Google pyrkii ehkäisemään Androidin pirstaloitumista modulaarisella kernel-rakenteella

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 042


Google esitteli Project Treblen vuonna 2017 tarkoituksenaan helpottaa ja nopeuttaa Android-laitteiden päivitysten jakelua. Treblen positiiviset vaikutukset ovat alkaneet näkymään myös käytännössä, sillä useat Android-valmistajat ovat pidentäneet laitteidensa ohjelmistotukea ja Googlen mukaan päivitystahti on myös parantanut. Project Treblessä keskityttiin varsinaisen käyttöjärjestelmän modulaariseen rakenteesta mutta Googlen seuraava tavoite on modularisoida myös laitteiston ja käyttöjärjestelmän välillä toimiva kernel.

Android perustuu Linux kerneliin mutta useat eri osapuolet, kuten piiri- ja laitevalmistajat, tekevät siihen muokkauksia ennen kuin laitekohtainen kernel saadaan muodostettua. Näiden muutosten seurauksena jopa 50% laitteeseen päätyvästä koodista eroaa alkuperäisestä kernelistä (LTS), mikä vaikeuttaa huomattavasti kernel-tason tietoturva-aukkojen paikkaamista ja bugikorjausten tekemistä.

Ongelman ratkaisemiseksi Google esitteli jo viime vuonna Generic Kernel Imagen (GKI), joka otetaan käyttöön Android 12:n myötä. Uutena lisäyksenä Google tuo kehitykseen mukaan myös Kernel Module Interfacen (KMI), jossa laitekohtaiset muokkaukset koottaan erillisiin moduuleihin.

"The big push is to get all of the hardware-specific code out of the generic kernel and into vendor modules. One of the big parts of this effort is that we have to have a stable interface between those vendor modules and the generic kernel so that they can ship asynchronously." - Googlen ohjelmistosuunnittelija Todd Kjos

Modulaarisen rakenteen ansiosta kernelin eri osa-alueet voidaan jatkossa päivittää toisistaan riippumatta, mikä helpottaa ja nopeuttaa korjausten tekemistä huomattavasti. Project Treblen tavoin kyseessä on monivuotinen projekti, sillä GKI on ensimmäistä kertaa käytössä tulevassa Pixel 6 puhelimessa ja KMI on tarkoitus ottaa käyttöön vuoden 2023 aikana. ArsTechnican arvion mukaan GKI:n ja KMI:n käyttöönotto mahdollistaa Android-laitteiden ohjelmistotuen kasvattamisen jopa yli viiteen vuoteen.

Lähde:
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
791
Hyvä juttu, että Google jaksaa kehittää Androidia, vaikka aina välillä uutisoidaan että ihan kohta Fuchsia korvaa koko Androidin (ei ilmeisesti tule tapahtumaan ihan heti).
 

FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 042
Pixel 6 puhelimeen muuten huhutaan 5 vuoden päivitystukea.
Pixel 6:ssa on ensimmäistä kertaa Googlen oma Tensor järjestelmäpiiri (koodinimi Whitechapel). Oman piirin käyttäminen luonnollisesti helpottaa päivitysten, kun Vendor kernel -vaihe jää kokonaan välistä. Uutisessa mainituilla muutoksilla lienee myös vaikutusta ja nähtäväksi jää, miten muut Android-valmistajat muutoksiin reagoivat.

 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
1 465
Eli alustan ja Androidin sovelluskerroksen elinkaaret on irrotettu toisistaan vahvan API sopimuksen avulla? Onko jossakin oikeasti määritelty kuinka stabiili vendor API on?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
142 891
Viestejä
2 726 706
Jäsenet
52 942
Uusin jäsen
Cenationx

Hinta.fi

Ylös Bottom