Siellä ois muutamien kisojen jälkeen osallistujat aika vähissä, mukana kattoa hiihtoa jossa Ugandan ja Vietnamin parhaat taistelevat kullasta
Mitalin arvohan on siinä, että saa naamansa lehteen ja sen jälkeen sponsorit soittelevat perään. Doping-käryjen korjailu jälkikäteen ei tuo julkisuutta.
Tarkoitus onkin, että rangaistus on 2-3 vuotta kuten virallisesti on tuomittu, eikä esimerkiksi koko ura mene pilalle, koska jollain tavalla jäisi jälkeen kanssakilpailijoista. Olisi kuitenkin ehkä reilumpaa urheilijoille että jokaisesta kärystä tulee vähintään neljän vuoden rangaistus, koska silloin menettää väistämättä yhdet olympialaiset, mikä on varmasti kaikille urheilijoille uran kohokohta. Jossain määrin on epäreilua, että jos douppaa vaikka vuosikaudet ja jää kiinni "sopivaan aikaan", niin saa silti osallistua tärkeimpiin kisoihin ja joku toinen jää niiden ulkopuolelle.
Yleisö ei halua nähdä gorillan näköisiä naisia ja miehiä kuten joskus 80-luvulla. Ja ylidouppaamisella on todistetusti karmeat terveydelliset seuraukset. Testaaminen tuskin olisi sen luotettavampaa vaikka sallittaisiin pieni piikittäminen, joten on ihan sama (yrittää) kieltää se kokonaan, koska valvontaa pitää mielestäni kuitenkin olla.
Tarkoitin siis sitä, että jos todella haluttaisiin puuttua dopingin käyttöön ja kitkeä se urheilusta mahdollisimman tehokkaasti, niin urheilu-uran nimenomaan pitäis mennä pilalle ensimmäisestä kärystä. Parin tai edes neljän vuoden kilpailukielto ei vielä toimi riittävänä pelotteena, koska kilpailukiellon aikana voi treenata ja uraa voi sen jälkeen vielä jatkaa, etenkin jos urheilja on kärytessään vielä nuori. Toki siitä huolimatta olisi varmaan niitä, jotka dopingia käyttävät, mutta kenties vähemmän ja ainakin dopingin käyttöä valvovan tahon viesti olisi selvä.
Harva haluaa nähdä tappiin asti roidattuja urheilijoita koska kuten sanoin, yleisö nimenomaan haluaa lapsellisesti uskoa puhtaaseen urheiluun. Samalla uudet ennätykset ja kovemmat tulokset on urheilussa se juttu joka yleisöä ja yleisön myös sponsoreita ja rahaa puoleensa vetää. Ristiriitaista, mutta niin se vaan tuntuu menevän.
.
Aikalailla noin se on nytkin jos edetään tarpeeksi korkealle, ainakin lajeissa joissa dopingista on selkeä hyöty kuten vaikkapa painonnostossa tai 100m juoksussa. Jossain purjehduksessa tmv. voi pärjätäkin puhtaana huipputasolla. Ja toki riippuu myös maasta, harjoituskauden doping-testaus ja testausjärjestelmän korruptoituneisuus ei välttämättä ole ihan samalla tasolla esim Suomessa ja Bulgariassa.
Jos nyt puhutaan Lance Armstrongista, niin käsittääkseni sama pyöräilijä antoi satoja ellei tuhansia negatiivisia näytteitä aktiiviuransa aikana, jäi kiinni kun joku vasikoi ja lopulta itse tunnusti vuosikausien käytön. Saavutettuaan sitä ennen urallaan lähes kaiken mitä voi saavuttaa. Toki kun jäi kiinni, niin maine meni joo, mutta sitä ennen oli suurinpiirtein kansallissankari monta vuotta. Jos tuo keissi jotain osoitti niin sen, että vuosikausien systemaattisen douppaamisen voi halutessaan salata testaajilta. En usko, että kiinnijäämisen riski ja seuraukset kovinkaan montaa urheilijaa hetkauttaa kun toisessa vaakakupissa on tarpeeksi suuri maine ja kunnia.
Ensin pitäisi kyllä osoittaa, että mitä vaaroja pitkälle tourille osallistumisesta natuna sitten on. Suurin osa polkee maaliin asti ja matkalle jäävillä on yleensä syynä kolarista johtuva vamma, eikä niitäkään voi aina pistää sen piikkiin, että oltiin natuilun takia alentuneessa fyysisessä kunnossa.
Ei tietenkään noin vaan kriittisille elementeille tulee asettaa raja-arvot ja urheilijat ovat vapaita kiskomaan mitä vain aineita, kunhan pysyvät raja-arvojen puitteissa. Caster Semenyan tapaus on ensi askel tähän suuntaan, sillä ensimmäistä kertaa on todettu, ettei edes syntyperäinen "douppaaminen" ole oikein ja ainoa tapa kontrolloida sitä oli asettaa raja-arvot hyväksyttävinä pidettäville veriarvoille, tässä tapauksessa testosteronille.Niin, että kaikki sais vetää mömmöjä niin paljon ku sielu sietää ja kellään ei olisi mahdollista pärjätä urheilussa ilman huumeita? Tervettä meininkiä. Samalla pitäis vaihtaa kansallisuuksia sen mukaan, missä saa pämpätä helpoiten ja pienimmillä sanktioilla. Hieno idea, mut ei jatkoon
Tarkoitan sitä, että dopingin, tässä yhteydessä lähinnä anabolisten steroidien kanssa tuollainen monta päivää kestävä kovatehoinen kisa kuluttaa kroppaa vähemmän. Vähentää mm. toiminnallisen kudoksen kuten lihasten ja luuston hajoamista, parantaa palautumista ja normalisoi hormonitasoja kun elimistön oma hormonituotanto on keskittyny kortisolin tuotantoon stressin vuoksi.
No vähän taas riippuu aineesta. Kortikosteroidit, joita myös käytetään paljon erityisesti pyöräilyssä, edistävät mm. osteoporoosia ja heikentävät immuniteettia. Luumassan harvenemisen riski ei liity yksittäiseen kisatapahtumaan vaan on pyöräilijän koko uran läsnä oleva asia, sillä jo lajin treenaaminen nostaa riskejä.
Kyllä, kuten sanoin: "tässä yhteydessä lähinnä anabolisien steroidien kanssa".
Olen eri mieltä. Näkemykseni mukaan pitkäkestoinen voimakas rasitus kuluttaa paitsi lihaksia, myös luustoa ja näitä vaikutuksia voidaan esimerkiksi testosteronilla ja muilla anabolisilla steroideilla hillitä.
Linkkaa lähteesi tähän.
Höhöhö hyvä oli.
Muutamalla muullakin palstalla juttua tulee. Tunnistaa kyllä ihan heti.Nää sun kommentit on kyllä uskomatonta tajunnan virtaa vailla järkeä.
Jaaha, nyt myös miesten 105kg sarjan voittanut ukrainalainen Oleksij Torokhtij kärähti dopingista (turinabol). Harvinaisen surkuhupaisaa luettavaa nuo tuloslistat kyseisistä kisoista eikä Pekingin tulokset ole yhtään sen kummempia.
Kestävyysurheilijoille sitten vaan amfetamiiniä, alkaa "kone" käymään ihan eri tahtia, erityisen terveellistä. Tarina Aimo Koivusen pervitin-hiihdosta on aikamoinen.
