Dronet ja multikopterit (DJI, Yuneec jne.)

Liittynyt
13.11.2018
Viestejä
687
Vähänn on dji mavic ministä ristiriitaista tietoa. Onko siinä seuranta vai ei?
Kohteen seuraamista ei ole. Siinä on kolme esiohjelmoitua settiä, millä voi valita kohteen. Mutta se ei varsinaisesti missään niistä seuraa kohdetta. Mini kuitenkin pitää kohteen keskellä kuvaa ja yhdessä ohjelmassa se esim automaattisesti nousee ja ottaa etäisyyttä samalla.

DC rainmaker omalla videollaan melko hyvin asiasta kertoo. Lisäksi näyttää pienen kikan, jolla voi edes jonkinlaista seuraamista saada aikaan.

Minua ei ole toistaiseksi haitannut tuo seuraamisen puute. Kaikkea ei voi odottaa laitteelta, joka on noin edullinen. Kaiken kaikkiaan olen ollut todella tyytyväinen tuohon laitteeseen, ottaen huomioon hinta jne.
 
Liittynyt
18.05.2020
Viestejä
1 107
No ny on mavic mini. Onko tietoo mitä teen väärin kun yhteys katoo kun lentää 500m sivuun ? Kaverilla jouluna ostettu ja samaman pöydän ääressä kun eilen yhtäaikaa lennettiin niin sen kone toimii.. pääsi helposti yli 1km eikömitään yht. Onkelmia. Uusimmat firmwaret pitäis olla.vinkkejä tarvii.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 118
Kuinka tarkkana tuon näköyhteyden kanssa pitää olla droneen? Suomessahan siinä on vaatimus että kokoajan on näköyhteys droneen joten eihän tuota ainakaan yksin voi kovin kauas lennättää, eli menee vähän hukkaan nuo kantavuudet kun pitäisi parin sadan metrin jälkeen jarrutella.
 
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
2

Kokeile laittaa puhelin lentokonetilaan. Itsellä ainakin tuo auttaa samantien ja voi lentää reippaasti pidemmälle ilman häiriöitä
 
Liittynyt
18.05.2020
Viestejä
1 107
No nyt kun kokeilein konetta niin se sanoo vision sensor error. Kuvaa ei tule. Pari restarttia ja kuva tuli. 5min lentoa ja kuva hävis ja vision sensor error. Sokkona se tuli takasi.. vinkkejä
 
Liittynyt
18.05.2020
Viestejä
1 107
Eikö kellään ois aikaa googlata mikä vois olla vision sensor ongelmaan ratkaisua kun ite uritän pikkukännykällä täällä mökillä löytää vastaus huonolla englanti osaamisella..siis vinkkejä kaivataan. Kokeilin taas restoija ja kalibroida mut ei vaan tuu kuvaa ja vision sensor vikaa herjaa.kiitti
 
Liittynyt
18.05.2020
Viestejä
1 107
Kiitti. Pitää viedä takas gikanttiin

En ois tänää halunnutkaan kuvata kesälomaa tääl punkaharjulla
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
679
Kuinka tarkkana tuon näköyhteyden kanssa pitää olla droneen? Suomessahan siinä on vaatimus että kokoajan on näköyhteys droneen joten eihän tuota ainakaan yksin voi kovin kauas lennättää, eli menee vähän hukkaan nuo kantavuudet kun pitäisi parin sadan metrin jälkeen jarrutella.
VLOS eli näköyhteys oltava Suomessa aina ja koko ajan. Eli laittomuuksiin mennään Minin kanssa melkein heti järkevillä kuvaus etäisyyksillä...

Moniko täälläkään muuten tietää että drone lupakin piti tulla pakolliseksi jo 1.7., mutta kiitos koronan meni vuodenvaihteeseen...
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 443
Mikä on edullisin FHD-laatuinen kamera? Itellä kaks kerroksinen omakotitalo tiilikatolla ja drone olisi hyvä lisä kattotiilien kunnon tarkkailuun ettei tarvitse itse lähteä kikkailemaan katolle, mutta toki kopterilla voisi aina silloin tällöin leikkiäkin. 720p-kamera ei oikein itseä ajatuksen tasolla lämmitä vaikka voisi varmaan suoriutua tuostakin tehtävästä.
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
679
Millainen prosessi tuo lupa mahtaa olla ja mitä se pitää sisällä?
Tuosta kevättalvella keskustelin traficomin RPAS vastaavan kanssa ja kuulemma tarkoitus oli saada lupa suoritettavaksi nettiin alle 20€ hintaan. Mutta moni asia ehtii vielä muuttua seuraavan 6kk aikana...
Mikä on edullisin FHD-laatuinen kamera? Itellä kaks kerroksinen omakotitalo tiilikatolla ja drone olisi hyvä lisä kattotiilien kunnon tarkkailuun ettei tarvitse itse lähteä kikkailemaan katolle, mutta toki kopterilla voisi aina silloin tällöin leikkiäkin. 720p-kamera ei oikein itseä ajatuksen tasolla lämmitä vaikka voisi varmaan suoriutua tuostakin tehtävästä.
Varmaan halvin järkevällä kuvalla olis Eachine EX4. Itse laittaisin tuon DJI Minin.
Vielä halvempiin jos lähtee niin kuvanlaatu on aivan sontaa vaikka kuinka pikseleitä riittäisikin ja yleensä gimbaalit ja gps:ät alkaa puuttumaan sitten halvemmista.

Sitten ihan mielipide: omaa kattoa koitin joskus Minillä tutkia ja siinä ajassa kun kuvaat ja analysoit videon isommalta näytöltä niin sen katon vaikka konttaa itse läpi. Muutenkin se kuvasta jonkun tietyn kohdan tutkinta on vähän niin ja näin ja esim. itsellä piti kuitenkin lähteä parit kohdat katsomaan ihan omin silmin/käsin.
 
Okei, kiitos, näin se varmaan tosiaan on. Ajattelin että tällä olisi säästänyt yhden työvaiheen mutta ehkä se ei sitten toimi kuitenkaan :D
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
679
Okei, kiitos, näin se varmaan tosiaan on. Ajattelin että tällä olisi säästänyt yhden työvaiheen mutta ehkä se ei sitten toimi kuitenkaan :D
Kyllä se varmaan sellaiseen yleiskunnon/rikkinäisten tiilien tarkkailuun käy, mutta mitään "ennakoivaa" huoltotarvetta ei oikein tahdo nähdä... Yritin kyllä saada ihan kunnon lähikuvaakin mm. piipun juuresta, mutta sekin päättyi siihen että piti sitten kuitenkin kiivetä se drone pois katolta, kun potkuri napsahti piipun kulmaan...:D
 
Liittynyt
26.10.2017
Viestejä
92
Vanhoja Mavic Pro pätkiä löytyi arkistoista:
.
Pari clippiä uudelta Mavic Air 2. Johon tuli sorruttua, kun "halvalla" käytettynä sai (700€):lol:. Noh ainakin ensi kokemukset lupaavat hyvää. Kuvanlaatu parantunut lisääntyneen bitraten johdosta ja 4K/60 tekee tietenkin videosta sulavampaa. Myöskin mavic pron pahin ongelma eli huonosti vaakatasossa kestävä kamera on loistanut air 2 mukavasti poissaolollaan. Tosin kelit ovat suosineet mukavasti kun tuulet ovat ensimmäisellä 4 akullisella olleet miedot :) Air 2 pätkää tulossa joskus kun tarpeeksi matskua saan kuvattua että kehtaa youtubeen asti laittaa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
298
Onko missään dronessa mahdollisuutta määrittää karttaan lentoreittiä, jota sitten joko automaattisesti tai puoliautomaattisesti seurattaisiin? Tarkoitus olisi lentää metsätontin rajoja pitkin ja tietenkin myös rajojen sisäpuolella.

Mitä muuta rajoitteita tällaisessa olisi, onko esimerkiksi tuo keskustelussa aiemmin mainittu pakollinen näköyhteys droneen jo tällaisen esteenä?
 
Melkein kaikissa lippulaivamalleissa on tuo "waypoint" mahdollisuus. Löytyy myös esimerkiksi halvemmasta Fimi X8:sta.

Ja kyllä, näköyhteys oltava AINA ilman apuvälineitä. Spottaajan käyttö on sallittua eli joku toinen voi seurata dronea esim. kauempana, mutta tällöinkin oltava suora puheyhteys varsinaiseen pilottiin.
Ammattilaiset voi suorittaa erilliset BVLOS luvat, jolloin operoidaan ilman näköyhteyttä. Tavan harrastelija näitä tuskin saa.

Se että kuka näitä sääntöjä noudattaa on eri asia. Jos itse kuvaisin jotain metsäpalstaa tiettömän taipaleen takana ja vapaassa ilmatilassa, niin kuvaisin aivan huoletta...
 
Liittynyt
05.09.2018
Viestejä
130
On alkanut tuollainen edullinen FPV drone kiinnostamaan ja Dustinilla olisi valmis lentopaketti kauko-ohjaimella Walkera Rodeo 110 race drone 99€

Edit: Youtubessa näyttäisi olevan monia arvosteluita ja positiiviselta näyttäisi.

Onko kokemuksia millainen tämä on?
Ilmeisesti hintaansa nähden on vaikea löytää parempaa aloituspakettia.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 407
Mikä on edullisin FHD-laatuinen kamera? Itellä kaks kerroksinen omakotitalo tiilikatolla ja drone olisi hyvä lisä kattotiilien kunnon tarkkailuun ettei tarvitse itse lähteä kikkailemaan katolle, mutta toki kopterilla voisi aina silloin tällöin leikkiäkin. 720p-kamera ei oikein itseä ajatuksen tasolla lämmitä vaikka voisi varmaan suoriutua tuostakin tehtävästä.
Kuten jo sanottu itse sinne kuitenkin joutuu menemään. Mutta perusteluksi itselle tai puolisolle uuden lelun hankintaan mitä mainioin idea :tup:

On alkanut tuollainen edullinen FPV drone kiinnostamaan ja Dustinilla olisi valmis lentopaketti kauko-ohjaimella Walkera Rodeo 110 race drone 99€

Edit: Youtubessa näyttäisi olevan monia arvosteluita ja positiiviselta näyttäisi.

Onko kokemuksia millainen tämä on?
Ilmeisesti hintaansa nähden on vaikea löytää parempaa aloituspakettia.
Tämä kiinnostaisi itseäkin. Joskus piti rakennella fpv vekotin, mutta projekti jäi ja jäi. Vuoden vaihteessa myin lasit ja kamerankin pois. Mikä olisi tällähetkellä edullinen lasi tuohon pariksi?

e: Setti lähti näemmä jo postilla tänne päin :). Nyt tarttis ne lasit. Jos oikein muistan niin vanhat oli tälläset: Eachine VR006 VR-006 3 Inch 500*300 Display 5.8G 40CH Mini FPV Goggles Build in 3.7V 500mAh Battery RC Parts from Toys Hobbies and Robot on banggood.com mitä en ehtinyt edes käyttämään... Mieluusti huomattavasti pienemmät ottaisi seuraavaksi, mutta hinta ratkaisee kun tiedä miten tästä innostuu...

Aika äärirajoilla hinnan puolesta, mutta miten mahtais olla: Eachine EV100 720*540 5.8G 72CH FPV Goggles With Dual Antennas Fan 7.4V 1000mAh Battery For RC Drone RC Parts from Toys Hobbies and Robot on banggood.com vai ostaa vaan jotkut laatikko lasit?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.11.2018
Viestejä
687
Vanhoja Mavic Pro pätkiä löytyi arkistoista:
.
Pari clippiä uudelta Mavic Air 2. Johon tuli sorruttua, kun "halvalla" käytettynä sai (700€):lol:. Noh ainakin ensi kokemukset lupaavat hyvää. Kuvanlaatu parantunut lisääntyneen bitraten johdosta ja 4K/60 tekee tietenkin videosta sulavampaa. Myöskin mavic pron pahin ongelma eli huonosti vaakatasossa kestävä kamera on loistanut air 2 mukavasti poissaolollaan. Tosin kelit ovat suosineet mukavasti kun tuulet ovat ensimmäisellä 4 akullisella olleet miedot :) Air 2 pätkää tulossa joskus kun tarpeeksi matskua saan kuvattua että kehtaa youtubeen asti laittaa.
Hyvännäköistä settiä :)
 
Liittynyt
18.05.2020
Viestejä
1 107
Miten toimii mavic minissä häirintä jos on mediheli lähistöllä? Ei anna dronen nousta ja sanoo että oot jollain turvavyöhykkeellä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 658
Miten toimii mavic minissä häirintä jos on mediheli lähistöllä? Ei anna dronen nousta ja sanoo että oot jollain turvavyöhykkeellä.
Mistä päättelet että liittyy MediHelin läheisyyteen jotenkin?

Mavicithan päivittää No Fly Zone tiedot aina silloin tällöin, ja puhelinsofta siitä ilmoittaa. Ne pitää sisällään pääsääntöisesti lentokenttien, sotilasalueiden, vankiloiden, diplomaattikohteiden, ym. suoja-alueet. Noita tietoja ei edes päivitetä niin usein että ne voisi pitää sisällään jotain MediHelin reaaliaikaisia sijaintitietoja.

Tuolta näkyy nuo rajoitetut alueet:

Huomaa myös että se että DJI:n softa antaa lentää jollain alueella, ei takaa sitä että se on oikeasti sallittua (ainakaan rajoituksitta). Esimerkiksi tuolta kartalta näyttäisi puuttuvan täällä listattuja No Drone Zoneja: Droneinfo - No drone zones Ko. sivun reunasta löytyy myös linkit tuonne AIP Supplementsiin, mistä löytyy tiedot väliaikaisista rajoitteista ja vaaravyöhykkeistä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
679
Miten toimii mavic minissä häirintä jos on mediheli lähistöllä? Ei anna dronen nousta ja sanoo että oot jollain turvavyöhykkeellä.
Mikä häirintä?
DJIn softassa on tosiaan määritelty vaan kiinteisiin maakohteisiin liittyvät rajoitus-/kieltoalueet. Jos ei anna dronen nousta, olet jollain kyseisen kaltaisella kiinteällä rajoitusalueella. Ei pitäisi liittyä mitenkään mihinkään lähistöllä liikkuvaan kulkuneuvoon...

Ettet nyt vaan olis alle 600m päässä medihelin kentästä? Sehän on suoraan lentokieltoaluetta.
 
Liittynyt
18.05.2020
Viestejä
1 107
No en minä ollut missään. kaverini pisti mulle postia ja kuvan häiriösstä. kovasti väitää että on joku juttu että poliisikin pystyy myös rajottaa noiden lentelyy esim onnettumuus paikalla? totta vai tarua
 
Kovalta urbaanilegendalta haiskahtaa
 
Liittynyt
26.10.2017
Viestejä
92
Dji Mavic Air 2 ollut ilmassa nyt 5 akullisen verran. Kelit suosineet lennättäjää joten uutta videota youtubeen nakkasin:

Air 2:sta tähän mennessä vain hyvää sanottavaa. Mitään tyypillisiä Dji ongelmia ei ole vielä ainakaan näkynyt. (pro 1 mm. vaihdettiin kahdesti takuussa eri ongelmien takia) Kuvanlaatu on odotetusti parantunut entisistä Mavic pro:sta (sekä tietenkin Mavic ministä myös). Huomattavasti vähemmän kohinaa kuvassa ja väritkin näyttävät paremmilta. Videolla tietenkin värimäärittelyä tehty editissä, kun suurin osa pätkistä kuvattu d-cinelike tilassa.
Horisontti tuntuu myös kestävän paremmin vaaterissa. Tosin lennätys päivinä harvinaisen tuuletonta ollut niin saa nähdä pahentuuko tämä isommalla tuulella kuten vanhemmilla koptereilla. Toinen akku taas himottaisi kun yhdellä loppuu aina lentelyt aika lyhyeen. Hintahan siinä taas hirveä 115€. Tai ehkä autolaturinkin voisi napata niin saisi kuvauspaikkojen väleissä latailtua matkalla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.05.2020
Viestejä
1 107
No nyt voisi suunnitella isompaa kopteria edesmenneen mavic minin tilalle. voisi tuo mavic air 2 olla seuraava porras mutta mikä tuo lupa juttu nyt niinkuin on.
Maksaa vissiin jotain mutta onko se muuten vaan että täytä joku lomake netissä niis saat sillä lentää? vai mitä tarttee tehdä, senkun lentelee vaan?
 
Liittynyt
18.05.2020
Viestejä
1 107
Mini rupes mulle mököttää ja en jaksanut sitä enää..palautin kauppaan. Jotenkin oisin halunnut että ois kantomatkaa pikkuisen enemmän ja toiminut luotettavammin. Maalla toimi ok mutta taajamassa 200metriä ja signal lost
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 513
Taajamassa saa olla aika haukansilmä, että näkee Minin 200m päähän. :think:
 
trema

Make ATK Great Again
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
176
Taajamassa saa olla aika haukansilmä, että näkee Minin 200m päähän. :think:
Tämä harvinaisen totta, testasin eilen ja hyvin vaikea erottaa enää noin kaukaa. Taajamassa lisäksi paljon wlan-verkkoja häiritsemässä signaalia, huomaa selkeästi eron lentäessä pellolla vs. asutuksen keskellä.

Minin kanssa pitää muistaa, että kyseessä on enemmän lentävä kamera kuin drone kameralla. DJI:n foorumeilla on useita ketjuja joissa Mini lähtenyt karkuteille, yleensä koska lennetty liian kauas tai liian tuulisissa oloissa. Monesti kun maassa tuntuu tyyneltä, 50 metrissä Mini rupeaa herkästi valittamaan voimakasta tuulta.
 
trema

Make ATK Great Again
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
176
Pilveä vasten kiikareilla näkee hyvin viellä reilusti pidemmälle ja pimeellä valo näkyy kaus.. mut millanen prosessi se isomman koneen lupa on?
Traficom sanoi:
VLOS (Visual Line- of- Sight): suora näköyhteys; kauko-ohjatun ilma-aluksen tai lennokin lennättäminen siten, että kauko-ohjaaja tai lennättäjä pitää ilman apuvälineitä suoraa näköyhteyttä ilma-alukseen.

Kannattaa perehtyä lainsäädäntöön ennen lennättämistä. Sinulle on ylempänä linkattu jo mm. Droneinfo, jossa kerrotaan lennättämisen rajoituksista ja vaatimuksista.
Täältä löytyvät tulevat EU-vaatimukset: Droneinfo - EU dronesäännöt. Käytännössä vaatimuksina on CE-merkintä laitteessa ja verkkotentti lennättäjälle alle 900g kategoriassa.
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
679
Pilveä vasten kiikareilla näkee hyvin viellä reilusti pidemmälle ja pimeellä valo näkyy kaus.. mut millanen prosessi se isomman koneen lupa on?
Kannattaisi tosiaan lukea se droneinfo läpi. Sieltä löytyy myös linkit ihan laiipykäliin ja tuleviin määräyksiin, droneilu kun ei valitettavasti ole "että senkun lentelee vain".
Traficomin RPAS vastaavan kanssa kävin keväällä keskustelua, eikä ollut vielä pari kk ennen uusien määräysten silloista voimaantuloa vielä sielläkään kovin varmoja linjoja asiasta. Verkkotentti kuitenkin on tuo tuleva "lupakirja". Onneksi saivat nyt koronan varjolla vuoden loppuun lisäaikaa suunnitella tuotakin lypsykanavaa...

CE-merkinnät tulee käyttöön uusien säädösten myötä, mutta takautuvasti niitä ei tarvitse lentolaitteista löytyä. Käsittääkseni tuo merkintä/valmistaja(en jaksa nyt kaivaa sitä jargonia esiin, joten voin olla väärässäkin) määrittelee tulevaisuudessa mihin kategoriaan lentolaite kuuluu ja mitä lupia sen lennättämiseen tarvitsee, eli nykyiset kohtuu häilyvät/tulkinnanvaraiset määrittelyt pitäisi jäädä historiaan.
 
Liittynyt
23.12.2018
Viestejä
424
Itsellä löytyy koptereita Phantom 4 ja Mavic Pro 1. Nyt olen innostunut lentelemään enemmänkin ja kuvaamaan.
Editointi taito on ruohonjuuri tasolla. Eli kysymys kuuluu millä videoeditti ohjelmalla kannattaisi aloitella tuota editointia ? Tuskin heti kannattaa ottaa Premium Pro:ta ?
Ymmärtääkseni Lightroomin kk maksu on suht edullinen, eli hinta/laatu kohtaa, kuvien osalta.

Pitäisi myös perehtyä jos saan jotain aikaiseksi, niin kuinka Youtubeen saa materiaalia. Ehkä Insta voisi myös olla kaverina. Kiinnostaisi miten kaikki aloitetaan, mitä tarvitaan yms. Toki tietoa on paljon tarjolla jos sitä osaa oikein etsiä. Jos joku osaisi kertoa rautalangasta väännettynä miten on omakohtaisesti lähtenyt liikkeelle ja millä välineillä.

En tiedä laitoinko oikeaan lankaan, mutta jos saisi jotain apua.
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 513
Editointi taito on ruohonjuuri tasolla. Eli kysymys kuuluu millä videoeditti ohjelmalla kannattaisi aloitella tuota editointia ? Tuskin heti kannattaa ottaa Premium Pro:ta ?
Suosittelen kdenlivea tuohon. Ilmainen ohjelma, josta löytyy paljon kaikkia ominaisuuksia ja osassa haastaa hyvin maksullisia versioita. Päivittyy suht hyvin ja löytyy kaikennäköistä tutorialia. Tuolta hakemaan ja ihmettelemään: Kdenlive | Libre Video Editor
 
Liittynyt
31.05.2017
Viestejä
4 336
Itsellä löytyy koptereita Phantom 4 ja Mavic Pro 1. Nyt olen innostunut lentelemään enemmänkin ja kuvaamaan.
Editointi taito on ruohonjuuri tasolla. Eli kysymys kuuluu millä videoeditti ohjelmalla kannattaisi aloitella tuota editointia ? Tuskin heti kannattaa ottaa Premium Pro:ta ?
Ymmärtääkseni Lightroomin kk maksu on suht edullinen, eli hinta/laatu kohtaa, kuvien osalta.

Pitäisi myös perehtyä jos saan jotain aikaiseksi, niin kuinka Youtubeen saa materiaalia. Ehkä Insta voisi myös olla kaverina. Kiinnostaisi miten kaikki aloitetaan, mitä tarvitaan yms. Toki tietoa on paljon tarjolla jos sitä osaa oikein etsiä. Jos joku osaisi kertoa rautalangasta väännettynä miten on omakohtaisesti lähtenyt liikkeelle ja millä välineillä.

En tiedä laitoinko oikeaan lankaan, mutta jos saisi jotain apua.
Itse aloitin suoraan Premierillä, koska halusin oppia kunnon ohjelman enkä opetella jossain vaiheessa toista ohjelmaa, kun ominaisuudet loppuvat.

Kaveri on käyttänyt Davinci Resolvea, joka on ilmainen ja kuulemma hyvin toiminut sekin.
 
Liittynyt
23.12.2018
Viestejä
424
Kiitos vastauksista. Näillä pääsen jo alkuun. Youtubesta näytti löytyvän KdenLiveen ja Davinciin tutorialia.

Ehkä pikkasen on vielä hakusessa kopterin kuvaus asetukset. Polar Pron Cinema ND filtterit on Mavikissa nyt käytössä 4,8,16. PH4 ne ovat tulon päällä.
Olen ajanut Mavikkia 4K 3840*2160 24fps , ISO 100 , 1/50 ,D-Log ,white balance auto.

Onko näihin ND filttereihin jotain nyrkkisääntöä vai tuleeko se käytön tuomasta kokemuksesta, eli koska käytetään mitäkin vahvuutta ja käytättekö te ?

Onko teillä aina samat kuvaus asetukset vai elääkö ne ? Awelonian ja Cumbo teidän tekstistä huokuu että olette viettäneet taivaalla aikaa ja myös editoinnin ääressä, eli mitä kannattaa ottaa huomiooon ennen kuin lähtee lentoon, lähinnä asetuksia tai muuta vastaavaa. Perus asiat minulla suht ok, mutta aina on kiva lukea knoppi tietoa ja käytännön kokemuksia.
 
Itsellä löytyy ND-filtterisetti, mutta en ole vielä testannut laiskuuttani. ND-filterin "vahvuushan" riippuu kelistä eli millä vahvuudella päästään haluttuun suljinaikaan. Nopealla googlauksella tuli vastaan tällainen: "- - ND 8 (for cloudy weather), ND16 (bright weather) and ND32 (very bright sunny day)".

Itse olen ainakin huomannut, että kopteria kannattaa käyttää päällä kotona ennen lennättämään lähtöä, koska pahimmoilleen siellä on joku päivitys odottamassa, joka sitten sotkee lennätyksiä jossain korvessa. Enpä yhtäkkiä muuta keksi. Itse yrittänyt aina ennakkoon miettiä, mitä haluan kuvata, kun kopterilla on aika rajallinen aika taivaalla yhdellä akulla, niin helposti menee räpeltämiseksi ja alkuperäinen ajatus unohtuu.

En kuvaile ammatikseni, mutta teen joskus jotain omia leffapätkiä reissuista ja näihin tulee kopteripätkiä vähän lisämausteeksi. Timelapseja tulee kuvattua myös.

Pitäisi olla melkein joku checklist-lappu kuvauksia varten, kun tuntuu jotain aina unohtuvan säätää (esim. valotus ja erit. ISO timelapseissa). Viime reissulla jäi videoihin iso automaatille ja turhan rakeisia pätkiä tuli, kun olisi saanut siistimpiäkin manuaalilla.
 
Liittynyt
23.12.2018
Viestejä
424
Pitäisi olla melkein joku checklist-lappu kuvauksia varten, kun tuntuu jotain aina unohtuvan säätää (esim. valotus ja erit. ISO timelapseissa). Viime reissulla jäi videoihin iso automaatille ja turhan rakeisia pätkiä tuli, kun olisi saanut siistimpiäkin manuaalilla.
Juurikin tälläinen pitäisi myös itselle kehitellä. Tuntuu että aina jää yksi asia tekemättä.

Käytätkö itse D-logia vai D-Cinelikea ? vai jotain muuta ? Ymmärtääkseni D-Cineä on parempi käyttää jos haluaa tehdä vähemmän säätöä editissä. (Youtube läksyjä olen jonkun verran tehnyt)

Pitäisi värkätä lähtöalusta, 2 kpl 12mm koivuvanerin palasta ajattelin tehdä, sarana(t) väliin. VL lähdin puidulta viljapellolta lentoon, joten siitä tuli silppua ja sotkua melkoisesti. Kun asun Lakeuksilla niin näistä ok-talon kokoisista puimureista saa aika hienoa videota monellalailla.

Edit : Kuinka hauskasti kävikään eilen, kun tässä sain hyviä neuvoja niin ajoin Mavicin puun oksaan ja onni onnettomuudessa jäi 0,5m joesta rannalle. Gimbalin vibration board, flex kaapeli, potkurit rikki ja ND4 suodin varmaankin lensi jokeen. :rage: . No ei siinä, osat tulossa, löytyi Torista sopivasti ja Verkkokaupasta .
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
31.05.2017
Viestejä
4 336
Juurikin tälläinen pitäisi myös itselle kehitellä. Tuntuu että aina jää yksi asia tekemättä.

Käytätkö itse D-logia vai D-Cinelikea ? vai jotain muuta ? Ymmärtääkseni D-Cineä on parempi käyttää jos haluaa tehdä vähemmän säätöä editissä. (Youtube läksyjä olen jonkun verran tehnyt)

Pitäisi värkätä lähtöalusta, 2 kpl 12mm koivuvanerin palasta ajattelin tehdä, sarana(t) väliin. VL lähdin puidulta viljapellolta lentoon, joten siitä tuli silppua ja sotkua melkoisesti. Kun asun Lakeuksilla niin näistä ok-talon kokoisista puimureista saa aika hienoa videota monellalailla.
Olen toistaiseksi kuvannut ihan normaalilla, mutta tarkoitus vaihtaa nyt D-cinelikeen. Käsitykseni mukaan helpompi (?) jälkikäsitellä kuin D-log.

Itse en ole alustaa kaivannut. Kädestä nostaminen ja kädellä ilmasta nappaaminen on sen verran helppoa. Youtubesta löytyy monet videot tästä.
 
Liittynyt
23.12.2018
Viestejä
424
Tuossa editoinkin edellistä viestiäni, kun sattui haaveri. Kuvasin joen/kosken päällä ilman suojia, ilman suojia siksi että pääsin sillan alle. Video kuvasin ja kun laitoin kuvauksen ja liikkeen stopille otti Mavic jonkun nosteen ja ajautui puiden oksiin, josta akku edellä kivikkoon. Plussaa oli ettei mennyt veteen.
Eli nyt ollaan mavicin kanssa telakalla. Vaihdetaan tahnat nyt, kun avasin turhaan väärältä puolelta, laitetaan Noctuat sisälle, kun jäi Ryzen projektista.
Torista tosiaan otin vibration boardin, flex Cable, video Cable ja verkkokaupasta uudet low noise propellit. Jos osat tulee huomiseksi tai viimeistään perjantaiksi, olisin kaiken järjen mukaan ilmassa taas VL.
ND4-PL filtteri lensi johonkin, uskoisin olevan koskessa, harmittaa tämäkin kun vkon kerkesi olemaan PolarPron setti.

Tällä hetkellä kolarin hinta on 96e.
IMG_20200923_180506.jpg

Edit: Lähestyin PolarPro :ta maililla ja kysyin onko heillä ylimääräisiä ND4-PL filttereitä erikseen myytäväksi. Oli kyllä, mutta filtteri oli ilmainen, maksoin vain DHL kulut Suomeen. Sanoivat ettei kolarista aiheutunut filtterin tippuminen kuulu takuun piiriin=), mutta heillä on extra filttereitä. Kohtuu mukavaa palvelua ja nopeaa, saa rauhaton sielu rauhan kun setti tulee kuntoon.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
424
Päiviteles tänne sitten kantomatkaa ja rpm;iä ropelleista ja huippunopeuksia et miten tahnojen vaihto vaikuttaa :rofl:
 
Liittynyt
23.12.2018
Viestejä
424
Mavic taas lento kunnossa. Osat tuli kuin tulikin. 4 vai 5h meni. Seuraavalla kerralla tulee jo nopeammin. Flex kaapelin kanssa sain tania, varmaan 3x laitoin uudestaan. YouTube jauhoi vieressä ja siellä kaikki oli helppoa.

Aluksi vaihdoin vain flex kaapelin ja jätin vanhan videokaapelin, no eipä tullut kuvaa ja taas paloiksi. Kun sain kuvan gimbaali ei mennyt alku testistä läpi ja taas atomeiksi. Lopulta vika löytyi 2 ruuvista jotka oli liian tiukalla.
IMG_20200925_211522.jpg
Phantom 4 oli helpompi korjata kun se rikkinäisenä ostin, siinä on kaikki isompaa.
Mutta nyt jatketaan uudella onnella ja perehdytään tuohon davinci resolveen.
Näitä ei kyllä huoltoon kannata lähettää, loppujen lopuksi aika mukavaa ajan vietettä korjailla.
 
Liittynyt
23.12.2018
Viestejä
424
Hyvin toimii tuo Polarpron palvelu, tuli kokonaan uusi sarja vaikka kysyin vain yhtä filtteriä. Leatherman on toinen jolta olen saanut vastaavan tyylistä palvelua.

IMG_20200929_095043.jpg
 
Liittynyt
26.10.2017
Viestejä
92
Dji mavic air 2 tullut ulkoilutettua taas syys sään suosiessa. Aiempien (mavic pro 1 ja mavic mini) ongelmat ovat oikein loistaneet poissa-olollaan. Kaikki on toiminut sekä kopterissa että appissa. Ei taida dji fly olla varsinaisesti kaatunut kertaakaan mikä oli jatkuvaa vielä minilläkin.

Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 442
Viestejä
4 161 900
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Acrat

Hinta.fi

Ylös Bottom