Kävin tuota 3 versiota katsomassa Gigantista ja se kyllä vaikutti melko muoviselta. Tuo 4 versio ilmeisesti hieman paremman tuntuinen ja näköinen.Minulla on tuo Vivoactive 3 music -versio. Jos olisin nyt ostamassa uutta kelloa, niin tuskin päätyisin ainakaan tähän malliin. Yleisvaikutelma kellosta on vähän lelumainen. Erilaisia liikuntaan liittyviä toimintoja on vähintäänkin riittävästi, mutta niiden käyttö ei ole kovin intuitiivista. Kellon opetteluun meni enemmän aikaa kuin edeltäjäänsä Huawei Watchiin, joka oli yksiviivaisempi ja selkeämpi, jos kohta ominaisuuksiltaan vaatimattomampi.
Harjoituksen aikana kellotaulu näyttää oletuksena pelkät harjoitustiedot eikä kellonaikaa, mikä on yllättävänkin ärsyttävää. Käytän yleensä lenkillä automaattitoimintoa, joka tunnistaa juoksun ilman erillistä päällekytkemistä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että harjoituksen alkuosasta jää joku sata metriä mittauksen ulkopuolelle.
Olen unenseurannan vuoksi pitänyt kelloa yölläkin, mutta silikonihihna tuntuu hiostavan. Music -toiminto oli keskeinen syy valintaan, mutta jos käyttää Spotifyta kännykän kautta, niin musiikin hallinta ei jostakin syystä onnistu kellosta. Sinänsä erinomaista, että kelloon itseensä saa ladattua soittolistoja ja kännykän voi sen puolesta jättää kotiin.
Parasta Garminissa on hyvä ja monipuolinen ohjelmisto, jolla voi seurata harjoitus-, terveys- ja unitietoja. Analyysiosiossa on mm. kuntoikäarvio ja vertailu omaan ikäryhmään. En tiedä kuinka vakavasti näihin analyyseihin voi suhtautua, mutta kyllä niitä tulee päivittäin luettua. Garmin Pay toimii mainiosti Nordean MC:llä. Kun lataa korttitietoja kelloon niin kannattaa laittaa ensimmäisenä oletustilin tiedot (eli joko debit tai credit), järjestystä ei saa vaihdettua ilman uutta vahvistusta Nordeasta.
Osaako kukaa sanoa että missä älykellossa on parhaat urheiluominaisuudet? GWA2 varmaankin päätyisin jos se olisi halvempi. Toki tuon version ilman esimia voisi ostaa kun on halvempi.
Viimeksi muokattu: