Elämä valuu hukkaan

Liittynyt
03.09.2019
Viestejä
110
Tiedän, että turpaan tulee, mutta pakko tämä on naputella. Miksi, koska uskon vakaasti, että joku voisi tästä hyötyä niin halutessaan.

Kuvaus miehestä, jonka elämänvaiheet löytyvät maailman luetuimmasta kirjasta ja joka oli Israelin hallitsija sen ollessa vauraimmillaan, antaa kattavan kuvauksen maallisesta onen etsimisestä.

Kuningas Salomo tunnettiin viisaimpana miehenä joka oli koskaan syntynyt ja hänen neuvojaan ja tuomarin toimeensa tultiin kuulemaan kauempaakin.

Salomon voiteli kuninkaaksi (näkyvänä tekona israelin Jumalan tahtona) pappi ja hän rakensi loppuun Jumalan temppelin, jonka isänsä Daavid oli aloittanut. Nuorempana Salomolla oli elävä suhde israelin Jumalaan (tätä en tähän ala avaamaan).
Salomo teki ja teetätti työtä ja rakensi israelin korkeimpaan materialistiseen loistoonsa.



Valta ja mahdollisuus tehdä mitä ikinä mielii sai Salomon kuitenkin lankeamaan. Hän itse muotoili asian niin, ettei hän kieltänyt sydämeltään mitään mitä ikinä se sitten himoitsikaan.
Naisten kanssa homma lähtikin ihan huolella käsistä ja hänen haaremiinsa kuului tuhatkunta vaimoa ja jalkavaimoa.
Myös viinin ilot sekä kaikki muutkin asiat mitä tavallisen miehen rajoitukset vallan,rahan,aseman ja viisauden suhteen eivät koskeneet, tulivat tutuiksi.

Kaikkea tätä kylliksi koettuaan hän päätyi tunnettuun johtopäätökseensä: Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta.
Oma uurastus ja onnellisuuden tavoittelu itseään toteuttamalla/hemmottelemalla toi ahdistuksen onnen sijaan. Vaikka hän teki ja toteutti kaiken tahtomansa ja koki myös tyydytystä teoistaan, niin mitään häntä itseään pysyvästi hyödyttävää tai tarkoitusta elämälleen hän ei siitä saanut.
Se sama "tässäkö tämä kaikki nyt sitten on" olotila oli siis tuttu jo 3000v ennen Sartrea, jonka eksistentialistinen ahdistus ja epätoivo elämän mielettömyyden suhteen kirjoitettiin myös vauraissa oloissa pariisin katukuppiloissa.

Saarnaajan kirja on aika raskasta luettavaa. Se piirtää kuvan miehestä, joka aiemmin kulki Jumalansa kanssa, mutta päätyi palvomaan itseään ja tavoittelemaan onnea omien halujensa täyttämisen kautta. Salomo tietää ja tuntee Jumalan lait edelleen ja jopa opettaa niitä ja kehottaa toisia niitä noudattamaan, mutta itse lipeää niistä pois.
Elämänsä lopulla Salomo kääntyi täysin Jumalaa vastaan ja rakensi epäjumalien uhripaikkoja ja kävi palvomassa niitä. Mies, joka elämänsä hyvän alkutaipaleen aikana "tehden sitä mikä on hyvää Herran silmissä" sai nähdä kuningaskuntansa kasvavan loistoonsa, päätyi lopulta edistämään epäjumalan palvomista koko kansakunnan osalta ja tekemään "sitä mikä oli pahaa Herran silmissä" ja lopulta johti sen hajaannukseen ja tuhon tielle.
Salomon vierasmaalaiset vaimot (joiden ottamisen Jumala oli selkeästi kieltänyt) houkuttelivat Salomon palvelemaan omia jumaliaan. Nautinnon lähteistä tuli tuhon välikappaleita ja Salomo kirjoittikin osuvasti: Minä havaitsin: Kuolemaakin katkerampi on nainen. Hän on pyydys, hänen sydämensä on ansa, hänen kätensä ovat kahleet. Jumalalle mieluinen hänet välttää, mutta synnintekijä takertuu hänen verkkoonsa.
Salomo tiesi syvintä olemustaan myöten miltä tuntuu kun herkulliselta näyttänyt ja hyväntuoksuinen oman onnen tavoittelun omena muuttuu tuhkaksi suussa pian se puraisemisen jälkeen. Kaiken vaivannäkönsä jälkeen hän huomaa, ettei saanut mitään pysyvää aikaan, ei mitään joka häntä kovin kauaa hyödyttäisi. Salomon neuvo "älä ole liian vanhurskas, äläkä liian paha vaan löydä kultainen keskitie" ei sekään auta kuin ääripäiden ansojen välttämiseen.

Se, että "maailman onnellisimmassa maassa" elämänsä työtä tehnyt kunnollinen perheenisä päätyy itsemurhaan ei oikein sovi "miehen elämän onni = upea nainen,talo, työ ja paljon rahaa" yhtälöön. Mutta onhan ajatus siitä, että olen mitätön hiukkanen loppumattomassa maailmankaikkeudessa miljardien ja taas miljardien toisen vastaavien hiukkasten kanssa ja elän hetkisen, jonka jälkeen muutun tomuksi ja katoan ikuisiksi ajoiksi täysin kestämätön ajatus. Mitä väliä millään on, jos kaikki on tässä, tämä lyhyt elämä ja sittenkaikki on osaltani ohi, riippumatta siitä miten sen elin. Toki, jos tämä olisi fakta niin olisin sen valmis hyväksymään ja moni tuntuu sitä faktana pitävänkin, mutta onko se?
Väitän, että ahdistus ja epätoivo hyvinvoinnin keskellä johtuu siitä, että ihminen on asettanut itsensä oman elämänsä herraksi Kaikkivaltiaan sijaan. Ihminen on luotu elämään Jumalan yhteydessä, toteuttamaan Hänen tahtoaan ja antamaan Hänelle kunnian, joka Jumalalle luonnostaan kuuluukin. Tämä alamaisuudessa eletty koko elämänkirjon läpäisevä yhteys Jumalaan tuo toteutuessaan myös ilon ja rauhan sekä kokemuksen elämän mielekkyydestä, vaikka elämä olisi (no tietenkin on) enemmän tai vähemmän kauheaa toisinaan.

Tarkoitus ei ole herättää tästä sen enempää keskustelua uskosta ja sitä voi halutessaan vaikka jatkaa alueen toisessa threadissa. Tahdon vain kutsua kyseenalaistamaan ja etsimään totuutta itse, koska mielestäni elämä valuu hukkaan, jos tarkoitus puuttuu, eikä sen tarvitse mennä niin.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
3 622
Tiedän, että turpaan tulee, mutta pakko tämä on naputella. Miksi, koska uskon vakaasti, että joku voisi tästä hyötyä niin halutessaan.

Kuvaus miehestä, jonka elämänvaiheet löytyvät maailman luetuimmasta kirjasta ja joka oli Israelin hallitsija sen ollessa vauraimmillaan, antaa kattavan kuvauksen maallisesta onen etsimisestä.

Kuningas Salomo tunnettiin viisaimpana miehenä joka oli koskaan syntynyt ja hänen neuvojaan ja tuomarin toimeensa tultiin kuulemaan kauempaakin.

Salomon voiteli kuninkaaksi (näkyvänä tekona israelin Jumalan tahtona) pappi ja hän rakensi loppuun Jumalan temppelin, jonka isänsä Daavid oli aloittanut. Nuorempana Salomolla oli elävä suhde israelin Jumalaan (tätä en tähän ala avaamaan).
Salomo teki ja teetätti työtä ja rakensi israelin korkeimpaan materialistiseen loistoonsa.



Valta ja mahdollisuus tehdä mitä ikinä mielii sai Salomon kuitenkin lankeamaan. Hän itse muotoili asian niin, ettei hän kieltänyt sydämeltään mitään mitä ikinä se sitten himoitsikaan.
Naisten kanssa homma lähtikin ihan huolella käsistä ja hänen haaremiinsa kuului tuhatkunta vaimoa ja jalkavaimoa.
Myös viinin ilot sekä kaikki muutkin asiat mitä tavallisen miehen rajoitukset vallan,rahan,aseman ja viisauden suhteen eivät koskeneet, tulivat tutuiksi.

Kaikkea tätä kylliksi koettuaan hän päätyi tunnettuun johtopäätökseensä: Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta.
Oma uurastus ja onnellisuuden tavoittelu itseään toteuttamalla/hemmottelemalla toi ahdistuksen onnen sijaan. Vaikka hän teki ja toteutti kaiken tahtomansa ja koki myös tyydytystä teoistaan, niin mitään häntä itseään pysyvästi hyödyttävää tai tarkoitusta elämälleen hän ei siitä saanut.
Se sama "tässäkö tämä kaikki nyt sitten on" olotila oli siis tuttu jo 3000v ennen Sartrea, jonka eksistentialistinen ahdistus ja epätoivo elämän mielettömyyden suhteen kirjoitettiin myös vauraissa oloissa pariisin katukuppiloissa.

Saarnaajan kirja on aika raskasta luettavaa. Se piirtää kuvan miehestä, joka aiemmin kulki Jumalansa kanssa, mutta päätyi palvomaan itseään ja tavoittelemaan onnea omien halujensa täyttämisen kautta. Salomo tietää ja tuntee Jumalan lait edelleen ja jopa opettaa niitä ja kehottaa toisia niitä noudattamaan, mutta itse lipeää niistä pois.
Elämänsä lopulla Salomo kääntyi täysin Jumalaa vastaan ja rakensi epäjumalien uhripaikkoja ja kävi palvomassa niitä. Mies, joka elämänsä hyvän alkutaipaleen aikana "tehden sitä mikä on hyvää Herran silmissä" sai nähdä kuningaskuntansa kasvavan loistoonsa, päätyi lopulta edistämään epäjumalan palvomista koko kansakunnan osalta ja tekemään "sitä mikä oli pahaa Herran silmissä" ja lopulta johti sen hajaannukseen ja tuhon tielle.
Salomon vierasmaalaiset vaimot (joiden ottamisen Jumala oli selkeästi kieltänyt) houkuttelivat Salomon palvelemaan omia jumaliaan. Nautinnon lähteistä tuli tuhon välikappaleita ja Salomo kirjoittikin osuvasti: Minä havaitsin: Kuolemaakin katkerampi on nainen. Hän on pyydys, hänen sydämensä on ansa, hänen kätensä ovat kahleet. Jumalalle mieluinen hänet välttää, mutta synnintekijä takertuu hänen verkkoonsa.
Salomo tiesi syvintä olemustaan myöten miltä tuntuu kun herkulliselta näyttänyt ja hyväntuoksuinen oman onnen tavoittelun omena muuttuu tuhkaksi suussa pian se puraisemisen jälkeen. Kaiken vaivannäkönsä jälkeen hän huomaa, ettei saanut mitään pysyvää aikaan, ei mitään joka häntä kovin kauaa hyödyttäisi. Salomon neuvo "älä ole liian vanhurskas, äläkä liian paha vaan löydä kultainen keskitie" ei sekään auta kuin ääripäiden ansojen välttämiseen.

Se, että "maailman onnellisimmassa maassa" elämänsä työtä tehnyt kunnollinen perheenisä päätyy itsemurhaan ei oikein sovi "miehen elämän onni = upea nainen,talo, työ ja paljon rahaa" yhtälöön. Mutta onhan ajatus siitä, että olen mitätön hiukkanen loppumattomassa maailmankaikkeudessa miljardien ja taas miljardien toisen vastaavien hiukkasten kanssa ja elän hetkisen, jonka jälkeen muutun tomuksi ja katoan ikuisiksi ajoiksi täysin kestämätön ajatus. Mitä väliä millään on, jos kaikki on tässä, tämä lyhyt elämä ja sittenkaikki on osaltani ohi, riippumatta siitä miten sen elin. Toki, jos tämä olisi fakta niin olisin sen valmis hyväksymään ja moni tuntuu sitä faktana pitävänkin, mutta onko se?
Väitän, että ahdistus ja epätoivo hyvinvoinnin keskellä johtuu siitä, että ihminen on asettanut itsensä oman elämänsä herraksi Kaikkivaltiaan sijaan. Ihminen on luotu elämään Jumalan yhteydessä, toteuttamaan Hänen tahtoaan ja antamaan Hänelle kunnian, joka Jumalalle luonnostaan kuuluukin. Tämä alamaisuudessa eletty koko elämänkirjon läpäisevä yhteys Jumalaan tuo toteutuessaan myös ilon ja rauhan sekä kokemuksen elämän mielekkyydestä, vaikka elämä olisi (no tietenkin on) enemmän tai vähemmän kauheaa toisinaan.

Tarkoitus ei ole herättää tästä sen enempää keskustelua uskosta ja sitä voi halutessaan vaikka jatkaa alueen toisessa threadissa. Tahdon vain kutsua kyseenalaistamaan ja etsimään totuutta itse, koska mielestäni elämä valuu hukkaan, jos tarkoitus puuttuu, eikä sen tarvitse mennä niin.
Tutkimusten mukaan muiden auttaminen palkitsee ihmistä itseään ihan riippumatta uskosta tai uskonnottomuudesta. Salomo ei tainnut ajatella kuin itseään ja valtaansa.
 
Liittynyt
13.01.2019
Viestejä
404
Mutta onhan ajatus siitä, että olen mitätön hiukkanen loppumattomassa maailmankaikkeudessa miljardien ja taas miljardien toisen vastaavien hiukkasten kanssa ja elän hetkisen, jonka jälkeen muutun tomuksi ja katoan ikuisiksi ajoiksi täysin kestämätön ajatus.
No näinhän ei ole. Tämä nykyinen elämä on tärkeä ja hieno kokemus koska se on ainutkertainen ja koska voit täysin vapaasti määritellä sille aivan oman tarkoituksensa.

Äärettömyyksiin jatkuva elämä jonkin olion määrittelemässä tarkoituksettomuudessa kuulostaa tuhansittain pahemmalta kohtalolta.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
5 262
Tiedän, että turpaan tulee, mutta pakko tämä on naputella. Miksi, koska uskon vakaasti, että joku voisi tästä hyötyä niin halutessaan.

Kuvaus miehestä, jonka elämänvaiheet löytyvät maailman luetuimmasta kirjasta ja joka oli Israelin hallitsija sen ollessa vauraimmillaan, antaa kattavan kuvauksen maallisesta onen etsimisestä.

Kuningas Salomo tunnettiin viisaimpana miehenä joka oli koskaan syntynyt ja hänen neuvojaan ja tuomarin toimeensa tultiin kuulemaan kauempaakin.

Salomon voiteli kuninkaaksi (näkyvänä tekona israelin Jumalan tahtona) pappi ja hän rakensi loppuun Jumalan temppelin, jonka isänsä Daavid oli aloittanut. Nuorempana Salomolla oli elävä suhde israelin Jumalaan (tätä en tähän ala avaamaan).
Salomo teki ja teetätti työtä ja rakensi israelin korkeimpaan materialistiseen loistoonsa.



Valta ja mahdollisuus tehdä mitä ikinä mielii sai Salomon kuitenkin lankeamaan. Hän itse muotoili asian niin, ettei hän kieltänyt sydämeltään mitään mitä ikinä se sitten himoitsikaan.
Naisten kanssa homma lähtikin ihan huolella käsistä ja hänen haaremiinsa kuului tuhatkunta vaimoa ja jalkavaimoa.
Myös viinin ilot sekä kaikki muutkin asiat mitä tavallisen miehen rajoitukset vallan,rahan,aseman ja viisauden suhteen eivät koskeneet, tulivat tutuiksi.

Kaikkea tätä kylliksi koettuaan hän päätyi tunnettuun johtopäätökseensä: Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta.
Oma uurastus ja onnellisuuden tavoittelu itseään toteuttamalla/hemmottelemalla toi ahdistuksen onnen sijaan. Vaikka hän teki ja toteutti kaiken tahtomansa ja koki myös tyydytystä teoistaan, niin mitään häntä itseään pysyvästi hyödyttävää tai tarkoitusta elämälleen hän ei siitä saanut.
Se sama "tässäkö tämä kaikki nyt sitten on" olotila oli siis tuttu jo 3000v ennen Sartrea, jonka eksistentialistinen ahdistus ja epätoivo elämän mielettömyyden suhteen kirjoitettiin myös vauraissa oloissa pariisin katukuppiloissa.

Saarnaajan kirja on aika raskasta luettavaa. Se piirtää kuvan miehestä, joka aiemmin kulki Jumalansa kanssa, mutta päätyi palvomaan itseään ja tavoittelemaan onnea omien halujensa täyttämisen kautta. Salomo tietää ja tuntee Jumalan lait edelleen ja jopa opettaa niitä ja kehottaa toisia niitä noudattamaan, mutta itse lipeää niistä pois.
Elämänsä lopulla Salomo kääntyi täysin Jumalaa vastaan ja rakensi epäjumalien uhripaikkoja ja kävi palvomassa niitä. Mies, joka elämänsä hyvän alkutaipaleen aikana "tehden sitä mikä on hyvää Herran silmissä" sai nähdä kuningaskuntansa kasvavan loistoonsa, päätyi lopulta edistämään epäjumalan palvomista koko kansakunnan osalta ja tekemään "sitä mikä oli pahaa Herran silmissä" ja lopulta johti sen hajaannukseen ja tuhon tielle.
Salomon vierasmaalaiset vaimot (joiden ottamisen Jumala oli selkeästi kieltänyt) houkuttelivat Salomon palvelemaan omia jumaliaan. Nautinnon lähteistä tuli tuhon välikappaleita ja Salomo kirjoittikin osuvasti: Minä havaitsin: Kuolemaakin katkerampi on nainen. Hän on pyydys, hänen sydämensä on ansa, hänen kätensä ovat kahleet. Jumalalle mieluinen hänet välttää, mutta synnintekijä takertuu hänen verkkoonsa.
Salomo tiesi syvintä olemustaan myöten miltä tuntuu kun herkulliselta näyttänyt ja hyväntuoksuinen oman onnen tavoittelun omena muuttuu tuhkaksi suussa pian se puraisemisen jälkeen. Kaiken vaivannäkönsä jälkeen hän huomaa, ettei saanut mitään pysyvää aikaan, ei mitään joka häntä kovin kauaa hyödyttäisi. Salomon neuvo "älä ole liian vanhurskas, äläkä liian paha vaan löydä kultainen keskitie" ei sekään auta kuin ääripäiden ansojen välttämiseen.

Se, että "maailman onnellisimmassa maassa" elämänsä työtä tehnyt kunnollinen perheenisä päätyy itsemurhaan ei oikein sovi "miehen elämän onni = upea nainen,talo, työ ja paljon rahaa" yhtälöön. Mutta onhan ajatus siitä, että olen mitätön hiukkanen loppumattomassa maailmankaikkeudessa miljardien ja taas miljardien toisen vastaavien hiukkasten kanssa ja elän hetkisen, jonka jälkeen muutun tomuksi ja katoan ikuisiksi ajoiksi täysin kestämätön ajatus. Mitä väliä millään on, jos kaikki on tässä, tämä lyhyt elämä ja sittenkaikki on osaltani ohi, riippumatta siitä miten sen elin. Toki, jos tämä olisi fakta niin olisin sen valmis hyväksymään ja moni tuntuu sitä faktana pitävänkin, mutta onko se?
Väitän, että ahdistus ja epätoivo hyvinvoinnin keskellä johtuu siitä, että ihminen on asettanut itsensä oman elämänsä herraksi Kaikkivaltiaan sijaan. Ihminen on luotu elämään Jumalan yhteydessä, toteuttamaan Hänen tahtoaan ja antamaan Hänelle kunnian, joka Jumalalle luonnostaan kuuluukin. Tämä alamaisuudessa eletty koko elämänkirjon läpäisevä yhteys Jumalaan tuo toteutuessaan myös ilon ja rauhan sekä kokemuksen elämän mielekkyydestä, vaikka elämä olisi (no tietenkin on) enemmän tai vähemmän kauheaa toisinaan.

Tarkoitus ei ole herättää tästä sen enempää keskustelua uskosta ja sitä voi halutessaan vaikka jatkaa alueen toisessa threadissa. Tahdon vain kutsua kyseenalaistamaan ja etsimään totuutta itse, koska mielestäni elämä valuu hukkaan, jos tarkoitus puuttuu, eikä sen tarvitse mennä niin.
Vastaavia ongelmia on ollut vähän muillakin hallitsijoilla, mutta siihen samaan ongelmaan on myös maallisempiakin lähestymistapoja: Stoicism - Wikipedia
 

Make

Tekee järkeä.
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
668
Tämä ehkä enemmän elämäntarina mutta menkööt...

Olen vasta 25 mutta itsellä myös joiltain osin samoja tuntemuksia. Työt maistuu (vielä) eikä aamulla töihin herääminen juurikaan ärsytä. Isoimmat ongelmat ovat enemmän vapaa-ajan puolella. Erityisesti kaverisuhteiden vähyys ja parisuhdekokemusten puute vaivaa. Kun näkee sosiaalisessa mediassa vanhoja koulukavereita parisuhteessa ja joillain jo perhettä, niin kyllä siitä väkisin tulee jonkinlaista "epäonnistumisen" tunnetta. Tiedän että kotoa ei kukaan tule hakemaan, ja pitäisikin uskaltaa mennä itse ihmisten ilmoille.

Elin hyvän lapsuuden siltä osin, että aina oli puhtaat vaatteet ja katto pään päällä. Olen kuitenkin vähävaraisesta perheestä eikä vanhemmillani olisi ollut varaa kustantaa mitään harrastusta minulle, toisaalta en pahemmin halunnutkaan harrastaa mitään esim. jalkapalloa. Muutenkaan ei aina uusimpia pelejä ja vehkeitä ollut varaa hankkia, mutta en nyt muista että olisin siitä lapsena ollut erityisen harmissani. Sain asua kotona niin kauan kuin oli tarve ja huvitti ja koenkin eläneeni kokonaisuudessaan hyvän lapsuuden ja nuoruuden.

Yläasteella pelasin paljon videopelejä ja se näkyi myös arvosanoissa, ja johti siihen etten päässyt samaan lukioon kuin muut kaverini luokaltani. Menin yksin eri lukioon missä en tuntenut ennalta ketään, ja johtuen ujoudesta en saanut sieltä juurikaan pysyviä kaverisuhteita. En koskaan ottanut osaa mihinkään juhliin tai tapaamisiin, koska silloin tuntui ettei kiinnosta. Sama jatkui AMK:ssa josta ei myöskään jäänyt kaverisuhteita. Ainoat peruskoulusta jääneet kaverit asuvat eri kaupungissa joten ei tule kovin usein tavattua, kerran tai pari vuodessa. Heilläkin jo parisuhteet ja yhdellä lapsi. Työelämässä on tietty työkaverit, mutten koe niitä "oikeina" kaverisuhteina. Tulen kuitenkin hyvin toimeen heidän kanssaan ja silloin tällöin mennään töiden jälkeen syömään tai juomaan, ja olen usein niissä mukana.

Kun aloin saamaan töistä omaa rahaa, niin ei jäänyt paljoa säästöön koska ostin itselleni juurikin niitä pelejä, vehkeitä, merkkivaatteita jne. mitä lapsena en saanut. Kun nyt jälkikäteen olen sitä ajatusmaailmaa analysoinut, niin varmaan jotenkin johtuu siitä ettei lapsena ollut mahdollisuutta ostaa mitä halusi (no ei nytkään tietenkään ole ihan mitä tahansa mahdollista ostaa mitä haluaisi). Lisäksi ehkä yritin pönkittää itsevarmuutta materialla. Tästä "ongelmasta" olen jo päässyt yli kun huomasin ettei materia tuo onnea. Enkä siis koskaan joutunut ottamaan mitään lainaa tai sellaista tämän takia, eikä rahani koskaan loppuneet tai mitään. Jälkikäteen harmittaa tietysti ettei säästöön jäänyt paljoakaan rahaa. Opintolainan otin AMK-opintojen aikana vaikken sitä välttämättä olisi tarvinnut, koska sain asua kotona ja opiskelin kotikaupungissa.

Kuten alussa kirjoitin, nyt isoimmat "ongelmat" ovat tuossa omassa itsevarmuudessa. Lähden aina negatiivisilla ennakko-odotuksilla uusiin tilanteisiin. Kun vaikka haen uutta työpaikkaa, oletan etten kuitenkaan saa sitä. Tai jos haluaisin tutustua johonkin naiseen, ajattelen että ei sitä kuitenkaan kiinnosta minä. Olen sellainen massaan uppoava tyyppi. Liikun lenkkeilyn ja kuntosalin muodossa (nyt en ole korona-aikana ollut salilla pariin kuukauteen). Videopelit ja ATK eivät enää kiinnosta yhtä paljon kuin 10 vuotta sitten, mutta kyllä edelleen niiden kanssa lähes päivittäin jotain räpellän. Alkoholia join aiemmin silloin tällöin, nyt olen lopettanut sen lähes kokonaan. Se ei ole koskaan ollut mikään ongelma (no okei kerran olin niin kännissä että muisti meni koko yöltä... se oikeastaan "säikäytti" ja sai lopettamaan lähes kokonaan alkoholin maistelun). Elämä tuntuukin tältä osin valuvan hukkaan, kun työpäivän jälkeen käyn lenkillä (ja salilla sitten kun taas turvallisesti uskaltaa mennä), ja loppuajan oleskelen kotona. Toisaalta, koska baarit ja ryyppääminen ei kiinnosta niin ei sellaisiin porukoihin ole menemistä. Pitäisikin löytää vaikka joku ryhmäharrastus missä voisi tutustua uusiin ihmisiin ja ehkä saada uusia kaverisuhteita.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 301
Kuten alussa kirjoitin, nyt isoimmat "ongelmat" ovat tuossa omassa itsevarmuudessa. Lähden aina negatiivisilla ennakko-odotuksilla uusiin tilanteisiin. Kun vaikka haen uutta työpaikkaa, oletan etten kuitenkaan saa sitä. Tai jos haluaisin tutustua johonkin naiseen, ajattelen että ei sitä kuitenkaan kiinnosta minä. Olen sellainen massaan uppoava tyyppi. Liikun lenkkeilyn ja kuntosalin muodossa (nyt en ole korona-aikana ollut salilla pariin kuukauteen). Videopelit ja ATK eivät enää kiinnosta yhtä paljon kuin 10 vuotta sitten, mutta kyllä edelleen niiden kanssa lähes päivittäin jotain räpellän.
Koita erilaisia harrastuksia, kunnes löytyy joku mikä maistuu oikeasti. Eikä niiden tarvitse edes varsinaisesti olla porukkalajeja. Ihminen joka näyttää nauttivan asiasta jota tekee on paljon helpommin lähestyttävä ja miellyttävämpää keskusteluseuraa.

Kun löytyy jotain mistä tykkäät, niin on paljon helpompi lähteä sen harrastuksen kautta rakentamaan sosiaalisia suhteita.

Aloita vaikka tekemällä lista asioista joita olet aina tykännyt tehdä ja sen jälkeen laajennat sitä miettimällä asioita joista voisit pitää, mutta joita et ole päätynyt vielä kokeilemaan. Kun on konkreettinen lista asioista joita kiinnostaa kokeilla, on helpompi ottaa tietoisesti askeleita eteenpäin. Teet vaikka suunnitelman, että haluat kesän aikana koittaa 3-4:ää asiaa jotka listalta löytyvät. Joko yksin tai mahdollisesti jostain niistä nykyisistä ihmissuhteista seuraa etsimällä.
--
Omakohtainen esimerkki: Yksi vuosi olin kesätöissä kaukana himasta, enkä oikein tuntenut ketään. Itse en ollut koskaan pelannut golffia, mutta laji oli kiehtonut aina. Yksi päivä satuin mainitsemaan tästä töissä kun juttelin ihan niitä näitä kahvikupin ääressä ja telkkarissa tuli golffia taustalla. Yksi työkaveri mainitsi, että hän lätkii satunnaisesti golffia ja että voisin lähteä kiertämään caddiena + pelaamaan harjoituskentällä. Siinä meni yksi kesä aika mukavasti kun käytiin viikon parin välein lätkimässä palloa ja opettelin peruslyönnit. Sen kesän jälkeen golffailu jäi, mutta kaipa tuo toimii esimerkkinä tavasta jolla ihmisiin pääsee tutustumaan. Golf clubilla oli tietty rafla jossa olisi voinut jäädä suustaan kiinni baaritiskillä, mutta se ei silloin kiinnostanut. Ja kun olet jonkun lajin tai harrastuksen parissa, niin on luonnollisia puheenaiheita mistä aloittaa: Miten Tiger Woods pelasi edellisessä turnauksessa ja/tai näyttää aika hyvältä tuo putteri...
 
Liittynyt
12.05.2020
Viestejä
3
Tämä ehkä enemmän elämäntarina mutta menkööt...

Olen vasta 25 mutta itsellä myös joiltain osin samoja tuntemuksia. Työt maistuu (vielä) eikä aamulla töihin herääminen juurikaan ärsytä. Isoimmat ongelmat ovat enemmän vapaa-ajan puolella. Erityisesti kaverisuhteiden vähyys ja parisuhdekokemusten puute vaivaa. Kun näkee sosiaalisessa mediassa vanhoja koulukavereita parisuhteessa ja joillain jo perhettä, niin kyllä siitä väkisin tulee jonkinlaista "epäonnistumisen" tunnetta. Tiedän että kotoa ei kukaan tule hakemaan, ja pitäisikin uskaltaa mennä itse ihmisten ilmoille.

Elin hyvän lapsuuden siltä osin, että aina oli puhtaat vaatteet ja katto pään päällä. Olen kuitenkin vähävaraisesta perheestä eikä vanhemmillani olisi ollut varaa kustantaa mitään harrastusta minulle, toisaalta en pahemmin halunnutkaan harrastaa mitään esim. jalkapalloa. Muutenkaan ei aina uusimpia pelejä ja vehkeitä ollut varaa hankkia, mutta en nyt muista että olisin siitä lapsena ollut erityisen harmissani. Sain asua kotona niin kauan kuin oli tarve ja huvitti ja koenkin eläneeni kokonaisuudessaan hyvän lapsuuden ja nuoruuden.

Yläasteella pelasin paljon videopelejä ja se näkyi myös arvosanoissa, ja johti siihen etten päässyt samaan lukioon kuin muut kaverini luokaltani. Menin yksin eri lukioon missä en tuntenut ennalta ketään, ja johtuen ujoudesta en saanut sieltä juurikaan pysyviä kaverisuhteita. En koskaan ottanut osaa mihinkään juhliin tai tapaamisiin, koska silloin tuntui ettei kiinnosta. Sama jatkui AMK:ssa josta ei myöskään jäänyt kaverisuhteita. Ainoat peruskoulusta jääneet kaverit asuvat eri kaupungissa joten ei tule kovin usein tavattua, kerran tai pari vuodessa. Heilläkin jo parisuhteet ja yhdellä lapsi. Työelämässä on tietty työkaverit, mutten koe niitä "oikeina" kaverisuhteina. Tulen kuitenkin hyvin toimeen heidän kanssaan ja silloin tällöin mennään töiden jälkeen syömään tai juomaan, ja olen usein niissä mukana.

Kun aloin saamaan töistä omaa rahaa, niin ei jäänyt paljoa säästöön koska ostin itselleni juurikin niitä pelejä, vehkeitä, merkkivaatteita jne. mitä lapsena en saanut. Kun nyt jälkikäteen olen sitä ajatusmaailmaa analysoinut, niin varmaan jotenkin johtuu siitä ettei lapsena ollut mahdollisuutta ostaa mitä halusi (no ei nytkään tietenkään ole ihan mitä tahansa mahdollista ostaa mitä haluaisi). Lisäksi ehkä yritin pönkittää itsevarmuutta materialla. Tästä "ongelmasta" olen jo päässyt yli kun huomasin ettei materia tuo onnea. Enkä siis koskaan joutunut ottamaan mitään lainaa tai sellaista tämän takia, eikä rahani koskaan loppuneet tai mitään. Jälkikäteen harmittaa tietysti ettei säästöön jäänyt paljoakaan rahaa. Opintolainan otin AMK-opintojen aikana vaikken sitä välttämättä olisi tarvinnut, koska sain asua kotona ja opiskelin kotikaupungissa.

Kuten alussa kirjoitin, nyt isoimmat "ongelmat" ovat tuossa omassa itsevarmuudessa. Lähden aina negatiivisilla ennakko-odotuksilla uusiin tilanteisiin. Kun vaikka haen uutta työpaikkaa, oletan etten kuitenkaan saa sitä. Tai jos haluaisin tutustua johonkin naiseen, ajattelen että ei sitä kuitenkaan kiinnosta minä. Olen sellainen massaan uppoava tyyppi. Liikun lenkkeilyn ja kuntosalin muodossa (nyt en ole korona-aikana ollut salilla pariin kuukauteen). Videopelit ja ATK eivät enää kiinnosta yhtä paljon kuin 10 vuotta sitten, mutta kyllä edelleen niiden kanssa lähes päivittäin jotain räpellän. Alkoholia join aiemmin silloin tällöin, nyt olen lopettanut sen lähes kokonaan. Se ei ole koskaan ollut mikään ongelma (no okei kerran olin niin kännissä että muisti meni koko yöltä... se oikeastaan "säikäytti" ja sai lopettamaan lähes kokonaan alkoholin maistelun). Elämä tuntuukin tältä osin valuvan hukkaan, kun työpäivän jälkeen käyn lenkillä (ja salilla sitten kun taas turvallisesti uskaltaa mennä), ja loppuajan oleskelen kotona. Toisaalta, koska baarit ja ryyppääminen ei kiinnosta niin ei sellaisiin porukoihin ole menemistä. Pitäisikin löytää vaikka joku ryhmäharrastus missä voisi tutustua uusiin ihmisiin ja ehkä saada uusia kaverisuhteita.
Hyvin samanlaiset fiilikset on täälläkin.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
89 625
Viestejä
1 831 991
Jäsenet
39 015
Uusin jäsen
Abavi

Hinta.fi

Ylös Bottom