Alkoholin tilaaminen ulkomailta netin kautta

Alkostore24 on kysellyt viime aikoina kuljettajaa. Ehkä haluavat pestä kätensä kuljetusvastuusta (etämyynnistä).
Just sunnuntaina tilasin, maanantaina pakkasivat ja jo samana yönä oli ulkomaan terminaalissa matkalla kohti Suomea. Aika napakkaa toimintaa.
 
Viimeksi muokattu:
Onko joku tilannut vielä 88x24 (lavallista) olutta Saksan maalta? Vai onko kaikki isommat erät tullissa?
Olen tilannut. Vuonna -19 ensimmäisen kerran. Sitten vuosina -22 ja -23. Tulivat ongelmitta/tullitta kotipihaan.

Ja uskoisin @Pargaspoliisi että täällä olisi kerrottu ainakin jälkimmäisestä tai jopa IL/IS olisi nostanut asian kanteen, jos tilaaja vaan on viitseliäs. Ja en näe syytä miksei joku tekkiläinen kertoisi, että jee, mun tilaus tuli. Mutta miksi ihmeessä tästä pitäisi mainita. Itse seuraan ketjua lähinnä sen takia, että jos löytyy uusia paikkoja kohtuu hintaan sekä anteeksi, seuraan myös näitä tsekkioluita (Pivana) tilaavien päivityksiä. <--- Muistaakseni kukaan ei joutunut sairaalaan yms tänä vuonna.

Ja itse asiaan. BOI hoiti homman jälleen, ns parempia väkeviä 12 x 0,7/1,0 l 150 €:n laatiikko kotiin viime viikolla.
 
En ole aikaisemmin kirjoittanut tänne, mutta netistä on tullut tilattua viiniä iät ja ajat. Olutta en ole tilannut kuin muutaman kerran. Ilmeisesti Discandoosta ei kukaan tilaa enää mitään vai ? Sieltä itse tilasin keväällä. Nyt olen opiskellut täältä, että Alks, Alkostore ja Super Alko ovat täällä suosittuja. Discandoosta sai viimeeksi ihan inhimilliseen hintaan. Ovatko nämä muut parempia ? Tilasin sieltä isoja salkkuja 0,5 L x 24 ihan vaan vanhasta kokemuksesta. Taitaa tulla halvemmaksi tilata 0,33L tölkkejä kuitenkin ? Bottle of Italyyn olen joskus törmännyt, mutta en ole tilannut sieltä viinejä. Täytyy testata.
 
Discandoo ja netpris ovat ainakin itsellä täydellisessä boikotissa. Vuosia sitten hommahan heillä rokkasi kuin junan vessa, mutta lukemani perusteella tilanne on tänä päivänä aivan täysin toinen. Alksin ja alkostoren kanssa itsellä ei ole ollut koskaan mitään ongelmia, toisinaan tuntuvat olevan aika ruuhkaisia, ainakin alks, mutta tämähän on helppo välttää kun jättää tilauksen sisään ennen kuin se viinahylly kotona on täysin tyhjä.
 
Samoin. Discandoo ja Netpris oli pitkäaikaiset "yhteistyökumppanit" mulla näissä tilauksissa, mutta joskus pari vuotta sitten yhden lähetyksen hukkuminen (sain kyllä rahat takaisin mutta vaati todella monta sähköpostia Netprisille (ei vastanneet aluksi mitään) ja toisaalta kuljetusfirmaan) ja sen kanss tappelu aiheutti sen että vaihdoin Alks & Alkostoreen. Alks + Fransu on ollut tuon jälkeen yleisin yhdistelmä ja ei oo tainnut olla kertaakaan mitään ongelmaa.

Mielestäni tämä ketju täällä Techillä on just hyvä siihen että kertoo mistä homma on toiminut ja minkä toimijoiden kanssa on ongelmia. Selkeästi näkee että joitain toimijoita on kusetusmielessä liikkeellä.
 
Alksilla ei näytä tällä hetkellä olevan mahdollista maksaa Klarnalla. Oletteko käyttäneet luottokorttia vai rohjenneet maksaa suoraan tilisiirrolla?
 
Varoituksena muille niin Lehe Brewery ei lähettänyt yhtä kaljalaatikkoa eivätkä edes vastaa sähköpostiin tai puhelimeen. No rahat sai takaisin Visalta, ihmeellistä touhua...

Itsellä oli joskus täysin samanlainen tapaus. Vastaaminen ei ollut tosiaankaan vahvin puoli Lehellä. Taisivat viikon jälkeen vastata kun laittelin muutaman eri viestin. Ja maksoivat kyllä tämän jälkeen kiltisti takaisin.
 
Olen tilannut. Vuonna -19 ensimmäisen kerran. Sitten vuosina -22 ja -23. Tulivat ongelmitta/tullitta kotipihaan.

Ja uskoisin @Pargaspoliisi että täällä olisi kerrottu ainakin jälkimmäisestä tai jopa IL/IS olisi nostanut asian kanteen, jos tilaaja vaan on viitseliäs. Ja en näe syytä miksei joku tekkiläinen kertoisi, että jee, mun tilaus tuli. Mutta miksi ihmeessä tästä pitäisi mainita. Itse seuraan ketjua lähinnä sen takia, että jos löytyy uusia paikkoja kohtuu hintaan sekä anteeksi, seuraan myös näitä tsekkioluita (Pivana) tilaavien päivityksiä. <--- Muistaakseni kukaan ei joutunut sairaalaan yms tänä vuonna.

Ja itse asiaan. BOI hoiti homman jälleen, ns parempia väkeviä 12 x 0,7/1,0 l 150 €:n laatiikko kotiin viime viikolla.
Hoitaako BOI nykyään itse toimituksen vai tarvitseeko itse hommata kuljetus?
 
Onko superalkossa nousseet pakkausmaksut radikaalista, vai olenko missannut jotain?

Elokuun lopussa tilauksessa oli:
Packaging material: 6,28 €

Tänään meinasin toistaa saman tilauksen kuin silloin, mutta:

Pakkausmateriaali18,39 €

Vaikka puun hinta onkin noussut, niin ei kartonki sentään ihan noin paljoa ole kerinnyt nousemaan reilussa kuukaudessa... :hmm:

Muoks: Tein saman tilauksen alusta pitäen uudella incognito-selaimella ja nyt meni pakkauskulut samoihin. Mistä lienee johtunut, joku hetkellinen härö.
 
Alksilta tilatessa toista kertaa pitäisi minun laittaa henkilöturvatunnus, jotta pystyn tilaukseni maksamaan. Onko tämä normaalia? Epäilen ehkä sivuston luotettavuutta.
 
Näyttää tyrkyttävän Klarnaa ainakin tällä hetkellä. Vai tarkoitatko ettei maksu mene läpi?
Vielä eilen illalla tarjosi tuollaisen kuvan tekstin, kun koitin tehdä tilausta. Nyt näyttää toimivan normaalisti.

png.png
 
Mitä ne sillä hetulla tekee? Onpa outo. Ei ole kyllä ennen tarvinnut.
Alkostar.eu tilauksen tein eilen ja ei kyselty hetua siellä.
 
Alkostar.eu ja OPO tilaus 25.9, kotona 1.10.

Joku näytti aiemmin kyselleen, mistä saisi kuljetuksen superalko.lv juomille, mutta kukaan ei tainnut siihen vastata? Tämä kiinnostaisi myös itseäni.
 
Viimeksi muokattu:
Alksista tilaus 30.9. Fransbergin koodit siitä jo muutaman tunnin päästä ja edelleen Matkahuolto odottaa saavansa kuljetukseen. Pikkasen nopeammin on viimeaikoina tämä vaihe mennyt, enemmän kestänyt liikkeelle lähtö. Mielenkiintosta, kun oli tuo muutama viesti aiemminkin mainittu Klarnan katkos niin tuli maksettua suoraan. Voihan tämä olla turhaa hätiköintiä…
 
Juu, nopeasti tulee Fransulta tuo kuittaus, mutta nouto on myöhemmin varastolta.
Itse tilasin 22.9 tai 23.9 ja 24.9 tuli jo Fransun kautta seurantakoodit. Ne aktivoituivat oikeasti vasta nyt ti tai ke ja noudettavissa noutopisteestä to 3.10.
 
eihän ne suomen puolen seurantakoodit mitään näytä ennenkuin lasti on suomessa. Ihan normi aika toi noin viikko että että on suomen puolella, sen verran itellä on aina menny
 
eihän ne suomen puolen seurantakoodit mitään näytä ennenkuin lasti on suomessa. Ihan normi aika toi noin viikko että että on suomen puolella, sen verran itellä on aina menny
Kyllä, käsittääkseni alkuperäinen kysymys oli ajasta tilauksen ja kuljetusliikkeen todellisen noutoajan väliseltä ajalta, joka on vaihdellut ja tuntunut monen mielestä hidastuneen. Ja kuljetusliikkeen "complete" ilmoitus ei vielä tarkoita, että kolli olisi noudettu.

Itsellä tuli kyllä taas mukavan nopeasti, mutta onpa joskus aiemmin tullut perille asti viikossa tilauksestakin.

Tai tuolla se auton perässä nyt on, vielä katsomatta onko oikea sisältökin :)
 
Lähinnä tähän kommentoin."Itse tilasin 22.9 tai 23.9 ja 24.9 tuli jo Fransun kautta seurantakoodit. Ne aktivoituivat oikeasti vasta nyt ti tai ke ja noudettavissa noutopisteestä to 3.10." Toihan on ihan normia. Millon oikeasti lähtee varastolta en ainakaan itse tiedä mistä sen näkisi
 
Pivana saa kyllä jäädä jatkossa käyttämättä vaikka kuinka halpaa litkua tarjoaisi.
Viime viikolla lupasivat että paketit lähtee maanantaina matkaan.
Lupasivat seurantakoodit lähettää ja päivittää ostotilin taakse.
Ei mitään missään vieläkään.
Ei ikinä enää tähän huusholliin tilauksia Pivana:sta.
 
En ole aikaisemmin kirjoittanut tänne, mutta netistä on tullut tilattua viiniä iät ja ajat. Olutta en ole tilannut kuin muutaman kerran. Ilmeisesti Discandoosta ei kukaan tilaa enää mitään vai ? Sieltä itse tilasin keväällä. Nyt olen opiskellut täältä, että Alks, Alkostore ja Super Alko ovat täällä suosittuja. Discandoosta sai viimeeksi ihan inhimilliseen hintaan. Ovatko nämä muut parempia ? Tilasin sieltä isoja salkkuja 0,5 L x 24 ihan vaan vanhasta kokemuksesta. Taitaa tulla halvemmaksi tilata 0,33L tölkkejä kuitenkin ? Bottle of Italyyn olen joskus törmännyt, mutta en ole tilannut sieltä viinejä. Täytyy testata.
Alkostar kannattaa lisätä listaan. Ilmeisesti samaa puljua Alks kanssa. Alkostar usein hieman halvempi esim hanaviineissä.
 
Alks Kroatia ja Fransberg
16.9. Tilaus
2.10. Suomessa seurantajärjestelmässä
3.10. Noutopisteellä
 
Jaahas.. Näköjään OPO ja Fransberg nostaneet rajusti hintoja viime päivinä. Nyt Fransbergilla kahden paketin kotiintoimitus 51,99€ ja OPO:lla 54,99€. Ja OPO:lla vakuutus jo 3,98€. :confused2:
 
Tarkalleen ottaen menee ohi ketjun aiheen, mutta toivottavasti kukaan ei pahasti loukkaannu pienestä syrjähypystä:
Tulin eilen laivalla Saksasta (Travemundesta). Sataman kaupassa (Berner) juomat oli joko saman hintaisia tai hiukan kalliimpia kuin Superalkossa, eli varmaan keskimäärin alksin hinnoissa. Valtavassa Citti-ostoshelvetissä olevassa hypermarketissa juomat olivat hiukan edullisempia kuin Sataman kaupassa, joku reilu kympin olutsalkku taisi olla jopa 3€ edullisempi, 0,7l Jägermaister 12€ vs. 15,5€. Cittissä oli pieni osasto "vain vientiin" - näitä samoja olutkeissejä kuin näissä postimyyntikaupoissa, mutta kohtuu hyvät valikoimat myös saksalaisia laatuoluita ja iso valikoima jäykkiä ja viinejä (ainakin pulloja). Satamassa Bernerillä suhteessa parhaiten oli tarjontaa viinilaatikoista, oluet miltei pelkkää bulkkikuraa, jäykkiä ok valikoima.
 
Viimeksi muokattu:
Onko tuo OPO Deliveryn loota suuntaa-antava, vai oikeasti ottavat vain noilla mitoilla olevan pikkuboksin kantoon? Katselin tuossa 20 viski- / rommipullon tilausta ja paino kyllä riittää, mutta eihän tuollaiseen pikkulootan mahdu mitään. Nuo on ilmeisesti tehty kolmen olutlootan kuskaamiseen. Onko joku toinen firma, missä saa muuttaa tuota lootan kokoa? Firma mistä katselen ei ole Fransbergin listoilla.

1728317061246.png

EDIT: Laitoin tulemaan Norrlogilla. Siellä ei kyselty lootan mittoja, ainoastaan painoa. Vaikka jostain syystä tilauksen jälkeen painon lisäksi ilmaantui joku mystinen koko: 11 slottia. Noh... kahtellaan :)
 
Viimeksi muokattu:
Pari viikkoa sitten kun tuli superalko.de tilaus niin oluet oli niissä peruspaketeissa ja yksi laatikko missä oli viinoja niin isompi. Tilausta tehdessä superalkon sivuilla lätkin niitä eri viinapulloja vaan niin kauan ku laskuri ilmoitti yhteen laatikkoon mahtuvan.
 
Alkostore24+fransberg 24.9 tilaus ja 3.10 olis ollu eka valittavissa oleva toimitus mutta olin reissussa niin eilen 7.10 vastaanotin oluet. Laatikoissa ei mitään merkkejä kopeloinnista.
 
Ei kyllä vakuuta ALKSin + Fransun toimitusnopeus vieläkään, yksi paketti ja Saksasta, pari viikkoa mennyt ja ei vielä kirjausta meidän rajojen sisältä. Ei sillä onhan näitä odotettu välillä pidempäänkin, mutta onhan tämä kombo nykyisin hidas...

Onko sitten vielä pakkaamossa ruuhkaa, vai Fransu ottanut käyttöön hevosvankkurit kuskaukseen.

Edelliset pari AS24 + Norrlog tilausta perillä noin viikossa, samaan tyyliin yksi paketti per tilaus, täytynee siirtyä käyttämään tätä useammin.
 
Olisiko nyt ensimmäinen lähetys jäänyt tulliin syksyn lakimuutoksen jälkeen?
 
Alkostar ja fransu, 4.10 tilattu ja tänään tulossa. Ikinä, koskaan tullut näin nopeaan.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 285
Viestejä
4 550 973
Jäsenet
74 952
Uusin jäsen
Filppu32

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom