Alkoholin tilaaminen ulkomailta netin kautta

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
83
Viikko sitten tilasin Alkostore24 / Norrlog pikkupaketin oluita ja tänään ovat jo noudettavissa. Ei tarvinnut ilmoitella kuljetusyhtiötä kauppiaalle.
Ok, no itseasiassa tässä tuohon tilausvahvistusmailiin vastasin että Norrlog noutaa, tuskin siitä haittaakaan ole. Mutta juu, hyvä homma jos toimii ilmankin :)
 
Liittynyt
09.01.2018
Viestejä
158
Tänään kiikutti matkahuollon mies alksin/fransbergin paketin ovelle, olisin saanut toimituksen jo eilisillalle. Tilasin 11.1., eli 18.1. olisin saanut jo kotiovelle. Ei tullin kosketusta miltään osin.

Tämä on siis jo toinen paketti sen jälkeen kun matkahuolto salli ainoastaan kotitoimitukset ja periaatteen mukaan matkahuollon miehen pitäisi tarkistaa henkilöllisyys ja päihtymystila. No ei ole tarkistanut henkilöllisyyttä kummallakaan kerralla ja nyt jälkimmäisellä kerralla vaimo oli "vastaanottamassa", kun oli pihalla lumitöissä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
119
Itselläkin 12.1 tilattu Alks/ Fransberg tuli matkahuollon kotiinkuljetuksella perille tänään. Ei ollut teippejä/ muutakaan ihmeellistä toimituksessa.

Onko kokemusta saako tuota kotiinkuljetusta ohjattua noutopisteeseen (muuta kuin vaihtoehtona olevaan Vantaan pisteeseen, sinne tulee 45 min ajoaikaa...)? Nyt olin kotona sopivaan aikaan kun täytyi hieman tehdä remonttia tässä samalla, mutta normaalisti olen toimistoaikaan töissä ja matkahuollolla sai valittua päivän mutta ei toimitusta esim illalle...
 
Liittynyt
16.10.2020
Viestejä
135
Ja Alkostoresta tarjouksessa ollutta Harboeta tilaukseen yksi paketti. Kiitos vaan tarjouksesta vinkanneelle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 186
eiku joku Suomen oma hömppä taas.
Tuolla oli huolestuttava kappale:
EMCS-järjestelmä laajenee tuotteisiin, joista on jo maksettu valmisteverot
EMCS-järjestelmä laajenee helmikuussa 2023 koskemaan myös verottomuusjärjestelmän ulkopuolella tapahtuvia yhdenmukaistetun valmisteveron alaisten tuotteiden siirtoja. Muutos koskee tuotteita, joista on maksettu valmisteverot jo lähtömaassa. Järjestelmän nimeksi tulee Valmisteveron alaisten tuotteiden siirtojärjestelmä (EMCS).
Nyt, kun edelleen ne verot maksetaan lähtömaahan, vaikka sitä ei täällä kaikki ymmärrä (edes esimerkkien kanssa) - niin tuo on suuri muutos. Nyt helmikuussa tulee paremmin tiedot alkoholilähetyksistä, kun ne veronsa rehellisesti maksaneet myyjät (joita vain Rakshitin fanit pitävät epärehellisinä) nähtävästi "pääsevät" uuden järjestelmän pariin.

Sitten tullikoira puree kovempaa, kun järjestelmässä on valmiina näitä lähetyksiä, joiden vapaata liikkuvuutta voidaan kohta rajoittaa.
 
Liittynyt
19.03.2017
Viestejä
83
Onko kukaan jättänyt toimittamatta tuota pyydettyä invoicea Shippiille ja onko vaikuttanut paketin noutoon myyjän varastosta jollain tavalla? Mulla kauppana Alkostore24 ja Shippii BigBucks jossa labelinä Postin Kotipaketti. Juuri kyselivät tuota laskua eikä kiinnostaisi mitään ylimääräisiä lappuja lähetellä...
Oliko tälle kombolle mitään seurantaa? Itse 12.1 tilasin samasta paikasta samalla toimituksella. Oma posti sovellus näyttää vain että "lähetys ei ole saapunut postille"
 
Liittynyt
02.12.2021
Viestejä
53

Shippiin oma seuranta, Order Ready for Delivery -mailissa linkki jonkunlaiseen seurantaan.
Peruin tuon Shippiin kuljetustilauksen kun kyselivät sitä laskua. Tarkemmin kun luin sen postauksen niin ymmärsin että tarvitsevat tuon laskun Suomen tulliin tullausta varten. En tiedä ylireagoinko mutta eipä jäänyt vaivaamaan:

Hello!

I am Louise from Shippii and I am coordinating the transport for your order from Alkostore24.
To do this we need your invoice from AlkoStore24 as a PDF file as we need it to clear your order from customs.

Thank you in advance and have a great day!

Med venlig hilsen / Best regards

Marketing Intern

Louise Lund Kjeldsen | Shippii
 
Liittynyt
31.05.2017
Viestejä
498

Itselle tuli tuo viesti SuperAlkon tilaukselle kun lava oli suomen tullin hallussa.
Kannattaa kysyä vielä Alkostorelta onko shippii noutanut tilauksesi jos on sitten veikkaan että tilauksesi on tullissa.
 
Kun peruin tuon Shippiin tilauksen, niin paketti oli vielä Alkostore24 varastolla. Sari Berner Alkostore24:lta kerrtoi, että vaihtavat labelit ja DHL noutaa sen tänään.
 
Liittynyt
19.03.2017
Viestejä
83
Alkostore24:sta vastasivat että tilaus noudettu 18.1. Mutta tosiaan, ei shippiin, eikä Oma posti seuranta näytä mitään. Sitten vain odotellaan, tuleeko ne kotia vai ovatko tullissa :D

Aikaisemmin siis aina tullut UPS Collectilla, olisi ollut nytkin valittavissa paria euroa kalliimmalla. Taidan jatkossa kyllä valita UPS koska seuranta huomattavasti parempi, se että pitää hakea Collect pointista ei paljoa paina tässä verrattaen tähän tietämättömyyden tuskaan :D
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
649
Shippiin oma seuranta, Order Ready for Delivery -mailissa linkki jonkunlaiseen seurantaan.
Peruin tuon Shippiin kuljetustilauksen kun kyselivät sitä laskua. Tarkemmin kun luin sen postauksen niin ymmärsin että tarvitsevat tuon laskun Suomen tulliin tullausta varten. En tiedä ylireagoinko mutta eipä jäänyt vaivaamaan:

Hello!

I am Louise from Shippii and I am coordinating the transport for your order from Alkostore24.
To do this we need your invoice from AlkoStore24 as a PDF file as we need it to clear your order from customs.

Thank you in advance and have a great day!

Med venlig hilsen / Best regards

Marketing Intern

Louise Lund Kjeldsen | Shippii
Nämä kyselyt on tehty vain siksi että yrittävät kaikin keinoin peitellä sitä faktaa että ovat yhteistyössä ja samat omistajat. Ihan satavarmasti kaikki dokumentit liikkuvat noiden firmojen välillä kuten ennenkin. Olisi aika demaria heiltä myöntää asia ja siksi copetus.

Aikaisemmin lähettelivät noita automaattiviestejä että laita tieto mistä olet ostanut kuljetuksen. Tähänkään vastaamalla ei ole mitään merkitystä.
 
Alkostore24 ja Shippii eivät ole ihan läheisiä firmoja, Bernerin perhe omistaa Alkostore24 ja Shippii ennemminkin kimpassa Grosline Nielsenin kanssa johon kuuluu Netpis, Discandoo ja fi.nielsen.online. Taitaa Shippiillä olla vielä jokin suurempi logistiikkakeskuskuvio missä useamman verkkokaupan varastoa pitävät.
 
Liittynyt
08.11.2022
Viestejä
13
Shippiin oma seuranta, Order Ready for Delivery -mailissa linkki jonkunlaiseen seurantaan.
Peruin tuon Shippiin kuljetustilauksen kun kyselivät sitä laskua. Tarkemmin kun luin sen postauksen niin ymmärsin että tarvitsevat tuon laskun Suomen tulliin tullausta varten. En tiedä ylireagoinko mutta eipä jäänyt vaivaamaan:

Hello!

I am Louise from Shippii and I am coordinating the transport for your order from Alkostore24.
To do this we need your invoice from AlkoStore24 as a PDF file as we need it to clear your order from customs.

Thank you in advance and have a great day!

Med venlig hilsen / Best regards

Marketing Intern

Louise Lund Kjeldsen | Shippii
Mulla tuli shippiiltä kesällä jo tuollainen laskun toimituspyyntö lavatilauksessa joten ei se taida mikään ihan uusi juttu olla, laitoin kopion menemään ja lava tuli iloisesti pihalle.
 
Jortikka88

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
12.12.2022
Viestejä
14
Tere!

Tarkastin noita 1 paketin kuljetuspalveluita eri toimijoilta ja tarkemmin 3 laatikkoa olutta yhdessä paketissa niin löysin seuraavat:

Shippii 3 lootaa - 30 EUR - Postin palvelu
Fransberg 3 lootaa - 38 EUR - Matkahuolto
Pakettipojat 3 lootaa - 42 EUR - UPS

Onko muita toimijoita ketä hoitaa samanlaisii 3 lootan paketteja, vai onko tässä kaikki? Norrlogilta en löytänyt tänkaltasta palvelua.

Täl hetkel ainoo järkevä vaihtoehto rahallisesti, jos ei koko lavaa tilaa. Taitaa nekin perille mennä, mutta odottelen kevään saapumista enne ku suurempii määrii tilaan...
 
Liittynyt
04.01.2018
Viestejä
253
Vaikuttaisiko tullin toiminta myös muihin tilauksiin. Ebaystä tilaamani kamera-akku on ollut jumissa jo viikon ilmoituksella:
"There was a problem with the delivery. Shipment tracking overview We will inform you as soon as further information is available". Oletettu saapumispäivä 3,1, tilaukselleni piti olla jo 11.1. Yleensä tullut jopa viikon sisällä.
 
Liittynyt
23.12.2020
Viestejä
43

Nettikuski.com ainakin kuljettaa 3 lootaa noin 28-30 EUR
 
Liittynyt
28.08.2019
Viestejä
384
Mitään alkoholituotetta et saa tilattua pakettiautomaattiin juurikin sen takia, että vastaanottajan ikää ei voida varmistaa.
Kaksi pv sitten hain laatikon postin pakettiautomaatista. Noh, täytyy myöntää että normisti on pitänyt noutaa tiskiltä.
EDIT: Joulun aikaan oli myös samaisessa automaatissa paketti.
 
Liittynyt
28.08.2019
Viestejä
384
Tämä on siis jo toinen paketti sen jälkeen kun matkahuolto salli ainoastaan kotitoimitukset ja periaatteen mukaan matkahuollon miehen pitäisi tarkistaa henkilöllisyys ja päihtymystila. No ei ole tarkistanut henkilöllisyyttä kummallakaan kerralla ja nyt jälkimmäisellä kerralla vaimo oli "vastaanottamassa", kun oli pihalla lumitöissä.
OT: Hyvin oot kouluttanut ;)
 
Liittynyt
04.01.2018
Viestejä
253
Vaikuttaisiko tullin toiminta myös muihin tilauksiin. Ebaystä tilaamani kamera-akku on ollut jumissa jo viikon ilmoituksella:
"There was a problem with the delivery. Shipment tracking overview We will inform you as soon as further information is available". Oletettu saapumispäivä 3,1, tilaukselleni piti olla jo 11.1. Yleensä tullut jopa viikon sisällä.
Tilaukseni oli palautettu jostain syystä lähettäjälle Saksaan, outo juttu.
 
Liittynyt
13.09.2021
Viestejä
52
Ehtoota! Miten on Roseviini, säilyykö pidemmän aikaan jos on eräpäivä tulonpäällä? Punaviiniä olen tilannut ja vuodenkin päästä ns eräpäivästä ei mitään ongelmia. Netpriksellä 3,99EUR laatikko tuota tabisoa.... Kiitos etukäteen infosta!
 
Liitteet

Liittynyt
29.12.2017
Viestejä
746

Voisi kuvitella että rypäleen väreillä ei ole väliä säilyvyyteen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 739
Tuolla oli huolestuttava kappale:

Nyt, kun edelleen ne verot maksetaan lähtömaahan, vaikka sitä ei täällä kaikki ymmärrä (edes esimerkkien kanssa) - niin tuo on suuri muutos. Nyt helmikuussa tulee paremmin tiedot alkoholilähetyksistä, kun ne veronsa rehellisesti maksaneet myyjät (joita vain Rakshitin fanit pitävät epärehellisinä) nähtävästi "pääsevät" uuden järjestelmän pariin.

Sitten tullikoira puree kovempaa, kun järjestelmässä on valmiina näitä lähetyksiä, joiden vapaata liikkuvuutta voidaan kohta rajoittaa.
Tuskin vaikuttaa yhtään mitään kun lukee tämän ja katsoo listan rekisteröitymisvelvollisista: Rekisteröitymisvelvolliset

Tuo EMCS koskee ylipäänsä maahantuontia joka käy ilmi teidän postaamasta linkistä
”EMCS-järjestelmää käyttävät esimerkiksi alkoholin ja tupakan maahantuojat, verottomien varastojen pitäjät sekä nestemäisten polttoaineiden valmistajat ja maahantuojat.”

Kuljetusliike ei ole maahantuoja eikä kuljetusliike edes välttämättä tiedä mitä kuskaa, ruskea pahvilaatikko ”elintarvikkeita” Saksasta voi olla karkkia/keksiä/kaljaa.

Myöskään myyjä ei ole maahantuoja kun on myynyt tuotteet varastosta noudettavaksi.

Olen siis 99,9% varma että yksikään kuluttajalle myyty alkoholiloota ei tuohon EMCS-järjestelmään päädy eikä siihen myöskään kuulu annetuilla reunaehdoilla.
 
Liittynyt
02.01.2018
Viestejä
842
Ehtoota! Miten on Roseviini, säilyykö pidemmän aikaan jos on eräpäivä tulonpäällä? Punaviiniä olen tilannut ja vuodenkin päästä ns eräpäivästä ei mitään ongelmia. Netpriksellä 3,99EUR laatikko tuota tabisoa.... Kiitos etukäteen infosta!
Varmaan käyttökelpoista vielä keväällä. Ja perustuu pelkästään omaan mutuiluun.
Tosin riippuu minkälainen viininharrastaja olet.
Edit. Tuohan on kuitenkin täyttö päivä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 001
Pakko kysyä kun tätä ketjua mielenkiinnosta seurannut niin minkä verran tällä nyt säästää käytännössä jos puhutaan vaikka siitä perus kaljasta mitä haetaan kaupasta? Ei mennä nyt hienoihin oluisiin vaan puhutaan vaikka siitä halvimmasta mitä se Pena hakee joka päivä kaupasta? Nopeasti kun katoin niin tuolla alks.fi halvin laatikko 24x0,33 oli jotain 8€. Noita saa samaan pakettiin 30€ pk sen kolme laatikkoa? Nopealla matikalla tuossa säästää ehkä 10c/tölkki jos vertaa marketin hintaa kun palautus otettu huomioon. Niin ja meinaan siis ihan kolmos olutta.

Voi olla toki, että oma matikkapää kusi jossain kohtaa matkaan näin neljän Lidlin olut oluen(1€/kpl?) jälkeen :lol: Nuo postikulut 30€ on vissiin sitä normaalia about kuitenkin?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 001
Sillä lisäsinki tuohon loppuun tuon, että kysyin juuri kolmoseen verrattuna. Nelosen kanssahan säästöä tuleekin jo sitten aika merkittävästi. Muutamia postauksia kun kattelin niin kuitenki monessa on tilattu juuri sitä kolmosolutta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
22 186
Tuskin vaikuttaa yhtään mitään kun lukee tämän ja katsoo listan rekisteröitymisvelvollisista: Rekisteröitymisvelvolliset

Tuo EMCS koskee ylipäänsä maahantuontia joka käy ilmi teidän postaamasta linkistä
”EMCS-järjestelmää käyttävät esimerkiksi alkoholin ja tupakan maahantuojat, verottomien varastojen pitäjät sekä nestemäisten polttoaineiden valmistajat ja maahantuojat.”

Kuljetusliike ei ole maahantuoja eikä kuljetusliike edes välttämättä tiedä mitä kuskaa, ruskea pahvilaatikko ”elintarvikkeita” Saksasta voi olla karkkia/keksiä/kaljaa.

Myöskään myyjä ei ole maahantuoja kun on myynyt tuotteet varastosta noudettavaksi.

Olen siis 99,9% varma että yksikään kuluttajalle myyty alkoholiloota ei tuohon EMCS-järjestelmään päädy eikä siihen myöskään kuulu annetuilla reunaehdoilla.
Näin niitä viinaksia Fransbergillä, mutta jos on tilannut vaikka belgialaisia herkutteluoluita ja myyjäliike hoitaa postit?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 739
Näin niitä viinaksia Fransbergillä, mutta jos on tilannut vaikka belgialaisia herkutteluoluita ja myyjäliike hoitaa postit?
Meinaat belgialainen firma joka ei maksa Suomeen veroja mieltään itsensä maahantuojaksi Suomen verottajan tarkoittamalla tavalla, eiköhän jää ilmot tekemättä tuossakin skenaariossa :)
 
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
1 455
Itse en ole ainakaan nähnyt järkeväksi tilata kolmosolutta. Ja jos vertaa nelosoluen Suomi-hintoihin, niin säästö alkaa olemaan jo merkittävä.
Itse en ole koskan ymmäränyt porukkaa joka tilaa "kolmosta" paketti kerrallaan.

Nelosta saa halvemmalla ja kalliit postikulutkaan ei syö katteita.
Miksi ostaa jotain Sandelssin kolmosta, kun parempaa nelosta saa samaan hintaan?
Tuossa se säästö alkaa olemaan jo huomattava.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 985

Jos kolmosta saa alle 4e keissi niin mikä ettei.
 
Liittynyt
18.04.2022
Viestejä
128
Pakko kysyä kun tätä ketjua mielenkiinnosta seurannut niin minkä verran tällä nyt säästää käytännössä jos puhutaan vaikka siitä perus kaljasta mitä haetaan kaupasta? Ei mennä nyt hienoihin oluisiin vaan puhutaan vaikka siitä halvimmasta mitä se Pena hakee joka päivä kaupasta? Nopeasti kun katoin niin tuolla alks.fi halvin laatikko 24x0,33 oli jotain 8€. Noita saa samaan pakettiin 30€ pk sen kolme laatikkoa? Nopealla matikalla tuossa säästää ehkä 10c/tölkki jos vertaa marketin hintaa kun palautus otettu huomioon. Niin ja meinaan siis ihan kolmos olutta.

Voi olla toki, että oma matikkapää kusi jossain kohtaa matkaan näin neljän Lidlin olut oluen(1€/kpl?) jälkeen :lol: Nuo postikulut 30€ on vissiin sitä normaalia about kuitenkin?
Joo no nyt tarjouksessa oli tsekkilaageria 4e 24kpl ja 3x24x4e=12e +30e =42. Ei saa ku puolitoista laatikkoa lager-olutta kaupasta ja muutaman egen panteista toki palautuksena. Sitte jos superalkosta tilaa mustaa slotsia sen 900kg, jää toimituskulujen kanssa hinta karvan alle 10e loota. Sanotaanko että jos 1-2 lootaa on viikkokulutus niin kyllähän tuossa jo "tienaa" niinku kaveri ennenvanhaan tuumas kreikassa jossa oli ouzoa Lidlissä 8e 2litraa että kohta on reissu tienattu kun vertas suomen litrahintaan ja joi sen litran-2 päivässä..
 
Liittynyt
20.10.2020
Viestejä
144
Itse en ole koskan ymmäränyt porukkaa joka tilaa "kolmosta" paketti kerrallaan.

Nelosta saa halvemmalla ja kalliit postikulutkaan ei syö katteita.
Miksi ostaa jotain Sandelssin kolmosta, kun parempaa nelosta saa samaan hintaan?
Tuossa se säästö alkaa olemaan jo huomattava.
Itse tilaan usein kolmosta. Tilaan sellaisia nimikkeitä joita suomessa myydään vain yksittäin. Esimerkiksi tietyt Tsekkiläiset tai vaikkapa Stella artois.
Mitään Harboe tai Slots kuraa en ole ikinä tilannut vaikka olisi saanut ilmaiseksi ja olisi ollut iso "säästö"
 
Liittynyt
02.04.2017
Viestejä
2 262
Pakko kysyä kun tätä ketjua mielenkiinnosta seurannut niin minkä verran tällä nyt säästää käytännössä jos puhutaan vaikka siitä perus kaljasta mitä haetaan kaupasta? Ei mennä nyt hienoihin oluisiin vaan puhutaan vaikka siitä halvimmasta mitä se Pena hakee joka päivä kaupasta? Nopeasti kun katoin niin tuolla alks.fi halvin laatikko 24x0,33 oli jotain 8€. Noita saa samaan pakettiin 30€ pk sen kolme laatikkoa? Nopealla matikalla tuossa säästää ehkä 10c/tölkki jos vertaa marketin hintaa kun palautus otettu huomioon. Niin ja meinaan siis ihan kolmos olutta.

Voi olla toki, että oma matikkapää kusi jossain kohtaa matkaan näin neljän Lidlin olut oluen(1€/kpl?) jälkeen :lol: Nuo postikulut 30€ on vissiin sitä normaalia about kuitenkin?
jos tilaat postituspaketin verran (3x24 tölkkiä) kolmosta, niin ei oikein olekkaan järkeä. Jos tilaat 3x24 tölkkiä nelosta, niin alkaa olemaan jo järkeä. Jos tilaat eurolavallisen (72+ x24 tölkkiä) kolmosta, niin silloinkin on järkeä, koska postikulut ei ole enää niin suuret per tölkki vertailuna 3x24 tölkkiä.
 
Liittynyt
18.04.2022
Viestejä
128
Itse tilaan usein kolmosta. Tilaan sellaisia nimikkeitä joita suomessa myydään vain yksittäin. Esimerkiksi tietyt Tsekkiläiset tai vaikkapa Stella artois.
Mitään Harboe tai Slots kuraa en ole ikinä tilannut vaikka olisi saanut ilmaiseksi ja olisi ollut iso "säästö"
Tääkin harboa ja slots kura alkaa oleen jo pientä elitismiä, slotsin musta on aivan verratonta verrattuna lager/pirkka/karjala/lapinkulta jne (harboe taitaa myös jotkut noista päihittävän) - toki makukysymys mutta en kyllä näe pointtia tilata jotain erikoisolutta ainoastaan ja juoda sitä koko iltaa jos juomiseen oluet ostettu. Toki jos sen 1-2 ottaa niin silloin itsekkin panostan siihen makuun mutta sen jälkeen alkaa oleen sama vaikka juoda niitä kuraoluita kun se terävin särmä mausta mennyt - täysin sama whiskyn kanssa, jotain islay single malttia kannata koko pullollista juoda, tai no jos se on se juttu niin mikäs siinä. Ugh.

Nelosolut vs kolmos en kyllä myöskään juuri ymmärrä, monet ei huomaa maussa juuri eroa, toki jos joku olut on vain ns nelosoluen vahvuista eikä sitä muuna versiona saa niin asia erikseen. Esim leffet menee kait yli nelosen määritelmän mutta äärettömän hyviä 1-2 kipaletta nautittuna ja niitä kannattaa tilata kun alkossa 4e pullo vs alle euron plo / tölkki mitä joskus tilailin latvian superalkosta.
 
Liittynyt
26.11.2020
Viestejä
423
Pakko kysyä kun tätä ketjua mielenkiinnosta seurannut niin minkä verran tällä nyt säästää käytännössä jos puhutaan vaikka siitä perus kaljasta mitä haetaan kaupasta? Ei mennä nyt hienoihin oluisiin vaan puhutaan vaikka siitä halvimmasta mitä se Pena hakee joka päivä kaupasta? Nopeasti kun katoin niin tuolla alks.fi halvin laatikko 24x0,33 oli jotain 8€. Noita saa samaan pakettiin 30€ pk sen kolme laatikkoa? Nopealla matikalla tuossa säästää ehkä 10c/tölkki jos vertaa marketin hintaa kun palautus otettu huomioon. Niin ja meinaan siis ihan kolmos olutta.

Voi olla toki, että oma matikkapää kusi jossain kohtaa matkaan näin neljän Lidlin olut oluen(1€/kpl?) jälkeen :lol: Nuo postikulut 30€ on vissiin sitä normaalia about kuitenkin?
Nää on vähän miten asioita arvottaa. Vaikka suht avarasuinen olen oluen suhteen, mutta rainbow/kotimaista-lageria en ostaisi mistään hinnasta, Olutolutkin on aika rajoilla. Täten järkevävimmaksi vertailukohdaksi itse koen nämä perusbulkkilagerit Ale cogista Karhuun jne, jotka maksaa 28€-34€ per lodu, taitaa pienemmissä kaupoissa olla kalliimpiakin. Jos suurinpiirtein samantasoista tai jopa parempaa juotavaa saa n. 20€ loota, niin onhan siinä kuitenkin useamman euron säästö. En sinänsä anna arvoa korkeammalle alkoprosentille, mutta yleensä ne maistuu paremmalta. Suht usein tulevia tarjouksia hyödyntämällä päästään monesti sitten n.15€ loota hintaa ellei jopa alemmaksi, mikä on jo selkeä säästö. Siis 1-3 tilauslaatikkoa kerralla tilaamalla. Tokihan sitten on vielä pantit, joille itse en paljoa arvoa anna, koska niin paljon tulee juotua "reissussa" muiden luona että itsellä alle puolet päätyy palautukseen, sekä siitä on oma vaivansa kantaa niitä kauppaan. Sanoisin siis peruskaljan tilaaminen on tarjouksia optimoimalla vielä järkevää, ilman tarjouksia fifti-sixti oman maun mukaan. Sitten on vielä se juttu että saat tilaamalla kaupan Ale cog-lodun hinnalla oikeasti hyvää olutta, tykkäät sitten lagereista, tummemmista, ipoista tai melkein mistä tahansa. Kokonaisuutena pidän oluen tilaamista edelleen selvästi järkevämpänä kuin hakea kaupasta. Ei ole kyllä enää juurikaan varaa toimitushintojen nousta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 900
Pakko kysyä kun tätä ketjua mielenkiinnosta seurannut niin minkä verran tällä nyt säästää käytännössä jos puhutaan vaikka siitä perus kaljasta mitä haetaan kaupasta? Ei mennä nyt hienoihin oluisiin vaan puhutaan vaikka siitä halvimmasta mitä se Pena hakee joka päivä kaupasta? Nopeasti kun katoin niin tuolla alks.fi halvin laatikko 24x0,33 oli jotain 8€. Noita saa samaan pakettiin 30€ pk sen kolme laatikkoa? Nopealla matikalla tuossa säästää ehkä 10c/tölkki jos vertaa marketin hintaa kun palautus otettu huomioon. Niin ja meinaan siis ihan kolmos olutta.

Voi olla toki, että oma matikkapää kusi jossain kohtaa matkaan näin neljän Lidlin olut oluen(1€/kpl?) jälkeen :lol: Nuo postikulut 30€ on vissiin sitä normaalia about kuitenkin?
Eihän noita perus kura oluita kannata tilata,vaan jos haluaa esim. laadukasta vehnäolutta tai muuta vähän maukkaampaa nelosta niin niin hinta ero on ihan toinen alkoon verrattuna,eikä edes tuo ole välttämättä kallein,katselin saksalaista vehnäolutta sittarista niin yllättäen viereisessä alkossa oli halvempaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 900
Sillä lisäsinki tuohon loppuun tuon, että kysyin juuri kolmoseen verrattuna. Nelosen kanssahan säästöä tuleekin jo sitten aika merkittävästi. Muutamia postauksia kun kattelin niin kuitenki monessa on tilattu juuri sitä kolmosolutta.
Jossain tapauksissa se kolmonen on ihan riittävä, varsinkin jos ei ole tarkoitus vetää nuppia sekaisi mahdollisimman halvalla.Monet tummat merkki oluet on aika mietoja ja silti makua löytyy. Esim: Kilkenny ja Newcastle.

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
26.01.2018
Viestejä
168
Mutta Nettikuski.com toimittaa pelkästään Viinikaupasta joka on kallis kauppa verrattuna muihin.
Näinhän se on, eli selkeää etämyyntiä, viinikauppa-nettikuski, samaa puljua. Oma tilaus lokakuussa tuolla combolla tullin käsittelyssä, Mh-seurantakin poistu vuoden alussa, tullin mielestä etämyyntiä, tuhoavat tuotteet parin kk päästä, jos viinikauppa.com ei maksa veroja. Moni täällä on saanut tuotteensa (tullin teipeillä varustettuna) toimitettuna, verot kenties perässä..Maksoin silti Klarnan maksun, lisäajan jälkeen, kun olivat kysyneet viinikaupalta toimittajaa/myyjää..viinikauppa ilmotti Klarnalle että Ulkopuolinen toimitus !! Ei koske heitä. En jaksanut taistella tuulimyllyjä vastaan, perkule. Nyt on Viinikauppa.com boikotissa.
Tilatkaa ketä uskaltaa, mutta jos tulliin jää, ne tuhotaan.
Ei muuta.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
589
Jossain tapauksissa se kolmonen on ihan riittävä, varsinkin jos ei ole tarkoitus vetää nuppia sekaisi mahdollisimman halvalla.Monet tummat merkki oluet on aika mietoja ja silti makua löytyy. Esim: Kilkenny ja Newcastle.
Tummissa ne prosentit on usein pienempiä. Vaaleissa taas ainakin itse tykkään juoda ennemmin sitä nelosvahvuista kun kolmoset maistuu turhan vetisiltä. Prosentit sinänsä on sivuseikka, maku on tärkeä tekijä.
 
Liittynyt
29.12.2017
Viestejä
746
Mistä tilaatte ipat? Erikoisuudet ja bulkit. Itse tykästynyt bulkeista netpris myynnissä olevasta Ship full of IPA.

Mitkä ovat teidän suosikit ja mistä tilaatte?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 586
Viestejä
4 219 749
Jäsenet
71 069
Uusin jäsen
jgronman

Hinta.fi

Ylös Bottom