AMD esitteli Radeon RX 7900 XTX- ja 7900 XT-näytönohjaimet - myyntiin 13. joulukuuta

finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 953
Jälkimmäiset ratkaisut ovat niiden pelikehittäjien kannalta erittäin tärkeitä jotka työstävät pelejä myös konsoleille, koska sieltä ei tule vastaavia RT-tehoja kuin PC:lle. Tulevaisuuden AAA-peleissä täytyy olla säteenseuranta käytössä, sen pitää näyttää hyvältä ja pyöriä konsoleilla.
Usein säteenseurannan laatua on helppo nostaa lisäämällä laskentatehovaatimusta. Ammutaan enemmän säteita ja saadaan vähäkohinaisempi lopputulos. Konsolipuolella ainakin sonyn peleissä on nähty rt-moodia missä lasketaan heijastuksia puolella resoluutiolla(1/4 osa säteistä), Täyden resoluution heijastus veisi sitten 4x enempi tehoa. Sonyn konsolipeleissä on käytetty yksinkertaisempaa geometriaa ja rajoittunutta piirtoetäisyyttä BVH-puun tekemiseen. Tässä on kans helppo keino skaalta laatua ylöspäin samalla kun laskentatehovaatimus kasvaa todella rajusti.

Se missä kohtaa sitten kulkee raja ettei liikkeessä huomaa tehtyjä kompromisseja on mielenkiintoinen asia. Onneksi digital foundry esimerkiksi tekee hyviä oppaita eri korteille että millä asetuksilla saa kivan suorituskyvyn "minimaalisilla" kuvanlaatikompromisseilla. Kaikkien asetusten vääntäminen kaakkoon ja diashow ei onneksi ole ainoa vaihtoehto, Tulee mieleen spoilerissa oleva cp2077 opas esimerkiksi .Tuo on erittäin oiva ja havainnollistaa miten rt ei ole on/off asetus.

Viimeksi muokattu:

moukula

Team AMD
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 502
Niin ja kyseisen termin käyttö ei perustu oikeastaan mihinkään todelliseen "lisään" vaan on tarkoitettu antamaan kuva sellaisesta asiasta mitä ei oikeasti ole.
Jos jenkeissä hinta on 999usd ja saksassa 1200e ja suomessa 1400e niin kyllähän se valitettavasti näyttää siltä niin kuin hinnassa olisi se "Suomi-lisä".
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
776
nvidia vaatii uuden rajapinnan käyttämistä. Rajapinta näytti suhteellisen helpolta käyttää.
Tuotteen ostaminen nyt sen toivossa että se alkaa toimia paremmin joskus hamassa tulevaisuudessa ei ole kovin järkevää. Osta "ominaisuus" silloin kun tarvitset sitä.
 
Timo 2

Premium-jäsen
Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 060
Igorin testitulos, jota tässä on käytetty poikkeaa aika reippaasti muista revikoista. Igorin testissä 4090 on 16% nopeempi kuin 3090 Ti, muilla testaajilla (tsekkasin Jayz2, OC3D, KitGuru) toi ero on 50%+.

Oisko Igorilla jäänyt Vsync päälle tai jotain?
Mitä prossua käyttivät? Vanha prossu selittäisi tulokset.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
776
Jos taas haluaa että näyttiksellä pelaa hyvin myös tulevaisuudessa tulevia pelejä, sitten pitää ostaa näyttis jossa on mahdollisimman paljon säteenseurantatehoa.
Miksi ostaisin nyt näyttiksen millä voisin pelata ehkä tulevaisuudessa julkaistavia pelejä. Minun kannattanee odottaa kunnes ne pelit julkaistaan ja sitten ostaa niille sopiva ohjain silloisen ajankohdan hintaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
776
Jos jenkeissä hinta on 999usd ja saksassa 1200e ja suomessa 1400e niin kyllähän se valitettavasti näyttää siltä niin kuin hinnassa olisi se "Suomi-lisä".
Niin ja ~sama lisä on kaikissa muissakin maissa mitkä on saksan hintoja kalliimmat. Myöskään jenkeissä et voi ostaa tuota korttia hintaan 999$ vaan siihen listään x määrä veroja osavaltiosta riippuen.
Jos pystyt sanomaan vähän tarkemmin mikä on se "lisä" niin on helpompi arvioida onko kyseessä joku suomalaisten jälleenmyyjien tai maahantuojien oma juttu mitä ei muilta euroopan maiden toimijoilta löydy.
 
Ei kun tosiaan se nyt vaan on kalliimpaa myydä tuote pienemmillä markkinoilla ja vielä kun on isompi alv. Eli olen samaa mieltä sen suhteen että oikeaa Suomi-lisää ei ole olemassa, vaan se vaan vaikuttaa siltä. Ja jos hintaero vehkeelle Suomi vs. Saksa on tosiaan yli 100e niin tilaan kyllä ulkomailta.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 953
Tuotteen ostaminen nyt sen toivossa että se alkaa toimia paremmin joskus hamassa tulevaisuudessa ei ole kovin järkevää. Osta "ominaisuus" silloin kun tarvitset sitä.
Pelaan jo säteenseurantapelejä. About kaikki isommat pelit mitä tällä hetkellä tulee ovat säteenseurantaa tukevia ja kaikki unreal engine5:lla tulevat pelit tukevat rautasäteenseurantaa. En pelaa kilpailullisia pum pumeja, joissa fps menee ohi silmäkarkin.

SER on jo integroitu cp2077:een mistä nvidia antoi numerot oikeassa pelissä sen pohjalta. Sama fiitsöri on myös ue5:een integroitu, tosin vain nvidian git-repossa. Tämä on normaalia, koska ue5:ssa on korkea vaatimustaso koodille mikä menee päärepoon. DLSS2:llakin kesti todella kauan päästä pluginina sisään ue4/ue5:en pääkoodilinjaan.

SER on no brainer ottaa käyttöön. Sen avulla saa kerättyä ja lajiteltua epäkoherentit säteet. Keräämisen jälkeen ammutaan kimpassa säteitä, että suoritus muistioptimoituu. Ei ole vaikea toteuttaa softassa, jos raudassa on tuki
lähde ue5:lle

SER tyyppinen ratkaisu tulee melko varmasti jossain vaiheessa standardi rajapinnaksi kunhan nvidia, amd, intel, microsoft,... pääsevät asiasta yhteisymmärrykseen. On mahdollista, että tuota samaa ajatusta tullaan käyttämään yleisemminkin epäkoherenttien shadereiden lajitteluun ja ajon optimoimiseen tulevissa gpu-generaatioissa.

Alla yhden devaajan näkemys asiasta. Tyyppi on enemmänkin kirjoittanut twitteriin asiasta, jos jaksaa lukea twitteriä

Se nyt vaan on niin, että RT on se finewine tällä erää. Rasterpuolella ei niin kuhise, ei varsinkaan jos katsoo 2,3,4v päähän.
 
Viimeksi muokattu:

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 577
Jos jenkeissä hinta on 999usd ja saksassa 1200e ja suomessa 1400e niin kyllähän se valitettavasti näyttää siltä niin kuin hinnassa olisi se "Suomi-lisä".
Lähtökohtaisesti Saksassa on edullisemmat hinnat alhaisemman ALV takia, joten hintaero Suomi vs Saksa tulee siitä. Sen jälkeen sitten Hinta.fi auki ja vertailemaan ne kauppojen erot, joissa on mukana kaupan oman bisneksen kulurakenne.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
776
Pelaan jo säteenseurantapelejä.
Minä en, en tiedä oikeastaan yhtään peliä missä olisi edes se mahdollisuus.

Tulevaisuudessa saattaa tulla pelejä mitkä hankin ja missä RT ominaisuus olisi valittavissa, sitten voin miettiä paljon haluan parantuneesta ulkonäöstä maksaa. Tällä hetkellä kaikki RT:n tuotteen hintaa lisäävät ominaisuudet ovat minulle täysin turhia.

Vaikka pelaisinkin vaikkapa cyberpunkkia, niin miettisin kyllä todella tarkasti, onko vaikkapa edes muutaman satasen panostus parantuneen grafiikan väärti. Uskoisin että sama koskee useita muitakin henkilöitä.
Toisaalta ilmeisesti pitää alkaa miettiä kuinko monta satasta pitää uhrata paremmalle VR suorituskyvylle, koska suurin osa peleistä on tällä hetkellä pelattu kakkuloiden kautta.

Rasterpuolella ei niin kuhise, ei varsinkaan jos katsoo 2,3,4v päähän.
2-4 vuoden päästä nykyiset huippukortit ovat ehkä hyvää keskiluokkaa muutenkin. Näytönohjaimen ostaminen sen perusteella mitä tapahtuu vuoden, kahden tai useamman kuluttua on vaan hölmöä.
 
Clarenz

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 694
Säteenseurantaan liittyen Nvidian tämänhetkinen tyyli ja toteutustapa pelikehittäjien kanssa on melko brute force eli mahdollisimman paljon rautaa taakse niin saadaan suorituskykyä ja laskentaa hoidettua, AMD pyrkii toteuttamaan pelikehittäjien kanssa säteenseurantaa fiksummin optimoidusti (koska rautapuolen RT-suorituskyky ei riitä NVIDIAlle).

Tästä syystä tullaan jatkossa näkemään entistä enemmän kahden koulukunnan säteenseurantaa peleissä, ne mitkä on kehitetty tiiviisti NVIDIAn kanssa (ja heidän rahalla) vaativat säteenseurantaan suorituskykyä (Cyberpunk 2077, Minecraft, Portal) ja RTX on näissä peleissä selvä voittaja tai sitten AMD:n kanssa (ja heidän rahalla) tiiviisti kehitetty peli (Far Cry 6, Resident Evil), joissa säteenseuranta pyörii ihan ok ja erot jää pienemmiksi.

Jälkimmäiset ratkaisut ovat niiden pelikehittäjien kannalta erittäin tärkeitä jotka työstävät pelejä myös konsoleille, koska sieltä ei tule vastaavia RT-tehoja kuin PC:lle. Heidän tulevaisuuden AAA-peleissä täytyy olla säteenseuranta käytössä, sen pitää näyttää hyvältä ja pyöriä konsoleilla.
Eikös tästä vähän tule ne directX 10(?) ajat mieleen ja tesselointi, jolloin toisen valmistajan kortit oli niiden laskemisessa tehokkaampia ja vaativat, että näkyvän kartan ulkopuolisiakin kolmioita lasketaan. Eiköhän tässä toisteta jotakuinkin samat vaiheet. Tosiasiassa sen säteenseurannan tulee peleissä toimia niillä kaikista myydyimmän hintakategoriankin korteilla jos sen halutaan jotenkin muuttuvan yleisesti käytetyksi ja ennen kaikkea konsoleilla toimivaksi ja siitä syystä pitkään tullaan näkemään niitä slaidereita, joilla säteenseurannan määrä saadaan säädettyä kortille sopivaksi.

Muutama vuosi niin kukaan ei enää puhu koko aiheesta, vaan alkaa hirveä rummutus jonkun uuden tulevan tekniikan eteen, jolla saadaan myytyä ”future proof” kortteja monta vuotta ennen kuin ominaisuus yleistyy. Näin se on aina mennyt ja menee jatkossakin.
 
Liittynyt
14.03.2018
Viestejä
127
Tuo fps on sillä uudella kuvanlaatuasetuksella missä RT:n määrä laitetaan kuuhun asti. Siellä on keveämpiäkin RT asetuksia joita voi käyttää. Sillon saa enemmän fps:aa ja edelleen paremman kuvanlaadun kuin ilman RT:ta.

RT ei ole on/off asetus. Voidaan säätää ammuttavien säteiden määrää(laatu) ja sitä mitkä efektit lasketaan rt:lla ja mitkä ei(GI, heijastukset, valolähteet, etäisyys mille lasketaan,...)

RT päällä saa jollain 3070:llakin ihan kivan suorituskyvyn 1440p resoon kunhan malttaa hieman katsoa mitkä asetukset laittaa päälle ja mitkä ei. Maksimeja sillä tosin ei saa.
Sinun viestissäsi ei ole mitään, jonka kanssa olisin eri mieltä. Olen itsekin pelannut 3070:lla Cyberpunkia. Viittasinkin hkultalan kommentissa mainittuhin tulevaisuuden peleihin ja niiden hyvin pyörittämiseen niin eikö niissäkin sitten voi pienentää niitä RT asetuksia/ottaa pois ja ne pyörivät hyvin näillä amd:n korteilla/rtx 3000-sarjalla. Pointtinani siis se että varmasti pystyy pelaamaan kaikkia pelejä ihan hyvin näilläkin korteilla muutaman vuoden ja sitten kun se rt:n käyttö menee sinne kuuhun asti kaikissa peleissä niin ei nuo uudet nvidian kortitkaan enää riitä. Ehkä ymmärsin tuon hkultalan viestin "tulevaisuuden pelien pyörimisestä hyvin" eri tavalla kuin hän tarkoitti.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 529
Pelaan jo säteenseurantapelejä. About kaikki isommat pelit mitä tällä hetkellä tulee ovat säteenseurantaa tukevia ja kaikki unreal engine5:lla tulevat pelit tukevat rautasäteenseurantaa. En pelaa kilpailullisia pum pumeja, joissa fps menee ohi silmäkarkin.

SER on jo integroitu cp2077:een mistä nvidia antoi numerot oikeassa pelissä sen pohjalta. Sama fiitsöri on myös ue5:een integroitu, tosin vain nvidian git-repossa. Tämä on normaalia, koska ue5:ssa on korkea vaatimustaso koodille mikä menee päärepoon. DLSS2:llakin kesti todella kauan päästä pluginina sisään ue4/ue5:en pääkoodilinjaan.

SER on no brainer ottaa käyttöön. Sen avulla saa kerättyä ja lajiteltua epäkoherentit säteet. Keräämisen jälkeen ammutaan kimpassa säteitä, että suoritus muistioptimoituu. Ei ole vaikea toteuttaa softassa, jos raudassa on tuki
lähde ue5:lle

SER tyyppinen ratkaisu tulee melko varmasti jossain vaiheessa standardi rajapinnaksi kunhan nvidia, amd, intel, microsoft,... pääsevät asiasta yhteisymmärrykseen. On mahdollista, että tuota samaa ajatusta tullaan käyttämään yleisemminkin epäkoherenttien shadereiden lajitteluun ja ajon optimoimiseen tulevissa gpu-generaatioissa.

Alla yhden devaajan näkemys asiasta. Tyyppi on enemmänkin kirjoittanut twitteriin asiasta, jos jaksaa lukea twitteriä

Se nyt vaan on niin, että RT on se finewine tällä erää. Rasterpuolella ei niin kuhise, ei varsinkaan jos katsoo 2,3,4v päähän.
Intelillä on vastaava ominaisuus, se tosin vain toimii eikä vaadi kehittäjältä mitään, toisin kuin SER
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 104
Miksi ostaisin nyt näyttiksen millä voisin pelata ehkä tulevaisuudessa julkaistavia pelejä. Minun kannattanee odottaa kunnes ne pelit julkaistaan ja sitten ostaa niille sopiva ohjain silloisen ajankohdan hintaan.
Miksi ostaisit nyt näyttiksen, joka on ylitehokas nykyisille peleillesi eikä paranna pelinautintoasi niillä?

Järkevää on joko päivittää tietokone harvakseltaan kalliimmilla osilla, jotka kestävät monta vuotta, tai päivittää usein halvoilla osilla.

Siinä, että päivitetään usein kalliilla osilla (ostetaan sellaisia kalliita osia, jotka ei kuitenkaan kanna kunnolla tulevaisuuteen) ei ole järkeä.

Jos otetaan strategia, että päivitetään usein, sitten kannattaa ostaa joku maksimissaan 300-400 euron näyttis.
Jos otetaan strategia, että päivitetään harvoin, sitten kannattaa ostaa näyttis jossa mahdollisimman hyvä säteenjäljitysteho.

Ja itse olen yleensä pöytäkoneessani noudattanut tätä usein päivittämisen strategiaa, koskaan en ole nettona maksanut yli 200 euroa erillisnäyttiksestä. Kerran olen maksanut jotain n.350e, mutta silloin sain saman näyttiksen myytyä n. 3v myöhemmin eteenpäin hinnalla jolla yli kolmen vuoden hinnanlaskuksi (nettohinnaksi) näyttikselle tuli alle 100e. Sen sijaan läppäriä ostaessani olen aina pyrkinyt valitsemaan mahdollisimman tulevaisuudenvarman näyttiksen, koska siihen ei sitä näyttistä voi vaihtaa jälkikäteen.

Kaveriporukassa muutamalla muulla ollut harvoin päivittämisen strategia pöytäkoneissaan, heillä on (vieläkin) jotain i7-Kaby Lakeja ja geforce 1080iä joista aikoinaan maksoivat paljon ja toimiva strategia heilläkin ollut, koska heidän koneensa ovat vieläkin oikein pelikelpoisia koneita todella monen vuoden jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:

finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 953
Intelillä on vastaava ominaisuus, se tosin vain toimii eikä vaadi kehittäjältä mitään, toisin kuin SER
Niin siinä mun linkkaamassa twiitissäkin sanottiin. Aika näyttää onko automaatio the ratkaisu vai onko parempi antaa devaajan kontrolloida. Se mitä olen seurannut twitter-keskusteluja niin vaikuttaisi siltä, että devaajat haluaisivat explisiittisen kontrollin, että saa optimoitua shaderkohtaisesti. Toki tota voi yrittää raudalla tai ajureilla ratkoa myös. Devaajilta on myös näkynyt mielipiteitä, että tuota ominaisuutta haluttaisiin tavallisiinkin shadereihin mukaan eikä vain säteenseurantaan.

Oli niin tai näin niin ei toi nvidian SER-apin käyttö vaikeaa ole. Osa shadereista ei SER:sta hyödy tai suoritus voi jopa heikentyä niin ainakin nvidian raudan kanssa devaajan tarvii shader-kohtaisesti tuunata ominaisuutta päälle/pois päältä.
 
Liittynyt
09.09.2018
Viestejä
79
4080 julkaisupäivä on siis 16.11. Proshopin varastossa näyttäisi olevan 8kpl Asuksen Rox Strixiä hintaan 1969,900€ Onnea yritykselle myydä niitä tuohon hintaan ;)
 
Marti77

Team H2O
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
4 422
Onko mitään tietoja vielä milloin saa julkaista arvostelut vai onko se vielä se mahdollinen 12 päivä?
Voi hyvin olla että löytyy omasta koneesta nämä ohjaimet tämän jälkeen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
776
Miksi ostaisit nyt näyttiksen, joka on ylitehokas nykyisille peleillesi eikä paranna pelinautintoasi niillä?
Minun pelinautintoa kohottaa ohjain mikä parantaa nykyisen rasterointitehoa/VR "tehoa". Minun pelinautintoa laskee se että joutuisin maksamaan siitä liikaa.

Pointti on se, että en maksa sellaisesta mitä en käytä tai missä en saa sille hyödylle maksettua määrää vastiketta, esim. 4090 on sellainen, 4080 on sellainen , 7900 on todennäköisesti myös sellainen - tämän hetken hinnoilla. Jos pelaisin nyt sellaista peliä mikä ehdottomasti vaatisi esimerkiksi 7900 sarjan hintaluokan näytönohjaimen tehoa, jättäisin pelin todennäköisesti pelaamatta kuin että hommaisin näytönohjaimen tuota kuvitteellista peliä varten. Varautuminen muutaman vuoden päästä ehkä julkaistaviin peleihin maksamalla nyt uuden huippunäytönohjaimen premiumia olisi vaan idioottimaista ainakin minun kukkaron kannalta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
776
Jos otetaan strategia, että päivitetään harvoin, sitten kannattaa ostaa näyttis jossa mahdollisimman hyvä säteenjäljitysteho.
Miksi? Säteenjäljitysteho tuplautuu n. kahden vuoden välein ja minä päivitän rautaa ehkä neljän vuoden välein. En usko että kahden vuoden tai edes 4 vuoden kuluessa tulee yhtään peliä mitä pelaisin sen vuoksi että siinä on säteenseuranta. En usko että tulee yhtään peliä mikä on niin paljon rumempi tai huonompi perinteisellä rasteroinnilla että se vaatisi säteenseurannan käyttöä. Toisinsanoen kaikki kahden vuoden sisällä julkaistavat näytönohjaimet ovat turhia hankintoja minulle jos otetaan huomioon ainoastaan säteenseurannan tehokkuus. Katsotaan pelitarjonta neljän vuoden kuluttua, ehkä seuraava päivitykseni on tuonut sen säteenseurannan tehokkuuden jo hyvälle tasolle. Etukäteen en juuri siihen aio kuitenkaan varautua.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
776
i7-Kaby Lakeja ja geforce 1080iä joista aikoinaan maksoivat paljon ja toimiva strategia heilläkin ollut, koska heidän koneensa ovat vieläkin oikein pelikelpoisia koneita todella monen vuoden jälkeen.
Paitsi jos otetaan huomioon tämän hetken RT-tuki pelit mitkä on mitä ilmeisimmin pelikelvottomia. 1080 sarja vaikkapa on hyvä esimerkki siitä mistä jopa kannattaa maksaa. Ominaisuuksista millä oli käyttöä ostohetkellä ja ominaisuuksita mitkä ei "vanhene" tai odottele tulevaisuutta.
 
Cuthalu

Tukijäsen
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 406

4090:lla pystyy pelaamaan kaikkia hybridi-RT-pelejä @ 2160p 120 fps, jos prossu tai rammi ei ota kiinni. Ja heikommillakin näytönohjaimilla 4k120 onnistuu monissa peleissä. Arvosteluja katsoessa on hyvä muistaa se, että käytössä on usein överit asetukset, joista hieman karsimalla voi saada paljon lisää suorituskykyä.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
736
Pelaan jo säteenseurantapelejä. About kaikki isommat pelit mitä tällä hetkellä tulee ovat säteenseurantaa tukevia ja kaikki unreal engine5:lla tulevat pelit tukevat rautasäteenseurantaa. En pelaa kilpailullisia pum pumeja, joissa fps menee ohi silmäkarkin.
No sittenhän teet juuri kuten @Fanboys Suck ehdottaa. Minulla tästä tuli kolmas sukupolvi jossa ostan RTX kortin ja jos olisin ne kaksi ensimmäistä ostanut olettaen että säteenseurannan läpimurto tapahtuu ihan juuri, korttien todellinen potentiaali aukeaa ja säteenseurantaa löytyy joka pelistä niin olisin tällä hetkellä varsin pettynyt. Sen sijaan ostin ne lähinnä sen hetkisen rasterointitehon tarpeeseen ja säteet tuli ikään kuin kaupanpäälliseksi. Saa nähdä miten Adan kanssa käy, mutta epäilen että kyllä sitä keretään vielä yksi sukupolvi julkaista ennen säteenseurannan yleistymistä.
 
aop

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 373
Yllättävän vähän. 4v on nyt menty RTX ON ja edelleen on vain kourallinen pelejä joissa porukan mielestä efektit on oikeasti näyttäviä. Itte taisin veikata silloin 4v sitten että 2025 saadaan odottaa että tää homma alkais olla isoa, mutta nyt alan kyllä kallistua sille linjalle että 2025 on liian pian.
Sulle RT tulee relevantiksi tasan sillä hetkellä, kun AMD julkaisee kortin hyvällä RT-suorituskyvyllä.

Toki toi 2025 voi olla ihan realistinen arvio sen puolesta. :srofl:
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 529
Sulle RT tulee relevantiksi tasan sillä hetkellä, kun AMD julkaisee kortin hyvällä RT-suorituskyvyllä.

Toki toi 2025 voi olla ihan realistinen arvio sen puolesta. :srofl:
Eli mielestäsi ennen kuin RTX 4090 julkaistiin mikään ei tarjonnut hyvää RT-suorituskykyä? Vai muuttuiko sillä kellonlyömällä kaikki aiemmin hyvää RT-suorituskykyä tarjonneet ihan muuten vaan paskoiksi?
Joku roti nyt vaikka miten joku on sun mielestä väärää mieltä
 
moukula

Team AMD
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 502
Sulle RT tulee relevantiksi tasan sillä hetkellä, kun AMD julkaisee kortin hyvällä RT-suorituskyvyllä.

Toki toi 2025 voi olla ihan realistinen arvio sen puolesta. :srofl:
RT olisi relevanttia jo nyt jos sattuisin pelaamaan paljon Minecraftia tai Portaalia. Cyberpunkkikin tulee ajankohtaiseksi vasta sitten kun sen saa Steamin alelaarista 20 eurolla. Onneksi siihen taitaa olla vielä aikaa.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 953
RT olisi relevanttia jo nyt jos sattuisin pelaamaan paljon Minecraftia tai Portaalia. Cyberpunkkikin tulee ajankohtaiseksi vasta sitten kun sen saa Steamin alelaarista 20 eurolla. Onneksi siihen taitaa olla vielä aikaa.
Tässä näkee hyvin early adapter vs. extreme casualin eron. Osa tykkää pelata uusimmat jutut herkuilla julkaisussa, toiset pelaa 10v jälkikäteen. Ei ole yhtä totuutta säteenseurannan tarpeellisuudessa juuri nyt. Riippuu pelaajasta.

Tosin suunta mihin peliala on menossa on selkeä. Vaikea on väittää etteikö säteenseurannan merkitys kasvaisi viikko viikolta ja vuosi vuodelta. Paljon on vettä virrannut jo joessa turingin julkaisusta.
 
Liittynyt
05.11.2020
Viestejä
280
Höpsönpöpönlöpsön, hyvä jos yltää 60 FPS monessa tämän hetken pelissä (enkä nyt tarkoita mitään cyberpunkin psycho-asetuksia)
Ettet nyt sotke jotain DLSS-sotkuja 4K:hon?
Esim. TPU:n testipatterissa on 25 peliä.
TPU:n käyttämillä 4K maksimiasetuksilla, kolmessa pelissä 4090 FE jää alle 100 keskiarvo-fps:n ja yhdessä niistä alle 90fps.

120fps kaikissa "hybridi-peleissä" on yläkanttiin, mutta vähemmän yläkanttiin kuin toi ylimielinen "hyvä jos 60fps" höpsönlöpsöttely on alakanttiin :sdarra:

NVIDIA GeForce RTX 4090 Founders Edition Review - Impressive Performance
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
776
Tosin suunta mihin peliala on menossa on selkeä. Vaikea on väittää etteikö säteenseurannan merkitys kasvaisi viikko viikolta ja vuosi vuodelta. Paljon on vettä virrannut jo joessa turingin julkaisusta.
Ei se ihan noinkaan ole, monelle se RT on edelleen ihan yhtä relevanttia kuin 4 vuotta sitten, eli ei yhtään relevanttia. Monelle siitä tykkäävällekin RT on ihan irrelevanttia koska ei ole sopivaa korttia kyseisten pelien hyväksyttävälle pyörittämiselle RT päällä.

Kyse on siis siitä, paljon on valmis maksamaan 1-3 pelistä mitä pelaa "täysillä" asetuksilla. Vai käyttääkö 1500 euroa johonkin muuhun ja 500€ korttiin mikä pyörittää sitä peliä yhtä hyvin, mutta ilman RT:tä.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 529
Esim. TPU:n testipatterissa on 25 peliä.
TPU:n käyttämillä 4K maksimiasetuksilla, kolmessa pelissä 4090 FE jää alle 100 keskiarvo-fps:n ja yhdessä niistä alle 90fps.

120fps kaikissa "hybridi-peleissä" on yläkanttiin, mutta vähemmän yläkanttiin kuin toi ylimielinen "hyvä jos 60fps" höpsönlöpsöttely on alakanttiin :sdarra:

NVIDIA GeForce RTX 4090 Founders Edition Review - Impressive Performance
TPU:n käyttämistä 25 pelistä pyöreät 0 on mainitsemiasi "hybridipelejä", tai siis osassa olisi tuki mutta ne on testattu ilman RT:tä.
Siellä on erikseen RT-testit. RT-testeissä kahdessa pelissä riitti puhti 120 FPS:ään tai yli, yhdessä päälle lähelle. Loput oli enemmän tai vähemmän kaukana, Cyberpunkissa jäädään alle 42 FPS:n.
ComputerBasen RT-testeissä Cyberpunk jäi alle 34 FPS, Ghostwire Tokyo alle 62 FPS, Dying Light 2 alle 64 FPS. Ainoa 120 FPS yltävä on Doom Eternal.
Ja nuo RT-testit ovat siis nimenomaan niitä mainitsemiasi "hybridipelejä".
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
1 780
4v on nyt menty RTX ON ja edelleen on vain kourallinen pelejä joissa porukan mielestä efektit on oikeasti näyttäviä.
Toisaalta perus ison pelin kehityskaari on jotain 5 vuotta eli korkeintaan vasta ihan viimeisimpiin "RTX" on tullut ominaisuutena joka on ollut kehityksen alusta asti mukana ajatuksissa JOS kehittäjät ovat niin päättäneet.

Ja välttäisin sanaa "efekti" säteenseurannasta, se ei ole oikein osuva. Jos efekti on heijastus niin sen voi toteuttaa monella tekniikalla, joista yksi on RT (muita esim SSR ja cubemap).
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 577
Cyberpunkin 4k RT-testit ilman DLSS on ihan yhtä tyhjän kanssa käytännössä, koska se yksinkertaisesti vaatii ja on suunniteltu käytettäväksi DLSS:n kanssa.

Pakkoa alkaa nyt itsekin tässä aktiivisemmin tutkimaan natiivi vs DLSS vs FSR eroja kuvanlaadussa, koska se on 4k-pelaamisen tulevaisuus yhdessä frame generation - tekniikoiden kanssa vaikka kuinka niitä kritisoisi ja kehitystä vastaan vänkäisi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.11.2020
Viestejä
280
TPU:n käyttämistä 25 pelistä pyöreät 0 on mainitsemiasi "hybridipelejä", tai siis osassa olisi tuki mutta ne on testattu ilman RT:tä.
Siellä on erikseen RT-testit. RT-testeissä kahdessa pelissä riitti puhti 120 FPS:ään tai yli, yhdessä päälle lähelle. Loput oli enemmän tai vähemmän kaukana, Cyberpunkissa jäädään alle 42 FPS:n.
ComputerBasen RT-testeissä Cyberpunk jäi alle 34 FPS, Ghostwire Tokyo alle 62 FPS, Dying Light 2 alle 64 FPS. Ainoa 120 FPS yltävä on Doom Eternal.
Ja nuo RT-testit ovat siis nimenomaan niitä mainitsemiasi "hybridipelejä".
Sinäkö määrittelet, mitkä pelit lasketaan esim. niiksi hybridipeleiksi?

TPU:n listaamista asetuksista tai pelikohtaiselta sivulta ei ilmene, että esim. F1: 2022, Guardians Of The Galaxy:n tai RE: Villagen RT-efektit olisi kytketty pois päältä?
Ja ainakin noissa kahdessa ensiksi mainitussa korkeimpien asetusten ottaminen käyttöön, joita siis TPU sanoo käyttävänsä (ellei toisin ole mainittu) automaattisesti enabloi tiettyjä RT-efektejä?
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 529
Sinäkö määrittelet, mitkä pelit lasketaan esim. niiksi hybridipeleiksi?

TPU:n listaamista asetuksista tai pelikohtaiselta sivulta ei ilmene, että esim. F1: 2022, Guardians Of The Galaxy:n tai RE: Villagen RT-efektit olisi kytketty pois päältä?
Ja ainakin noissa kahdessa ensiksi mainitussa korkeimpien asetusten ottaminen käyttöön, joita siis TPU sanoo käyttävänsä (ellei toisin ole mainittu) automaattisesti enabloi tiettyjä RT-efektejä?
No hyvä ihme, onhan se päivänselvää. On rasteroidut, on täysin säteenseurannallatoteutetut ja hybridit siinä välissä. Jos sanan "hybridi" merkitys on epäselvää, Kotus auttaa Hybridi - Kotimaisten kielten keskus
Se ilmenee ihan sillä että nuo pelit löytyvät sieltä RT-testiosiosta ja kerrotaan, että on ilmoitettu ero vrt ilman RT:tä samassa pelissä (normitestien puolelta). Esim tuo RE:V 234,5 FPS ilman RT:tä, 175 FPS RT:llä.
 
Upeasti TPU:lta käytetyt asetukset speksattuna ja upeasti itseltä eritelty RT-osuus lukematta :sdarra:
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 124
Tämähän on hinnaltaan huomattavasti houkuttelevampi kuin Nvidian täysin överit. Toivottavasti suorituskyky on myös asiallinen.
VR käyttöön edellinen sukupolvi ei oikeen ollut houkutteleva, saa nähdä onko siihen tullut muutosta.
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 196
Tässä näkee hyvin early adapter vs. extreme casualin eron. Osa tykkää pelata uusimmat jutut herkuilla julkaisussa, toiset pelaa 10v jälkikäteen.
Tämä on vähän hassu lausahdus kun omaa Cyberpunkkia pelasin tyytyväisenä julkaisussa mutta siinä ei ollut RT:ia mahdollista laittaa päälle koska pelinkehittäjät eivät olleet sitä mahdollistaneet (korttina 6800). Se, että RT oli tuettuna vain RTX korteilla kertoo aika paljon siitä minkä kortin ehdoilla koko toteutus on ollenkaan edes tehty.

Itse uskon, että niissä kahdessa-kolmessa pelissä jossa RT efekteillä on käyttöä ne pyörivät oikein mainiosti 7900 korteilla (ellei sitten ole sitä mieltä että esim. 3090ti kortti on surkea RT efekteissä). Jos suorituskykyä muuten saadaan 4080 16gb korttia vastaava määrä mutta halvemmalla niin erinomaista. Jos lähestytään osassa peleissä myös 4090 korttia niin aina parempi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.04.2018
Viestejä
802
Oli suorituskyky kuinka hyvä tahansa niin totuus taitaa olla nykysin 500-600 kortti on nykysin 1-1,2k. Valitettavasti molemmilla, Intelillä olisi kyllä varaa rohmuta markkinoita tappiolla, sitä seuraavaa arcia odotellessa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
956
Lähtökohtaisesti Saksassa on edullisemmat hinnat alhaisemman ALV takia, joten hintaero Suomi vs Saksa tulee siitä. Sen jälkeen sitten Hinta.fi auki ja vertailemaan ne kauppojen erot, joissa on mukana kaupan oman bisneksen kulurakenne.
Hyvin usein verottomissa hinnoissa on selkeä etu Saksan hyväksi. Tuohon tietty auttaa volyymit jne jonka ansiosta katteista voidaan vähän tinkiä. Satunnaiset tarjouserät voivat kuitenkin olla ihan kilpailukykyisiä Suomessa.
 
Obi-Lan

¯\_(ツ)_/¯
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 082
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 196
Tarkoitat kai, että noita olisi paljon varastossa ja näyttää olevan sekä RT että dlss käytössä ainakin kaikissa mitä tuossa nvidian sliderissa pyörii sekä reBar tuen parantamista.

Tottakai mielellään myyvät lisää näytönohjaimia. Sinänsä näitä ajuripäivityksillä lisää suorituskykyä aina silloin tällöin tulee (toki luvuissa on värikynää mukana eikä niitä luvata koskaan edelliselle sukupolvelle).

Mutta eipä noilla 7900 sarjalaisten kanssa ole sinänsä suoraan tekemistä. Ehkä jos leikkaisivat hintoja niin se tulisi aina tarpeeseen.
 
Viimeksi muokattu:

finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 953
Nvidia laittoi mainosmeiliä heti julkaisun jälkeen, että ajuripäivityksillä tullut up to 24% lisää nopeutta 30 series kortteihin (ja tämä linkki GeForce RTX 4090 Game Ready Driver: Beyond Fast GPU Unleashed, First DLSS 3 Games & DirectX 12 Performance Improvements) sekä ostolinkkejä 3080 ja 3080Ti korteille (joskaan eivät toimi Suomesta). Eli nahkatakkimiehen mainososastolla oltas sitä mieltä, että 3080/Ti olisi hyvä vaihtoehto näille?
Tarvii tyhjentää 30x0 sarja kanavasta ja kaupoista pois 40x0 sarjan tieltä. Siellä on 4080,4070,4060 odottamassa rakoa markkinoilletuloon.

Hinnoista en lähtis vielä hirveästi riehumaan. Hintoja on helppo muutella, rakentaa bundleja ja viime kädessä kysyntä/tarjonta asettaa hinnan kauppapaikoissa. Vaikea sanoa mihin 4080 ja 7900xt realistinen hinta kaupassa asettuu kunhan niitä saa ostettua. 4090:et myy eioota eli niiden hinta tässä kohtaa ei ole ainakaan liian alhainen tässä kohtaa julkaisusykliä.
 
Viimeksi muokattu:

VmH

Liittynyt
06.02.2020
Viestejä
906
Siellä on AMD:n myymättömät edellisen sukupolven kortit.
Ei onneksi niin paha tilanne kuin Nvidialla. Edellistä sukupolvea on hyllyt täynnä, mutta käytettyjen korttien markkinoilla 3080 rtx lähtee 500 dollarin pintaan. Veikkaan että kohta vielä halvemmalla. Mieti siinä sitten perusteluja 1600€:n 4080:n vaiko 2000€:n 4090:n näytönohjaimelle. 8K on ainakin täysin turha ja tällä hetkellä kun tekstuurit eivät edes valtaosassa pelejä skaalaudu tuolle resoluutiolle, eikä noita näyttöjä ole juurikaan pelikäytössä.

Kun AMD:n suorituskyky käppyrät selviää joulukuussa, niin saa nähdä minkälaisia hinnanlaskuja Nvidialla on luvassa. Hinnan puolesta vaikuttaa kyllä aika hyvältä AMD:lle, jos nyt ei tule jotain yllättäviä valmistusongelmia.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 104
Tässä vielä LTT:n analyysiä:

Näyttää tosiaan siltä että ilman nuita RT/DLSS-kikkoja mennään hyvinkin lähellä 4090 lukemia.
"RT-/DLSS-kikkoja" :facepalm:

On todella typerää sanoa säteenjäljitystä joksikin "kikaksi" ja rinnastaa se kuvanlaatua huonontavaan DLSSään.

Kun säteenjäljitys on nimenomaan täysin erilainen renderöintitekniikka jolla kaiken maailman "kikkailua" voidaan vähentää.

Ja video täynnä "analyysiä" joka perustuu ekstrapolointiin yhden valmistajan PR-slideseteissä mainostamiin lukemiin :facepalm:

Jos analysoidaan mainoslukuja niin sitten kannattaa analysoida mainoslukuja molemmilta osapuolilta eikä sotkea PR-releasen mainoslukuja ja todellisia benchamarkkeja keskenään.

1.7x 6950XT = 76,5 fps. Eli menisi tuon mukaan jopa ohi 4090FE:stä.
Höpöhöpö.

Edes AMDn markkinointi ei ole väittänyt navi31n olevan 1.7x ylikellotettua 6950XT:tä nopeampi.

Että saisiko nyt jotain valoja päällä näihin todella typeriin ekstrapolointeihin.

RT:tä ja DLSS:ää en laske todelliseksi tehoksi, koska RT:tä ei vielä nykyään ole pakko käyttää ja tykkään ajella pelit natiiviresolla ilman kuvanpaskomisia.
Sinulla on todella typerät ja epätodelliset kaksoisstandardit sille, mitä lasket todelliseksi tehoksi ja mitä et.

Suurta resoluutiotakaan ei ole pakko käyttää ja pelin asetuksissa on aika paljon efektejä ja asetuksia joita ei ole pakko käyttää. Itseasiassa, se "RT-OFF" high-asetuksilla tekee todella paljon enemmän kuin puhtaan rasteroinnin, se tekee vaikka mitä (ei-pakollista) laskentaa sen rasteroinnin päälle että saadaan jonkinlaista (selvästi säteenjäljitystä huonolaatuisempaa/epärealistisempaa) feikattua valoa ja varjoa.

Että se, että vedät viivan siihen väliin että sallit vaikka mitä epärealistisia laskennallisesti raskaita temppuja mutta et suostu käyttämään sitä realistisempaa ja kuvanlaadullisesti parempaa renderöintitapaa mutta samalla kuitenkin valitat "kuvanlaadun paskomisesta" on ihan älyttömän typerää kaksoisstandardipelleilyä.

Se, että tyytyy hyvin epärealistiseen feikkivaloihin (joiden laskemiseen kuitenkin tehdään vaikka mitä monimutkaista laskentaa) vasta kuvanpaskomista onkin.

Ja jos haluat puhua puhtaasta rasterointinopeudesta niin fillaa sitten vaan kolmoita feikkaamatta sen päälle shadereilla mitään valoja ja varjoja. Se olisi sentään rehellistä.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 466
Viestejä
4 192 138
Jäsenet
70 745
Uusin jäsen
Rroy

Hinta.fi

Ylös Bottom