Nyt kyllä kannattaisi ottaa selvää asioista, ennenkuin levität tällaista täyttä paskaa!
Millä ihmeen ilveellä teidän tukkuri voi vaatia ”selvästi yli 110C” lämpöjä, kun sellaisia ei edes tule?
Tämän väärän tiedon jo oikaisin tuolla aikaisemmin.
Jopa AIBt tajusivat, että tahna valuu piirin päältä pois, joten vaihtoivat PTMään. Ei ne sitä PTMää laittaisi, jos 110C:n lämpötilat eivät haittaisi tehoja.
Sulle ei mikään riitä todisteeksi ja seuraat AMDn PRää kuin lammas.
Nyt alkaa kanssakeskustelijoilta karkaamaan hotspot käsistä.
Se on totta, että joidenkin valmistajien jäähdytys on huono. AMD:llä ei ole vastuuta toisten suunnitteluvirheistä. Omansa he ovat myöntäneet ja antoivat korvaavat toimivat tilalle.
Edelleenkään kukaan ei voi kieltää sitä seikkaa, että 110 astetta ei ole riittävä syy tuotteen määrittämiseksi virheelliseksi.
Turha teidän kanssa on jankata, varsinkin tämän meidän keskustelun koskiessa hotspot-lämpöjä, eikä suinkaan valmistajien virheitä.
Te sen sijaan sielukkaasti painitte valmistajien säästöjen ja suunnitteluvirheiden aiheuttamien ongelmien kanssa, mielensä pahoittaen.
En ole tässä ketjussa ottanut mitään kantaa valmistajien virheellisiin tuotteisiin ennen tätä.
Lukekaa mitä kirjoitin, niin tajuatte mistä keskustella. Minä en ole korttien valmistaja tai markkinoija.
En minäkään usko lampaiden papanoiden heittelyä ilman vakuuttavaa, puolueettoman tahon faktaa, koskien hotspot-lämpöjä. Foorumien turinat eivät ole sitä.
Olkaa hyvät ihmiset yhteydessä teille ongelmia aiheuttaneeseen tahoon ja purkakaa paineet sinne.
Jospa se sitten hivenen helpottaisi
