Aya Neo Next II lupaa olla ensimmäinen käsikonsoliluokan tietokone erillis-GPU:lla

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 543


Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
Aya Neo on joukkorahoituksen kautta liikkeelle lähtenyt käsikonsolimaisten tietokoneiden valmistaja. Yhtiö on esitellyt tulevaa mallistoaan jo aiemminkin tänä vuonna, mutta vielä yhtiön takataskusta riitti uutta esiteltävää.

Aya Neo Next II nimeä kantava tuleva tietokone tulee olemaan yhtiön mukaan ensimmäinen käsikonsolikokoluokan tietokone erillisellä grafiikkapiirillä. Yhtiö antaa myös mahdollisuuden tunnistaa väriä, sillä saataville tulee sekä AMD-versio Ryzen 6000 -prosessorilla ja Radeon RX 6000 -sarjan mobiilinäytönohjaimella että Intel-versio Alder Lake -sukupolven prosessorilla ja Arc-mobiilinäytönohjaimella.



Yhtiö listaa portfoliossaan tällä hetkellä yhteensä yhdeksän tietokonetta, mutta todellisuudessa osa niistä on vielä suunnittelupöydällä ja julkaisuaikataulukin avoin. Kekseliään luokittelun mukaan edulliseen premium-kategoriaan kuuluvat Aya Neo Air, Air Plus ja 2 Geek, lippuulaiva keski-high end -luokkaan Aya Neo 2021, Air Pro, 2 ja Slide ja lopulta Top Premium -luokkaan Aya Neo Next ja Next 2. Yhtiön nimeämisessä 2 ja II ovat vaihtokelpoisia keskenään ja jopa yhtiön nimessä tuntuu olevan välillä epäselvyyksiä, onko se lopulta Ayaneo vai Aya Neo.

Kauppoihin uutuutta on turha odottaa aivan heti. Tällä hetkellä pisimmälle menevä tiedossa oleva julkaisu on Aya Neo 2 kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 680
Viestejä
4 188 677
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom