Android valmistajien päivitysaikataulut

Saisi kyllä kaikki valmistajat lähteä ainakin kalliimmissa malleissa että 3 isoa päivitystä ja ainakin 4 vuotta tietoturvapäivityksiä.

Samsung ilmeisesti tarjoaa nykyään halvemmillekin malleille sen 4 vuotta tietoturvapäivityksiä mikä on erinomaista.
 
Joo kyllähän tuo aivan minimi pitäisi olla.
 
HMD Globalin tekeleet ovat tähän asti kelvanneet aika hyvin, mutta kun yksi myyntivaltti omalla kohdallani oli nimenomaan päivitykset, ei Nokia 6.2:n päivityksen luisuminen nähtävästi jonnekin Q3:n loppupuolelle kyllä enää naurata. Ensimmäinen viivästys oli ikävä mutta vielä jokseenkin odotettu, mutta Q3:en saakka viivästyminen ei ole enää lainkaan hyväksyttävää. Isketään päälle luurin pieneksi käyvä tallennustila, jota ei ole edes mahdollista auttaa siirtämällä sovelluksia muistikortille, ja seuraava puhelin tulee melko varmasti olemaan joltain ihan muulta valmistajalta.
 
Jos android luuria haluat vielä jatkossakin niin suosittelen vahvasti Samsungin luureja katselemaan kunnes sen aika.
 
Jos android luuria haluat vielä jatkossakin niin suosittelen vahvasti Samsungin luureja katselemaan kunnes sen aika.
Ei ole ihan ensimmäinen vaihtoehto sekään, mutta katsotaan... Koko on aika tärkeä kriteeri minulle, ja nykyään mikään ei enää mahdu kokokriteereihini edes etäisesti.
 
"I’m being told that Google is committed to at least 5 years of software updates for both of these devices "

Nyt sellainen huhu että Googlen uusissa pixel puhelimissa luvataan 5 vuotta päivityksiä. Olisi hienoa jos nyt kaikki android valmistajat lähtisivät kilpailemaan päivityksillä. Harmillista kun ei voi vain ostaa puhelinta ja olla varma että päivityksiä tulee kohtuullisesti, suurin osa valmistajista ei mitään tietoa anna softatuesta.
 
5 vuoden tuki olisi erinomainen asia ja alkaisi olemaan samalla tasolla Applen kanssa. Treblen myötä viime vuosina on alkanut tapahtumaan positiivista liikehdintää myös muilla valmistajilla. Kuluttajan pitää kuitenkin olla edelleen aika hereillä asian suhteen, kun eri valmistajien linja on aika sillisalaatti.
X-mallistossa HMD Global on myös parantanut tukeaan entisestään, sillä nyt puhelimiin on tarjolla kolme vuotta kuukausittaisia tietoturvakorjauksia ja Android-versiopäivityksiä sekä laajennettu kolmen vuoden takuu.
Käyttöjärjestelmien yhdistämisen vapauttamat resurssit tulevat näkymään ainakin entistä parempana päivitystukena. Jatkossa lippulaivaluokan OnePlus-puhelimet, mukaan lukien T- ja R-mallit, tulevat saamaan kolme Android-versiopäivitystä ja neljä vuotta tietoturvapäivityksiä. Lupaus koskee malleja OnePlus 8 -sarjasta lähtien. Sitä aimpien lippulaivapuhelinten päivitystuki pysyy luvatussa, eli kahdessa versiopäivityksessä ja kolmen vuoden tietoturvapäivityksissä.

OnePlus Nord- ja Nord CE -mallit tulevat saamaan kaksi Android-versiopäivitystä ja kolme vuotta tietoturvapäivityksiä, kun Nord N -sarjan malleille on luvassa vain yksi Android-versiopäivitys. Tietoturvapäivityksiä Nord N -sarja saa kuitenkin samat kolme vuotta, kuin Nord- ja Nord CE -mallitkin.
 
HMD Globalin tekeleet ovat tähän asti kelvanneet aika hyvin, mutta kun yksi myyntivaltti omalla kohdallani oli nimenomaan päivitykset, ei Nokia 6.2:n päivityksen luisuminen nähtävästi jonnekin Q3:n loppupuolelle kyllä enää naurata. Ensimmäinen viivästys oli ikävä mutta vielä jokseenkin odotettu, mutta Q3:en saakka viivästyminen ei ole enää lainkaan hyväksyttävää. Isketään päälle luurin pieneksi käyvä tallennustila, jota ei ole edes mahdollista auttaa siirtämällä sovelluksia muistikortille, ja seuraava puhelin tulee melko varmasti olemaan joltain ihan muulta valmistajalta.
Täällä toinen päivitysten kanssa hermonsa menettänyt, ja ekan ja viimeisen HMD:n ostanut. Nokia 7.2 uusien käyttisten aikataulu totaalinen vitsi, ja tietoturva päivitykset samoin, heinäkuun alussa tullut tietoturvapäivitys sisälsi päivityksen maalis--> huhtikuun tasolle. Ottivat pois päivityssivulla näkyvän "tietoturvataso päivitetty versioon" kohdan jottei ihmiset huomaisi kuinka paljon laahaa perässä.
Joten HMD:n lupaukset mistään päivityksien saatavuuksista x ajalle on tyhjää täynnä.
 
Joten HMD:n lupaukset mistään päivityksien saatavuuksista x ajalle on tyhjää täynnä.
Juurikin näin. Oma 5.3 myös ilman A11 päivitystä ja aikataululupaukset on rikottu monta kertaa jo. Viimeinen kännykkä jossa lukee Nokia. Viime vuosisadan puolelta lähtien, kun ostin ensimmäisen kännykän, Nokia 8110/banaanin, niin kännykässä on aina ollut Nokia kirjailtuna, se loppuu nyt. HÖNÖ Globalilta ei kenenkään tulisi ostaa enää mitään. Eivät viitsi edes kommunikoida mitään päivityksen taas uudesta myöhästymisestä useammalle puhelinmallille. Surkeasti hoidettu lafka.
 
Sony saattaa olla mukana päivitysten pidentämisessä ainakin huippumalleille.

Tämä huhu osoittautui vääräksi, sillä Sony varmisti Xperia 1 III:n päivitystuen olevan vain kaksi vuotta (kuten aiemmillakin malleilla). Tai eihän tuo lausunto varsinaisesti estä pidempääkään tukea mutta hyvin epätodennäköistä se olisi, kun sitä ei nyt mainittu väärinkäsityksiä korjatessa.
 
Vissiin Huawei P30 Pro ei enää saa tietoturvapäivityksia? Viimeisin march 2021 eikä google anna tuloksia että kukaan olisi saanut uudempaa. Oli google enteprise laitteiden listoilla ostaessa ja nyt pyyhitty pois. Onkos se sitten samsung varmin päivittäjä näistä androideista seuraavat neljä vuotta vai mitä veikkauksia?
 
P30 Pro on ainakin toistaiseksi vielä listattu Huawein sivuilla kuukausittain tietoturvapäivityksiä saavaksi malliksi.
Periaatteessa päivityksiä pitäisi tulla vielä maaliskuuhun 2022 mutta Yhdysvaltojen asettamat pakotteet ovat saattaneet vaikuttaa aikatauluihin, vaikka vanhoihin malleihin niiden ei pitänytkään vaikuttaa. Todennäköisesti Huawei on joutunut vähentämään resursseja, kun liiketoiminta on supistunut.

Android Enterprise Recommended -listan suhteen on ollut soutamista ja huopaamista, kun Huawein malleja on välillä poistettu ja lisätty. Nyt näyttäisi tosiaan olevan kaikki Huawein puhelimet taas poistettu.
Update 8: Removed from Android Enterprise Recommended

Android Enterprise Recommended is Google’s program for certifying devices that are considered secure and safe for enterprise. Google has now removed all Huawei devices from the website, including the old Nexus 6P. Other devices that were in this list included the Huawei Mate 10, Huawei P10, Huawei Mate 20, and the MediaPad M5 tablet.

Update 10: Huawei devices have been added back to the Android Enterprise Recommended website

In a strange turn of events, Huawei devices have been added back to the Android Enterprise Recommended website. Devices that have been re-added so far include the Huawei Mate 20 X and Honor devices like the Honor 20 Pro.

Jos jotain valmistajaa pitää veikata, niin varmaan Samsung on varmin tapaus Googlen lisäksi. Google tosin päivittää laitteita "vain" kolme vuotta tällä hetkellä mutta siihen saattaa olla tulossa parannusta.
 
Xiaomi lupailee suht hyvin päivityksiä halpiksille. Esim. redmi note 9 pro mallille 3v päivityksiä.
 
Nokia 5.3 sai Android 11 -päivityksen ja erillisenä lisäksi elokuun tietoturvakorjaukset.
 
Uskaltaako tuota Samsungin Tab A (2016) käyttää vielä, kun viimeiset tietoturvapäivitykset on vuodelta 2020?
 
Uskaltaako tuota Samsungin Tab A (2016) käyttää vielä, kun viimeiset tietoturvapäivitykset on vuodelta 2020?
Mitä kauemmas tietoturvapäivitykset jää sitä vähemmän kannattaa käyttää asioihin missä tietovuoto on merkityksellinen. Esim pankkiasiat ja henkilötietojen käsittely.
On ihmisestä kiinni miten nuo luokittelee. Osa valmistajista julkaisee tietoturvapäivitykset koko ajan useita kuukausia myöhässä jolloin tietoturvakriittinen ei pysty koskaan tekemään niillä mitään merkityksellistä
 
Uskaltaako tuota Samsungin Tab A (2016) käyttää vielä, kun viimeiset tietoturvapäivitykset on vuodelta 2020?

Ihan on joka päiväisessä käytössä, kukaan ei sitä tablettia kaappaa ellet mene lataamaan jotain ulkopuolisia sovelluksia tuntemattomista lähteistä.
 
Ihan on joka päiväisessä käytössä, kukaan ei sitä tablettia kaappaa ellet mene lataamaan jotain ulkopuolisia sovelluksia tuntemattomista lähteistä.
Juuti näin. Ihmettelen suuresti kun jengi täällä meihkaa näistä päivityksistä tai niiden puuttumisia kun tosiasiassa näillä ei ole käytännössä mitään merkitystä, jos ei lataile tuntemattomia appeja virallisen kaupan ulkopuolelta.
 
Onhan tuossa ollut jo useampi haavoittuvuus joissa suoraan selaimen kautta saa haltuun koko puhelimen, esim kuvan latauksessa oli kriittinen haavottuvuus vuosi sitten.
 
Xiaomi lista Android 12 versioon päivitettävistä tai ainakin testausvaiheessa olevista laitteista vuodettu.
csm_FDNmteTXMAAH_GN_0803623fa2.jpg
 
Nokia 7.2 ilmoitti tänään että Android 11 olisi tarjolla. Pitänee se päivittää tuossa viikonloppuna (voisi samalla vähän siivota puhelinta yms)
 
Nokia 7.2 ilmoitti tänään että Android 11 olisi tarjolla. Pitänee se päivittää tuossa viikonloppuna (voisi samalla vähän siivota puhelinta yms)
Jos et ole vielä ehtinyt, niin älä pidä kiirettä.
 
Nokia 6.2:en tuli myös tänään Android 11 -päivitys, ja ainakin lataaminen näyttää toimivan paremmin kuin tuossa 7.2-ketjussa. Ylipäänsä muutenkaan ei ole vielä pistänyt silmään mitään ongelmia, mutta enpä toisaalta hirmu aktiivinen puhelimen käyttäjä olekaan.

Päivityksen saamisessa meni kyllä ihan luokattoman pitkään, ja HMD Globalin tekele ei tosiaankaan ole seuraavaa puhelinta etsiessä listoilla kovin korkealla (myös muista syistä johtuen, mutta olisin ollut valmis katsomaan aika paljon läpi sormieni, jos päivitykset tulisivat ajallaan).
 
Fairphone aikoo tuoda Android 10:n Fairphone 2 -mallilleen alkuvuodesta 2022. Fairphone 2 julkaistiin Android 5:llä vuonna 2015, jonka jälkeen malli on saanut päivitykset 6, 7.1 ja 9. Aika kova saavutus pieneltä yritykseltä päivittää Android-laitetta 7 vuotta sen julkaisusta, vaikkakin päivitysten nopeus jää alan isoista toimijoista ja Android 10 on julkaistu jo reilu kaksi vuotta sitten.
 
NVIDIA on tuonut Android 11 -päivityksen kaikkiin Shield TV -laitteisiin. Myös 2015 vuoden malliin, joka taitaa nyt sitten olla pisimpään päivitetty suuren valmistajan Android-laite. Muistelisin että se käytti aikanaan Lollipopia.
 
12 android tuli ja nyt selain ärsyttävästi venyy sivun loppuun kun kelaa? Johtuuko tuosta androidista? S20fe puhelin
 
Galaxy Tab s7+ lähti äsken päivittymään vähän vahingoissa. Kun ei nyt tulis mitään takapakkia taas kun kaikki saatu suhtkoht kohdilleen :speechless:
 
Samsung tulee tarjoamaan 4 vuotta käyttöjärjestelmäpäivityksiä ja 5 vuotta tietoturvapäivityksiä kalliimmille malleille.

Ja sitten jotkut valmistajat tarjoavat 1-2 käyttöjärjestelmäpäivitystä ja 2-3 vuotta tietoturvapäivityksiä lippulaivamalleilleen.
 
Kuinka pitkälle Nokia antaa puhelimille tietoturvapäivityksiä?
Vanhemmat tässä miettimässä noin 200e:n Nokian ostoa mutta mistään ei tunnu löytyvän selkeätä listausta tietoturvapäivityksistä.
 
Kuinka pitkälle Nokia antaa puhelimille tietoturvapäivityksiä?
Vanhemmat tässä miettimässä noin 200e:n Nokian ostoa mutta mistään ei tunnu löytyvän selkeätä listausta tietoturvapäivityksistä.
Alunperin se oli kaikille HMD Globalin laitteille kaksi vuotta mutta sittemmin ovat parantaneet tukea kolmeen vuoteen (+XR20 4 vuotta)

X-mallistossa HMD Global on myös parantanut tukeaan entisestään, sillä nyt puhelimiin on tarjolla kolme vuotta kuukausittaisia tietoturvakorjauksia ja Android-versiopäivityksiä sekä laajennettu kolmen vuoden takuu...

...Nokia G-sarjan malleissa on Android 11 ja laitteille luvataan kaksi versiopäivitystä sekä kolme vuotta kuukausittaisia tietoturvakorjauksia.
 
Alunperin se oli kaikille HMD Globalin laitteille kaksi vuotta mutta sittemmin ovat parantaneet tukea kolmeen vuoteen (+XR20 4 vuotta)

Kiitos nopeasta vastauksesta.
 
Kuinka pitkälle Nokia antaa puhelimille tietoturvapäivityksiä?
Vanhemmat tässä miettimässä noin 200e:n Nokian ostoa mutta mistään ei tunnu löytyvän selkeätä listausta tietoturvapäivityksistä.
Tuolta pääsee katselee tarkemmin:
 
Xiaomi 11T löysi sitten miui13:n tänään (13.0.2), 3,3 gigaa. Androidin tietoturva päivittyi samalla 01/22 vanhasta 11/21.
 
Samsung tulee tarjoamaan 4 vuotta käyttöjärjestelmäpäivityksiä ja 5 vuotta tietoturvapäivityksiä kalliimmille malleille.

Ja sitten jotkut valmistajat tarjoavat 1-2 käyttöjärjestelmäpäivitystä ja 2-3 vuotta tietoturvapäivityksiä lippulaivamalleilleen.
Vain huippumallit saavat kuukausittaiset tietoturvapäivitykset. Muut mallit saavat tietoturvapäivitykset huomattavasti harvemmin, olikohan 4 kertaa vuodessa ja usein ne ovat jo julkaistaessa ainakin 1 kk vanhoja. Joskus enemmänkin. Kyllä tietoturvapäivitykset pitäis tulla kaikille malleille kuukausittain. Yrittävät kiristää kuluttajien ostamaan kaalliimpia malleja.
 
Motorolan Moto G Pro sai äsken Android 12 päivityksen
 
Viime aikoina tullut vähän heikosti päivitettyä aloitusta, niin ajattelin lopettaa päivittämisen kokonaan. Muodostin kuitenkin kaikesta kerätystä datasta alla olevan kuvaajan, mistä näkee eri valmistajien lippulaivamallien päivitystahdin vuosien saatossa. Kuva on lisätty myös aloitukseen. Pystysuorat katkoviivat kertoavat, milloin tietty Android versio julkaistiin, ja värikoodatuista palkeista näkee, milloin valmistaja on julkaissut päivityksen lippulaivamallilleen. Google on mukana referenssinä, että näkee ns. esimerkkisuorituksen.

1650220504513.png

Kaikkien Android-versioiden ja valmistajien (Googlea lukuunottamatta) keskimääräinen päivitystahti on ollut 122 päivää eli noin 4 kuukautta mutta vaihtelut ovat suuria. Lähes jokaisella valmistajalla on ollut hyviä ja heikkoja hetkiä aikataulujen suhteen. Sony on ehkä ollut porukan tasaisin suorittaja läpi historian mutta Sonyn päivityslupaus keston suhteen on heikko.

Päivitystahti Android-versioittain
  • Android 5: 127
  • Android 6: 134
  • Android 7: 111
  • Android 8: 135
  • Android 9: 145
  • Android 10: 89
  • Android 11: 137
  • Android 12: 97
Yhteenveto kerätystä datasta
1650222074150.png

Alunperin seurantaa aloittaessa Android-puhelimien päivitykset olivat aika heikoilla kantamilla. Valmistajat eivät oikein kertoneet tulevista päivityksistä ja tuen pituus oli tyypillisesti 1-2 vuoden luokkaa (joitain poikkeuksia lukuunottamatta). Nykyään tilanne on parantanut huomattavasti, kun Google ja Samsung tarjoavat 5 vuoden tuen ja moni muukin valmistaja 4 vuotta. Päivitystahdissa on edelleen parantamisen varaa mutta yleisesti tilanne on paljon parempi kuin ennen. Senkään vuoksi aiemmalle päivitysseurannalle ei ole niin kovaa tarvetta.
 
Laitan tähän vielä listan eri valmistajien päivityslupauksista. Niistä varmaan on eniten hyötyä esimerkiksi uutta puhelinta hankkiessa. Selkeyden vuoksi jaoin laitteet karkeasti kolmeen kategoriaan mutta virallisesti valmistajilla ei tällaista jakoa ole. Jaottelua voi pitää suuntaa antavana ja tilanteet luonnollisesti muuttuvat jatkuvasti. Listaus on myös lisätty aloitukseen.

Samsung:
Google:
Xiaomi:
Hmd Global:
OnePlus:
Realme:
Honor:
  • High End: 2+4v (lähde)
  • Midrange: 2+3v (lähde)
  • Low End: ?
Motorola:
Sony:
  • High End: 2+3v (2022 alkaen, esimerkki)
  • Midrange: 2+3 (2022 alkaen, esimerkki)
  • Low End: ?
Asus:
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
262 349
Viestejä
4 553 498
Jäsenet
74 958
Uusin jäsen
sorjonen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom