Mitä se lopulta käsittää, sen päättää vallankäyttäjä(t). Yksittäisen kansalaisen kannalta tärkeintä on ymmärtää, että jos kaikkeen suostutaan eikä mihinkään suhtauduta kriittisesti, se voi käsittää aivan mitä tahansa.
Selkein esimerkki tuon massavalvonnan osastahan on juuri tuo mainittu ikärajavalvonta. Valtaapitävällä on hallinnassaan mekanismi, joka päättää, saako yksilö käyttää jotakin tiettyä palvelua. EUID:lla tunnistetaan luvan kysyjä, ja hänelle tarkoitettu vastaus. Tässä ikärajatapauksessa vastaus on mainittu 0 tai 1 sen perusteella onko kysyjän ikä tietyssä haarukassa kysyttäessä lupaa käyttää tiettyä palvelua.
Jossakin muussa tapauksessa palvelu voi olla vaikka lentolipun osto, johon vaadittaisiin EUID:llä tunnistautumista. Valtaapitävä sitten hallussaan olevan järjestelmän kautta määrittää, saako lupaa pyytävä ostaa lipun vai ei. Toinen, lähempänä ikärajatapausta, voisi olla näihin samoihin ikärajan takana oleviin palveluihin pääsy vaikkapa poliittisen mielipiteen, tai siihen ja muihin asioihin perustuvan profiilin perusteella.
Oleellista ei tässä ole mikään tietty yksittäinen tapaus, vaan koko konsepti: yhteinen identifikaatiojärjestelmä ja infra mahdollistaa ikärajan kyselyä vastaavien kyselyiden rakentamisen kaikkeen muuhunkin kuviteltavissa olevaan, sanotaan vaikka vaihdantaan paremman termin puuttuessa, ja kokoaa päätösvallan pienelle valtaapitävälle joukolle.