Alkoholin tilaaminen ulkomailta netin kautta

Alkostore24 on kysellyt viime aikoina kuljettajaa. Ehkä haluavat pestä kätensä kuljetusvastuusta (etämyynnistä).
Just sunnuntaina tilasin, maanantaina pakkasivat ja jo samana yönä oli ulkomaan terminaalissa matkalla kohti Suomea. Aika napakkaa toimintaa.
 
Viimeksi muokattu:
Onko joku tilannut vielä 88x24 (lavallista) olutta Saksan maalta? Vai onko kaikki isommat erät tullissa?
Olen tilannut. Vuonna -19 ensimmäisen kerran. Sitten vuosina -22 ja -23. Tulivat ongelmitta/tullitta kotipihaan.

Ja uskoisin @Pargaspoliisi että täällä olisi kerrottu ainakin jälkimmäisestä tai jopa IL/IS olisi nostanut asian kanteen, jos tilaaja vaan on viitseliäs. Ja en näe syytä miksei joku tekkiläinen kertoisi, että jee, mun tilaus tuli. Mutta miksi ihmeessä tästä pitäisi mainita. Itse seuraan ketjua lähinnä sen takia, että jos löytyy uusia paikkoja kohtuu hintaan sekä anteeksi, seuraan myös näitä tsekkioluita (Pivana) tilaavien päivityksiä. <--- Muistaakseni kukaan ei joutunut sairaalaan yms tänä vuonna.

Ja itse asiaan. BOI hoiti homman jälleen, ns parempia väkeviä 12 x 0,7/1,0 l 150 €:n laatiikko kotiin viime viikolla.
 
En ole aikaisemmin kirjoittanut tänne, mutta netistä on tullut tilattua viiniä iät ja ajat. Olutta en ole tilannut kuin muutaman kerran. Ilmeisesti Discandoosta ei kukaan tilaa enää mitään vai ? Sieltä itse tilasin keväällä. Nyt olen opiskellut täältä, että Alks, Alkostore ja Super Alko ovat täällä suosittuja. Discandoosta sai viimeeksi ihan inhimilliseen hintaan. Ovatko nämä muut parempia ? Tilasin sieltä isoja salkkuja 0,5 L x 24 ihan vaan vanhasta kokemuksesta. Taitaa tulla halvemmaksi tilata 0,33L tölkkejä kuitenkin ? Bottle of Italyyn olen joskus törmännyt, mutta en ole tilannut sieltä viinejä. Täytyy testata.
 
Viimeksi muokattu:
Saiko muut sähköpostia muuan Teemu Leinolta, joka väittää olevansa Netprisin entistä henkilöstöä ja on nyt pistänyt pystyyn uuden kaupan nimeltä vikingdiscount? Myyntipuheet on kyllä kovia, mutta hinnat näkyy olevan ihan sitä samaa kuin muuallakin. Onko kenties joku kokeillut? Pitäisi nimittäin tehdä tilausta hiljalleen taas, mutta tuttu Alkostore24 taitaa viedä voiton vielä näillä näytöillä
Joskus vuonna viis ja nakki tilailin tuolta Netkaupasta ja nyt viime viikolla sain saman sähköpostin tältä kaverilta. Kyselin hältä toimituksesta jne. Vastas aika nopsaa ja sanoi laittavansa tilauksen heti eteenpäin kun tehty. Piruuttani tein testin 3 kaljakeissistä. Samana päivänä tuo Teemu laittoi viestiä että tilaus on kuulemma matkalla ja tarkastin shippiin seurannan ja sinne oli jopa skannaus tullut. Paketti saapuu perille eilen joten ei kyllä paha.
 
En ole aikaisemmin kirjoittanut tänne, mutta netistä on tullut tilattua viiniä iät ja ajat. Olutta en ole tilannut kuin muutaman kerran. Ilmeisesti Discandoosta ei kukaan tilaa enää mitään vai ? Sieltä itse tilasin keväällä. Nyt olen opiskellut täältä, että Alks, Alkostore ja Super Alko ovat täällä suosittuja. Discandoosta sai viimeeksi ihan inhimilliseen hintaan. Ovatko nämä muut parempia ? Tilasin sieltä isoja salkkuja 0,5 L x 24 ihan vaan vanhasta kokemuksesta. Taitaa tulla halvemmaksi tilata 0,33L tölkkejä kuitenkin ? Bottle of Italyyn olen joskus törmännyt, mutta en ole tilannut sieltä viinejä. Täytyy testata.
Discandoo ja netpris ovat ainakin itsellä täydellisessä boikotissa. Vuosia sitten hommahan heillä rokkasi kuin junan vessa, mutta lukemani perusteella tilanne on tänä päivänä aivan täysin toinen. Alksin ja alkostoren kanssa itsellä ei ole ollut koskaan mitään ongelmia, toisinaan tuntuvat olevan aika ruuhkaisia, ainakin alks, mutta tämähän on helppo välttää kun jättää tilauksen sisään ennen kuin se viinahylly kotona on täysin tyhjä.
 
Joskus vuonna viis ja nakki tilailin tuolta Netkaupasta ja nyt viime viikolla sain saman sähköpostin tältä kaverilta. Kyselin hältä toimituksesta jne. Vastas aika nopsaa ja sanoi laittavansa tilauksen heti eteenpäin kun tehty. Piruuttani tein testin 3 kaljakeissistä. Samana päivänä tuo Teemu laittoi viestiä että tilaus on kuulemma matkalla ja tarkastin shippiin seurannan ja sinne oli jopa skannaus tullut. Paketti saapuu perille eilen joten ei kyllä paha.
Näki jo kilometrin päähän, että juuri tehty tunnus, ja olihan se.
 

Statistiikka

Viestiketjut
254 345
Viestejä
4 419 406
Jäsenet
73 369
Uusin jäsen
MarkkuKangas

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom