Datatronic / Aina hyvä hinta ja vielä parempi palvelu. Tavoitteena paras.

Liittynyt
03.03.2017
Viestejä
123
Z690 ATX emoja kaipailen BF-alennuksiin itse 13600K:n pariksi. B660:lla ei kellotella ja hinnoissa näyttää säästävän muutaman kympin niin en näe sitä vaihtoehtoa järkeväksi K-mallin suorittimille. Pitäisi olla myös malli Flashback-tuella tietysti.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 238
Kyllä, asiakkaalla on vastuu tilauksestaan.
Mutta ajattelin ettei kasattujen koneiden mukana yleensä osteta "ylimääräisiä osia". Siksi ehdotin että kysyvät. Ja jos ostetaan vaikka kaksi samaa osaa, niin siinä kun otetaan kasaus työnalle (tilauksen käsittelyn yhteydessä kun katsotaan millon tämä kone tullaan kasaamaan) olisin henkilökohtaisesti pistänyt viestiä ja jos ei pariin päivään vastata mitään, olisin toiminut niinkuin nyt toimittiin.

Mutta jos kerran varsin usein ostetaan "ylimääräisiä osia", niin ymmärrän ettei asiaa ajateltu, vaan kasattiin kone ja toimitettiin tilaus.
Helpointa lienee jos koneen konfiguraattori ei anna valita kuin yhden osan virtalähteelle.

Nuo asiakkaalta kysymiset ovat aina kaunis ajatus, mutta todellisuudessa se ei noin toimi. Vastauksia ei välttämättä kuulu, tai sitten kun asiakkaalta kysyy että "olet tilannut virtalähteet X ja Y, kumman haluat koneeseen?", sitten asiakas kysyykin "no kumpi kannattais pistää? Luin arvostelun Z ja siinä kehuttiin poweria X, toisaalta kaveri suositteli poweria Y"...

Ja tästä alkaa sitten rumba jossa mietitään ummet ja lammet virtalähteistä...

Itse yritän ajatella tätä itsekkäästi näin Datatronicin asiakkaana kun tiedän, että heidän edullisuus perustuu luonnollisesti tehokkuuteen, jos sinne nyt palkataan 1-2 asiakaspalvelijaa kyselemään ja tuplavarmistelemaan asiakkailta juttuja niin hinnat on kohta katossa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 238
Onko toivomuksia Black Friday alennuksista kenelläkään? Toivomme ns. kategoriasta alennusta eli esim. 850 w virtalähde. Juuri yksittäisen tietyn tuotteen alennukseen saaminen on aina vähän haasteellista, helpompaa kilpailuttaa useampia vaihtoehtoja :)
Voisi kuvitella että nopealle tallennustilalle (NVMe SSD) on aina kysyntää, varsinkin isommassa (2TB) kapasiteetissa :)
 
Liittynyt
05.12.2016
Viestejä
182
Helpointa lienee jos koneen konfiguraattori ei anna valita kuin yhden osan virtalähteelle.

Nuo asiakkaalta kysymiset ovat aina kaunis ajatus, mutta todellisuudessa se ei noin toimi. Vastauksia ei välttämättä kuulu, tai sitten kun asiakkaalta kysyy että "olet tilannut virtalähteet X ja Y, kumman haluat koneeseen?", sitten asiakas kysyykin "no kumpi kannattais pistää? Luin arvostelun Z ja siinä kehuttiin poweria X, toisaalta kaveri suositteli poweria Y"...

Ja tästä alkaa sitten rumba jossa mietitään ummet ja lammet virtalähteistä...

Itse yritän ajatella tätä itsekkäästi näin Datatronicin asiakkaana kun tiedän, että heidän edullisuus perustuu luonnollisesti tehokkuuteen, jos sinne nyt palkataan 1-2 asiakaspalvelijaa kyselemään ja tuplavarmistelemaan asiakkailta juttuja niin hinnat on kohta katossa.
Ja sikäli kun ylimääräisen tuotteen palautus lienee melko vaivatonta, niin on vaikea nähdä ngelmaa.
 
Lassivv

Premium-jäsen
Team AMD
Team H2O
Liittynyt
12.02.2017
Viestejä
2 816
Onko toivomuksia Black Friday alennuksista kenelläkään? Toivomme ns. kategoriasta alennusta eli esim. 850 w virtalähde. Juuri yksittäisen tietyn tuotteen alennukseen saaminen on aina vähän haasteellista, helpompaa kilpailuttaa useampia vaihtoehtoja :)
2tb m.2 asemaa kun tulisi järkevään hintaan, vielä ehkäpä tuolta hieman edullisemmasta päästä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
90
Päivitystä tilanteeseen. Olin siis tilannut vahingossa kaksi virtalähdettä ja Datatronic toimitti kummatkin. Tämä oli siis täysin käyttäjän moka ja Datatronic hoiti oman osansa täysin kelvollisesti. Koneiden sisustat ovat näköjään muuttunett siitä, kun olen viimeksi katsonut sisään ja koska en nähnyt virtalähdettä, en saanut konetta käyntiin ja minulla oli virtalöähde paketissa niin laskin yhteen 1+1=3

Pahoitteluni ja kuten sanoin niin Datatronic hoiti oman osansa hyvin ja vika löytyi pelistä.
 
Liittynyt
24.03.2021
Viestejä
12
Onko toivomuksia Black Friday alennuksista kenelläkään?
mATX emolevylle olisi tarvetta joko Intelin B660m tai AMD:n B550m piirisarjalla. Myös emolevyn, prosessorin ja muistien tarjousbundlet kiinnostaisi, erityisesti budjettiluokassa eli i3-12100f + B660m + 16GB DDR4 tai Ryzen 5 5500 + B550m + 16GB DDR4.

Lisäksi tuo mitä muutama muukin jo maininnut eli M.2 tallennustilaa, täällä päässä olisi tarvetta 1 teran levyille.
 
Liittynyt
17.06.2020
Viestejä
290
Päivitystä tilanteeseen. Olin siis tilannut vahingossa kaksi virtalähdettä ja Datatronic toimitti kummatkin.
Jos tekee mieli vaihtaa koneeseen asennettua virtalähdettä.
Niin muista vaihtaa myös kaikki modulaariset kaapelit. Vain virtalähteen mukana tulleita kaapeleita voi käyttää.
Jos käyttää toisen virtalähteen kaapeleita, voi pamahtaa koko paska ja sulla on 2tonnin edestä romua.

Edit: vai oliko se näppäilyvirhe, että tilauksessa oli 2x samanlainen 1000W.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.12.2020
Viestejä
81
Onko toivomuksia Black Friday alennuksista kenelläkään?
Otetaanko välissä Single's Day tarjoukset pe 11.11 :)
Laittakaa vaikka tänne io-techin puolelle etukoodi -11% meille foorumilaisille, joka voimassa tuon päivän ajan. Voi sitten käyttää haluamaansa tilaukseen.
 
Datatronic

Yhteistyökumppani
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
2 362

Siinä menisi sitten enemmän kuin koko kate :D Tällä alalla on vaikea laittaa koko tuoteportfolioon alennuksia. Sen takia koitamme etsiä sen kaltaisia tuotteita jotka kiinnostaisi. Esim. tilasin juuri 100 kpl 1 tb ssd m.2 nvme levyjä ja niihin saatiin kyllä hyvä hinta eli se toivomus ainakin toteutuu :)
 
Liittynyt
01.12.2020
Viestejä
81
Siinä menisi sitten enemmän kuin koko kate :D
Hyvä ja reilu perustelu :)
Aivan ymmärrettävää, että kaikkia tuotteita ei voi laittaa alennukseen, koska niissä on erilaisessa katteet.

Itse olen tykännyt teillä tuosta käytössä olevasta bonus-järjestelmästä, joka antaa seuraavaan tilaukseen aina sitten hieman extra alennusta.
Pystyttekö tuota tilapäisesti muuttamaan tarjouspäivälle, että esim. Single's Day tai Black Fridaynä tehtyihin tilauksiin tulisi isompi bonus ostoksia tekeville. Tämähän on suoraan hyötyä asiakkaalle, mutta myös kauppiaalle, koska seuraavan tilauksen asiakas todennäköisemmin tekee teidän kauppaan, koska hänellä on siellä bonuksia käytettävissä.
 
Tämä on kyllä niin hyvä idea että tämä toteutetaan :)
 
Liittynyt
17.10.2017
Viestejä
306
Onko jo realistista toivoa 1440p pelaamiseen näyttistä Black Friday tarjoukseen, jotain siis tyyliin 3070ti, 6800xt tai muuta vastaavan teholuokan korttia?
 
Liittynyt
18.03.2021
Viestejä
72
Virtalähdehän on nykyisin aika hyvin piilossa kotelossa. Ja kun asiakas on kuitenkin suunnitellut tilata yhden virtalähteen niin kyllähän sitä nopesti ajateltuna voisi ajatella, että hassusti on käynyt, kun virtalähde on erillisessä boksissa.

Onko toivomuksia Black Friday alennuksista kenelläkään? Toivomme ns. kategoriasta alennusta eli esim. 850 w virtalähde. Juuri yksittäisen tietyn tuotteen alennukseen saaminen on aina vähän haasteellista, helpompaa kilpailuttaa useampia vaihtoehtoja :)
Toiveena Intelin tehobundle. 13700k + paremman päädyn z790 emolevy + nopeahkoa ddr5 muistia 32gb!
 
Liittynyt
08.09.2022
Viestejä
8
Virtalähdehän on nykyisin aika hyvin piilossa kotelossa. Ja kun asiakas on kuitenkin suunnitellut tilata yhden virtalähteen niin kyllähän sitä nopesti ajateltuna voisi ajatella, että hassusti on käynyt, kun virtalähde on erillisessä boksissa.

Onko toivomuksia Black Friday alennuksista kenelläkään? Toivomme ns. kategoriasta alennusta eli esim. 850 w virtalähde. Juuri yksittäisen tietyn tuotteen alennukseen saaminen on aina vähän haasteellista, helpompaa kilpailuttaa useampia vaihtoehtoja :)
Budjettiluokan AM4 -emolevyt (mieluusti sellaiset jossa kaksi M.2 slottia) olisivat kiva, menisi kaverin koneeseen. Myös 3600MHz tai nopeammat DDR4-kammat olisivat toivelistalla. ;)
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
90
Oliko siis todellakin niin, että sait kasatun koneen ilman virtalähdettä vai tuliko sieltä ihan juuri ne osat mitä sitä olit tilannut ja konekkin toimi ilman ongelmia, mutta et vain ollut osannut katsoa, että koneessa on virtalähde mukana?
Tuli kaikki mitä tilasinkin. En osannut vain katsoa missä on virtalähde ja kun kone ei käynnistynyt niin oletin, että tämä toinen saamani virtalähde on jäänyt pois kasauksesta. Datatronic ystävällisesti huomautti, että siellä koneen takana virtalähteessä on myös powernappi. En katsonut tätä, kun oletin virtalähteen olevan siinä pöydällä. Pakko myöntää, että hävetti, kun Datatronicin kaveri selitti tämän minulle.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
90
Niin ja asiakaspalaute on aina parhainta antaa lauantai iltana sen jälkeen, kun on saanut vaimolta luvan juoda vähän punkkua. Nyt olin se mulkku kusipää asiakas mutta Datatronic hoiti hommansa hyvin. Valitin, että en saanut vastausta yhteen sähköpostiin mutta kyllä tämäkin asia oli kuitenkin hoidettu. Datatronic saa täydet pisteet ja minä risuja.
 
Liittynyt
29.11.2017
Viestejä
85
Onko toivomuksia Black Friday alennuksista kenelläkään? Toivomme ns. kategoriasta alennusta eli esim. 850 w virtalähde. Juuri yksittäisen tietyn tuotteen alennukseen saaminen on aina vähän haasteellista, helpompaa kilpailuttaa useampia vaihtoehtoja :)
ITX-emolevyjä en ole vielä nähnyt missään kaupassa tarjouksessa ja yleisesti niiden hintatasokin on korkea, mikä tuntuu kummalliselta ottaen huomioon että ITX-koteloita on paljon (käytettyjen) markkinoilla.
Henkilökohtaisena toiveena olisi B550-piirisarjallinen 150€ hintaluokan järkevästi varusteltu ITX-emolevy. ASrock tuntuu olevan näissä yliedustettuna, joten olisi virkistävää nähdä muitakin valmistajia tarjolla.
 
Snowman

Peräsmies
Liittynyt
09.02.2017
Viestejä
1 427
Täältä kanssa ääni b550 am4 -emolevylle tai b450, jos varastoon on vanhoja jäänyt lojumaan.
 
Liittynyt
01.08.2019
Viestejä
116
Black Friday alennukseen mieluusti laadukas 750w virtalähde ja midrange näytönohjain
 
Datatronic

Yhteistyökumppani
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
2 362
Kiitoksia oikein hienoista ehdotuksista. Ehkä joitakin saadaan jo Singles Dayhin vaikka siihen kyllä panostamme vähemmän eli sinne tulee vähemmän alennustuotteita.
 
Datatronic

Yhteistyökumppani
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
2 362
Hieman esimakua hyvistä hinnoista :)

SF600 hintaa ei kyllä saatu alemmaksi, kun sen hinta meillä on kuitenkin jo tosi hyvä, mutta kahden muun virtalähteen hinnat entistä paremmat!
 
Datatronic

Yhteistyökumppani
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
2 362
Onko havaintoa, että koska näitä on tulossa teille asti? 70,90 € | Goodram IRDM PRO muistimoduuli 16 GB 2 x 8 GB DDR4 4000 MHz

Ja onko näitä mahdollista saada singles daylle tarjoukseen? :p (Saattaisin harkita toiseenkin koneeseen tilaavani)
Näyttäisi että ovat lähteneet jo tovin aikaa sitten tuolta keski-euroopasta ja huomenna on UPS:n lupailema aika näiden saapumiseen. 5 kpl saapuu eli pitänee tilata lisää... kun loppuvat ennenkuin ehtivät rahtina tänne...
 
Timo 2

Premium-jäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 211
Ostoskorista jos poistaa tuotteen, ei se katoa ilman sivun päivitystä. Lisäksi ostoskorin tyhjennys nappi olisi ihan kätevä.
 
Liittynyt
08.05.2021
Viestejä
81
^Samaa päivittelin itsekin, kun tein tilausta.

Tämä myös tiedoksi läpinäkyvyyden nimissä: "Bios päivitys ei sisälly automaattisesti kasauspalveluun, mutta laitetaan se mukaan."

(Tilasin B660-emon 13600:lla kasauspalvelulla - en ostanut erillistä bios-päivitystä, kun en ajatellut tarvitsevani sitä.)

Voisi olla hyvä idea päivittää kasauspalvelun yhteyteen, että bios päivitetään koneeseen, jos versio ei tue prossua out of the box. Ei unelmatilanne asiakkaalle maksaa 2000 e koneesta ja saada se kotiovelle todetakseen, että osat eivät ole yhteensopivia... :hmm:
 
Liittynyt
08.05.2021
Viestejä
81
^Täsmennyksenä edelliseen, että kone ei ole vielä saapunut. Ja kun saapuu, oletan että kaikki pelittää hienosti. :)

Postasin tuon vaan asiakaspalautteena, että voisi olla tarpeen päivittää tuo kasauspalvelun yhteyteen. (Muissa vaihtoehdoissa kun ei ole järkeä: "lankussa oleva bios ei tue prossua, jota asiakas ei huomaa - lähetetään toimimaton kone, kun ei ole ymmärtänyt tilata bios-päivitystä erikseen"...)
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
147
Kiitoksia oikein hienoista ehdotuksista. Ehkä joitakin saadaan jo Singles Dayhin vaikka siihen kyllä panostamme vähemmän eli sinne tulee vähemmän alennustuotteita.
Täältä toivetta 360 AIO jäähylle, mieluiten saisi olla valkoista ja nykytrendin mukaan hassuja ledejä. SSDtä olikin jo tulossa tarjoukseen, toivottavasti löytyy jotain DRAMilla.
 
madi

Tukijäsen
Liittynyt
19.07.2017
Viestejä
3 500
Isoin muutos mitä kaipaisin, olisi jäähdytystuotteissa prosessorijäähdyttimien erottelu muista tuotteista.

Etenkin puhelimella selatessa ei kovin mieltä ylentävä kokemus etsiä jäähyjä teiltä.
 
R1v3r

Tukijäsen
Liittynyt
20.12.2016
Viestejä
2 418
Onkohan näitä unifin 6 purkkeja saataville singles tarjouksiin? U6 lite ja U6 pro on vähän kuumotellut. (Liteä näyttää saavan suoraan ubiquitilta 121e verolla.)

Ja mikä ero näillä kahella mahtaa olla? (Muutakuin hinta tottakai..)

1667977140432.png
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
172
Minäkään en ole saanut mitään vastausta ensin tarjouskyselyyni, jonka tein 26.10. Luin sen kaavakkeen uudelleen ja siinä mainittiin että tehdään tarjous kunhan kaikkia komponentteja on saatavilla. En siihen nyt varsinaisesti valinnut mitään komponentteja. Lähetin tarkentavan kysymyksen sähköpostilla 4.11 liittyen tähän tarjouspyyntööni, koska se oli aika vaikea näin suoraan sanottuna. Kysymys oli, että teenkö uuden tarjouspyynnön kokonaan jos nyt olen päättänyt kaikki osat mitkä haluaisin. Tähän luulisi olevan helppo vastata.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 598
Hei @Datatronic, saisiko joku myynnin kavereistanne vastattua 8.11. tehtyyn tarjoukseen jossa väärä komponentti? 1TB Samsung 980 Pro nvme:n tilalle pitäisi vaihtaa 1TB Kingston KC3000 nvme (114,90e). Kiitos avustanne! :thumbsup:

Muuten tarjous vaikuttaa ihan oikealta.
 
Liittynyt
23.01.2019
Viestejä
23
Onko toivomuksia Black Friday alennuksista kenelläkään? Toivomme ns. kategoriasta alennusta eli esim. 850 w virtalähde. Juuri yksittäisen tietyn tuotteen alennukseen saaminen on aina vähän haasteellista, helpompaa kilpailuttaa useampia vaihtoehtoja :)
1440p pelinäyttöjä vois laittaa alennukseen. Niitä yleensä paljon muualla myös kyseisenä päivänä halvalla, mutta mielelläni ostan teiltä, jos joku hyvä sattuu löytymään. =)
 
Liittynyt
12.10.2020
Viestejä
279
Virtalähdehän on nykyisin aika hyvin piilossa kotelossa. Ja kun asiakas on kuitenkin suunnitellut tilata yhden virtalähteen niin kyllähän sitä nopesti ajateltuna voisi ajatella, että hassusti on käynyt, kun virtalähde on erillisessä boksissa.

Onko toivomuksia Black Friday alennuksista kenelläkään? Toivomme ns. kategoriasta alennusta eli esim. 850 w virtalähde. Juuri yksittäisen tietyn tuotteen alennukseen saaminen on aina vähän haasteellista, helpompaa kilpailuttaa useampia vaihtoehtoja :)
4k 28" näyttö, esim. Samsung Odyssey G7, Gigabyte M28U jne :)
 
Datatronic

Yhteistyökumppani
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
2 362
Minäkään en ole saanut mitään vastausta ensin tarjouskyselyyni, jonka tein 26.10. Luin sen kaavakkeen uudelleen ja siinä mainittiin että tehdään tarjous kunhan kaikkia komponentteja on saatavilla. En siihen nyt varsinaisesti valinnut mitään komponentteja. Lähetin tarkentavan kysymyksen sähköpostilla 4.11 liittyen tähän tarjouspyyntööni, koska se oli aika vaikea näin suoraan sanottuna. Kysymys oli, että teenkö uuden tarjouspyynnön kokonaan jos nyt olen päättänyt kaikki osat mitkä haluaisin. Tähän luulisi olevan helppo vastata.
Hei!
Voisitko laittaa privaattiviestillä hieman tarkennusta. Kävin läpi kaikki 4.11 meille tulleet viestit ja en löytänyt yhtään käsittelemätöntä tarjouspyyntöä. Mietin, että onkohan voinut mennä roskapostiin? 26.10 löydän yhden tarjouspyynnön, jonka kohtaloa alan selvittämään ja se voi olla sinunkin, mutta jos varmuudeksi laitat privaa. Pahoittelen että emme ole vastanneet.
 
Datatronic

Yhteistyökumppani
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
2 362
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3
Pakko udella, jos tarjouspyynnöt on käsitelty, niin onko muita sähköposteja vastaamatta, kun en ole saanut vastausta 3.11. & 7.11. lähetettyihin sähköposteihin.
 
Viimeksi muokattu:

Datatronic

Yhteistyökumppani
Liittynyt
25.02.2021
Viestejä
2 362
Onkohan näitä unifin 6 purkkeja saataville singles tarjouksiin? U6 lite ja U6 pro on vähän kuumotellut. (Liteä näyttää saavan suoraan ubiquitilta 121e verolla.)

Ja mikä ero näillä kahella mahtaa olla? (Muutakuin hinta tottakai..)

Toinen tuote eli tässä tapauksessa halvempi poistettu. Tuo on nyt jonkunlainen virhe jossa sama tuote on kaksi kertaa ilmestynyt verkkokauppaan. Näissä on todella huono saatavuus ja sen takia nytkin yksi tukkuri näitä pystyisi toimittamaan ja heillä hinta nyt tosi korkea. Ubiquiti on muutoinkin tosi erikoinen tapaus, koska he myyvät pääsääntöisesti sivullaan niin hyvään hintaan näitä, että mekin ostamme suoraan sieltä ne vähän mitä tarvitsemme. Näitä menee B-to-B caseihin. Eli nämä eivät paljon jälleenmyyjistä perusta :)
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
241 378
Viestejä
4 215 912
Jäsenet
71 040
Uusin jäsen
leetnewb

Hinta.fi

Ylös Bottom