Viranomaistaholle riittää rangaistuksen, veron tai muun seuraamuksen perumiseen, että _ei_ ole varmuutta asianomaisen syyllisyydestä, tai ehkä jopa viranomaistahon tekemä tekninen virhe asian käsittelyssä. Ts. maksetut verot palautetaan, jos jälkikäteen tulee ilmi joku epävarmuustekijä, vaikka kyse olisikin ollut etäostosta.
Siitä, että maksut palautetaan ei todellakaan voi tehdä johtopäätöksiä siitä, että asiakas on toiminut oikein tai laillisesti - tai, että kyse oli etämyynnistä. Oikeusvaltiossa on ideana, että syyttömiä ei rangaista tai laskuteta, ja syyllisistäkin vain niitä, joiden syyllisyys voidaan osoittaa riittävällä varmuudella.
Sitten vielä yksi ulottuvuus: JOS viranomaisille olisi päivän selvää, että Alks + Fransberg on etämyyntiä, niin olisi luultavaa, että viranomaiset toimisivat sen mukaan, eikä Alks + Fransberg voisi jatkaa alkoholin etämyyntiä Suomeen maksamatta valmistus- ja pakkausveroja Suomeen.