatakseni uuden välilehden sekä kännykässä avaan sielläkin uuden välilehden eikä se silloinkaan näy kunnolla.
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
Aletaan olemaan aika pitkällä syksyssä, onko tästä tulossa artikkelia milloin vai olenko vain missannut sen?
Kovasti kiinnostaisi testissä etenkin kameroiden toiminta sekä kuvien laatu hämärässä.
LG ei ole vielä toimittanut puhelinta testiin
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
Aletaan olemaan aika pitkällä syksyssä, onko tästä tulossa artikkelia milloin vai olenko vain missannut sen?
Kovasti kiinnostaisi testissä etenkin kameroiden toiminta sekä kuvien laatu hämärässä.
LG ei ole vielä tiedottanut V30:n myynnin alkamisesta Suomessa, eikä laitteesta ole myöskään testikappaleita toistaiseksi tarjolla.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 317
@Juha Kokkonen Tästä ei ole vissiin testikappaletta teille tuotu ja olisi kyllä pirun myöhäinen nyt. Vähän kuitenkin kiinnostaisi, kun edullisesti saisin vähän käytettynä. Muistatko yhtään tuosta näytöstä, onko se selkeästi huonompi kuin kilpailijoiden? On nimittäin pari ulkomaalaista revikkaa lukeneena tullut sellainen kuva, että tuo näyttö olisi ihan ripulia?
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
@Juha Kokkonen Tästä ei ole vissiin testikappaletta teille tuotu ja olisi kyllä pirun myöhäinen nyt. Vähän kuitenkin kiinnostaisi, kun edullisesti saisin vähän käytettynä. Muistatko yhtään tuosta näytöstä, onko se selkeästi huonompi kuin kilpailijoiden? On nimittäin pari ulkomaalaista revikkaa lukeneena tullut sellainen kuva, että tuo näyttö olisi ihan ripulia?
Ei ollut LG:llä testikappaletta tästä missään vaiheessa tarjolla, oli heiltä ihan tarkoituksellinen ratkaisu aikanaan.

En ole testannut tätä kuin kertaalleen messuilla (ja toisen kerran V30S ThinQ:ta) ja siellä messuympäristössä oli kyllä todella hankala arvioida näyttöä sen tarkemmin. Mitään silmiinpistävää puutetta en siinä kuitenkaan huomannut.
Ulkomaisista testeistä tosiaan löytyy varmasti kattavampaakin näyttöarvioita. Esim. GSMArenan testeissä on ihan selkeät perustason näyttöanalyysit: LG V30 review: All screen
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 472
Viestejä
4 163 386
Jäsenet
70 414
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom