Elokuvan & TV-sarjan / jakson tunnistusketju

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Kaotik
  • Aloitettu Aloitettu
Komedia sarjan jakso. Sokeat kommandot sotkevat kranut ja olut tölkit. Edit netistä lisätietoa: Tämän komediallisen ohjelman alussa sokeista kommandoista koostuva sotilasosasto hyökkää maalaistaloon, jossa on nuoripari syömässä lounasta. Mies ja nainen pakenevat paikalta ja sokeat kommandot jäävät taloon. Yksi näistä heittää käsikranaatin jääkaappiin - kohtalokkain seurauksin. Ai niin. Ohjelma esitettiin v.1991.

The Comic Strip Presents, S01E02, "War". Youtubessa.
 
Nyt on pari leffaa hakusessa uudelleenkatselua varten. Molemmat ovat joskus tulleet televisiosta ja kummankin juonesta muistan vain vähän.

Ekassa joku kirjailija hukuttaa ketjuihin kahlittuja naisia lampeen ja kuulostelee heidän tuntemuksiaan ennen tekoa.

Toinen leffa kertoo terroristeista, joka kaappaavat ison matkustaja-aluksen. Yhdessä kohtaa pöyrätuolissa istunut mies työnnetään mereen hukkumaan. Lopussa, kun terroristit ovat pidätettynä laivan kannella, pyörätuolissa istuneen miehen vaimo tulee sylkemään terojen päälle.
 
"Voyage of Terror" tai "The Hiljackin of the Achille Lauro" jotka mukailee oikeasti tapahtunutta Achille Lauro laivan kaappausta?
 
Muutaman jakson sarja 80-90 luvulta jossa jokin, kloonattu meren elävä, ensimmäisessä jaksossa taitaa uida vain, mutta myöhemmin nousee kuivalle maalle. Tappaa ihmisiä yms. Lopulta tapetaa johonkin painekammioon/ilmalukkoon? Jäänyt hämärästi mieleen että katsoin penskana jaksot 90 luvun alkupuolella, ei ole piirretty..

edit. Se oli tämä : Creature – vaara syvyydestä. Aika kultaa muistot muistelin että oli vanhempi kuin -98 tehty ja että tuli sarjana tv:stä eikä elokuvana.
 
Viimeksi muokattu:
Muutaman jakson sarja 80-90 luvulta jossa jokin, kloonattu meren elävä, ensimmäisessä jaksossa taitaa uida vain, mutta myöhemmin nousee kuivalle maalle. Tappaa ihmisiä yms. Lopulta tapetaa johonkin painekammioon/ilmalukkoon? Jäänyt hämärästi mieleen että katsoin penskana jaksot 90 luvun alkupuolella, ei ole piirretty..

Tulee mieleen tämä sarja "Jotain pimeästä"...?

Jotain pimeästä – Wikipedia
 
Viimeksi muokattu:
kuka tää on

20240725_123848.jpg
 
Saattoi olla että vilahti ohi.

Tuo elokuva on Rakuten TV:ssä ilmaiseksi katseltavissa. Rebecca eli Christina Ricci yhdeksäntenä näyttelijöiden listauksessa.

Oikea kysymys on että jos tiedät elokuvan nimen niin miksi et katsoisi IMDb:stä kuka näyttelijöistä näyttää tutulta. Jos vaikutti siltä että Rebeccan esittäjää ei lopputeksteissä kerrottu, niin maalaisjärjen pitäisi kertoa että lähes kaikki muut paitsi statistit kerrotaan lopputeksteissä.
 
Katselin samaiselta kanavalta myös toisen leffan. siinä oli alkukohtauksessa Joe Pesci. Ja vaikka myöhemminkin oli ruutuaikaa elokuvan lopputeksteissä häntä ei mainittu. imdb:stä hänet kyllä bongasin. en Ricciä.
 
Alkoi häiritsemään, kun Abyss-leffaa mainostetaan tuolla linkin kuvalla, mutta en vain tunnistanut millään noita henkilöitä leffasta. Onkohan jostain toisesta leffasta ja mistä? Mitkä ovat näyttelijöiden nimet?

kuva:
1723543221676.png
 
Leffa on Decoys ja näyttelijät Meghan Ory ja Corey Sevier. Filmwebistä löyty sama kuva.
 
Piirretty jossa haltiametsässä on paha henki vangittuna puunrunkoon, puskutraktorit jyrää sen ja paha henki pääse valloilleen.
 
Mustavalkoinen sci-fi leffa jossa alienit valtaavat maan. Alienit 'valtaavat' ihmisruumiit ja ainoa asia mistä heidät tunnistaa, että ihminen on alienin valtaama on jonkinlainen rupi niskassa.
 
Tuo 1953 elokuva onkin värillinen.. Juoni kyllä osuu erittäin hyvin: "It involved a young boy as the only one who knew what was going on. There were aliens and sand traps where people slide down into the centre of a sand circle and the aliens would insert something into the back of their necks just below the hair line."

Olisikohan se sitten I Married a Monster from Outer Space, It Conquered the World, The Brain from Planet Arous, The Tingler, The Brain Eaters, Zontar, Fiend Without a Face, Invisible Invaders, tai Quatermass 2.

Viimeksi muokattu:
Mikä sarja: Tuli telkasta varmaankin ~80-90-lukujen taitteessa. Muistan, että kun loppui, tilalle tuli Wilhelm Tell -sarja, mistä en pitänyt enää yhtä paljon. Scifi setuppi. Oli joku ongelma, ehkä joku roisto tai paha tapahtuma, mikä piti laittaa aisoihin tai estää ja sitten tämä robotti tai "robottipukuinen" ihminen lähti hoitamaan asiaa, vähän kuin Batman-tyyliin ja ratkaisemaan asiat. Tosi hämärät mielikuvat asiasta, siksi antaa vain valitettavan niukat vihjeet. Ei ollut mitään erityisen väkivaltaista tai pelottavaa, koska sain pienenä - varmaan alle 10 vanhana - katsoa.
 
William Tell alkoi tammikuun alussa 1991, tuli Kolmoskanavalta sunnuntaisin 15:00 tms alkaen.

Tuo robottisarja oli varmaankin stop motion animaatio? Eli Wallace & Gromit -tyyliin tehty.

Tätä 1987 lähtien tehtyä sarjaa näytti Kolmoskanava jossain vaiheessa:

Veikkaan kuitenkin Iskuryhmää: Iskuryhmä (TV Series 1990–1992) ⭐ 6.8 | Action, Adventure, Crime

Oli kuitenkin suht väkivaltainen sarja, ja esitysaika perjantaisin 21:00 lähtien. Lisäksi alkoi Usassa 1990 lokakuussa, joten tuskin esitettiin Suomessa heti tuoreeltaan..?

Viimeksi muokattu:
William Tell alkoi tammikuun alussa 1991, tuli Kolmoskanavalta sunnuntaisin 15:00 tms alkaen.

Tuo robottisarja oli varmaankin stop motion animaatio? Eli Wallace & Gromit -tyyliin tehty.

Tätä 1987 lähtien tehtyä sarjaa näytti Kolmoskanava jossain vaiheessa:

Veikkaan kuitenkin Iskuryhmää: Iskuryhmä (TV Series 1990–1992) ⭐ 6.8 | Action, Adventure, Crime

Loistavaa. Tuo jälkimmäinen se voi olla hyvinkin. Muistukuvat niin hataria, ettei tule välitöntä ahaa-elämystä, kun tuota Youtubesta katselen, mutta kun ajankohta täsmää noin hyvin ja jos näytetty Suomen telkassa ja ohjelman perus konsepti hyvin lähellä muistoja, niin varsin todennäköisesti oikein.

edit: Nää kohdat, missä sankari pukee tuon robottipuvun päälleen, varmaan niitä vahvimpia muistikuvia sarjasta, vaikken ihan varmuudella visuaalisesti enää tunnistakaan muistoista:
 
Tänään teki mieli katsoa joku kauhuleffa ja tuli mieleen sattumanvaraisen kauhuleffan traileri, mikä tuli muistaakseni jokusen kk sitten Youtubessa vastaan. Siinä tais joku teiniporukka/nuorista aikuisista koostuva porukka olla vetäytynyt johonkin kesämökille veden äärelle. Kohtauksessa oli aurinkoinen sää, laituri ja ainakin yksi nuorista sillä. Yksi tai useampi taisi olla uimassa, ja olikos, että joku sitten vaani vedestä ja lahtasi uimarin ja laiturilla olijan. Edellisen lauseen tapahtumat vähän arvauksen puolella, mutta sinne päin. Leffa varmaan parilta viime vuodelta, kun yleensä tube ehdottelee uudempien leffojen trailereita. Olisin itse veikannut uusimman Evil Dead -leffan versiointia, mutta ei ollut lainkaan se, ja jätinkin sen super kökkönä tänään puoliväliin kesken:
 
Tänään teki mieli katsoa joku kauhuleffa ja tuli mieleen sattumanvaraisen kauhuleffan traileri, mikä tuli muistaakseni jokusen kk sitten Youtubessa vastaan. Siinä tais joku teiniporukka/nuorista aikuisista koostuva porukka olla vetäytynyt johonkin kesämökille veden äärelle. Kohtauksessa oli aurinkoinen sää, laituri ja ainakin yksi nuorista sillä. Yksi tai useampi taisi olla uimassa, ja olikos, että joku sitten vaani vedestä ja lahtasi uimarin ja laiturilla olijan. Edellisen lauseen tapahtumat vähän arvauksen puolella, mutta sinne päin. Leffa varmaan parilta viime vuodelta, kun yleensä tube ehdottelee uudempien leffojen trailereita.
Kaikkea muuta kuin parilta viime vuodelta, mutta Creepshow 2:n toinen episodi (The Raft) on juuri tuota.

Se onkin ainoa hyvä pätkä tossa jatko-osassa, ekan Creepshown 2-4 ovat aivan timanttia
 
Tää mun hakema oli ihan viime vuosien tuotantoa kuvanlaadusta päätellen ja erikoistehosteiden laadusta päätellen AAA-tasoa, ei kämppiä.
 
Tänään teki mieli katsoa joku kauhuleffa ja tuli mieleen sattumanvaraisen kauhuleffan traileri, mikä tuli muistaakseni jokusen kk sitten Youtubessa vastaan. Siinä tais joku teiniporukka/nuorista aikuisista koostuva porukka olla vetäytynyt johonkin kesämökille veden äärelle. Kohtauksessa oli aurinkoinen sää, laituri ja ainakin yksi nuorista sillä. Yksi tai useampi taisi olla uimassa, ja olikos, että joku sitten vaani vedestä ja lahtasi uimarin ja laiturilla olijan. Edellisen lauseen tapahtumat vähän arvauksen puolella, mutta sinne päin. Leffa varmaan parilta viime vuodelta, kun yleensä tube ehdottelee uudempien leffojen trailereita. Olisin itse veikannut uusimman Evil Dead -leffan versiointia, mutta ei ollut lainkaan se, ja jätinkin sen super kökkönä tänään puoliväliin kesken:
En tiedä onko tämä oikea, mutta trailerin perusteella vaikutti mielenkiintoiselta.

Hyvä yritys, mutta tosiaan ei. Ihan eri värimaailma. Se mitä haen, niin siinä oli luonnonvihreää ja aurinko paistoi - järviranta. Ehkä enemmän semmoinen kepeä American Pie -teiniviba.
 
Tänään teki mieli katsoa joku kauhuleffa ja tuli mieleen sattumanvaraisen kauhuleffan traileri, mikä tuli muistaakseni jokusen kk sitten Youtubessa vastaan. Siinä tais joku teiniporukka/nuorista aikuisista koostuva porukka olla vetäytynyt johonkin kesämökille veden äärelle. Kohtauksessa oli aurinkoinen sää, laituri ja ainakin yksi nuorista sillä. Yksi tai useampi taisi olla uimassa, ja olikos, että joku sitten vaani vedestä ja lahtasi uimarin ja laiturilla olijan. Edellisen lauseen tapahtumat vähän arvauksen puolella, mutta sinne päin. Leffa varmaan parilta viime vuodelta, kun yleensä tube ehdottelee uudempien leffojen trailereita. Olisin itse veikannut uusimman Evil Dead -leffan versiointia, mutta ei ollut lainkaan se, ja jätinkin sen super kökkönä tänään puoliväliin kesken:

Korjaan muuten, että kyse ei varmaankaan ollut trailerista, koska siinä oli selkeästi yksi ja sama melko kokonainen kohtaus jostain leffasta (tai sarjasta tai mistä lie?). Hämärästi muistelen, että olisiko veden alla (tästäkään en ole ihan satavarma oliko juuri veden alla) väijynyt henki/olento naispuolinen joku demoni tai noitahenki. Veden varassa "uhreista" saattoi olla yksi tai useampi uimassa, kumipatjalla ja/tai vesiskootterilla. Yksi tai useampi katseli hädissään laiturilla ja voi olla, että kaikki em. menetti kohtauksessa väkivaltaisesti henkensä. Ja tuotanto oli selkeästi korkealuokkaista, eli aika mainstream tuotannosta puhutaan.
 
Tänään teki mieli katsoa joku kauhuleffa ja tuli mieleen sattumanvaraisen kauhuleffan traileri, mikä tuli muistaakseni jokusen kk sitten Youtubessa vastaan. Siinä tais joku teiniporukka/nuorista aikuisista koostuva porukka olla vetäytynyt johonkin kesämökille veden äärelle. Kohtauksessa oli aurinkoinen sää, laituri ja ainakin yksi nuorista sillä. Yksi tai useampi taisi olla uimassa, ja olikos, että joku sitten vaani vedestä ja lahtasi uimarin ja laiturilla olijan. Edellisen lauseen tapahtumat vähän arvauksen puolella, mutta sinne päin. Leffa varmaan parilta viime vuodelta, kun yleensä tube ehdottelee uudempien leffojen trailereita. Olisin itse veikannut uusimman Evil Dead -leffan versiointia, mutta ei ollut lainkaan se, ja jätinkin sen super kökkönä tänään puoliväliin kesken:

Olisiko Cabin in the Woods:

Ei taida olla. Tuokin tuli tuossa omassa etsinnässä vastaan. Ei tyyli ihan vastaa. Kuten sanoin, kun leffaa aloin etsiskelemään, niin ekana oletin, että on Evil Deadin joku uusintaversio, koska olisi käynyt niin yksi yhteen riivatun pahanhengen osalta, mutta ei siis ilmeisesti ole.

Eihän se sitten voisi olla Friday the 13th uusio. 2009 vuodelta.
 
Tänään teki mieli katsoa joku kauhuleffa ja tuli mieleen sattumanvaraisen kauhuleffan traileri, mikä tuli muistaakseni jokusen kk sitten Youtubessa vastaan. Siinä tais joku teiniporukka/nuorista aikuisista koostuva porukka olla vetäytynyt johonkin kesämökille veden äärelle. Kohtauksessa oli aurinkoinen sää, laituri ja ainakin yksi nuorista sillä. Yksi tai useampi taisi olla uimassa, ja olikos, että joku sitten vaani vedestä ja lahtasi uimarin ja laiturilla olijan. Edellisen lauseen tapahtumat vähän arvauksen puolella, mutta sinne päin. Leffa varmaan parilta viime vuodelta, kun yleensä tube ehdottelee uudempien leffojen trailereita. Olisin itse veikannut uusimman Evil Dead -leffan versiointia, mutta ei ollut lainkaan se, ja jätinkin sen super kökkönä tänään puoliväliin kesken:

Olisiko tämä?

Ei ole. Hakemani sijoittui kaikesta päätellen nykypäivään. CGI oli kohtauksessa erikoistehosteiden osalta muistaakseni ihan keskeisessä osassa - ainakin hirviö/paha henki taisi olla toteutettu sillä kokonaan. Tuotannon jäljen osalta ihan Marvell-leffojen tasoa.

Tämä vaivaa itseäni sen verran, että jos ei selviä täällä, niin pitää laittaa johonkin enkunkieliselle laudalla kysely, josko useampi silmäpari olisi lukemassa ja selvittämässä asiaa.

PS: Ja kohtaus siis tapahtui visuaalisesti kuin suomalaisen idyllisen järvimökin rannassa. Aurinkoinen sää, luonnon vihreän ja veden- ja taivaansininen kirkas värimaailma, kepeä tunnelma - kunnes alkaa tapahtua.
 
Viimeksi muokattu:
Tuo kyllä kuulostaa ihan tutulta elokuvalta, joka on tullut katsottua lähiaikoina.. Pitää miettiä. Ehkä huomenna keksin. :)
 
Tänään teki mieli katsoa joku kauhuleffa ja tuli mieleen sattumanvaraisen kauhuleffan traileri, mikä tuli muistaakseni jokusen kk sitten Youtubessa vastaan.

Helpointa ja nopeinta olisi tsekata YouTuben katseluhistoriastasi.

"Go to myactivity.google.com. Click YouTube History. Click Manage history to see the videos you've watched."
 
Tänään teki mieli katsoa joku kauhuleffa ja tuli mieleen sattumanvaraisen kauhuleffan traileri, mikä tuli muistaakseni jokusen kk sitten Youtubessa vastaan. Siinä tais joku teiniporukka/nuorista aikuisista koostuva porukka olla vetäytynyt johonkin kesämökille veden äärelle. Kohtauksessa oli aurinkoinen sää, laituri ja ainakin yksi nuorista sillä. Yksi tai useampi taisi olla uimassa, ja olikos, että joku sitten vaani vedestä ja lahtasi uimarin ja laiturilla olijan. Edellisen lauseen tapahtumat vähän arvauksen puolella, mutta sinne päin. Leffa varmaan parilta viime vuodelta, kun yleensä tube ehdottelee uudempien leffojen trailereita. Olisin itse veikannut uusimman Evil Dead -leffan versiointia, mutta ei ollut lainkaan se, ja jätinkin sen super kökkönä tänään puoliväliin kesken:
 
Entäs Zombeavers:

Juu ei tääkään. Vois vähän lukea niitä kuvauksiani, kun ei nyt yhtään sinne päinkään ;). Kyllä se sit, jos sattuu löytyy oikee, niin ei jätä mitään epäselväksi. Ja ei ollut tommosta kämpille tyypillistä koomista kirkumista jollekin kiilusilmäiselle majavalle lainkaan. Siellä vedessä tai sen päällä rannan tuntumassa oli joku yliluonnollinen ja ylivoimainen hahmo - muistaakseni ihmismäinen, noitaa muistuttava -, joka lahtas sen porukan ihan 3-0.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 266
Viestejä
4 550 384
Jäsenet
74 950
Uusin jäsen
Kampamaneetti

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom