Asunnon ostaminen ja asuntolaina

Niistä on hyvin pieni osa rakennusliikkeiden omaa myytävää tuotantoa. Suurin osa nyt käynnissä olevista asuntohankkeista on sosiaalista tuontantoa eli viimeiset asumisoikeushankkeet, joita käynnisteltiin paljon ennen järjestelmän loppua sekä Varken tuettuja vuokra-asuntoja. Markkinahintaisia vuokra-asuntoja ei tällä hetkellä rakenneta muuta kuin yksittäisiä taloja ja rakennusliikkeiden RS-kohteita on muutama, jotka käynnistetty puoliksi spekulatiivisesti, että asunnot myy rakentamisaikana, vaikka varauksia ei ole ollut.
Mitenköhän tuo tilanne kehittyy, kun 1/2025-1/2026 Helsingin väkiluku kasvoi 11648:lla. Onko aiemman asumisen tiheyttä kasvatettu lähinnä?
 
Ennen korkojen nousua miinuskorkojen aikaan oli myös mahdollisuus ottaa kiinteä korko. Se oli alle 4% ja muistaakseni alle kolmekin hiukan ennen covidia. Ihmisillä iski vaan ahneus kun muuttuva korko oli esim. marginaalin verran eli monella luokkaa 0,5%, niin uskottiin ettei korot ikinä nouse.
Meillä loppuu 10 vuoden kiinteä korko tulevana kesänä. Otettiin se vakuutuksen henkeen yli ottohetken markkinahinnan, mutta onpahan pysynyt oma talous vakaana tuon 1,2 % kokonaiskoron kanssa.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
301 312
Viestejä
5 130 136
Jäsenet
81 971
Uusin jäsen
Tor

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom