Valittaen totean jotten kuulu vihreisiin/eloapinoihin/hamas-tukijoihin tai muihinkaan Moskovasta rahoitettuihin ryhmiin

Ihan itse joudun edelleen pullani ostamaan, vaikka vihreiden ja eloapinoiden pöytiin Moskovasta tuoreina toimitetut pelmenit kuulostavatkin herkullisilta.
Eloapinoiden kutsuminen ympäristö_liikkeeksi_ lienee aikamoista liioittelua jos osallistujat ensitöikseen liimaavat itsensä katuun? Eivät vielä Suomessa mutten pidättäisi hengitystäni sellaisenkaan älynväläyksen suhteen täälläkin.
Apinoiden tarkoitushan on nimenomaan pysäyttää kaikenlainen liike, mukaanlukien yhteiskunnan normaaliin toimintaan kuuluva liikennöinti kauttaaltaan sen suunnasta tai tarkoituksesta välittämättä. Ambulanssit, paloautot ja julkinen liikenne pysähtyvät valitsemillaan tavoilla aivan yhtä tehokkaasti kuin heidän mahdollisesti uhreikseen tarkoittamansa Urheiluautot. Mutta heidän tarkoituksensahan onkin vain järjestää epäjärjestystä ja haitata yhteiskunnan toimintaa. Joten eivät yhtään eroa legendaarisesta SA-liikkeestä sillä erolla jotta SA ei tiettävästi saanut rahoitusta Moskovasta kuten eloapinat/vihreät.