Rukoilen että Elden Ringistä tulisi jumalpeli ja että se kehittyisi. Hieman kuitenkin pohdin sitä että jos ei ole mitään hyvisten alueita, baseja kuten linnoja niiden lähistössä kyliä, joissa kauppoja, aseseppiä, hevoskauppiaita, niin silloin meno on suoraviivaisempaa ja maailma moninverroin tyhjempi.
Esim. se mistä pidin Zeldan kohdalla on juuri se että on näitä turvallisia alueita, joissa esim. hyvisten linna, kylä, jne. menet kauemmaksi ja löydät majataloja mutta suurempi metsä taikka vuoristoalue kauempana on selkeästi no mans land ja siellä parveilee vihollisia. Sitten on ihan erikseen pahisten base, linna ja siellä ollaan sitten todella pulassa.
Game of Thrones luoja on suunnitellut maailman mutta itselle pienoinen pettymys että nyt olisi ollut sellaiseen jopa LOTR menoon mahdollisuus. Jos kelaatte esim. aluetta jossa Hobitit asuvat. Taikka juuri nämä hyvisten linnat. En kuitenkaan halua marmattaa mutta jos todella lähdetään tavoittelemaan suurempaa yleisöä ja muuttamaan "souls" pelejä helpommin lähestyttävään suuntaan.
Vähän nostoa tästä joulukuun keskustelusta. Soulseissa on paljon ominaisuuksia, joita on jotenkin vain vaikea ymmärtää muuten kuin pelaamalla peliä itse. Monella tapaahan Soulsit ovat aika antiteesi perinteisille open world peleille, ja tavallaan Elden Ringikin on avoimeen maailmaan sijoittuva peli, joka ei silti ole avoimen maailman peli mekaniikoiltaan. Mielestäni ainoa avoimen maailman peli johon Elden Ringiä voisi vähän varmaan verrata, olisi Shadow of the Colossus.
Lähtökohtaisesti vihaan avoimen maailman pelejä ja sitä perus kaavaa, jossa grindataan loputtomasti kaikenmaailman random encountereita tai outposteja ym. filleriä, ja samalla edistetään selvästi irrallista pääjuonta. En jaksa ikinä näitä pelejä kauaa. Sen sijaan Elden Ringissä tiedän, että haluan nuohota jokaisen nurkan ja nähdä kaiken mitä maailmaan on keksitty.
Katsoin jotain previewiä, ja siinä kiteytettiin se ero hyvin. Siinä missä tavallinen avoimen maailman peli johdattaa erilaisin sivutehtävin ja ohjein pelaajan kiertoajeluna maailman ympäri ja varmistaa että kaikki tulee nähtyä, Elden Ring (aiempien Soulsien tapaan) ennemminkin piiloittaa asioita ja luottaa siihen, että pelaaja haluaa tulla etsimään ja löytämään niitä. En vähääkään epäile, etteikö jostain Elden Ringin luolasta löydy jokin avaruuskosmos jossa taistellaan kuusipäisen yksisarvisen kanssa, joka on entisen kuninkaan kirottu äpärälapsi, joka haluaisi vain kuolla ja piiloittaa itsensä pahalta maailmalta. Tai jotain vastaavaa. Jossain perus openworld RPG:ssä siellä luolassa olisi aarrearkku ja level 16 mage vastassa.
Maailma ei ole Soulseissa pelaajaa varten rakennettu elämyspuisto tai tehtävärata, vaan synkkä ja toivoton paikka, johon pelaaja ei ole edes tervetullut ja jossa oma läsnäolo on yhtä tyhjän kanssa ja ajan saatossa unohtuu. Tähän synkkään ja luotaantyöntävään maailmaan ei vain sovi kääpiöiden iloinen kylä, jossa perheen pää pyytää pelaajaa tappamaan läheisestä metsästä demonin ja lupaa palkinnoksi kolme kultarahaa. Elden Ringin ensimmäinen vastaantuleva hahmo käskee pelaajaa suoraan etsimään ojan johon kuolla, ja vastaanotto tuskin muuttuu myöhemminkään sen lämpimämmäksi.
Ystävälliset ja turvalliset kylät paitsi rikkoisivat maailman immersiota, myös pelimekaniikkaa, joka perustuu jatkuvaan kuolemanpelkoon, melankoliaan ja hetkittäisiin muistutuksiin siitä, että tämäkin paikka oli joskus vuosia sitten kaunis, ennen kuin muuttui painajaiseksi. Aiemmissa osissa tätä myös korostettiin todella synkällä väri- ja äänimaailmalla.
Vaikeus myös paljon tulee siitä, että siinä missä lähes kaikki pelit opettavat helpon esimerkin avulla ja vaikeuttavat haastetta hiljalleen, Soulsit heittävät jonkin brutaalin haasteen suoraan vasten kasvoja ja jättävän pelaajan vastuulle, oppiiko hän epäonnistumisistaan vai ei. Vaikeuden vastapainona onnistumiskokemukset ovat jotain ihan muuta, kuin mitä nykypelit pystyvät yleensä tarjoamaan, ja korkea haaste myös pakottaa oikeasti opettelemaan pelimekaniikan hienoudet ja opettelemaan paremmaksi pelaajaksi.
Jännä nähdä, hyppääkö Elden Ringin mukaan kuinka paljon Souls-ensikertalaisia, vai pysyykö tämä saman souls-fanikunnan erikoisuutena. Oman kokemuksen mukaan Souls-pelit jakavat ihmiset hyvin jyrkästi kahteen leiriin. Toiset nostavat Soulsit lähes jumala-asemaan, toiset taas luovuttavat yhtä peliä kokeiltuaan ensimmäiseen kenttään, koska pelin armottomuus iskee niin lujaa vasten kasvoja. Jokainen tuntemani pelaaja, jonka pitkäjänteisyys on riittänyt ensimmäisen bossin selättämiseen, on halunnut pelata pelin (ja muut Soulsit) loppuun saakka. Monesti moneen kertaan. Toiset lopettivat parin ensimmäisen kuoleman jälkeen.
TL;DR: Joo-o, vielä viikko Alkaa vähän hypeä puskea.