Bill Gates valotti Windows Phonen epäonnistumisen taustoja

Viestiketju alueella 'Uutisia lyhyesti' , aloittaja FlyingAntero, 07.11.2019.

  1. FlyingAntero

    FlyingAntero ɑ n d r o i d Tukijäsen Team Android

    Viestejä:
    4 516
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Bill Gates on kertonut oman näkemyksensä Windows Phonen epäonnistumisesta DealBook-konferenssissa. Suurimmaksi syyksi Gates nostaa esiin Microsoftin ja Yhdysvaltojen välisen oikeustaistelun Microsoftin monopoliaseman väärinkäyttämisestä vuosituhannen alussa, mikä vaikeutti Gatesin mukaan Windows Phonen kehitystyötä. Gates viittaa mahdollisesti oikeuskäsittelyn sovintoratkaisuun, jonka velvollisuudet jatkuivat osittain marraskuuhun 2009 asti. Microsoft julkaisi Windows Phonen lopulta helmikuussa 2010 mutta Gatesin mukaan yhtiö oli kolme kuukautta myöhässä, jotta Motorola olisi valinnut Windows Phonen älypuhelimiensa käyttöjärjestelmäksi. Motorola julkaisi ensimmäiset Android-laitteensa jo lokakuussa 2009 ja myöhemmin Motorolan Android-puhelimet osoittautuvat menestykseksi Yhdysvalloissa. Gatesin mukaan kyseessä oli "voittaja vie kaiken" -tilanne, minkä seurauksena Android kasvoi lopulta markkinajohtajaksi Windows Phonen kadotessa markkinoilta kokonaan.

    Lähteet:
    Bill Gates thinks Windows Mobile would have beaten Android without Microsoft’s antitrust woes
     
  2. Stephen Elop

    Stephen Elop

    Viestejä:
    891
    Rekisteröitynyt:
    07.03.2017
    On toi Bill kanssa aika pihalla softakehityksestä nykyään. Kuvittelee hommat samanlaiseksi kuin hänen yhden päivän aikana autotallissa koodamnsa Basic. Se windows phone ei olut silloinkaan valmis kun Nokian eka windows phone luuri tuli myyntiin. Tai korjataan että se ei ollut kauhean käyttökelpoinen.

    Edit. Korjauksia
     
    rogerpe, DD-Indeed, Bladekill ja 13 muuta tykkäävät tästä.
  3. demu

    demu Conducător & Geniul din Carpați

    Viestejä:
    877
    Rekisteröitynyt:
    20.10.2016
    Olivat liian ylimielisiä käyttöliittymädesignin kanssa.
    Yrittivät pakottaa käyttäjät opettelemaan aivan uudenlaiset käyttötavat, mikä johti todella sekavaan käyttökokemukseen.
    Itselläni on vieläkin työ/testipuhelimina kaksi Lumiaa (650 Dual SIM ja 950), enkä ole koskaan viesti/puheluvalikkoja pidemmälle jaksanut lähteä seikkailemaan.
    Lisäksi alkupään laitteissa oli mm. luvattoman paljon laturiliitinvikoja.
    Pojalleni ostin Lumia 1020:n, jota vaihdeltiin takuuseen aika monta kertaa kunnes enää ei saanut vaihtolaitteita. Sitten vaihdoin senkin iPhoneen (6 Plus).
     
    Bladekill ja Ademeion tykkäävät tästä.
  4. Stephen Elop

    Stephen Elop

    Viestejä:
    891
    Rekisteröitynyt:
    07.03.2017
    Nuo sentään oli jo käytettäviä, tai siis niissä ei ollut mitään normaalia käyttöä haittaavia pahoja esteitä. Erilaisuuden opettelua toki vaativat. Tollaset luurit olisi pitänyt tulla silloin ulos 2011 niin voisi olla tuo windows phone se 3. ekosysteemi.
     
    Vihuri ja FireFly Renaissance tykkäävät tästä.
  5. hkultala

    hkultala

    Viestejä:
    5 265
    Rekisteröitynyt:
    22.10.2016
    :D

    Sillä että windows phone oli aluksi teknisesti onneton todella monella tavalla ei ollut mitään tekemistä antitrust-oikeusjutun kanssa.

    Vasta paljon myöhemmissä versioissa n. puolet näistä pahoista puutteista saatiin korjattua.
     
    rogerpe, leripe, Randomizer ja 3 muuta tykkäävät tästä.
  6. Mooses

    Mooses

    Viestejä:
    206
    Rekisteröitynyt:
    08.11.2016
    En nyt muista, että lumia 800:ssa olisi ollut pahempia käytettävyysongelmia. Ainut oli semmonen ongelma, että ainakin minun puhelimessa data tai 3g toiminnot lakkasi toimimasta aina noin 5 päivää edellisen uudelleenkäynnistyksen jälkeen.
     
    Ademeion tykkää tästä.
  7. Stephen Elop

    Stephen Elop

    Viestejä:
    891
    Rekisteröitynyt:
    07.03.2017
    Bluetooth ei ainakaan alussa toiminut kuin harvojen vehkeiden kanssa. Lisäksi käyttikseen oltiin kovakoodattu some -plavelut (facebook + noin 30 muuta) joiden viestejä käsittelevää koodia pystyi ajamaan taustalla. Mites navigaattori? Pimenikö se kesken ajon? Tekstin kopiointi ei kanssa ollut alussa ihan kunnossa. Ja muita juttujakin oli, mutta ei nyt muista kun ei koskenut itseä.
     
    Ademeion tykkää tästä.
  8. FlyingAntero

    FlyingAntero ɑ n d r o i d Tukijäsen Team Android

    Viestejä:
    4 516
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    En tiedä, onko antitrust-oikeuskäsittelyllä ollut mitään suoraa vaikutusta mutta välillisiä vaikutuksia on varmasti ollut kuten Gates totesi. Gatesin puheista saa sen käsityksen, että Windows Phonen valmistuminen myöhästyi, kun fokusta ei voitu keskittää käyttöjärjestelmän kehittämiseen.
     
    Mawe tykkää tästä.
  9. Kaotik

    Kaotik Banhammer Ylläpidon jäsen

    Viestejä:
    10 176
    Rekisteröitynyt:
    14.10.2016
    Lumia 950 kohdalla se käyttöliittymä ja logiikka oli helposti parasta mitä puhelinmarkkinoilla oli (eikä vieläkään ole päästy muiden toimesta samalle tasolle) :bored:
     
    JMM84, LendZi, partajeesus ja 27 muuta tykkäävät tästä.
  10. vuorinen

    vuorinen

    Viestejä:
    341
    Rekisteröitynyt:
    10.01.2017
    Olen kyllä samaa mieltä, että Lumia-luuri oli käyttökokemukseltaan parempi kuin Android.
     
    JMM84, Oper, fixaaja ja 15 muuta tykkäävät tästä.
  11. Inehmo|

    Inehmo| #73

    Viestejä:
    459
    Rekisteröitynyt:
    16.10.2016
    Lumia-puhelimen omistaneena on jotenkin täysin mahdotonta ymmärtää näitä ylistäviä kommenteja WP-puhelinten käyttömukavuudesta. Mutta välillä tulee yo. kaltaisia viestejä, joissa ylistetään WP:tä niin kai se sitten joillekin oli kova juttu. :bored:
     
    penailija, Vaateripustin, sushukka ja 9 muuta tykkäävät tästä.
  12. Akleksi

    Akleksi

    Viestejä:
    218
    Rekisteröitynyt:
    26.01.2018
    Itsekin pidin Lumiastani ja olisin jatkanut Windows Phoneilla, jos ei olisi käynyt miten kävi. Sovellusten puute verrattuna iOS:ään ja Androidiin oli mielestäni isoin puute ajatellen isompaa ostajakuntaa, varsinkin nuorten joukossa.
     
    JMM84, Zydenius, Vihuri ja 7 muuta tykkäävät tästä.
  13. Kautium

    Kautium IOdootti

    Viestejä:
    6 800
    Rekisteröitynyt:
    16.10.2016
    Windows Phone kaikkine rajoituksineen oli kuin helmitaulu verrattuna taskulaskimeen. Joku saattaa pitää toki helmitaulusta, mutta ei se siitä monipuolista tai nykyaikaista tee.

    Käytettävyys oli muuten ok, mutta ne liialliset rajoitukset olivat liikaa, jotta sille alustalle olisi ollut mahdollista kehittää mitään killer-appeja ja kun ei ole sovelluksia, ei ole käyttäjiäkään.
     
    nbzero, sushukka, jarski ja 1 muu käyttäjä tykkää tästä.
  14. Kaotik

    Kaotik Banhammer Ylläpidon jäsen

    Viestejä:
    10 176
    Rekisteröitynyt:
    14.10.2016
    Osaatko antaa esimerkkejä näistä rajoitteista? En siis väitä etteikö siinä olisi ollut rajoitteita niin kuin joka käyttöjärjestelmässä on, mutta käsittääkseni killer-appsien puute ei ollut kiinni siitä etteikö niitä voitaisi tehdä, vaan siitä ettei kehittäjiä kiinnostanut pieni alusta ja UWP vaikka jälkimmäistä olisi voitu hyödyntää myös työpöytäpuolella. Saman puolesta puhuu se, että MS julkaisi myöhemmin työkaluja muiden alustojen softien kääntämiseen yhteensopiviksi lähes täysin automaagisesti (lue: pienellä vaivalla)
     
  15. Zetteri

    Zetteri

    Viestejä:
    1 371
    Rekisteröitynyt:
    06.11.2016
    Voitko valaista mitä nämä rajoitukset olivat/ovat?
    Kun mulla on tossa varaluurina Lumia 950 ja pidän edelleen Windows 10 Mobilea paljon parempana kuin Androidia.

    Itse käyttäisin mieluusti tota Lumiaa mutta pirun Danske Bankki lopetti ajat sitten alusta tukemisen. Joten ei ole verkkopankki appia tai no pahempana ei ole tuota nykyään tarvittavaa Danske ID:tä että pääsis verkkopankkiin kirjautumaan. Niin ja MobilePay...
    Toki olis myös kivaa jos Firefox olisi tullut... mutta se vissiin kuuluikin niihin rajoituksiin.

    Tosin kyllä tuo Edge oli ihan OK käytettävä.
     
    JMM84, Vihuri, Teemu79 ja 1 muu käyttäjä tykkää tästä.
  16. Stephen Elop

    Stephen Elop

    Viestejä:
    891
    Rekisteröitynyt:
    07.03.2017
    Siinä oli kaikkea. Sovellukset eivät voineet esimerkiksi siirtää kuvia keskenään (siis jokainen sovellus pääsi käsiksi vain omaan dataansa). Sovellusten toiminta taustalla oli hyvin rajattua. Käytännössä vain C# koodilla sai tehtyä jotain. OpenGL toetutukset oli täysin kiellettyjä (tämä oli siis ohjeistus). Myöskin wrapperit jotka muuntaisivat OpenGl -kutsut directX kutsuiksi. Ja jos sovellus oli taustalla tekemässä jotain, niin se sai tehdä pieniä juttuja minimissään 30s välein (vai oliko jopa 2 minuuttia, en muista tätä rajaa enää). OEM:t saivat pääsivulle lisätä 4 kuvaketta, ja sovellusvalikkoon 2 lisäohjelmaa. Sitten vielä liittymätarjoajat saivat muutaman oman jutun. Sitten OEM:t saivat tehdä yhden tai kaksi serviceä (matalan tason C-koodia). Sitten oli vielä kielirajoitteet jotta softan sai hyväksytettyä sinne windows storeen. Tekstin syöttöön oli vain se vakio kikkare käytettävissä. Noi tulee nyt omasta muistista.
     
    rogerpe ja sushukka tykkäävät tästä.
  17. Chloe

    Chloe Mestari

    Viestejä:
    8 480
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Itsellä jäi Lumia-kokeilut sen verran vähiin, että ainakaan itse en oppinut käyttöliittymää sitten alkuunkaan. Aikanaan siirtyminen iOS -> Android hieman arvelutti, mutta Androidin oppi jopa iOS:ää nopeammin.
     
  18. Zetteri

    Zetteri

    Viestejä:
    1 371
    Rekisteröitynyt:
    06.11.2016
    Tommoset rajoitteet kuulostavat juuri mitä androidissakin pitäis olla. Nimittäin akku menee äkkiä kun kaiken maailman appeja on taustalla pyörimässä. Siksi itse kaiken mahdollisen olen poistanut mitä voi käyttää nettisivun muodossa Firefoxilla ja nykyään akku kestää PALJON paremmin.
    Mitä tulee Lumia tekstin syöttöön eli näppikseen niin se on edelleen varmaan paras mitä olen käyttänyt.

    Enkä usko nuo rajoitteet tappoivat Windows Mobilen vaan negatiivinen kuva Microsoftista siihen aikaan. Nykyään negatiivinen imago on enemmän Googlella, Facebookilla ja Applella.
    Itse toivoinkin että Surface luuri olisi ollut uusi Windows Mobilen tuleminen, mutta eipä ollut vaan jälleen yksi android luuri lisää markkinoille :sori:
     
    JMM84, Vaakajenga ja Vihuri tykkäävät tästä.
  19. Kaotik

    Kaotik Banhammer Ylläpidon jäsen

    Viestejä:
    10 176
    Rekisteröitynyt:
    14.10.2016
    Joku ei nyt täsmää, jos jokainen sovellus "pääsi käsiksi vain omaan dataansa" miten ihmeessä lähettelin esimerkiksi kamerasoftalla napattuja kuvia whatsappilla ja selasin niitä erillisellä galleriasovelluksella? Ettet nyt sekoita siihen, että oletuksena pääsy on vain omaan dataan mikä on puhtaasti tietoturvaratkaisu ja hyvä sellainen.
    OpenGL-setit ovat toki omansa, mutta sekin on korkeintaan hidaste, ei este (Applella käytetään lähinnä Metallia vaikka OpenGL:kin on toki olemassa)
     
    Teemu79 ja hmb tykkäävät tästä.
  20. bahis

    bahis Tukijäsen

    Viestejä:
    698
    Rekisteröitynyt:
    06.03.2019
    Aika hassua... Lumiat on olleet ainoita laitteita joiden kanssa ei ole itsellä ollut mitään ongelmia Bluetoothin kanssa. (920 ja 1020). Yhdenkään Android version kanssa ei Bluetooth toimi kunnolla. (Ei ainakaan 5.0 -> 9)
    Ikävä on puhelinta jossa kaikki oikeasti toimii...
     
    Vihuri ja Seppo77 tykkäävät tästä.
  21. Nightuser

    Nightuser

    Viestejä:
    1 684
    Rekisteröitynyt:
    30.10.2016
    Kokeillut olen windows phone puhelinta, mutta itse en sellaista ikinä ole omistanut. Ei kyllä harmita yhtään.
     
  22. akse

    akse

    Viestejä:
    1 555
    Rekisteröitynyt:
    18.10.2016
    Olihan tuo Win10 mobile ihan jees. Jos olisivat saaneet aiemmin ulos tuollaisena niin ehkä olisi hieman suositummaksi kasvanut tuosta.

    Paras käyttökokemus omasta mielestä ollut kuitenkin Meegolla N9:ssä vaikka tuokaan ei ollut vielä varmaan aivan täysin viimeistelty eikä koskaan päästy täyttä potentiaalia tuosta kehittämään. Tää Android 10:n eleohjaus on hieman samanlainen, mutta eipä kyllä toimi läheskään yhtä sulavasti.
     
    OsUj, JMM84 ja machon tykkäävät tästä.
  23. Zetteri

    Zetteri

    Viestejä:
    1 371
    Rekisteröitynyt:
    06.11.2016
    Saanen kysyä oliko 7,8 vaiko tuo 10?
    7 ja 8 olivat aika paskoja, mutta 10 on aivan mahtava. Se tuli vaan aivan liian myöhään ja aivan liian harvalle puhelimelle.

    Mutta Windows Mobile oli kuin ios eli se vaan toimi. Eli kaikki varmuuskopiointi jutut ja käyttiksen päivityksen.
    Toisin taas android on ollut aina yks villilänsi. Ja edelleenkään varmuuskopiot jutut eivät toimi ja käyttiksen päivitykset ovat täys vitsi.
    Että ehkä tulee mutta suurimmalla todennäköisyydellä ei tule.

    Niin ja MS toi mustan teeman jo Windows Phone 7:ssa, minkä nyt vasta Google on tuonut androidiin.

    Itse olen tähän androidiin niin kypsä, mutta eipä ole vaihtoehtojakaan. Tai no pari linux puhelinta olisi tulossa markkinoille , mutta ne tuskin tulee menestymään.
     
    JMM84, Vihuri ja Teemu79 tykkäävät tästä.
  24. Dudem

    Dudem

    Viestejä:
    914
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Tuli kyllä pidettyä erittäin paljon Windows luurista, Lumia 640 ja 520 oli käytössä aikanaan. Olisin paljon mieluummin myös pysynyt tuolla WP puolella, mutta ilman päivityksiä ja esim. pankki softan tukea ei oikein ollut mahdollista. Pari päivää takaperin tuli siirryttyä Android puolelta itselle ensimmäiseen Applen puhelimeen, toivottavasti ei tarvitse useampaan vuoteen siirtyä muualle.
     
    JMM84 ja FireFly Renaissance tykkäävät tästä.
  25. Kautium

    Kautium IOdootti

    Viestejä:
    6 800
    Rekisteröitynyt:
    16.10.2016
    Tietoturvan nimissä siinä juuri oli tehty niitä hieman liioiteltujakin rajoituksia, jotka sitten tappoivat käytettävyyden ainakin omalla kohdalla kriittisen pisteen yli.

    Siitä on jo aikaa kun olen viimeksi Windows Phonea käyttänyt, niin en nyt ihan kaikkia ongelmia ja puutteita muista, mutta olihan siinä vaikka mitä. Ja aina kun kyseli eri softien kehittäjiltä että miksi muuten kuuluisa ja hyväksi havaittu sovellus on WP:llä niin kehno tai miksi siitä puuttuu sitä tai tätä verrattuna muiden alustojen versioihin samasta sovelluksesta, niin vastaus oli aina sama, eli ettei WP yksinkertaisesti anna mahdollisuutta parempaan.

    Kustomoinnin puuttumisen olisin vielä jotenkin voinut pitkin hampain sietää, mutta kun käyttökokemus oli kokonaisuutena päivittäistä kärsimystä kaikenlaisten puutteiden ja pikkubugien kanssa, niin ei sellaista vaan jaksanut. Eivätkä sitä selvästi jaksaneet muutkaan, kun lopputulos oli tämä.

    iOS-laitteissa on myös kaikenlaisia rajoituksia Applen ideologian lisäksi, joten jäljelle ei jää omalla kohdalla kuin Android. Ei se toki ole sekään täydellinen alusta, mutta mielestäni silti sopivalla tavalla tuunattuna paras näistä kaikista.
     
  26. Marti77

    Marti77 Team H2O

    Viestejä:
    1 510
    Rekisteröitynyt:
    16.12.2016
    Itsekin olisin jatkanut windows puhelinten käyttäjänä jos kehitys olisi jatkunut mutta myöskin sekä windows 8 ja 10 version kohdalla julkaistiin keskeneräisenä markinoille esim lumia 720 puhelinta en pystynyt käyttämään ensimmäset 2 viikkoa ollenkaan kun softa oli niin keskeneräinen vasta wp8.1 korjasi kaikki ongelmat sekä sai samat ominaisuudet mitä oli symbian puhelimissa ja oli todellaa vakaa käyttää enkä muista että olis ikinä kaatunut.
    Myös windows alustan päivitystahti oli 10 version kohdalla oli todella hyvä jos vertaa android puhelimiin kun se on suorastaan umpisurkea jos valitsee väärän puhelimen.
    Vielä on kaapissa Lumia 720 ja 950.
     
  27. antero

    antero

    Viestejä:
    2 884
    Rekisteröitynyt:
    29.10.2016
    Se että tuote on helppokäyttöinen ei ole synonyymi huonolle.

    Suurin ongelma oli huonosti web sivuja tukeva selain ja googlen yritys kammeta käyttäjät pois googlen palveluista.
     
  28. Nightuser

    Nightuser

    Viestejä:
    1 684
    Rekisteröitynyt:
    30.10.2016
    Kyl se kymppi taisi olla ehkä. Samanlaisia tiili hässäköitä kaikki.
     
  29. Kepe

    Kepe

    Viestejä:
    648
    Rekisteröitynyt:
    23.10.2016
    Kotinäkymän tiilet oli ihan käteviä, kunhan jaksoi säätää ne sopivan kokoisiksi ja hyvään järjestykseen. Käytin ihan jonkin aikaa silloisessa Android-luurissa jotan WP 7 launcheria, joka oli aika täydellinen kopio Windows Phone -käyttiksen kotinäkymästä ja sovelluslistasta.
    WP 7:ssa ja 8:ssa oli jokseenkin omituisia rajoitteita. Muistan varsinkin sen, että alkuun käyttiksen päivitykset onnistui vain wifin yli, puhelimen omalla yhteydellä oli täysin mahdoton ladata päivityksiä. Kaverin isällä oli joku WP 7 -puhelin ja kotona ei ollut wifiä. Piti käydä jossain muualla lataamassa päivitykset puhelimeen. Ja sitten piti käyttää jotain tosi epäselvää Zune -ohjelmaa tietokoneella että sai puhelimesta asioita talteen. Sovelluksia ei koskaan ollut tarpeeksi, ja suurin osa sovelluskaupan tavarasta oli ihan järkyttävää kakkendaalenia.
    Ehkä noita WP -luureja olisi alkuun pitänyt myydä lähes persnetolla, että olisi saatu vaan mahdollisimman paljon käyttäjiä ja sitä kautta sovelluskehittäjät kiinnostuneiksi alustasta. Käyttiksessä itsessään ei sinänsä ollut mitään vikaa, varsinkaan loppua kohti.
     
    sushukka ja Ademeion tykkäävät tästä.
  30. Seppo77

    Seppo77

    Viestejä:
    1 267
    Rekisteröitynyt:
    20.06.2017
    Windows kyllä kaikista paras puhelin käyttöjärjestelmä ollut ja jos olisi jatkunut niin käyttäisin edelleen.
     
    JMM84 tykkää tästä.
  31. mölyä

    mölyä

    Viestejä:
    613
    Rekisteröitynyt:
    30.10.2016
    Keltainen Lumia 920:ni oli ensimmäinen, ainoa ja viimeinen käyttökokemukseni WP:n maailmaan ja tämäkin päättyi puhelimelle käyneen onnettomuuden myötä vaihtoon takaisin Samsungin leiriin ja Galaxy S3:een.

    Luuri oli todella näyttävän, suorastaan seksikkään näköinen ja käyttöliittymä oli raikas tuulahdus uutta, samoin kamera oli loistava (varsinkin verrattuna Galaxy S:ään josta vaihdoin) ja Ihmiset-sovellus näppärä. Mutta kaikki muu puhelimessa oli aivan päin honkia, tosin iso osa vioista ja puutteista kuulemma korjautui versio- ja korjauspäivitysten myötä.

    Upea ulkonäkö ei myöskään kestänyt aikaa juurikaan, toisin kuin esim. klassiset iPhone-mallit. Nykyinen luuri (Note 9) latautuu edelleen keltaisella Fatboyn lataustyynyllä. ;)
     
  32. Stephen Elop

    Stephen Elop

    Viestejä:
    891
    Rekisteröitynyt:
    07.03.2017
    Vastailen tähän nyt useamman käyttäjän viestiin. Windows Phone 7:lla softat eivät päässeet käsiksi toisten dataan, paitsi sitten MS:n itse kehittämät. Lisäksi softan maksimi koko oli rajattu 50 megaan. Tämä aiheutti ongelmaa siihen Nokian 40 megan kamerasoftaan. Windows phone 8.1 (Lumia 735) olen muutaman kerran käyttänyt ja se ollut mielestäni ihan hyvä. Tästä ja uudemmista en tiedä mitään devaajapuolen rajoitteista.

    Ja se on iso rajoite jos navigaattori ei toimi taustalla, vaan sen pitää olla aina päälimmäinen sovellus. Sama asia koskee esimerkiksi whatsupin kaltaisia juttuja, tosin whatsup taisi olla kovakoodattu itse käyttikseen ja sillä oli suuremmat oikeudet. Mutta jos tilannetta ajattelee esimerkiksi devaajan kannalta, joka meinaa tehdä vastaavan kaltaisen kilpailevan viestimen, niin on aika ankeaa jos kilpailijalla on alustan rajoitteissa etu.

    Devaajille tuli lisäksi 100 euron kehitysmaksu, jolla puhelimeen sai asennettua 10 itse kehittämäänsä softaa sillä Zunella. Tuosta taidettiin myöhemmin luopua, mutta ihan turha rajoite tuo oli windows Phone 7:n alku aikoina.
     
    sushukka ja Ademeion tykkäävät tästä.
  33. Kautium

    Kautium IOdootti

    Viestejä:
    6 800
    Rekisteröitynyt:
    16.10.2016
    No jaa, minulle ja monelle muulle se oli vain yksi lukuisista suurista ongelmista. Helppokäyttöisyys tuskin on ongelma kenellekään, mutta kustomoinnin täydellinen puuttuminen voi olla toisille isokin ongelma.

    Jos merkittävimmät kustomointimahdollilsuudet ovat aloitusnäytön laatikoiden lisääminen, yleisteeman 10 kiinteästä vaihtoehdosta valittava väri ja äänenvoimakkuuden säätäminen, niin jotain on lähtökohtaisesti pielessä, kun puhutaan henkilökohtaisesta mobiililaitteesta.

    Niin, paitsi että niissä laatikoissa ei ollut kuin kaksi, vai oliko lopulta jopa kolme eri kokoa. :D

    Samaten kuvia ei saanut synkattua OneDriveen täydellä laadulla kuin wlanin kautta. Ihan puistattaa kun miettii niitä palavereita, joissa tuollaisiin ratkaisuihin on päädytty ja kuviteltu, että se on ihan ok näin, ei muuta kuin tuotantoon.
     
    sushukka, Cuthalu ja hmb tykkäävät tästä.
  34. FireFly Renaissance

    FireFly Renaissance

    Viestejä:
    3 778
    Rekisteröitynyt:
    22.10.2016
    Niitä rajoituksia oli lähinnä siinä ensimmäisessä vielä keskeneräisenä myyntiin tuodussa versiossa. En keksi 8 tai 8.1 versiosta kyllä mitään muuta puutetta kuin Androidin täysin käsittämättömän sillisalaattivalikkohelvetin puutteen.
     
    Teemu79 tykkää tästä.
  35. jaaha

    jaaha

    Viestejä:
    441
    Rekisteröitynyt:
    22.10.2018
    Historiallisista taustoista kiinnostuneet voi hakea YouTubesta esim. "gates deposition".
     
  36. Kepe

    Kepe

    Viestejä:
    648
    Rekisteröitynyt:
    23.10.2016
    Kolmen kokoisia laatikoita (1/4, normaali, tuplaleveä). Niillä sai varsin kätevän kotinäkymän aikaiseksi, kun moni sovellus osasi näyttää relevanttia sisältöä laatikoissa. Kuin jotain mini-widgettejä joilla voi käynnistää kyseisen sovelluksen. Taustakuvan sai myös itse valita.

    Mitenkäs tuon kustomoinnin laita esim. iOS:issa? Voit järjestellä kotinäkymän kuvakeoksennuksen kansioihin ja vaihtaa taustakuvan. Eipä vakio Androidissakaan ole kovin kummoiset kustomointimahdollisuudet. Widgetit, sovellusten kuvakkeet ja niistä tehdyt kansiot. Taustakuva. Aikalailla samat kuin Windows Phonessa, paitsi että siinä kotinäkymässä säilyi jonkin sorttinen yhtenäinen teema, toisin kuin vaikkapa jos alkaa laitella Androidin widgettejä samalle kotinäkymän sivulle. Joka sovelluksen widgetit on ihan erinäköisiä, käyttää erilaisia värejä, eri fonttikokoja jne jne. Vaatii launcherin vaihdon, custom ikonipaketin ja jonkin monitoimiwidgettisovelluksen, jos haluaa yhtenäisen näköisen kotinäkymän Androidiin. Kuinka moni perusjantteri tuollaiseen säätöön lähtee ja kuinka monella riittää tieto ja taito edes tehdä tuollaista?

    Ei sillä että olisin ollut koskaan mikään WP-fani. Suurin ongelma itselleni oli kökkö sovellustuki, "micro$oft" jota vihasin varsinkin siihen aikaan, sekä Androidin avoimuus ja joustavuus jos tiesi mitä sillä voi tehdä.
     
    Vihuri ja Ademeion tykkäävät tästä.
  37. demu

    demu Conducător & Geniul din Carpați

    Viestejä:
    877
    Rekisteröitynyt:
    20.10.2016
    Kotinäkymän kustomointi on varmaan hyvä juttu niille (sanotaan vaikka) 30 000 asiaan vihkiytyneelle, jotka jaksoivat sen tehdä.
    Mutta kun puhelimen pitäisi sopia 6 miljardille tavalliselle pulliaiselle, jotka heittävät puhelimen roskiin, kun työpöydältä ei löydy niitä tuttuja ja turvallisia ikoneita.
    Ja jos puhelimeen ei heti saa instagramia tai muuta somekarjan käyttämiä sovelluksia, niin äkkiä letti heilahtaa toiseen suuntaan. Niinkuin tapahtuikin.
     
  38. zepi

    zepi

    Viestejä:
    5 032
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    Myös Android ja iOS olivat alussa aivan rampoja. Kummallekin softan devaus oli aivan tervan juontia ja vain käyttäjämäärä pakotti devaajat apajille.
     
    Vihuri tykkää tästä.
  39. Kepe

    Kepe

    Viestejä:
    648
    Rekisteröitynyt:
    23.10.2016
    Jaa, kaikki Android-puhelimetkin on sitten varmaan lentäneet roskiin, kun niissä on alusta lähtien ollut erillinen sovellusvalikko ihan niinkuin Windows Phonessakin... Hiukan turhan kärjistettyä tekstiä, jotta tuon mielipiteen voisi ottaa mitenkään vakavasti.
     
  40. demu

    demu Conducător & Geniul din Carpați

    Viestejä:
    877
    Rekisteröitynyt:
    20.10.2016
    Puhelin on mielestäni sellainen laite, että jos ummikko ei sitä ensikokeilulla osaa ottaa haltuun niin käyttöliittymän suunnittelu on mennyt pieleen. Koskee aika monta muutakin laitetta.

    Omalta mielestäni androiditkin ovat liian hankalia. Muutaman testi-Huawein kanssa olen taistellut, ja ei oikein iske androidikaan.
    Myös pari iphonea on lisäksi testipuhelimina, ja ainoastaan Apple on käyttöliittymässään kohtuullisen hyvin onnistunut, vaikka sekään ei aivan täydellisesti.
    Applella olisi varmaan paljon suurempi markkinaosuus, mikäli puhelimet eivät olisi niin kalliita.

    Mielestäni vanhojen ei-älypuhelin Nokioiden valikkohässäkkä oli paljon käyttäjäystävällisempi - johtuu varmaan siitä, että ensimmäinen työpaikkani oli vuonna -92 nokia matkapuhelimilla ohjelmistosuunnittelun piirissä.
    (Siitä lähtien olenkin työskennellyt pelkästään telealalla, enkä todellakaan teknisesti haastavia asioita pelkää.)

    Microsoftilla oli Windows Mobilen kanssa kunnianhimoinen suunnitelma, mutta se oli tavallisille käyttäjille aivan liian sekava.
    Toiset tykkäsivät mutta riittävän moni ei tykännyt.
    Kaikkine muine sovellus/moniajo/kauppa/ym. rajoituksineen Windows Mobile ympäristö oli kuin varta vasten suunniteltu epäonnistumaan.
     
  41. Kepe

    Kepe

    Viestejä:
    648
    Rekisteröitynyt:
    23.10.2016
    Tässä taas huomaa sen, miten erilaiset vaatimukset/toivomukset ihmisillä on laitteidensa suhteen. Täällä yksi jo sanoi, että puhelin on henkilökohtainen laite josta pitää saada itsensä näköinen ja toisen mielestä kaikenlainen kustomointimahdollisuus tekee laitteesta liian vaikean käytettävän. Mielipideasioista taas on ihan turha vääntää, joten lopetetaan tämä keskustelu tähän.. Kuollut ja kuopattu käyttis, joku tykkäsi, toinen ei.
     
  42. FireFly Renaissance

    FireFly Renaissance

    Viestejä:
    3 778
    Rekisteröitynyt:
    22.10.2016
    Ummikko ottaa intuitiivisen Windows phonen paljon nopeammin haltuun kuin Androidin tai minkä tahansa muun vastaavan ikoni- ja valikkohelvettivirityksen. Meego ehkä pääsi lähelle.

    Nyt oikeasti! Windows phonessa oli etusivun pikakuvakkeet ja yksi ohjelmalista ja yksi asetussivu (löytyi ohjelmalistasta). Etusivulta pääsi ohjelmalistaan pyyhkäisemällä kerran näyttöä sivulle. Ylivoimaisesti helppokäyttöisin design mitä yhdessäkään puhelinkäyttiksessä on nähty.

    Ei kannata sekoittaa nyt ummikkoa kaavoihin kangistuneeseen.
     
    Seppo77, Starglazer, Rantakemisti ja 8 muuta tykkäävät tästä.
  43. teemz

    teemz

    Viestejä:
    14
    Rekisteröitynyt:
    19.10.2016
    Itsellä oli Lumia 800 ja 920 Androidin jälkeen ja tykkäsin Lumioista kovasti. Kun ei kaipaa mitään itsetehtyjä ikoneita tai muuta vastaavaa säätämistä, niin noilla asioiden hoitaminen oli näppärää ja toiminta sujuvaa. Ongelmaksi vain tuli softien puute.

    Kun vaihtoi takaisin Androidiin, niin eipä se toisaalta Lumiaa huonommalta tuntunut, ja asiat sai yhtälailla hoidettua, vaikka käyttö ei ehkä yhtä loogiselta tuntunutkaan. Harmi, ettei WP ottanut tuulta, kilpailu ja vaihtoehdot olisi aina hyväksi jotta saataisiin kehitystä. Nythän kun vertaa vaikka 5v vanhaa Android-luuria uuteen, ei käytettävyydessä ole kauheasti eroa.
     
  44. E.T

    E.T

    Viestejä:
    3 565
    Rekisteröitynyt:
    27.02.2017
    Kyllä on tosiaan kovasti tekosyiden etsimistä, jos jollain oikeusjutulla selitellään puutteita softassa.
    Eihän ne kehittäjät siellä oikeussalissa ravaa, vaan lakimiehet. (joita on MS:llä ollut iso osasto jo pitkään)
     
    Ademeion tykkää tästä.
  45. Kaotik

    Kaotik Banhammer Ylläpidon jäsen

    Viestejä:
    10 176
    Rekisteröitynyt:
    14.10.2016
    Ei, mutta kun antitrust-jutun tulos voi vaikuttaa siihen miten jotkut asiat pitää siinä käyttöjärjestelmässä toteuttaa, miksi tuhlata aikaa=rahaa täysillä kun ei tiedetä voiko sitä ikinä hyödyntää. Samat koodarit voivat kuitenkin tehdä hommia samaan aikaan jonkin muun projektin parissa mihin lakituvan tulokset vaikuta
    (en tiedä oliko näin, se on vain yksi hyvä syy miksi se voisi vaikuttaa)
     
    FlyingAntero tykkää tästä.
  46. ottulo

    ottulo

    Viestejä:
    46
    Rekisteröitynyt:
    07.08.2017
    Tiedä häntä onko tuo Gatesin näkemys sen suurempi syy kuin muiden mielipiteet. Vähän aikaa sitten juuri ylellä oli puhetta siitä, miten moni johtavassa asemassa Nokian lopun aikoina ollut ei ole halunnut avautua tapahtumista, ja avautuneilla kai vähän eriävät mielipiteet taustalla vaikuttaneista syistä. Monen asian summa kai, kuten aina.

    Keskustelu tuntuu olevan valunut väittelyyn Windows-puhelinten hyvyydestä/huonoudesta, oma vuodatus siitä alla. Sikäli liittyy aiheeseen, että kaatuva Windows-puhelinmarkkina taisi olla osasyy Meegon hautaamiseen ennen kuin se ehti kunnolla markkinoille. Meego ei sentään kokonaan kuollut, mutta...

    [ Vain rekisteröityneet käyttäjät näkevät Spoiler-tagin sisällön. Rekisteröidy foorumille... ]
     
    Ademeion tykkää tästä.
  47. Obi-Lan

    Obi-Lan ¯\_(ツ)_/¯

    Viestejä:
    742
    Rekisteröitynyt:
    17.10.2016
    IOS kuvakkeet on osa laitteet designia, sama homma Windowsin tiilien kanssa. Jos Windows olisi tullut nopeammin iPhonen imussa markkinoille olisi sillä saattanut olla parempi mahdollisuus. Toisaalta tuohon aikaan MS oli vihatumpi ja Google oli vielä kiva ja hyvien tyyppien firma.

    Windows Mobile oli melko tuuhea , WP7 oli todella rajoittunut, WP8 vielä melko kökkö, 8.1 oli itseasiassa aika hyvä ja 10 hyvä.
     
    Vihuri, headman78 ja Kaitzschu tykkäävät tästä.
  48. Walla

    Walla //TODO: Add Title

    Viestejä:
    1 108
    Rekisteröitynyt:
    11.11.2016
    WP7:ssa oli myös rautarajoitteet aika paha puute, vain single core prossut, vain yksi pieni tuettu reso jne. Varsinkin kun ottaa huomioon että WP8 tuli vasta loppuvuodesta 2012 helpottamaan tilannetta.

    Käyttöliittymän perusideassa ei ollut minusta mitään vikaa, päinvastoin. WP10 olisi varmaan ollutkin ihan kilpailukykyinen, mutta peli oli siihen mennessä jo ohi. Tai siis se käyttis joka olisi seurannut WP10 nimistä alpha-testiä olisi varmaan ollutkin ihan kilpailukykyinen, kun peli oli tosiaan jo ohi ja WP10 syntyi kuolleena niin MS:ääkään ei enää kiinnostanut ja koko käyttis oli yksi iso bugi. Toki jos nyt reiluja ollaan, niin pääsihän se elinkaarensa lopulla jo about beta tasolle.
     
    Viimeksi muokattu: 08.11.2019
    FireFly Renaissance tykkää tästä.
  49. Heimolainen

    Heimolainen

    Viestejä:
    626
    Rekisteröitynyt:
    26.10.2016
    Gates sanoo dokkarissaan, että isoin virheensä oli mobiili mokaus. Gates tiesi, että iphonen rinnalle riittää yksi järjestelmä ja sen kisan vei android. Tottakai tuollainen antitrust oikeudenkäynti hidastaa koko puljun tekemistä. Koskaan tiedä miten pilkotaan jos pilkotaan ja mitä saa tulevaisuudessa tehdä.

    Itse kyllä nautin wp puhelimista, joskin tulivat pari v liian myöhään markkinaan. Samaa rajoitusta niissä oli kuin muissakin, tosin android oli softalle hyvin avoin. Jokos muuten apple on poistanut sen wifi pakon päivityksistään?
     
  50. aLaverto

    aLaverto

    Viestejä:
    705
    Rekisteröitynyt:
    09.07.2017
    Windows omasi hyvän mustatilan jo 3v ennnen muita, mihin on aika mennyt