Alkoholin tilaaminen ulkomailta netin kautta

Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
902
Löysin vanhan suosikin eli Pistonheadin oluen, tällä kertaa erilailla humaloituna, eli tämä: Flat Tire. Perusmallia sai 8 vuotta sitten monista kaupoista 0,5L tölkeissä mutta katosi aika nopeasti. Flat Tire versiota saa alkostore24 mutta sieltähän ei voi tällä hetkellä tilata. Onko muita järkevänhintaisia paikkoa joista Pistonheadia löytyy, tai onko tuolle Flat Tire mallille olemassa samantyyppinen joku toinen olut? IPAsta en tykkää vaikka tuossa hieman samoja piirteitä onkin. Pistonhead on kuitenkin lager.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 272
Alkcista 16.4 tilatut oluet tuli tänään. Kaksi viikkoa siinä meni, mutta niistä jälkimmäinen meni Helsingin Matkahuollossa vuotavan paketin takia. Lopulta vain kaksi tölkkiä oli vuotanut, ja nekin oli korvattu neljällä Ale Coqilla, kahdella lonkerolla ja kahdella kolalla, joten lopulta ihan hyvinhän se meni.

Seurantakoodien perään piti kysellä, mutta sekä Alkc.fi että Matkahuolto vastasivat tiedusteluihin. Alkc.fi tosin pitkällä viiveellä, kun taas Matkahuollon Facebookin chat-palvelu vastaili 30–60 minsan sisällä.
 
Liittynyt
09.01.2018
Viestejä
158
Mitä raati sanoo, onko norrlog pohjaisten kauppojen aika ohi olutta tilaavalle pientilaajatissuttelijalle? Jos kotiinkuljetus on kolmea salkkua kohden 36€, niin mitä järkee enää?

Matkahuolto toi ekan 3*3 salkun tilauksen kotiin Alkc.fi Latviasta (kuljetuksen hinta vajaa 60€), nopeudessa ei edelleenkään valittamista. Tamula Vanake 5,2% 6 salkkua, batteryä 2 salkkua ja vaimolle lonkeroa salkun verran.

Mikä on alkc.fi Saksan varastolta tilanneiden valistunut arvio toimitusajasta, tuplat Latvian lonkeroihin ja Tamula Vanakeen? Meikäläisen tilaukset täällä budbeen toimitusten ulkopuolella lienevät tästälähin aika pitkälti 9 salkun kotiinkuljetustilauksia alkc.fi

Hyvää vappua kanssadokaajille.
 
Liittynyt
22.11.2016
Viestejä
204
Tuli yksi satsi kesää varten tilattua ja norrlogin sivulla maksettua extraa kotiinkuljetuksesta. Postin viesteissä ei kumminkaan ole kuin puhe noutopisteistä? Kusetettu? Ennen saanut ajan ehdottaa....
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
719
Alkcista 16.4 tilatut oluet tuli tänään. Kaksi viikkoa siinä meni, mutta niistä jälkimmäinen meni Helsingin Matkahuollossa vuotavan paketin takia. Lopulta vain kaksi tölkkiä oli vuotanut, ja nekin oli korvattu neljällä Ale Coqilla, kahdella lonkerolla ja kahdella kolalla, joten lopulta ihan hyvinhän se meni.

Seurantakoodien perään piti kysellä, mutta sekä Alkc.fi että Matkahuolto vastasivat tiedusteluihin. Alkc.fi tosin pitkällä viiveellä, kun taas Matkahuollon Facebookin chat-palvelu vastaili 30–60 minsan sisällä.
Eihän se myyjä tiedä seurantakoodeista, kaiketi sinä itse tilasit kuljetuksen ja kuljetusfirma lähettelee seurantatietoja tai -koodeja?
 
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
1 453
broileri.png

Suosittelen lukemaan Rikhard Sjöbergin twitteriä.

Kyllä tuo suomipoliitkkoiden asian kiertely ja kaartelu joka suunnasta asian suhteen on jotain merkittävää. Agendan polttavaa politiikkaa, ainoana vaatimuksenena säilytää Alkon monopoli
kansanterveyden nimissä.

Mutta se agendan palo, se, että ei vain toimi Suomessa, koska alkoholi paha, ei jatka hämmästyytämittämyyttään käsittämättättömyydellään.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 272
Eihän se myyjä tiedä seurantakoodeista, kaiketi sinä itse tilasit kuljetuksen ja kuljetusfirma lähettelee seurantatietoja tai -koodeja?
Niin joo, hyvä huomio. Tilasin itse kuljetuksen ja nimenomaan kuljetusfirmalta ei kuulunut seurantatietoja vajaan viikkoon, joten kyselin niitä sähköpostitse. Sain koodit ja muutamista viiveistä huolimatta kokonaisuudessaan tästä jäi ihan hyvä fiilis.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
591
Kyllä tuo suomipoliitkkoiden asian kiertely ja kaartelu joka suunnasta asian suhteen on jotain merkittävää. Agendan polttavaa politiikkaa, ainoana vaatimuksenena säilytää Alkon monopoli
kansanterveyden nimissä.

Mutta se agendan palo, se, että ei vain toimi Suomessa, koska alkoholi paha, ei jatka hämmästyytämittämyyttään käsittämättättömyydellään.
Eivät ole vaan vielä keksineet, että miten alkoholipolitiikan muutoksesta syntyvät veromenetykset voidaan "järkevästi" kompensoida yksityisautoilun verotuksella.
 
Liittynyt
07.02.2017
Viestejä
2 014
Alkc.fi tilasin kuitenkin ja seurannan mukaan ei kuljetus ole liikahtanutkaan tilaushetkestä. Taisi jäädä ensimmäiseksi ja viimeiseksi tilaukseksi tuolta ja palailen tuttuihin ja turvallisiin vaihtoehtoihin. En edes hätäile, mutta arvostan että tuotteet lähtevät varastolta ripeästi ja jumittavat vaikka matkalla jos aihetta on.

Mullakaan ei ollut paypal-vaihtoehtoa kuljetus.eu:n kohdalla, mutta alkc.fi maksun pystyi hoitamaan paypalilla.
Reiluuden nimissä oikaisen tämän viinanhimossa tekemäni purkauksen. Tuotteet tulivat lopulta oikein ripeästi. Seurantatiedot eivät vain päivittyneet. Hyvin sujui siis mullakin alkc tilaus.
 
Liittynyt
26.01.2019
Viestejä
168
Tilasin Alkc.fi:stä jokunen aika sitten ja tässä vielä odotellaan. Ihmettelin vain tuota pakkausta. Yleensähän on aina ollut niin, että viinitonkka vie kaksi "slottia" siitä pakkauslaatikosta. Mutta noiden laskurin mukaan ainoastaan 1,5. Eli sain mahtumaan yhteen pakkauslaatikkoon 2 kaljalaatikkoa, 2 viinitonkkaa sekä pullon kirkasta. Onko ollut aina näin, vai onko tuossa joku muuttunut?
 
Liittynyt
10.09.2020
Viestejä
23
Tuli yksi satsi kesää varten tilattua ja norrlogin sivulla maksettua extraa kotiinkuljetuksesta. Postin viesteissä ei kumminkaan ole kuin puhe noutopisteistä? Kusetettu? Ennen saanut ajan ehdottaa....
Täällä sama juttu 7.4 tilattu ja maksettu se kalliimpi kotiinkuljetus joka taisi siihen aikaan olla 34e mutta noutopisteeseen meni. Myös muutaman tutun paketit menneet noutopisteeseen noilla kalliimmilla posteilla. Langassa monet saaneet toimitustapakyselyn ja valittua kotiinkuljetuksen kuten normaalisti niillä 26e posteilla. Norrlogille viestiä vaan jospa antaisivat jotain korvauksia.
 
Liittynyt
27.05.2020
Viestejä
25
Onko muilla ollut Discandoon kanssa pidempi viive viime aikoina? Tilasin 25.4 eikä vielä ole liikahtanut paketit.
 
Liittynyt
02.01.2018
Viestejä
842
Onko tölkissä ja lasipullossa oleva Corona Extra samaa tavaraa?
Luulisi olevan erittäin epätodennäköistä että valmistaja tekisi eri reseptiikalla tuotetta pakkaustavasta riippuen.
Kumma kyllä olut lasipullosta on maistuvinaan aina paremmalta vaikka lasista joisikin. Fiiliksestä kyse.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
2 272
Käsittääkseni jos ihan hifistelyn asteille mennään, niin mikä tahansa juoma maistuu erilaiselta riippuen mistä sen juo. Ja siis ihan muutenkin kuin fiiliksen mukaan. Esimerkiksi kahvi on usein parempaa (tai erilaista ainakin) ohutreunaisesta mukista, tietyt oluet on parempia tietyistä laseista, ja esimerkiksi Fat Lizard toi markkinoille sen erilaisen tölkinkin, jotta tölkistä juotuna kaikki maut tuollaisessa artesaanituotteessa pääsisi lasin tavoin esille.

Vähän offtopic, mutta kuitenkin. Eli noi Coronat maistuu varmaan vähän erilaiselta tölkistä ja pullosta, vaikka kyseessä luultavasti on sama tuote.
 
Liittynyt
26.11.2016
Viestejä
12
Onko muilla ollut Discandoon kanssa pidempi viive viime aikoina? Tilasin 25.4 eikä vielä ole liikahtanut paketit.
Minulla 19.3 tilatun paketin toimitus 20.4. PostNord toimittaja jolla tuntuu olevan vaikeuksia ruuhkan takia paketteja perille saada. Edellisestä tilauksestakin jäi osa toimittamatta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
858
Luulisi olevan erittäin epätodennäköistä että valmistaja tekisi eri reseptiikalla tuotetta pakkaustavasta riippuen.
Kumma kyllä olut lasipullosta on maistuvinaan aina paremmalta vaikka lasista joisikin. Fiiliksestä kyse.
Käsittääkseni jos ihan hifistelyn asteille mennään, niin mikä tahansa juoma maistuu erilaiselta riippuen mistä sen juo. Ja siis ihan muutenkin kuin fiiliksen mukaan. Esimerkiksi kahvi on usein parempaa (tai erilaista ainakin) ohutreunaisesta mukista, tietyt oluet on parempia tietyistä laseista, ja esimerkiksi Fat Lizard toi markkinoille sen erilaisen tölkinkin, jotta tölkistä juotuna kaikki maut tuollaisessa artesaanituotteessa pääsisi lasin tavoin esille.

Vähän offtopic, mutta kuitenkin. Eli noi Coronat maistuu varmaan vähän erilaiselta tölkistä ja pullosta, vaikka kyseessä luultavasti on sama tuote.
En voi juoda tuommoisia perus oluita ollenkaan, koska ne maistuu minun suuhun niin älyttömän pahalle. Ainoastaan Sol/Corona tms. menee alas. En ollut koskaan ennen huomannut, että Coronaa myydään tölkissäkin, niin sen takia alkoi asia mietityttämään.
Mutta tilauksen laitoin sisälle niin kohta se selviää, onko se samaa tavaraa.
 
En tarkoittanut kyllä pullosta/tölkistä juomisen makueroa.
Mutta kaadapa tölkistä lasiin ja pullosta samanlaiseen lasiin..silti tuntuu että pullotavara olisi parempaa imo.
Ihan täyttä mutuiluahan tämä mutta kokeiltiin joskus aikoinaan pilsner urquellilla. Oli olevinaan eroa. Väitän kuitenkin eron tulevan mielikuvasta kuin että tavara olisi erilaista tölkissä ja pullossa. Ja eiköhän tämä tästä offtopicista.
 
Liittynyt
06.08.2020
Viestejä
1 432
Vinosonlinesta tuli tehtyä ensimmäinen tilaus ilmaisten postikulujen houkuttelemana. Tilaus eteni rommihankintojen merkeissä ja lähinnä sellaisia nimikkeitä ostellen, joissa hinnat kestävät vertailun BerlinBottleen.

Oliko Vinosonline nyt täysin poikkeuksellinen toimija siinä suhteessa, että se toimittaa järkevillä tuotehinnoissa tietyn eurorajan ylittäviä väkevien juomien tilauksia Suomeen postikuluitta, vai tuleeko jotain muita EU-alueen kauppoja mieleen? Lähinnä se on viski- ja rommihylly, jota tulee väkevien puolella täydennettyä.
 
Liittynyt
01.05.2021
Viestejä
4
Alkojuomilta olen nyt tilannut jo useamman kerran ja aina on homma toiminut hyvin.
Juomat on lähetetty hyvin pakattuina ja ecomtransit kuljettaa postin kautta kotiovelle. Toimituksessa kestänyt yleensä 2-3 viikkoa. Miinusta vain siitä, että ecomtransit kuljetuksen voi maksaa ainoastaan luottokortilla.

Liittynyt
21.08.2019
Viestejä
393
Vinosonlinesta tuli tehtyä ensimmäinen tilaus ilmaisten postikulujen houkuttelemana. Tilaus eteni rommihankintojen merkeissä ja lähinnä sellaisia nimikkeitä ostellen, joissa hinnat kestävät vertailun BerlinBottleen.
Siis onko siellä nyt juuri joku kamppis päällä?
 
Liittynyt
24.06.2020
Viestejä
44
Lonkeroissa parin euron nousu per salkku. Suomessa pelkkä Original maksaa 62€ / 24 pack ja Strong 77€.

Strong alkcista 3x24 olis posteineen jotain 112€ vs Alko 3x24 233€ , joten säästöä tulee 121€. Bulkkia on turha rahdata ellei tilaa lavallista ja väkevät saa muualta paremmalla valikoimallla.

Alkc.fi on oikeastaan hyvä lonkeropaikka.
Laskelma on suuntaa antava, ei tarkka.
Mistä sä kaljaa tilailet halvemmalla ku tuolta? Ku tuosta bulkista mainitsit
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 961
Itse en tilaa sitä bulkkikaljaa, kun lähi S-Marketissa mainio Rainbow lager on pantteineen 0,99€/tlk. 24packille jää hintaa aika tasan 20€ panttien jälkeen.

Toki alkc.fi:stä saa sitä Slotsia 9€ / laatikko ja postit päälle.
Toki toi Rainbow on helvetin pahaa ja volttejakin vaan 4,3 ja slotsissa 5,9 niin..
 
Liittynyt
06.08.2020
Viestejä
1 432
Toki toi Rainbow on helvetin pahaa ja volttejakin vaan 4,3 ja slotsissa 5,9 niin..
Jos tuollaista vertailua on ihan pakko tehdä, niin ilman muuta Rainbowia.

Mitä hintoihin tulee, niin eikös vaikka Netprisistä saa nelkkuolutta posteiseen tyyliin 13 euroa / laatikko, jos vaan sattuu asumaan Budbeen jakelualueella. Jos taas ei satu asumaan, niin samalla budjetilla saa säännöllisen epäsäännöllisesti Viinikaupasta kaljoja, joissa päiväys lähenee. Ne taas ovat laadullisesti monesti parempia kuin nuo normihinnoiltaan edullisimmat kaljat. Toki silti kaukana mistään laatuoluista.
 
Liittynyt
24.05.2019
Viestejä
5
Alkojuomilta olen nyt tilannut jo useamman kerran ja aina on homma toiminut hyvin.
Juomat on lähetetty hyvin pakattuina ja ecomtransit kuljettaa postin kautta kotiovelle. Toimituksessa kestänyt yleensä 2-3 viikkoa. Miinusta vain siitä, että ecomtransit kuljetuksen voi maksaa ainoastaan luottokortilla.

Onhan tuo esim. 3-4 laatikon kuljetus kuitenkin melko tyyristä, toki koskee vain laatikoita.
 
Liittynyt
06.08.2020
Viestejä
1 432
Onhan tuo esim. 3-4 laatikon kuljetus kuitenkin melko tyyristä, toki koskee vain laatikoita.
Fiksusti rakenettujen tilausten toimituskulut euron kiloa kohden ovat ihan kohtuulliset pientilauksista puhuttaessa. Luonnollisestikin jokaisen kaupan toimituskulut saa näyttämään järkyttäviltä, jos ei optimoi tilausten kokoa painorajoihin nähden järkeviksi.
 
Liittynyt
07.03.2019
Viestejä
48
Olihan se itsekin pistettävä Coronat tilaukseen. Tölkissä ole ennen maistanut kyseistä juomaa. Franziskaner ainakin maistui paremmalta lasipullosta kuin tölkistä, joten saas nähdä minkälaista on, mutta eiköhän juoduksi kuitenkin taas kerran tule :)
 
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
853
En voi juoda tuommoisia perus oluita ollenkaan, koska ne maistuu minun suuhun niin älyttömän pahalle. Ainoastaan Sol/Corona tms. menee alas. En ollut koskaan ennen huomannut, että Coronaa myydään tölkissäkin, niin sen takia alkoi asia mietityttämään.
Mutta tilauksen laitoin sisälle niin kohta se selviää, onko se samaa tavaraa.
Siellä on ihan passeli meksikolaistyylinen kopiokin tarjolla, eli Tes Cerveza. Varauksella uskaltaisin suositella kokeiluun myös Cesu Light. On hyvinkin vaalea lager ja yhtä kevyt juotava.
Juon nimittäin itsekin enimmäkseen noita vaaleita/kevyitä lagereita (Sol/Corona-tyylisiä) ja emäntäkin on nyt tykästynyt tuohon Tes Cervezaan niin, että juo nykyään mieluummin sitä kuin perus lageria.
Koskakohan Sol -oluet löytää tölkkeinä ostettavaksi. Olen noita kerran tölkissä nähnyt Tokmannilla, mutta muistikuva on, että olisi ollut 0.275 tlk.
Jostain syystä oikeastaan noita kaikkia "meksikolais-tyylisiä" kopio-oluita myydään lasipulloissa.
 
Liittynyt
26.11.2020
Viestejä
422
Pakko todeta tähän väliin että Rainbow-lager on kauheimman makuista peruslageria mitä on tullut maistettua. Jos halvemmalla saa Slotsia tai ihan mitä muuta vaan, niin todellakin mielummin sitä.

Hyvää se on hintaisekseen. Tuolla minimaalisella hintaerolla otan ulkomailta jotain muuta.
Tää on jotenkin oudosti sanottu, ihan kuin se olisi jotenkin joko/tai tilanne ulkomailta ottamisen suhteen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 467
Aika paljon saa kippis jakaa koodeja yms. että sieltä saa lähellekkään samaan rahaan kuin muista kaupoista. Hinnat on ihan poskettomia tuolla.
 
Liittynyt
28.08.2019
Viestejä
384
Shippiiin kuljetushinnat noussut järkyttävästi. 24 paikkaa nyt 68,99€ ennen 39,99€. Kun laittaa 22 paikkaa niin sekin 45,99€
 
Liittynyt
06.08.2020
Viestejä
1 432
Aika paljon saa kippis jakaa koodeja yms. että sieltä saa lähellekkään samaan rahaan kuin muista kaupoista. Hinnat on ihan poskettomia tuolla.
Sitteen vaan faktaa kehiin, mistä saa Suomeen edullisemmin esim. Havana Club 7 -rommia. Tuolla litran putelli 27,9 (eli alen jälkeen n. 25 euroa) kilpailukykyisin postikuluin.

Ja joo, en ole tilannut firmasta mitään, enkä tilaa nytkään, kun firman tuotetarjonta ei kyllin laaja-alaisesti tarjoa sellaisia tuotenimikkeitä, joita juuri nyt olisin vailla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
8
Alkostore24 tilaukset oli taas auki. Nyt eivät lähettäneet näppärää linkkiä Norrlogiin, mutta selvästi ristiin toimii nätisti kun tilausnumerot saa syöttää suoraan formiin Norrlogin sivuilla ja hakevat tiedot alkostoren järjestelmistä. Taas laitettu yksi lootallinen tavaraa tulemaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.11.2016
Viestejä
204
Täällä sama juttu 7.4 tilattu ja maksettu se kalliimpi kotiinkuljetus joka taisi siihen aikaan olla 34e mutta noutopisteeseen meni. Myös muutaman tutun paketit menneet noutopisteeseen noilla kalliimmilla posteilla. Langassa monet saaneet toimitustapakyselyn ja valittua kotiinkuljetuksen kuten normaalisti niillä 26e posteilla. Norrlogille viestiä vaan jospa antaisivat jotain korvauksia.
Joo, pistin postia sinne. Aspan kaveri vastas vaan että heillä näkyy parcel center delivery ja ticket solved. Vaikka kyllähän tuon hinnasta jo huomaa että melkein 70e sisältää lisähintaa verrattuna siihen parin laatikon normi 50e kuljetukseen.
 
Liittynyt
14.05.2020
Viestejä
332
Onko joku tilannut tuolta La Tramuntanasta vielä sen jälkeen kuin meni se ilmaiset postikulut tarjous?

Kiinnostaisi jotkut lasipullot siellä, mutta kokeilin laittaa koriin ja postikuluiksi tuli 44 € yhdeksälle pullolle. Tuo on aivan liikaa.

Onko tuolta mitenkään järkevää tilata?
 
Liittynyt
12.02.2020
Viestejä
11
Alkostore24 tilaukset oli taas auki. Nyt eivät lähettäneet näppärää linkkiä Norrlogiin, mutta selvästi ristiin toimii nätisti kun tilausnumerot saa syöttää suoraan formiin Norrlogin sivuilla ja hakevat tiedot alkostoren järjestelmistä. Taas laitettu yksi lootallinen tavaraa tulemaan.
Onko Norrlogin postikulut pysyneet samana? (26€ tainnut olla esim. Paketille kotiinkuljetus)
 
Liittynyt
06.08.2020
Viestejä
1 432
Joo, pistin postia sinne. Aspan kaveri vastas vaan että heillä näkyy parcel center delivery ja ticket solved. Vaikka kyllähän tuon hinnasta jo huomaa että melkein 70e sisältää lisähintaa verrattuna siihen parin laatikon normi 50e kuljetukseen.
Norrlogilta on ihan turha odottaa yhtään mihinkään reklamaatioon asiakasystävällistä ratkaisua. Aikuisen oikeastihan homman kuuluu mennä niin, että Norrlog hyvittää asiakkaalle sen postitoimituksen ja kotiinkuljetuksen välisen erotuksen, ja firma itse sitten tappelee Postin kanssa siitä eteenpäin. Mutta nyt toimintapolitiikka tuntuu olevan se, että kaikista virheistä vastaa asiakas, ja esim. hajonneita lähetyksiäkään ei korvata edes painoperusteisesti ilman erillisvakuutuksen ottamista. Ei mene sekään ihan täysin oikeaoppisesti.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 360

Lähettäjä vastaa oikeasti lähetyksestä siihen asti, kun se on toimitettu vastaanottajalle.
 
Liittynyt
06.08.2020
Viestejä
1 432
Lähettäjä vastaa oikeasti lähetyksestä siihen asti, kun se on toimitettu vastaanottajalle.
Niin, ongelmatapauksissa Alkostore irtisanoutuu vastuusta, koska asiakas on tilannut kuljetuksen. Norrlog irtisanoutuu vastuusta, koska asiakas ei ole hankkinut erillistä vakuutusta. Ja Posti irtisanoutuu vastuusta, koska se ei ole sopimusosapuoli asiakkaan kanssa.

Onneksi markkinatalous toimii ja vaihtoehtoja löytyy. Sellaisiakin viinatrokareita ja rahtareita on, jotka marisematta kantavat vastuunsa, jos maksettu lähetys ei löydä ehjänä perille asiakkaan luokse.
 
Liittynyt
24.07.2017
Viestejä
143

Harmittaa nämä kokemukset alkostore/norrlog.
Alkostoren hinnat ja olut valikoima vahvoissa oluissa on paras löytämäni.
Mutta lavatilauksen rahtikulut ja pakettien toimituskulut ovat jo liian korkeat kilpailijoihin verrattuna.
Onneksi alkc perusti saksan varaston sieltä lähti nyt lavatilaus
 
Liittynyt
27.01.2021
Viestejä
9
Onkos porukalla tietoa kauanko tuolta Alkc Saksan varastolta on toimitus kestänyt? Ajattelin että huomenna voisi pistää testiin.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 382
Viestejä
4 216 156
Jäsenet
71 040
Uusin jäsen
leetnewb

Hinta.fi

Ylös Bottom