Dna kaapelinetin latenssipiikit

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja peso
  • Aloitettu Aloitettu
Ok, juu tiedän kyllä tunteen. Kun muutettiin tänne minulle kerrottiin, että on pakko vaihraa modeemi, sillä "saatavuuta" ei ole tälle nykyiselle liittymälle alueella, joka oli 500 m päässä vanhasta asunnosta. Kysyin, mitä "saatavuudella" tarkalleen tarkoitetaan, murta en oikein saanut vastausta. Tilasin uuden modeemin, joka tuli postilla, mutta kun vein vanhan modeemin uuteen kämppään ja kytin seinään, niin kaikki pelitti kuten ennen. Päätin etten hae modeemia postista, mutta kun kuun vaihde tuli ja vanhan asunnon sopimus loppui, netti oli poikki. Mac-osoite oli kytketty pois DNAn päässä.

Kyseenalaiseksi minusta tässä oli se, että vaikka vanhassa modeemissa oli vähemmän kanavia, niin tuntui vähän siltä kun olisi sanottu, että nyt sinun on ostettava tämä 5g puhelin, sillä sun vanha 4g ei enää toimi tällä uudella liittymällä, vaikka näin ei ollut.
 
Tänään kävi huoltaja vaihtamassa kaapelirasiat koko kaapelilinjaan. Siellähän sitä vikaa sitten olikin kuulemma runsaasti heti ensimmäisestä kerroksesta lähtien. Eivät uusineet kaapeleita vaikka nekin kuulemma pitäisi vaihtaa, kuten myös mahdollisesti kerrostalon jakopäätteen jotakin komponentteja. Nyt toistaiseksi linja näyttää toimivan todella paljon puhtaammin, mutta vieläkin 193 kanavaan pukkaa aika paljon häiriötä, joten pitänee yrittää vaatia vielä vanhojen kaapelien uusimista, mikä ei ole kuulemma myöskään iso homma verrattuna noihin pistokerasioiden uusimisiin. Erikoista, että hommaa ei voitu kerralla tehdä kunnolla vaan palasissa edetään... Tämä on tätä nykyajan säästämistä, missä lopputulos on sitten kalliimpi useiden käyntien pohjalta, kun ei tehdä kerralla kunnolla.

Edit: Kuulemma todella yleistä, että vanhemmissa taloissa kaapelitekniikka ei ole ajan tasalla älytelevisioita sekä laajakaistoja varten, joten aika yleistä työmaata huoltajille, vaikka palveluntarjoajat väittävät, että linjat on kunnossa, kun testailevat omasta päädystä linjan toimivuutta. Perusosaaminen asiakaspalvelussa on niin surkeaa, että kannattaa vain vaatia yleensä suoraan huoltajaa tekemään mittauksia, jos itsellä on varma kutina vian laadusta. Ikävää, että itsellä pitää kitistä jälleen DNA:lle ensin ennen kuin voi valitella edelleen esiintyvistä häiriöistä linjassa isännöitsijälle, joka sitten ottaa palvelut urakoitsijalta... Urakoitsijakin ihmetteli, että miksi hommia ei voi hoitaa kerralla kuntoon...

1755160197640.png
1755160133632.png
1755160219804.png
 
Viimeksi muokattu:

Itsellä kävi vasta asentaja ja selvitti, että testikanava eikä tuosta tarvitse välittää. Se nyt vaan näkyy siellä.
 
Jahas, eli tuosta ei tarvinne sitten välittää, jos muualle ei ala ilmestyä isoa kasaa virheitä. Ennen mentiin tuhansissa jokaisella kanavalla ja hyvä könttä jäi myös virheellisiksi jokaisella kanavalla. Pitää seurailla nyt, että kuinka puhtaana linja pysyy ja ehkä tiedustella vielä DNA:n vikalinjalta, jos siellä joku osaa sanoa, että mitkä ovat hyväksyttäviä määriä virheitä yleensä ja millä välillä kulkee terve dBmV:n raja.
 
Itse aiemminkin ihmetellyt, miksi DNA:n valokuitu 600M tuntuu välillä niin takkuiselta, tuntuu että välillä sivut aukeavat verkkaisesti ja videot eivät meinaa lähteä käyntiin. Tuntuu että tämä vaikuttaa etenkin nettipelaamisessa siten, että jitterin takia tulee packet lossia.

Tuota Ping Plotteria olen kokeillut ja tuntuisi että jossain on häikkää, kun heti Sagemcomista eteenpäin on maksimilatenssi jopa 54ms ilman että kaistalla on mitään muuta käyttöä. Sagemcomin päässä on RT-AC68U ja siinä on QoS 580/100 asetettuna. Bufferbloat antaa A:n ulos. Mutta en nyt tiedä osaako tämmöinen sovellus antaa oikeaa kuvaa tai oikeita arvoja. Jos nyt oikein tulkitsin niin mahdollisesti olisi vikaa omista laitteista eteenpäin vai näyttääkö tämä modeemin/kaapeloinnin tms. vialta? DNA:n aspa pyysi tarkistamaan onko piuhat kunnolla kiinni ja hankkimaan uuden modeemin (mutta miksi)? Heidän mukaansa kanavat ja signaalitasot on myös ok. Kuvassa testi osoitteeseen ftp.funet.fi. Vai voiko DNA:n verkko olla näin huono. Välillä on päiviä, että toimii ihan hyvinkin, mutta sitten on päiviä kuin koko verkon kaista olisi jotenkin tukossa.

1755633784858.png

1755634212961.png
1755634236549.png
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
284 951
Viestejä
4 895 385
Jäsenet
78 897
Uusin jäsen
Tohtorigerhard

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom