AMD julkaisi FidelityFX Super Resolution 2.0:n avoimena lähdekoodina

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
18 565

Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin:
AMD julkaisi FidelityFX Super Resolutionista uuden temporaaliseen skaalaukseen perustuvan 2.0-version maaliskuussa ja ensimmäinen sitä tukeva peli julkaistiin 12. toukokuuta. Nyt teknologian on aika ottaa seuraava askel.

AMD on julkaissut FidelityFX Super Resolution 2.0:n avoimena lähdekoodina GPUOpen-portaalissaan. Mistään yllättävästä vedosta ei ole kyse, vaan yhtiö on tehnyt alusta lähtien selväksi tuovansa myös uuden version skaalaimestaan kaikkien vapaasti ihmeteltäväksi avoimena koodina.

FSR 2.0 -rajapinta on ladattavissa GPUOpen-portaalista tai GitHubista MIT-lisenssin mukaisena avoimena lähdekoodina. Mukana tulee täydet dokumentaatiot sekä kirjaston kautta toimitettavat C++- ja HLSL-lähdekoodit. Lisäksi mukana on näytetoteutukset sekä DirectX 12- että Vulkan-rajapinnoille. Valmiit liitännäiset Unreal Engine 4:lle ja 5:lle ovat tulossa lähitulevaisuudessa, samoin kuin tuki Xbox-konsoleiden Xbox Game Development Kittiin.

FidelityFX Super Resolution -teknologia ylipäätään julkaistiin vuosi sitten ja AMD:n tuoreen blogin mukaan jompaakumpaa versiota skaalaimesta käytetään tai tullaan varmistetusti käyttämään jo yli 110 pelissä ja sitä on alettu tukemaan jopa kaksinkertaista vauhtia NVIDIAn kilpailevaan DLSS:ään verrattuna. Valtaosa peleistä käyttää FSR 1.0:aa, jonka saa kolmansien osapuolten toteutuksilla käyttöön pelissä kuin pelissä, mutta myös FSR 2.0 -pelejä on varmistettu jo yhteensä 22. Uusimpia FSR 2.0:n varmistaneita pelejä ovat The Bridge Curse, Thymesia ja tänään FSR 2.0 -päivityksensä saava Tiny Tina’s Wonderlands.

Lähde: AMD

Linkki alkuperäiseen juttuun
 
Liittynyt
10.10.2020
Viestejä
501
On se niiin harvinaista että suuryritykset antavat jotain näin helposti. Aivan eri meininki kuin suurimmalla osalla korpoja jotka vaan imevät meitä kuiviin ja osana sitä prosessia on todellakin suljetut ja patentoidut ratkaisut
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
3 796

Ei AMD tee tätä sydämen puhtaudesta ja rakkaudesta käyttäjiä kohtaan, vaan tämä on bisnesliike, jonka tarkoituksena on syödä nVidian DLSS brändin antamaa etua. AMD on valinnut avointen rajapintojen/ohjelmistojen strategian koska se ei ole kyennyt taistelemaan nVidiaa vastaan suljetuilla järjestelmillä.

Heti kun AMD Ryzen 5000-sarjalla tiesi pääsevänsä kiistattomaan valta-asemaan prosessorimarkkinoilla suorituskyvyn osalta niin aiempi avoimuus ja AM4-kannnan upea päivitystuki päätettiin romuttaa. Vielä ei ollut "mindshare" eli markkinoiden mielikuva tarpeeksi vahva firmasta siihen, että päätös olisi vastustuksesta huolimatta pysynyt, mutta tämmöisiä temppuja sitä on luvassa myös GPU-puolella ja suljetut järjestelmät tulevat herkästi pelikirjaan, jos AMD ohittaisi suorituskyvyn ja myyntien osalta nVidian selkeästi
 
Starglazer

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 637

Oliko AM4 kannalle edes tarkoitus olla tukea 5000 sarjan jälkeen? Olihan tuo nyt melkoisen pitkäikäinen prossukanta.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
18 565
Ei AMD tee tätä sydämen puhtaudesta ja rakkaudesta käyttäjiä kohtaan, vaan tämä on bisnesliike, jonka tarkoituksena on syödä nVidian DLSS brändin antamaa etua. AMD on valinnut avointen rajapintojen/ohjelmistojen strategian koska se ei ole kyennyt taistelemaan nVidiaa vastaan suljetuilla järjestelmillä.

Heti kun AMD Ryzen 5000-sarjalla tiesi pääsevänsä kiistattomaan valta-asemaan prosessorimarkkinoilla suorituskyvyn osalta niin aiempi avoimuus ja AM4-kannnan upea päivitystuki päätettiin romuttaa. Vielä ei ollut "mindshare" eli markkinoiden mielikuva tarpeeksi vahva firmasta siihen, että päätös olisi vastustuksesta huolimatta pysynyt, mutta tämmöisiä temppuja sitä on luvassa myös GPU-puolella ja suljetut järjestelmät tulevat herkästi pelikirjaan, jos AMD ohittaisi suorituskyvyn ja myyntien osalta nVidian selkeästi
AM4 kesti niin pitkään (tai oikeastaan ylikin) mitä AMD alkujaan lupasi, ei kyse ole mistään "AM4-kannan upean päivitystuen lopettamisesta" tai odottamattomasta muutoksesta. AM4-kannalle et DDR5:sta saa vaikka miten vääntäisi, AMD:n pitäisi nähdä kylliksi motivaatiota Zen4+DDR4-IO-siru-kombon suunnitteluun että AM4:lle voisi vielä tulla uutta uutta jatkoaikaa.
 
Zen 3 prossujen rajaamisesta 500-sarjan emoille puhuin. AMD tämän päätöksen pyörsi julkisen paineen jälkeen, mutta silti heti kun alkoi näyttämään hyvältä (eli jo ENNEN kuin se ehdottomasti aikansa paras 5000-sarjan prossuperhe oli ulkona) alkoi puheiden peruminen

Se että Zen 4 ei tule AM4 kannalle on tietysti ihan odotettua ja siihen on oikea tekninen syy
 
Liittynyt
21.02.2017
Viestejä
3 715
Tiny Tinas Wonderlands on Unreal Engine 4 peli. Ihan kiintoisaa nähdä kuinka hiottu FSR 2.0 on UE:lle, kun on merkittävästä enginestä kyse.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
79
tä latenssia saataisiin jotenki
Zen 3 prossujen rajaamisesta 500-sarjan emoille puhuin. AMD tämän päätöksen pyörsi julkisen paineen jälkeen, mutta silti heti kun alkoi näyttämään hyvältä (eli jo ENNEN kuin se ehdottomasti aikansa paras 5000-sarjan prossuperhe oli ulkona) alkoi puheiden peruminen

Se että Zen 4 ei tule AM4 kannalle on tietysti ihan odotettua ja siihen on oikea tekninen syy
Paljo sillä on väliä mitä AMD:n piirisarja tukee jos emojen valmistajat ei suostu implementoimaan päivityksiä, tai eivät ainakaan myönnä että tukevat uusimpia prossuja... Esim Asus aika nihkeesti tuo noita päivityksiä. Esim PRIME B350M-A|Motherboards|ASUS Global Bios puolella käsittääkseni on tuo versio mainittu jossa 5800x3d:nkin saisi toimimaan, mutta eipä näy cpu listauskessa mitään 5000 sarjalaista.
 
Liittynyt
17.09.2020
Viestejä
1 609
On se niiin harvinaista että suuryritykset antavat jotain näin helposti. Aivan eri meininki kuin suurimmalla osalla korpoja jotka vaan imevät meitä kuiviin ja osana sitä prosessia on todellakin suljetut ja patentoidut ratkaisut
Nimimerkki "BigNavi" olisi hyvä pokeripöydässä!

Kukaan ei ole imenyt kuiviin, ja yleensä vain on niin, että iso markkina-asema aiheuttaa monopolistisia toimintamalleja. Niin on markkinataloudessa ollut aina. Pelastajan viitan sovittaminen korpojen päälle ei ole kovin viisasta. Viisasta on esim. lähes kaikki muu.

Asiasta: Nvidia todellakin on tiukassa paikassa AMD:n kanssa. Tietystikin DLSS on koodia, jota pyörittää periaatteessa missä tahansa laitteessa, mutta suorituskyky on sitten eri asia. AMD-6000 -sarjan omistajien silmissä RT on ollut varmastikin turhake. RT ei ole Nvidian yksinoikeus, ja silti meni näin. RT on vain koodia, mutta sitä pyörittää rauta.

Perusrasterointi on AMD:n kiila, ja veikkaan että siinä AMD menee ohitse Next-genissä. Mutta FSR ja RT? Nvidian vastaavien ohi. Ei.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
3 796
Paljo sillä on väliä mitä AMD:n piirisarja tukee jos emojen valmistajat ei suostu implementoimaan päivityksiä, tai eivät ainakaan myönnä että tukevat uusimpia prossuja... Esim Asus aika nihkeesti tuo noita päivityksiä. Esim PRIME B350M-A|Motherboards|ASUS Global Bios puolella käsittääkseni on tuo versio mainittu jossa 5800x3d:nkin saisi toimimaan, mutta eipä näy cpu listauskessa mitään 5000 sarjalaista.
Tietysti emovalmistajat voivat tukea tai voivat olla tukematta (sopimusten, joita me emme tunne, mukaan) sitä mitä AMD tukee, mutta AMD implikoi 2017 (ja myöhemmin) että B350, että X370 ja A320 tukisivat kaikkia 31.12.2020 mennessä julkaistuja prosessoreita.

AMD julkaisi syksyllä 2020 tiedon, että ei sit tosiaan ole näin. Tätä sitten soudettiin ja huovattiin ja lopulta KAIKKI AM4 saivat (alunperin) luvatun tuen. Jos emolevyvalmistajaa kiinnosti se toteuttaa
 
prc

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
782
Ei AMD tee tätä sydämen puhtaudesta ja rakkaudesta käyttäjiä kohtaan, vaan tämä on bisnesliike, jonka tarkoituksena on syödä nVidian DLSS brändin antamaa etua. AMD on valinnut avointen rajapintojen/ohjelmistojen strategian koska se ei ole kyennyt taistelemaan nVidiaa vastaan suljetuilla järjestelmillä.
Ja niin kauan kuin AMD (tai teoreettisesti joku muu GPU valmistaja) kehittää ja julkaiseen avoimen lähdekoodin rajapiontoja kaikkien käyttöön, niin siinä lopulta kuitenkin käyttäjät voittaa ns side efektinä. Vulkan on oikein hyvä esimerkki tästä.

FSR 2.0 liene tulee olemaan myös. Varsinkin pienemmille pelinkehittäjille joku ML pohjainen ratkaisu on liian raskas/kallis implementoida, koska se kyseisen käyttötapauksen (eli pelin) opettaminen vie paljon resursseja. Ja kun se vielä jokaisen valmistajan virvelille pitää erikseen ajaa opetusajot niin ei onnistu kuin AAA title rahoituksella.
 
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
3 831

Ei dlss2.x:Ssa enää ole pelikohtaista opetusta. Se on geneerinen esimerkiksi ue5:een integroitu plugin. Toki se dlss kehittyy ja uusia versioita tulee ja uudet pelit voivat paljastaa puutteita implementaatiosta, jonka takia kirjastoa päivitetään.
 
Ah ok.. tuotapa en muistanut. Ei ole tullut niin tarkasti seurattua kun linux ajurihommeleista johtuen melkeen pakko AMD/Intel akselilla mennä. Jokatapauksessa vaikkei AMD hyvää hyvyttään noita open sourcena julkaise, niin tällä hetkellä se hyödyttää kuluttajaa myös, pitää vain toivoa etteivät lopeta tuota.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
170 490
Viestejä
3 154 209
Jäsenet
57 727
Uusin jäsen
HePeTzU

Hinta.fi

Ylös Bottom