Custom nestejäähdytys - yleisthreadi

Liittynyt
02.04.2017
Viestejä
145
Itellä tuli ongelmia tuon viimeisimmän biosin ja päivitysten myötä esim nyt on jäi palamaan punaisena lepotilasta palatessa. Toisinaan ei syty ollenkaan. Eiköhän toi ole joku softa ongelma. Ennen päivitystä toimi normaalisti.
Jep, softapuolen ongelmahan tää selkeesti on Asuksen tuntien. Aivan käsittämätöntä miten huonoa softaa tekevät. AIsuiten poistaminen oli myös sellainen savotta, että en kyllä enää ikinä asenna sitä kikkaretta yhdellekään koneelle. :rofl: Harmittaa sinänsä, kun Asuksen rauta on kuitenkin yleensä ihan jeppis.

Tänä aamuna huomasin että muistit jäin sateenkari tilaan ja muut olivat punaiset ja kun yritin käynnisttää Auraa niin meni vähän aikaa niin tuli että lopetti toimimasta. Sain toimimaan kun tapoin LightingServicen.
Joo itse koittanut myös tuota kikkaa, mutta ei omalla kohdalla mitään vaikutusta. Monella muulla ilmeisesti toiminut. Oon koittanut tosiaan jokaisen kikan ja niksin minkä kovalla googlauksella löytänyt ja ei mitään tulosta. Meni eilen yli 4 tuntia aikaa tuon kanssa räpeltämiseen. Nyt ei oo yhtäkään asuksen softaa koneella ja rgbw piuha revitty emosta irti. Katellaan vaikka ens vuonna uudelleen..
 
skl

Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
577
Uusia romuja tuli Kiinan maalta, ei perkale mahu uus toppi+säiliö tohon meshifyyn näyttiksen alle ainakaan ton alphacoolin gpublokin kanssa. Tulee siis ulkoinen asennus niille oikeaan kylkeen :oops:
Saas nähä millaine äpöstys tuosta tulee. Kuvia huomenna ku saan hommattua 4mm metalliterän.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 160

Onko se säiliö ihan pakollinen? Pari kertaa ruitalla lisäillyt muutaman millilitran vettä omaan säiliöttömään looppiin. Tai oikeastaan korvasin sen säiliön 10cm pitkällä letkun pätkällä radin yläportissa. Onnistuu täyttö ja ilmaus mukavasti.
 
skl

Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
577
Säiliö ei niinkään ole se ongelma, vaan toppi johon tarttee 90 kulman päälle mun alkuperäisen suunnitelman mukaan. Tarkotus oli saada tuo psu-shroudin reikä umpeen nyt ja romut mahtumaan siihen näyttiksen alle.
Sain illalla purettua loopin atomeiksi, pitää töiden jälkeen mallailla miten nuo tuonne sopisi. Ei nimittäin tuo ulkoinen asennus ois se mieleisin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 498
Noniin tuli tilattua pumppu res combo, 6 ML120, blokki prossulle, liittimiä, 360mm radi ja pehmeetä putkea pari metriä. Näyttikseen ei ollu saatavilla full cover blockkia niin pitää se tässä myöhemmin vaihtaa ja lisätä se sit looppiin kun saa toisen tilalle. Tämän lisäksi kotelo vaihtuu Fractal R5 -> Meshify S2 TG Light Tint. Nyt pitäisi vielä miettiä mitä nestettä laittaa looppiin ettei tuota kasvustoa pääse tulemaan looppiin. Riittääkö tähän pelkkä tislattu vesi vai kannattaskohan ostaa vielä lisäksi EK Cryofuel?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 550

Cryofuel varma valinta. Ollut itsellä vuosia ja 1-2v välien vaihdellut nesteet ja koskaan ole mitään kökköä ollut
 
Liittynyt
21.01.2019
Viestejä
494
Kovin vähän löytyy kunnollisia testejä Primochill Vue nesteistä.
Tekisi mieli kokeilla, mutta alun kovin negatiivisen palautteen saanut neste hieman jännittää.
Perus surffailu kone eikä pelatessakaan kuumana käy ja käyttö ei edes päivittäistä.

Mayhemsillä taisi olla vastaavaa.

Mitäs muut on mieltä?
Tällä hetkellä EK cryo fuel cloud white taijokusellanen
 
Hessu

Tukijäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 420

En sinuna laittaisi vueta. On sen verran useassa tapauksessa tukkinut looppia ja lopulta sakkautunut, että ei arkikäytössä olevaan koneeseen kannata työntää. Toki, jos tykkäät putsailla looppia niin sitten. :tup:
 
Eksuu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.04.2018
Viestejä
2 343
Tuo Vue oli muistaakseni näyttelykäyttöön. Suositus taisi olla max 8h käyttöä vuorokaudessa ja en ole varma, mutta taisi olla että neste tulisi vaihtaa jo muutaman päivän käytön jälkeen.

Nuo nesteet ovat aiheuttaneet todella pahoja tukkeutumisia blokkeihin. En suosittelisi ellei ole todella innokas harrastamaan blokkien ym putsailua ja nesteiden vaihtoa.
 
skl

Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
577
Säiliö ei niinkään ole se ongelma, vaan toppi johon tarttee 90 kulman päälle mun alkuperäisen suunnitelman mukaan. Tarkotus oli saada tuo psu-shroudin reikä umpeen nyt ja romut mahtumaan siihen näyttiksen alle.
Meni ne sinne nyt kuitenkin, sai ton pumpputopin käännettyä 90°. Vedenämmöt vrt. edellinen looppi putos 2-3c, joka johtunee anturin sijoituspaikasta (ennen heti gpun jälkeenIMG_20190507_234505.jpg ).
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 697
Ei ollut kirkasta jimms niin menin ottaa 250ml Cloud White jossa nuo korroosion esto aineet samassa.
Ei ollut kirkasta, niin otit sakeaa nestettä? Toi on vähän kuin sanoisin, että kaupassa ei ollu lähdevettä janoon, joten ostin sen sijaan piimää.

Semmoisen käsityksen olen saanut, että vaikka minkälaisia lupauksia on valmistajat antaneet (*köhköh* Vue) niin nämä ei-läpinäkyvät nesteet eivät sovellu hyvin pitkäaikaiseen käyttöön, vaan alkavat tukkia blokkeja, värjäytymään tai jotain muuta mukavaa. Tuosta Ek:n Cryofuel Solidista tosin ei taida vielä olla kovin pitkäaikaisia kokemuksia kenelläkään, kenties tässä olisi nyt käsillä ensimmäinen poikkeus?

Toki jos on valmis purkamaan looppia usein ja putsaamaan kaikki osat perusteellisesti, niin mikäs siinä. Näyttävän näköisiähän nuo nesteet ovat ja vesijäähyjen kanssa nikkarointi toisinaan ihan mukavaa puuhaa.
 
Kesällä joka tapauksessa odottaa loopin purku kun näyttis tulee kiertoon mukaan niin näkee sitten mitä tuolle nesteelle on käynyt ja sittenhän sen voi vaihtaa Clear jos on huonoo tavaraa tuo mitä tilasin. Tuli samalla tehtyä tilaus tuosta clear jota pitäs tulla muutama viikon sisään.
 
Gobi

Make ATK Great Again
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 691
Kannattaa pitää hyllyssä ylimääräinen pullo tai kaksi vaikka ihan kirkasta lisäainetiivistettä, helpompi ongelmien tullessa täyttää uudestaan kuin odotella kauppiaiden varastoon. :tup:
 
Juu tilasin 2 pulloa tuota varuilta :tup:
 
Liittynyt
07.04.2018
Viestejä
437
Mitäs blokkia suosittelisitte Ryzen 7 2700x prossulle? Nyt käytössä jääkarhu aio. Vai kannattaako edes alkaa vaihtaa muuta tilalle.Looppiin on lisätty 280mm radi,näyttis blokki ja ek:n pumppusäiliö kombo.
 
Liittynyt
02.04.2017
Viestejä
145
Kovin vähän löytyy kunnollisia testejä Primochill Vue nesteistä.
Tekisi mieli kokeilla, mutta alun kovin negatiivisen palautteen saanut neste hieman jännittää.
Perus surffailu kone eikä pelatessakaan kuumana käy ja käyttö ei edes päivittäistä.

Mayhemsillä taisi olla vastaavaa.

Mitäs muut on mieltä?
Tällä hetkellä EK cryo fuel cloud white taijokusellanen
Primochillillä on jopa huvittavan yksityiskohtaiset ohjeet Vuen käyttämiseen :D Vaikka tekisi kaikki preppailut yms oikein niin veikkaan siltikin, että tähtien asennolla ja mustilla kissoilla on myös vaikutusta siihen, kauan efekti kestää. Itseä kiinnostanut myös kyseinen neste, koska tykkään näpertää sen verran tuon loopin kanssa, ettei haittaa vaikka joutuisi kuukausittain putsaamaan. Jotenkin rauhoittavaa touhua omasta mielestä. Kai tää on vaan alottelijan innostusta.

Vue:a on vaan aika huonosti saatavilla euroopassa ja on kyllä muutenkin todella kallista. Meinasin itseasiassa kokeilla tässä joku päivä mica -jauhetta nesteen sekaan. Youtubessa oli jollain video, missä oli laittanut sinisen nesteen sekaan puoli teelusikallista hopeista mica -jauhetta. Lopputulos näytti täysin vue:lta. Oli vielä kommenteissa aktiivinen ja ainakin hänen kertomusten mukaan ei edes paakkuuntunut hänen loopissaan. Välillä jauhe laiskistui sinnetänne, mutta kuulemma käyttämällä pumppua muutaman päivän välein aina täysillä lähti jauheet takaisin kiertoon. Harmillisesti on vain poistanut tuon videon. Oli miten oli, itse koitan ainakin! Postailen tänne sitten, kun on raditkin tukossa ja blokit pilalla. :rofl:
 
mäggäri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 374
Koitan kovasti ymmärtää mihin tarvitsee kahta pumppua ja toiseksi, mitä hyötyä siitä saa.

Heikompi pumppu korkeintaan ahdistaa kierrossa, vaikkakaan ei merkittävästi.

Joskus aiemminkin näitä satuilin, että esim. 1500l/h D5 hidastettuna 600l/h ja kierron tilavuus 1.5litraa (pari isoa radia), menee nestemäärä vaatimattomasti 400x tunnissa kierron läpi. Painehäviökin käytännössä ei ole, koska niin lyhykäinen suljettu kierto.
 
mäggäri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 374
Uskoisin että kahden pumpun ainut tatkoitus on saada korkeammat paineet kiertoon.
Jolla sitteen saadaan parempi virtaus suurissa loopeissa.
Muokkasin ylempää viestiä. Tää homma on useilla vailla järjenhiventä, ei ajatella loppuun asti mitä tehdään. Vähän kuin prossulle tahnoja laittaessa steriloidaan IHS kuin oltaisiin jossain sairaalassa tekemässä elintenvaihtoa. :rofl: :kahvi:

Toki harrastaa saa, mutta pian tulee liialla viilaamisella haittoja vain, tai ihan turhan takia tehdään asiat liian vaikeasti.
 
Viimeksi muokattu:

Kassinen4

Premium-jäsen
Liittynyt
06.04.2017
Viestejä
549
Cryofuel varma valinta. Ollut itsellä vuosia ja 1-2v välien vaihdellut nesteet ja koskaan ole mitään kökköä ollut
Ei ollut kirkasta, niin otit sakeaa nestettä? Toi on vähän kuin sanoisin, että kaupassa ei ollu lähdevettä janoon, joten ostin sen sijaan piimää.

Semmoisen käsityksen olen saanut, että vaikka minkälaisia lupauksia on valmistajat antaneet (*köhköh* Vue) niin nämä ei-läpinäkyvät nesteet eivät sovellu hyvin pitkäaikaiseen käyttöön, vaan alkavat tukkia blokkeja, värjäytymään tai jotain muuta mukavaa. Tuosta Ek:n Cryofuel Solidista tosin ei taida vielä olla kovin pitkäaikaisia kokemuksia kenelläkään, kenties tässä olisi nyt käsillä ensimmäinen poikkeus?

Toki jos on valmis purkamaan looppia usein ja putsaamaan kaikki osat perusteellisesti, niin mikäs siinä. Näyttävän näköisiähän nuo nesteet ovat ja vesijäähyjen kanssa nikkarointi toisinaan ihan mukavaa puuhaa.
Mulla ehti olla Cryofuel solid sinistä noin 1kk käytössä, ja alkoi näkymään blokin pinnalla pieniä hiukkasia, samaa tavaraa löytyi sakkautuneena pullon pohjalla. Läpinäkyvää Cryofuel vihreää oli käytössä vuoden, eikä mitään ongelmia.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 550
Mulla ehti olla Cryofuel solid sinistä noin 1kk käytössä, ja alkoi näkymään blokin pinnalla pieniä hiukkasia, samaa tavaraa löytyi sakkautuneena pullon pohjalla. Läpinäkyvää Cryofuel vihreää oli käytössä vuoden, eikä mitään ongelmia.
Mullakin solid purplet ollut kanssa puol vuotta mutte mitään kökköä ole näkynyt ja just blokitkin avasin niin oli kokolailla puhtaat. Blokeilla ajettu enne tuota useampi vuosi ilman aukasua. Nesteet kyllä vaihtanut pariin kertaan välissä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 697
Noista tuplapumpuista kun oli asiaa, niin mitenhän toimisi jos loopissa olisi alphacool jääkarhu cpu blokkipumpun lisäksi toinen heikkotehoinen pumppu, eli tässä tapauksessa Alphacoolin DDC310?

Tarkoitus olisi siirtää nykyinen näyttis jossain vaiheessa vesiblokkeineen kakkoskoneeseen, ja lisätä eisbaerin 240mm radin kaveriksi toinen 280mm radi samalla. En oikein luota tuohon jääkarhuun tarpeeksi, että antaisin sen pyörittää kahden komponentin ja radin nesteitä. Varmaan tuo DDC310 jaksaisi yksinäänkin, mutta sitten pitäisi jo vaihtaa blokkia.

Eli Alphacoolin DC-LT prossublokissa:
Pumpun nostokorkeus: 0,85m
Pumppausteho: 70l / h

JA 10W DDC310 (todnäk alivoltitan tätä mikäli mahdollista):
Maksimi nostokorkeus: 2,44m
Maksimi virtaus: 200l/h

Meneeköhän tuo heikompi DC-LT paskaksi tehokkaamman pumpun ryöpytyksessä?
 
IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 979

Alphacoolilla on jo sen CPU ja GPU blokeissa nuo DC-LT pumput eli just seillaien toteutus josta haaveilet.

Vaika tuo jääkarhu on laajennettavissa se perustuu nimenomana siihen että laajennus toetutaan tuolla jääkarhu GPU blokilla jossa on se toinen DC-LT pumpu,
eli systeemiä ei ole tarkoitus laajentaa vain yhden DC-LT pumpun varasssa.

DC-LT + DDC310 = mielenkiintoisia katastrofeja.

DC-LT CPU + DC-LT GPU + ( 2 x radi ) = Ok

(kierron alkupiste on aina DC-LT CPU
(radien paikkaa voi vaihtaa kierrossa sen mukaan mikä on paras ilmauksen kannalta
(mutta oletan että suuren ilmatilan radit pumpujen jälkeen olisi paras))).

Itse tosin harkitsen sleeper retron kasaamista jossa CPU:lla on DC-LT jonkajälkeen 6 cm paksu 240 radi jonkajälkeen halpa passiivinen geneerinen GPU bloki (GTX 970),
koska tuolla sleeperillä olisi suht vähän käyttötunteja oletan pumpun kestävän vaika se on kovassa rasituksessa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 697
Alphacoolilla on jo sen CPU ja GPU blokeissa nuo DC-LT pumput eli just seillaien toteutus josta haaveilet.

Vaika tuo jääkarhu on laajennettavissa se perustuu nimenomana siihen että laajennus toetutaan tuolla jääkarhu GPU blokilla jossa on se toinen DC-LT pumpu,
eli systeemiä ei ole tarkoitus laajentaa vain yhden DC-LT pumpun varasssa.

DC-LT + DDC310 = mielenkiintoisia katastrofeja.

DC-LT CPU + DC-LT GPU + ( 2 x radi ) = Ok (kierron alkupiste on aina DC-LT CPU).
Tämä valmistajan laajennusoptio on toki tiedossa, mutta ei ole mitään aikomusta vaihtaa kortin EK:n blokkia, että saisin toisen rimpulan tuonne surisemaan.

Ainoat keskustelut aiheesta mitä nopsaan löysin vuosilta 2011 ja 2013 päätyivät lopputulokseen että olisi ok ajaa eri pumppuja, ja että se olisi jopa suositeltavaa pienemmän resonoinnin takia. Hieman tosin vielä arveluttaa moinen.

Tuolle DDC310:lle todennäköisesti laittaisin siis 7V kuristimen molexiin, eli sen tehotkin tippuisivat melkoisesti. Olisikohan sillä turvallista kokeilla?

Pumpun teho tuskin laskee aivan lineaarisesti jännitettä alentamalla, mutta jos tuosta 12V tehoista laskee 7V ja olettaa muutosta tehoihin samassa suhteessa, niin uudet arvot pumpulle olisivat ~116l/h ja ~1,4m, mikä tulisi jo paljon lähemmäksi tuota DC-LT pumpun arvoja. D5:t ja 18W DDC:t ovat puolestaan ihan eri sarjassa, ja niille vaihtaisinkin suosiolla tuon jääkarhun pois tieltä. Nyt löytyy tuommoinen DDC310 nurkista turhana.
 
Viimeksi muokattu:

IcePen

Typo Generaatroti ;-)
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 979
...
Tuolle DDC310:lle todennäköisesti laittaisin siis 7V kuristimen molexiin, eli sen tehotkin tippuisivat melkoisesti. Olisikohan sillä turvallista kokeilla?
...
Jos saat tehoeron riittävänpieneksi niin silloin DC-LT ei ole jarruna (jonka oletin tapahtuvan), kun tossa DC-LT prossublokissa on se vesisäiliö on vaarana että DDC liainsuurella teholla ahtaa vettä siihen säiliöön ja kompressoi siinä olevaa ilmaa ja siten riskinä voi olla jonkun kaarella oleva letkun litistyminen kun vesi siirtyy kierrosta siihen säiliöön (ei käytännön kokemusta tämä on vian teoreetinen kauhuskenario jota pidin teoriassa mahdollisena).

--------------------------------

Muuten onko missään ohjeita/kokeiluja joissa tuon DC-LT prossublokin DC-LT pumppu olisi poistettu/ohitettu (esim. tuleeko vuotoja jos impellerin nyppää irti) ja jos sen ohitaa joutuuko CPU blokin kierron kääntämään nurinkuriseksi.

--------------------------------

PS @Merkath

Oletko harkinnut tällaista

tuherrus2.png

Harmaa-sininen = DC-LT CPU bloki

Musta-sininen = Säiliö

Harmaa = Pumpu (DDC tai D5 yms)

Keltainen = passiivinen GPU bloki

Punaiset = Radi x X

Noin DC-LT bloki voi pyöriä niin pienillä tehoila että on äänetön ja paremman pumpun voi säätää optimaaliseksi ilman että tarvisi tasapainottaa se DC-LT:n kansssa.

Jos huolehdit CPU:n jäähdytyksestä niin ota huomioon että tuossa vesi kiertää huomattavasti useammin radien läpi per aikayksikkö kuin mitä se kiertää CPU:n läpi ts säiliössä on viiileämpää vettä kuin CPUssa.
 
Viimeksi muokattu:

mäggäri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 374
Tuossa mun esimerkissä pumput ei ole sarjassa eikä rinnan vaan niillä on kummallakin täysin erilliset kierrot ainoastaan tankki on jaettu.
Edelleenkin kysyn miksi pitää tehdä asiat niin vaikeasti? :kahvi: Menkää töihin jos ei pinkka muutoin riitä harrastamisiin ja sitten pitää väkinäisiä spurguväkerryksiä kyhäillä. Upeita nää 70l/h "pumput", jotka ovat korkeintaan tukkona jos samassa kierrossa perätysten. :rofl:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 697
Vähän vanhempaa testiä tupla pumpuista.
Multi Pump Setups – Parallel vs. Series
Tuossa oli hyvää faktaa lyöty tiskiin. Eiköhän nuo pumput siis voi huoletta pistää samaan kiertoon ja selviän ilman blokin vaihtoa. :tup:

@IcePen Kakkoskoneen kotelo on Meshify C Mini, joten aikamoista säätöä tulee olemaan pienessä tilassa. Ei tuommoiset hirveän monimutkaiset säädöt siis oikein onnistu. Vähän siinä ja siinä onnistuuko looppi ollenkaan, pääsee kunnolla pähkäilemään jahka saan tähän pääkoneeseen päivitettyä näyttiksen kesällä/alkusyksyllä.

Tuohon mATX-koppaan väkerrän custom loopin ihan vain harrastamisen ja haasteen ilosta. Lähestulkoon kaikki vesijäähyromppeet on siihen hankittu b-stockkina halvalla aquatuningista taikka kierrätetty pääkoneen loopista päivitysten myötä. :D Tällä hetkellä tosiaan vain jääkarhu siellä hiljaa surisee 240mm radin kanssa (eri liittimillä ja 16/10mm letkulla tosin), mutta romua on hylly täynnä uutta projektia varten.
 
Odi_

Tukijäsen
Liittynyt
06.06.2018
Viestejä
1 413
Täällä muutamilla on näitä HWlabs radeja, onkohan näillä mitään merkittävää eroa keskenään, osaako kukaan sanoa?

Black Ice Nemesis GTS 360
Black Ice NEMESIS LS 360

Jompi kumpi noista varmaan tulee tilattua, LS ois hieman halvempi ja kapeampi myös.

Edit: Tilasin sitten GTS 360, kun siitä voi ainakin olla varma että toimii :)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 498
Nyt on vihdoin ensimmäinen looppi kasattu. Ei näytä yhtään hullumalta omaan silmään. Vielä jotain ledi nauhaa ja muisteja odottelen saapuvan postissa niin alkaa olemaan tämä valmis. Kyllähän tuossa vierähti sen 5 - 6 tuntia kasaamisessa kun tuli vaihettua kotelo samalla R5 --> Meshify S2.
WhatsApp Image 2019-05-10 at 11.01.07.jpeg
WhatsApp Image 2019-05-10 at 11.16.29.jpeg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.01.2019
Viestejä
494
Nyt on vihdoin ensimmäinen looppi kasattu. Ei näytä yhtään hullumalta omaan silmään. Vielä jotain ledi nauhaa ja muisteja odottelen saapuvan postissa niin alkaa olemaan tämä valmis. Kyllähän tuossa vierähti sen 5 - 6 tuntia kasaamisessa kun tuli vaihettua kotelo samalla R5 --> Meshify S2.
Ja nälkähän kasvaa syödessä.
Seuraavaksi kovat putket ja cablemodin kaapelisetti.
 
Hessu

Tukijäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 420
Suunnittelin laittaa uuteen koneeseen myös ramit vedellä jäähtymään mutta aloin miettimään onkohan käytännössä mitään hyötyä.
Olisiko jollakin kokemusta?
Käytännön hyötyä noista ei kyllä juurikaan ole. Toki jos intoa on räpeltää niin voihan muistitkin laittaa vesille.
 
D

Deleted member 3664

Vieras (tunnus poistettu)

Voi siitä olla hyötyä sitten jos koneessa on ilmalla oleva näytönohjain mikä puskee 250-300W lämminta ilmaa suoraan muisteille kun liika lämpö ei tee vakaudelle hyvää jos ne on ihan vakauden rajamaille asti kellotettu :vihellys:
Muissa tapauksissa se on kyllä vähän turhaa mutta ei siitä haittaakaan ole. Jos sen haluaa tehdä huvikseen tai esim. kosmeettisista syistä niin siitä vaan :tup:
 
Hessu

Tukijäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 420
Voi siitä olla hyötyä sitten jos koneessa on ilmalla oleva näytönohjain mikä puskee 250-300W lämminta ilmaa suoraan muisteille kun liika lämpö ei tee vakaudelle hyvää jos ne on ihan vakauden rajamaille asti kellotettu :vihellys:
Muissa tapauksissa se on kyllä vähän turhaa mutta ei siitä haittaakaan ole. Jos sen haluaa tehdä huvikseen tai esim. kosmeettisista syistä niin siitä vaan :tup:
Jep. Oletin, että näyttis ja prossu varmastikin vesillä muutenkin, kun aletaan muisteille vesihommia suunnittelemaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 550
Jep. Oletin, että näyttis ja prossu varmastikin vesillä muutenkin, kun aletaan muisteille vesihommia suunnittelemaan.
Joo kyllä sit melki vrmlläkin blokki viel...:tup:

Mitä nyt itse seuraillut niin muistit ilmalla siinä 30-40c luokkaa niin ainakin heikolla loopilla hyöty mitätön
 
D

Deleted member 3664

Vieras (tunnus poistettu)
Itsellä täysin estetiikan vuoksi myös muistit, piirisarja ja vrm vesillä.
Gpu on vielä ilmalla, kun rahat loppui serrin fiilistelyssä.
Onhan se kiva rakennella :D

Onneks on tärkeysjärjestykset kohdallaan. Muistit ja piirisarja vesillä mutta näyttisblokkiin ei enää ollu rahaa :srofl:
 
Liittynyt
21.01.2019
Viestejä
494
Onneks on tärkeysjärjestykset kohdallaan. Muistit ja piirisarja vesillä mutta näyttisblokkiin ei enää ollu rahaa :srofl:
Mikä tärkeysjärjestys? Enkö sanonut että täysin estetiikan takia?
Ja kyllä noi romut vei ihan riittävän summan 1155 kantaisen fiilistelyyn, että näyttis saa odottaa.
Helpompi se on vesittää jälkikäteen, kuin emossa kiinteänä olevat.
Jos nyt katosi fiilistelyyn reipas 800e niin ehkä tuo gpu saa vielä odottaa. Ei sekään mikään edullisin blockitettava ole.
 
Liittynyt
14.02.2017
Viestejä
248

Taiitaapa toi gpu blockki homma olevan lähes aina olla kerta käyttö kamaa kun ei ole yhteensopivuudesta johonkin muuhun korttiin ole varmuutta o_O
 
Liittynyt
12.04.2019
Viestejä
104
9CFB2136-B5BD-44B9-A9FF-6D9515AB135B.jpeg 1F97C6E7-4999-4CCE-AAB7-6AC178C28A0E.jpeg
Löysin tällaisen lian li kotelon käytettynä,
Tarkoitus olisi tuo x99 alusta laittaa vesille tähän koteloon.
Nyt mietityttää että laitanko vedenjakajan vai en.
Vaihtoehto 3x360 kennot tai 2x360 ja vedenjakaja.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 661
Viestejä
4 187 803
Jäsenet
70 776
Uusin jäsen
Fancy

Hinta.fi

Ylös Bottom