Assassin’s Creed:Odyssey (PS4, PC, Xbox)

Liittynyt
05.03.2017
Viestejä
609
Mun mielestä Valhalla on näistä uusista paras, toki PS5 pelailen niin pyöriikin kivasti. Black Flag oli myös ihan OK. Jostain syystä Odyssey jäi täälläkin kesken, ei vaan jaksanut enää painaa. Valhalla näyttää menevän läpi saakka, vaikka loppua kohden toki nuo eri alueiden valtauksetkin on ihan läpijuoksua enää, ja vedän vieläkin alkupään kamoilla. Vähän siinä ja siinä jaksaako mitään Paris DLC:tä enää, varmaan jonkun muun pelin kimppuun sitten. Varmaan riippuu omistakin mieltymyksistä mistä tykkää, itselle tuo viikinkimeno uppoaa parhaiten.

Näissä on onneksi nykyään todella vähän tuota Animus-höpinää sun muuta nykyaikaan sijoittuvaa, että hyvin voisivat kokonaan tiputtaa jo sen aspektin näistä.
Olin lukevinani jostain että Valhallassa olis asetuksissa saatavilla level scaling vaikeustason saattelemana. Eli jos peli tuntuu liian helpolta niin scaling päälle vaikka nightmarish-tasolla päälle niin vihut ovat sinua aina 50 poweria korkeampia.

Valhalla on ihan jees mutta hirveästi kaikenlaisia ongelmia jotka vituttavat. Esim, äänien balanssi ihan viturallaan. Päähenkilön ääni onn paljon muita korkeammalla. Lisäksi asetuksista ei voi säätää "Voice/Speech" millään tavalla, ja SFX säätäminen ei vaikuta puheeseen eikä vissiin edes taisteluääniin. Tää taas tarkoittaa sitä että ihan sama mitä teit asetuksille, niin musiikki ei koskaan kuulu kunnolla. Hyvät musat pelissä ja ois kiva niitä kuunnella mutta eipä voi kun kaikki muut äänet ovat musiikkia korkeammalla.

Skill puu on myös tylsä. Enemmän tykkäsin Odysseyn toteutuksesta. Teemana Valhalla kiinnostaa enemmän joskin minusta peli ois ihan hyvin voinut olla jokin viikinkipeli ilman mitään Assasin juttuja.

Mua kyllä siksi häiritsee myös jollakin tapaa tuo että viattomia saa tappaa. Ei se pitäisi pelin kokonaisuuteen vaikuttaa, mutta kyllä immersio jollakin tapaa silti rikkoutuu... Viikingit kun taatusti tappoivat myös aseettomat ja viattomat raidien aikana..

LIsäksi mulla ainakin Valhalla kaatuu kerran 2-3 tuntiin miltei poikkeuksetta riippumatta siitä mitä teen. Tuon lisäksi on tiettyjä alueita jossa peli kaatuu AINA. En pystynyt esim yhtä alkupään raidia tekemään laivalla ollenkaan sillä se kaatui aina poikkeuksetta yhden kirkon luona. Sain tehtya sen sit niin että kävin puukottamassa vihuja yksin selkään ja tallensin, jonka jälkeen maitse kutsuin raidin jossa keräsin vaan lootin.
 
vipe

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 887
Olin lukevinani jostain että Valhallassa olis asetuksissa saatavilla level scaling vaikeustason saattelemana. Eli jos peli tuntuu liian helpolta niin scaling päälle vaikka nightmarish-tasolla päälle niin vihut ovat sinua aina 50 poweria korkeampia.
Ei kyllä tuommoinen keinotekoinen vaikeuttaminen kiinnosta yhtään. Varsinkin kun peli on kohta pelattu läpi, ihan fine että perusmosaa kaatuu kuin heinää.

On tossa pelissä pari melko vaikeaakin bossia tullut vastaan, ja zealoteilta saa vieläkin välillä pataan, vaikka leveliä niiden hoitamiseen pitäis olla riittävästi.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
2 658
Otin tämän Steamin alennuksesta ja aloitin pelailemaan miehellä, mutta pikkuhiljaa aloin tajuta että valitsin väärin. Ajattelin kuitenkin että ehkä totun, tai ääntäminen ja tökerö ääninäyttely paranee mutta 7h tunnin kohdalla oli pakko aloittaa alusta ja Kassandralla. Huomattavasti parempi ratkaisu. Ei minua pieni camp-henkisyys haittaa koska peli ei yritä olla liian vakava teos, mutta oli kyllä omaan makuun ihan kamalan kuuloista. Erikoista vielä että muistaakseni Ubisoft alunperin ajatteli pelkästään miehellä mennä, ja nainen tuli myöhemmin kehityksessä.

Tomb Raider ja Zero Dawn niin äskettäin pelailtuna niin ajattelin nyt jos miehellä pelailisi...mutta eipä tuo nyt iso juttu. Isoin ero on että naisella tuntuu jo alussa olevan persoonallisuus, miehen vuorosanoja kun kuuntelee on koko ajan olo että kreikkalainen c-luokan näyttelijä lukee toisella kädellä vuorosanat ilman mitään ohjausta :). Neitokin toki mahtipontiseen tyyliinsä sanojaan jakaa, mutta hieman kohtuullisempi tyyli onneksi...mitä ääntämiseenkin tulee.

Xbox-kontrolleri, auto aim OFF ja hard vaikeustaso, ei tuo liian vaikealta silti tunnu, vihut skaalautuu näköjään samaan tahtiin. Ihan sopiva ainakin näin alle 10h kohdalla.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 396
Xbox-kontrolleri, auto aim OFF ja hard vaikeustaso, ei tuo liian vaikealta silti tunnu, vihut skaalautuu näköjään samaan tahtiin. Ihan sopiva ainakin näin alle 10h kohdalla.
Semmonen vinkki että kannattaa käyttää sitä vasemalla puolella olevaa juttua hyödykseen mihin saat laitettua lempi varuste yhdistelmiäsi ja päivität niitä tarvittaessa jos niissä on hyvät bonukset.

Mä sain kyllä omalle tehtyäni loistavat battle kamat tai sitten Jouskari+stealth kamat että headshotille tuli 300% bonari ja muutenkin pelissä voi eksyttää vihut suht helposti niin pystyit toistaa niiden palkkasotilaiden kanssa sitä kikkaa suht kivuttomasti.

hardilla peli ei tuntunut missään välissä vaikealta mutta vaati kyllä linnoituksiin menemistä että pudotti ekana helpot kaverit piilosta ja sitten alkoi myllää ja vaihtoi kuteet ja erikoiskyvyt mutta siinäkin tuli nopeasti turpasauna ja K.O jos suunnitelma epäonnistui mutta onneksi pelissä sä voit loikata miten korkealta tahansa ja etkä kuole.

Monesti olen mennyt nuolemaan haavoja ja jousia "latamaan" ja sitten yrittänyt uudestaan.

Yksittäiset bossi taistelut ovat sitten ainakin mulle niitä vaikeampia kun pitää löytää se tietty tyyli ja pysyä siinä hard vaikeusasteella koska muuten tulee turpaan ja aika kovaan, silloin on todella harvinaista että pääset vihua karkuun ja voit tehdä piilosta "stealth" iskun joka mullakin antoi sellaisen 300% bonarin

Stealth ja jouskari kuteilla kyllä pystyin tiputtamaan vaivatta isonkin linnotuksen jos pysyin suunnitelmassa ja se onnistui.

Eriasia on toki sitten nämä luuranko pää vihut jotka ovat jonkun tason sinun yläpuolellasi niin niitä saat sitten hakata sen pienen puolituntisen ennenkuin tippuu varsinkin jos on palkkasotilas mutta mahdollista sekin on, sain joskus hyvät varusteet ja expat kun hakkasin jonkun 5-§0 tasoa korkeamman palkkasoturin mutta ethän sinä toki niitä kuteita voi laittaa päällesi mutta hyvin saa resurssia tai rahaa.

Sähän näet sitten palkkasotilaiden "heikkoudet" ja niitä kannattaa käyttää hyväkseen jos vain voi:

Tässä tapauksessa käytin sotavarustusta ja tulisia miekkoja tuota palkkasotilasta vastaan, kesytin sitä stealth varusteilla pari kertaa ennen sitä ja sitten vaihdoin varusteet ja iskin raivolla päälle.

mutta sitten kun sun stealth hyökkäys menee mönkään:

Ongelmahan on juuri se että monet laittaa noita sekaisin tai sitten kuvittelee ottavansa stealhtina iskua kovastikin. Mä suunnittelin kaikki hyökkäykseni liikkeet jo monta iskua etukäteen.

Pelihän on siitä helppo että jos selviät elossa karkuun niin näytät vain vihuille pari kertaa mutkaa niin ne eksyy sinusta.

Mutta se grindaaminen, sen tiettää että se on vain tehty sitä varten että ihmiset maksaisi noista x2 exp hommista tai paremmista varusteista.

Ja muuten DLC:stä saat muutaman kivan stealth kyvyn joka levittää sitä tuhon aluetta ympäriinsä ja se helpotti tiputtamaan isonkin poppoon kerralla.

(Joku vihu kuoli stealth hyökkäykseen niin sen alueella olevat vihut otti ison damagen samalla)

Ymmärrän samalla kyllä kritiikititkin tätä peliä vastaan etten ala mussuttaa vastaan mutta pelattavuus ja jokin tässä itseäni vain kiehtoi. Jos et tykkää niin fine by me.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Odysseyn level scaling oli kyl yks iso vitsi ja vei kaiken ilon edes siitä grindaamisesta. Vaikeusasteellakaan en kokenut olevan niin hirveän isoa merkitystä. Isommilla meni vähän kauemmin, mut mitää hirveetä turpa saunaa ei edes helpolla tasolla saanut aikaseks. Hirveen vaikea ei kyl minusta ollut, juurikin nuo liekit/poisonit aseessa ja muutama erikoiskyky teki taistelusta ku taistelusta juustoilemalla läpihuutojuttuja, tais kaatua jotain 20lvl korkeampiaki äijiä. Aivan liikaa tässä oli kuitenki taistelua josta ei vaan päässyt pois oli vaikeusaste mikä vaan. Helpommallakin tuntu että pääasiass ass-gearilla joutu välillä tappeleen noissa forteissa niitä vahvimpia äijiä vastaan muutaman lyönnin puukotuksen jälkeen.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Level scaling vie kyllä kaikki ilo ja hyöty hahmon levelaamisesta kun viholliset on aina samalla levelillä
Njoo, maximissaanhan tuossa sai tehtyä niin, että ne tippu jonku 3-4 leveliä alle. Vaikka muistaakseni myös tuossa Originissa oli jonkinlainen scaling, ei se tuntunut näin pahalta. Vei oikeastaan kaiken ilon tuosta levelauksesta. Itellä monesti tapana tämmösissä peleissä vähän "ylilevuttaa" itseä tekemällä kaikennäköstä ennen tarinatehtäviä yms. mutta jo jossain 10-20 levelillä huomasi, ettei siinä oikeastaan ollut mitään järkeä varsinkin kun sit osa asioista oli lukittu tarinatehtävissä aika pitkälle, joten grindaaminen ja kartan siivous kannatti jättää sinne tarinan loppupäähän.

Headshotit kyllä helpottaa tätä peliä ja voin kuvitella, että ohjaimella jonkin verran vaikeampi peli kun ei voi täräytellä kaikkea hengiltä niin helposti.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
126
Ei sitä kyllä odysseyn jälkeen ihan heti mieli tee enään Assassins Creedejä pelamaan, mullakin tuli noin 200h ja kaikki lisärit ja isommat side questit tuli tehtyä ja Kassandra nostettua palkkasotilaiden ykköseksi.

Jos jotain kritiikkiä pitäisi pelille antaa niin tässähän ei ollut mitään sivutekemistä siis normaalien tehtävien ulkopuolella, no se areenalla käydä taistelemassa mutta olisi ollut kiva jos tässä olisi ollut jotain turnajaisia, hevoskilpailuita ja muita sellaisia mitkä olisivat vieneet ajatukset pois grindaamisesta.

Ja toinen kritiikkini olisi että tämä oli helvetin iso, Witcher 3 oli juuri sopivan kokoinen mutta jos koolla on väliä niin tämä kyllä laittaa Witcher 3 tuntumaan indie peliltä ja harmi että Ubisoft ei ole näemmä oppinut mitään vaan Valhalla on vieläkin isompi eepos(?)

Mutta jos jollain on vielä paukkuja lähteä Kassandran matkaan uuden sukupolven konsoleilla niin:

Jos omistaa molemmat tehokonsolit niin PS5 tarjoo vakaaman FPS:n ja XsX taas korkeamman resoluution.
Eihän mun tarvii ostaa uusia pelejä pleikka vitoselle, kun nää vanhat jaksaa vihdoin pelata loppuun 60fps turvin :D
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
1 575
Hyvin on lähtenyt maistumaan kesken jääneen puuduttavan valhallan jälkeen. 5h takana ja päästy pois ekalta saarelta, jotenkin paljon raikkaaman oloiset ja kirkkaat maisemat valhallaan verrattuna ainakin vielä.. Hemmetisti tuli kaikennäköistä epic kamaa pelin käynnistäessä ja ezioksin saa pukeutua, nuo meni laivan arkkuun talteen. Hölmö vain, että ovat lvl 1-5 kamoja eli ei noilla mitään tee alun jälkeen(kö)?
 
Jos niissä ei ole mitään bonareita (engrave)niin tee resursseja niistä tai myy että saat rahaa.
Jos varusteissa on hyvät lisä bonarit sinun kyvyille(stealth yms) niin sitten voit nostaa ne kauppaiaan luona sinun tasollesi jolloin niiden voimakkuus tai suoja arvo nousee.

Muistakaa että noihin varusteisiin voit lisätä myös omia bonuksia joita saat suorittamalla erilaisia haasteita.

Ja voit ostaa noita kykyjä/engrave:

ja kannattaa laittaa noi jo valmiiksi hyviin varusteisiin niin johan alkaa kaatumaan porukkaan vaikeamallakin vaikeusasteella.
 
Väitänpä ettei noita kamoja pystynyt myymään tai dismantlaamaan, mutta eipä tullut upgradetus mieleen. Täytyypi katsoa uudestaan ottaisiko jonkun käyttöön.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 396
Väitänpä ettei noita kamoja pystynyt myymään tai dismantlaamaan, mutta eipä tullut upgradetus mieleen. Täytyypi katsoa uudestaan ottaisiko jonkun käyttöön.
Totta unohdin Legendary varusteet ja mua oikeastaan vituttaa kun niitä ei voi myydä koska itse suosin paljon enemmän Epic varusteita juuri kun niitä voi paremmin kustomoida omaan käyttöön.

Itselläni on ainoastaan Legendary varusteet käytössä puhtaseen taisteluun koska parhaimmat bonarit hyökkäykseen ja suojaan.
 
P c L A Y E R

Team Ryzen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
4 560
Njoo, maximissaanhan tuossa sai tehtyä niin, että ne tippu jonku 3-4 leveliä alle. Vaikka muistaakseni myös tuossa Originissa oli jonkinlainen scaling, ei se tuntunut näin pahalta. Vei oikeastaan kaiken ilon tuosta levelauksesta. Itellä monesti tapana tämmösissä peleissä vähän "ylilevuttaa" itseä tekemällä kaikennäköstä ennen tarinatehtäviä yms. mutta jo jossain 10-20 levelillä huomasi, ettei siinä oikeastaan ollut mitään järkeä varsinkin kun sit osa asioista oli lukittu tarinatehtävissä aika pitkälle, joten grindaaminen ja kartan siivous kannatti jättää sinne tarinan loppupäähän.

Headshotit kyllä helpottaa tätä peliä ja voin kuvitella, että ohjaimella jonkin verran vaikeampi peli kun ei voi täräytellä kaikkea hengiltä niin helposti.
Originsissa vihujen taso oli sidottu alueisiin. Tai ainakin semmonen mielikuva itsellä on. Muistan hyvin, kun meni jonnekin alkukylön lähialueelle lopussa, niin vihut kaatu, kun hönkösi siihen suuntaan.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 396
Originsissa vihujen taso oli sidottu alueisiin. Tai ainakin semmonen mielikuva itsellä on. Muistan hyvin, kun meni jonnekin alkukylön lähialueelle lopussa, niin vihut kaatu, kun hönkösi siihen suuntaan.
Tässä muuten olisi monella roolipelillä parantamisen paikka tai tehdä se juttu jotenkin uskottovasti.

Tuo level skaalaus on kaksi teräinen miekka, pelaajasta tulee ylijumala jos levuttaa tai sitten se tekee levuttamisesta tarpeetonta tietyn tason jälkeeen, muistaakseni Odysseyssa oli korkein alue 50 kun aloitat pelin ja kun menet tasossa sen yli niin se nousee mukana.

Tässä olisi voinut sitoa jotenkin tuo vihuen tasojen nousu siihen ateenalaisten ja spartalaisten sotiin että jokaisen uuden voitokkaan taistelun jälkeen alueen taso nousee tietyn verran ja palkinnot samalla.

Ja muutenkin tuo sota juttu jäi aika köyhäksi jutuksi, se tietääkseni ei vaikuta mitenkään tarinassa ja eikä sillä ole isompaa merkitystä ja tässäkin olisi voitu tehdä jotain että jos vaikka pelaat Spartalaisten puolella ja sen alueen kauppiaat alkavat myymään tiettyjä varusteita jne jokin merkitys pelimaailmassa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 833
Mun mielestä nämä RPG-tyyliset levelihommelit on harvoin käyneet järkeen. Jos tökkää puukon syvälle ihmisen kurkkuun niin kyllä siitä raato tulee, tai vähintään toimintakyvytön. Paitsi RPG:ssä jossa tökkääjän tai aseen taso on liian matala kohteeseen nähden, ja henkitorven lävistänyt puukko ottaakin vain 4% kohteen osumapisteistä. Hohhoijaa.
 
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
1 432
Itse laitoin level scalingin päälle ihan tarkoituksella. Tuntuu enemmän sopivammalta tähän peliin kun joutuu oikeasti käyttämään oikeita gearsettejä, aivoja ja skilltreetä viisaasti.
Alkuvaiheessa toki oli hankalaa ja kuolema korjasi usein ennen kuin sai kunnon gearit itselle, mutta parinkymmenen pelitunnin jälkeen alkoi sujumaan.
Se legendaarin villisika ihan alussa alkoi ärsyttämään niin laitoin vaikeustasoa pienemmälle ihan vain tappaakseni sen :D
Sen jälkeen koko loppupeli hardilla ja level scaling niin että pysyy omalla tasolla koko ajan. Tuo sopivasti, mutta ei liikaa haastetta.

Itse panostin tuohon assassin skilltreen kykyihin ja aseissa taisi olla 40% damage when attacking from behind, 20% damage with critical assasination ja 20% damage with rush assassinate damage. Tuo combo pirate setin kanssa loi aika kovan assassin setin. Joitakin kovimpia polemarkkeja fortreseissa ei yhdellä iskulla voinut niitata aina, mutta assassin iskun jälkeen 1 hero strike ja kaikki kaatuu. Critical assasinate ja stealth master max levelille on must have niin pian kuin mahdollista.
Toimi hyvn myös aina silloin kun tulee bountyhuntereita ovista ja ikkunoista. Riittää kun pääsee takaapäin hiippailemaan tai rush assasinatea käyttämään.

Toki loppuvaiheilla on kaikki kyvyt auki, mutta assassin-skillsit edellä mentiin, warrior toisena ja hunter viimeisenä.
 
Itse juuri samassa kohtaa peliä ja vaikeustaso hyppäsi aika reilusti tuohon sikaan. Pari leveliä oon korkeammalla ja turpiin tuli kunnolla. Täytynee katsoa myöhemmin tehokkaammilla varustuksilla ja varmaan poison /fireä mukaan.
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 513
Tähän tuli myös uusi dlc ilmaiseksi, joka lisää Korfun saaren.
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 182
Olisi tarkoitus aloitella tätä nyt, Origins tuli pelattua kesällä ja oli varsin viihdyttävä tapaus, Valhalla oli ensimmäinen AC peli ja varsinkin lopussa se oli aivan pakkopullaa.

Tuo level scaling mietityttää, onko tähän tullut jotain modia tms jolla se saisi kokonaan pois? Mikään ei häiritse enempää kuin just se että kun olet itsesi hilannut jonnekkin lv50 tasolle hyvillä kamoilla ja vastaan tulee se sama orava kuin ihan alussakin mutta tällä kertaa lv50 hormoniversiona ja taistelee yhtä kovaa kuin vaikka joku linnan päällikkö tms.
 
Tämän löysin googlella mutta ei taida ihan täysin ajaa kuitenkaan mitä haet(?)
Tuossa täytyy manuaalisesti lukottaa tasot jos ymmärsin oikein.

Edit: jos kokeilet ohjelmaa, ota varmuuskopiot saveista jos käykin jotain mitä et halua tai jotain menee pilalle.
 
Nopeasti katsottuna jotain tuon suuntaista mutta vielä kärjistettynä, jos aloitan pelin ja ensimmäisellä saarella vastaan tulee lv1 vihainen orava niin oletan sen saman oravan (tai sen sukulaisten) olevan edelleen lv1 kun saavun samalle saarelle myöhemmin lv50 tyyppinä, ei niin että tämä orava skaalaa minun levelien mukana siten että joudun mätkimään jotain lv50 oravaa. Se tuhoaa immersion aika tehokkaasti.

Tai vastaavasti jos menen alussa jollekkin toiselle saarelle jossa vaikeammat vihut niin en oleta että se se "oikeasti" lv10 susi on skaalattu lv 1:lle vain sen takia että minä olen ykköslevelillä.

Origins oli minusta toteutettu hyvin, tietyillä alueilla oli tietyn lv vihut riippumatta omasta tasosta eli muistelisin että krokotiileja saattoi olla tietyillä alueilla lv10-12 mutta toisilta alueilta saattoi löytyä lv20 krokoja.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 396
Nopeasti katsottuna jotain tuon suuntaista mutta vielä kärjistettynä, jos aloitan pelin ja ensimmäisellä saarella vastaan tulee lv1 vihainen orava niin oletan sen saman oravan (tai sen sukulaisten) olevan edelleen lv1 kun saavun samalle saarelle myöhemmin lv50 tyyppinä, ei niin että tämä orava skaalaa minun levelien mukana siten että joudun mätkimään jotain lv50 oravaa. Se tuhoaa immersion aika tehokkaasti.

Tai vastaavasti jos menen alussa jollekkin toiselle saarelle jossa vaikeammat vihut niin en oleta että se se "oikeasti" lv10 susi on skaalattu lv 1:lle vain sen takia että minä olen ykköslevelillä.
Tämä muistaakseni toimii vain niin että Odysseyssa on alueita missä on minimi tasovaatimus, joku saari on vaikka esim 20lvl ja siellä on vähintään tuon tason vihut elikkä pelin aloitettuasi et voi vain mennä sinne koska tulee nopeasti selkään mutta sitten kun itse nouset tuon tason yli niin se alue alkaa seuraa sinun tasoasi ja tässä mielestäni ei kovin hyvin onnistuttu.

Ja varsinkin kun joku nainen luudan kanssa mätkii pelaajaa turpaan kovempaa kuin joku aikasempi täysvarustettu bossi :x3:

Minä olisin tehnyt sen niin että minä olisin sitonut tämän asian varusteisiin ja ulkonäkö seikkoihin, alkusaarissa pelaajalla ja vihollisilla olisi ollut tyyliin shortsit ja sandaalit jalassa, sitten joku keppi aseena ja sitten kun tasot nouset varusteet kovenevat.

Alkusaaret kehittyvät mukana mutta hitampaan tahtiin(Esim 1->20lvl kun pelaaja on vaikka 50lvl) esim ne sandaali vaihtuneet jo kevyeisiin saappaisiin ja sitten loppu saarilla vihollisten varusteet kehittyneet lähes samaan tahtiin pelaajan tahtiin pitäen kuitenkin pelaajan varpasillaan pelin lopussa mutta alkusaaret ovat "helppoja"
 
hik

Liittynyt
06.04.2017
Viestejä
1 924
AC Odysseyn laittelin Steamista pöytäkoneeseen ja se pyörii siinä oikein hyvin. Paitsi Ubisoft-pilvitallennus ei toiminut heti suoraan laatikosta, vaan jostain syystä koneelle piti asentaa toinenkin Ubisoft-peli (sekä pöytäkoneessa että läppärissä) ennen kuin alkoi pelittää.

... pöytäkoneessa peli on "RDR2-hieno". Kokeilin HDR-värejä mutta en tiedä onko niistä paljon iloa vanhalla näytöllä (Chg90). HDR-värit oli pliisut suoraan laatikosta, mutta Windows Storesta haettu HDR Calibration korjasi tilanteen. Ero ei ole iso perusvärien ja HDR:n välillä, mutta ehkä HDR-varjoissa näkyy vähän enemmän yksityiskohtia. Doom Eternalissa, pelin sisäisellä HDR-säätötyökalulla, HDR oli jotenkin voimakkaampi. Perusväri vs HDR ei äkkiseltään näyttäisi vaikuttavan fps:ään. ... vertailin vielä lisää ja HDR kellertää liikaa, ja sille ei ole säätöjä. HDR ei jää käyttöön.

... pidin pelistä heti. Myös "immersio" 32:9 ruudulla on oikein hyvä. Olisi kiva jos peliä voisi modata Witcher 3 -tyyliin mutta jos on DRM niin ei jaksa alkaa hakkeroimaan.

Meininki oli laittaa peli myös vanhaan läppäriin (3-4 v?) (Win11, 8300h, 1050ti, 2x8 GB 2666) mutta siinä ei enää tunnu mitenkään pyörähtävän vaikka laittaa kaikki minimiin. Olisi kiva joskus jatkaa peliä pilvitallenteesta
jos on jossain lomilla.

Muuten ei mitään mutta kun laitevaatimusten mukaan pelin pitäisi läppärissä vielä jotenkin toimia. Fps keskiarvot benchmarkissa voi olla 70, mutta kun muutaman sekunnin välein tulee 17-20 fps minimejä. Läppäri ei käy hirmu kuumana, voisin tahnat toki silti uusia, ei ole erityisen vaikea keissi. Ainoastaan kaikki low ja 50 % renderöinti FHD toimii, mutta tulos on kuin Commodore 64 peli. Koitin kääntää in-game overlayn pois päältä, uusimmat ajurit, alijännitettä prosulle, nostettu vähäsen kelloja näyttikselle, mutta ei. Yksi kivi on vielä kääntämättä, nvme levy iRST --> ahci tilaan mutta tuskin sekään mitään tekee.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 182
Tulipa tämäkin pelattua läpi, erittäin hyvä peli vaikka varoiteltiin että liian laaja jne, ei tullut missään vaiheessa kyllästymisen tunnetta toisin kuin Valhallassa jossa tarina oli aikamoista pakkopullaa lopussa ja meni speedruniksi loput alueet. Normal vaikeustaso ja lv60 lopussa, tunteja joku 90h taisi olla.

Juoni oli mielestäni erittäin hyvä, samaa tasoa kuin Originissa, se mikä teki tästä mielestäni parhaan pelin oli skill ja item systeemi joka antoi oikeasti mahdollisuuksia pelata haluamallaan tyylillä aika pitkälti. 9,5/10, ainoastaan level scaling oli hanurista, en vaan tajua miksi jostain lv5 susista tulee yhtäkkiä lv55 susia vaan sen takia että hahmo on kehittynyt, pilaa immersion aika hyvin. Kun oma hahmo on pitkällä niin senhän pitäisikin olla todella overpowered niihin alkupään vastustajiin verrattuna. Itsellä oli siis alin eli oliko se nyt light jossa vihut olivat maksimissaan 4 leveliä alempana. Tässä suhteessa Origins oli paljon parempi.

Plussaa siitä ettei pakkopullana tullut myöskään "Lara Croft" skenejä montaa eli sai keskittyä peliin, tämä oli paskaa erityisesti Valhallassa (joskin olennainen osa juonta) ja osittain Originsissa.

Tykkäsin siis paljon. Aloitin Valhallalla ja se oli ehkä 7½, Origins oli sitten jo 9+ ja tämä vielä naksun parempi. Tavallaan hyvä että tuli pelattua huonoin eka, Valhallan item systeemi oli syntisen surkea ja tuhosi pelin pitkälti.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 491
Viestejä
4 164 047
Jäsenet
70 416
Uusin jäsen
giantaxe

Hinta.fi

Ylös Bottom