Alkoholin tilaaminen ulkomailta netin kautta

Liittynyt
21.08.2019
Viestejä
44
"Ei paljoa vaadi että ihan +-0 hommaa kun laskee kaikki kulut mitä selvittely aiheuttaa.
Jep, ihan turhaa on, eivätkä käytännössä saa mitään aikaiseksi. 280 lähetystä on kuin pieru Saharassa (tilauksia varmaan ainakin monisatakertainen määrä) ja nekin 280 kpl vain "lähetettiin edelleen syynättäväksi". Liekö monestakaan oikeasti tullut mitään seuraamuksia.

Nyt kun tullissa & verottajalla on huomattu etteivät kykene tätä rallia mitenkään lopettamaan tai edes hillitsemään, otetaan julkisuus aseeksi. Yritetään pelotella kiinnijäämisellä, jonka riski on käytännössä miltei 0. No, joku herkkis varmaan on jo vetänyt töhnät pöksyyn ja lopettaa tilaamisen. Toivon mukaan suuri yleisö toimii juuri päin vastoin ja tilailee kahta kauheammin! :)
 
Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 043
Nyt kun tullissa & verottajalla on huomattu etteivät kykene tätä rallia mitenkään lopettamaan tai edes hillitsemään, otetaan julkisuus aseeksi. Yritetään pelotella kiinnijäämisellä, jonka riski on käytännössä miltei 0. No, joku herkkis varmaan on jo vetänyt töhnät pöksyyn ja lopettaa tilaamisen. Toivon mukaan suuri yleisö toimii juuri päin vastoin ja tilalle kahta kauheammin! :)
Minusta tuo tämänpäiväinen juttu, etenkin se pitkä nettijuttu, on enemmänkin sävyltään sellainen, että kaikkihan sitä harrastaa ja helppoa ja riskitöntä asiakkaalle (ainakin/etenkin jos tilaa vain paketteja omaan käyttöön eikä eurolavallisia porukkatilauksena). Ja että verottajan toimet kohdistetaan käytännössä vain myyjiä kohtaan, ei juurikaan ostajia. Ja Tullia ei kiinnosta eikä ole rahkeita kiinnostua, kun säädökset on nämä.

Eli jos pitäisi arvata lisääkö vai vähentääkö juttu nettitilaamista, niin lisää.
 
Liittynyt
21.08.2019
Viestejä
44
Eli jos pitäisi arvata lisääkö vai vähentääkö juttu nettitilaamista, niin lisää.
Olen eri mieltä. Suomalaiset ovat pääsääntöisesti niin lampaita, että kun tuodaan julkisesti esille kiinnijäämisen mahdollisuus, niin se jo pelästyttää osan porukkaa. Noudatammehan ainoana maana jokaista EU:n direktiiviä pilkulleen ja ensimmäisenä. Toki toivon, kuten jo totesin, että nettiostaminen räjähtäisi ja sen myötä loppuisi viimeisetkin yritykset hillitä sitä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
502
Minusta tuo tämänpäiväinen juttu, etenkin se pitkä nettijuttu, on enemmänkin sävyltään sellainen, että kaikkihan sitä harrastaa ja helppoa ja riskitöntä asiakkaalle (ainakin/etenkin jos tilaa vain paketteja omaan käyttöön eikä eurolavallisia porukkatilauksena). Ja että verottajan toimet kohdistetaan käytännössä vain myyjiä kohtaan, ei juurikaan ostajia. Ja Tullia ei kiinnosta eikä ole rahkeita kiinnostua, kun säädökset on nämä.

Eli jos pitäisi arvata lisääkö vai vähentääkö juttu nettitilaamista, niin lisää.
On tuolla tollasia pelotuslauseita joukossa:

"He ovat niitä tavallisia tilaajia, jota eivät tilatessaan ole ajatelleet, että se satasen säästö voi myöhemmin koitua kalliiksi, kun se verolasku mahdollisesti tulee, Jutila sanoo."

"Verottajan koura on pitkä. Lain mukaan verojen perintä pitää suorittaa kolmessa vuodessa ja kuluva vuosi vielä päälle. Aikaa voi siis kulua lähemmäs neljä vuotta ennen kuin lasku lankeaa."
 
Zat

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 043
Jutussa oli toki ripaus pelotteluakin, mutta minusta vain vähän; sen sijaan tietoisuutta nettitilaamisen yleisyydestä ja helppoudesta se varmasti lisäsi kansan joukossa. Harvoin jos koskaan siitä kerrotaan noin selkeästi isoissa medioissa.

Tyyliin itsekin tiedostin koko nettiostelumahdollisuuden (ainakin niin että käytännössä niistä ei suomiveroja mene) vasta joskus viime vuonna, enkä vielä tähän mennessä ole edes tullut tilanneeksi kertaakaan. Ilman muuta tilaan sitten kun tarvetta ilmenee, ja tuo juttukin vain vahvisti sen, että mitään valvonnan kiristämistä tms. ei ole ainakaan lähiaikoina luvassa.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
62
On tuolla tollasia pelotuslauseita joukossa:

"He ovat niitä tavallisia tilaajia, jota eivät tilatessaan ole ajatelleet, että se satasen säästö voi myöhemmin koitua kalliiksi, kun se verolasku mahdollisesti tulee, Jutila sanoo."

"Verottajan koura on pitkä. Lain mukaan verojen perintä pitää suorittaa kolmessa vuodessa ja kuluva vuosi vielä päälle. Aikaa voi siis kulua lähemmäs neljä vuotta ennen kuin lasku lankeaa."
Mulle pitäis saapua tänään eurolavallinen suomeen, toivottavasti tulee.

Kyllä tää uutinen ainakin ittee vaikutti sillä tavalla, että miettiin rupesin uskaltaako JOS tämä tulee perille täs enää tilata.
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
861

Aika erikoista pelottelua jos menettelet virallisten ohjeiden mukaan ja tilaat netistä alkoholia niin että myyjä on verovastuussa. Kaiken pitäisi olla täysin bueno, Suomen Tulli itse omilla sivuillaan on ohjeistanut että tämä on täysin ok tilaajan kannalta. Miksi ja miten olisi mahdollista että tuosta itse tilaajana joutuisi johonkin jälkiseuraamuksiin? Myyjälle toki voi tulla myöhemmin seuraamuksia jos ovat maksuista luistaneet.

Ymmärrän että on monisäikeinen juttu tämä (ja liittyy Alkon monopoli, verotulot, EU ja monta muuta asiaa) mutta tällä hetkellä ihan mustavalkoinen juttu että alkoholia saa tietyillä reunaehdoilla (jotka mielestäni ihan naurettavia) tilata täysin laillisesti netistä. Jos homma olisi laitonta niin en itse netistä alkoa tilaisi.

Itse uskon että kun kuitenkin nykyisellä systeemillä (Alkon monopoli) valtio saa mukavasti verotuloja niin vaikka menetyksiä tulee niin jos ei ole ilmiselviä ratkaisuja niin tätä ei kiirehditä. Jos nostetaan liikaa äläkkää niin ehkä EU lopettaa Alkon monopolin kokonaan?

Ylen uutisesta:
Lähetyksissä, joihin Tulli on puuttunut, voi olla tuhansia tai kymmeniätuhansia litroja yhdessä lähetyksessä. Niissä voi olla ja onkin useita eri vastaanottajia, Grönberg sanoo.
Tulli puuttuu varmasti tuollaisiin ilmiselviin tapauksiin. Ei kukaan kuluttaja tilaa itselleen tuhansia litroja alkoa? Noissa on varmasti kyse myyntiin menevästä tavarasta (isompi rikos) tai sitten siitä että porukalla tilataan jotta lähetyskustannukset ovat pienempiä (todella pieni "rikos" mutta noihin on helppo puuttua jos kyseessä iso tilaus).
 
Liittynyt
24.02.2019
Viestejä
20
Tänään laittelin viestiä ja sain vastausta Bottleanddrinksista, että lähettävät tilauksen luultavasti huomenna. Seurantanumeron lähettivät jo. Että toivoa näyttäisi olevan.
 
Liittynyt
26.02.2017
Viestejä
16

Minä tilasin ennen joulua ja viime viikolla laitoin viestiä ja aikoivat lähettää seuraavana päivänä, mutta mitään ei tapahtunut, seurantakoodi tuli myös, mut paketti ei oo lähtenyt vielä heidän varastolta. Eilen öaotoin uudestaan viestiä, vastausta ootellessa..
 
No se siitä toivosta sitten.. :smile:
 
SK.

Liittynyt
17.01.2020
Viestejä
3
Ekaa kertaa tilaamassa ulkomailta, päätin laittaa testitilaukset kahdelle saitille. Molemmissa tilauksissa kaksi pulloa viskiä. Tilaus sisään Alkostoreen Su 12.1, paketti postilaatikossa Pe 17.1. Tilaus Licoreaan Ti 14.1 arvioitu saapumisaika To 23.1, tosin nuo arviot eivät pidä aina paikkaansa niin saa nähdä. Voin päivittää lopullisen toimitusajan myöhemmin.

EDIT: Myös Licorea tilaus tuli ilmoitettuna aikana. Huomattavasti varmemmin pakattuna jos vertaa A24. Nuo laatikot kestäisivät heitellä ja tiputella.

Alkostore toimitusmaksut 26e (DHL/Posti), Licorea 16.45e (UPS/Posti?).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.01.2018
Viestejä
17
Kävi hieman erikoisesti Licorean kanssa.

Tein tilauksen 9.12 ja sain paketin 17.12. Oikeat pullot olivat sisällä eli ei mitään hämminkiä. Sieltä oli jostain syystä tulossa myös toinen paketti mutta sain sen vasta tänään. Ajattelin siellä on joku lahjapullo eikä mitään sen ihmeempää koska paketin paino oli 1kg seurantasivuston mukaan.

Yllätykseni oli suuri kun paketista paljastui tismalleen samat pullot jotka olin jo saanut ensimmäisestä paketista eli lähettivät saman tilauksen kahteen kertaan.

Miten tämän kanssa tulisi edetä? :think:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
618

Kohti kurkkua etenisin :hungry:
 
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
4
Miten porukka on seurannut noita jjee seurantakoodeja? Paketti lähtenyt liikeelle viinahuudolta. abc-logistics toimittaa
 
Liittynyt
02.01.2018
Viestejä
17
Tällaisessa tapauksessa on varminta lähettää ylimääräinen paketti minulle. Hankkiudun vääryydellä saadusta sisällöstä eroon nopeasti ja huomaamattomasti.
On kiva kuulla että tässä maailmassa on vielä ihmisiä jotka noin suoraselkäisesti ovat valmiita tarjoamaan apuaan. :)
 
zet

Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 246
A24 viime lauantaina tilattu ja tänään päivällä jo tuli :D Sattui nähtävästi sopivasti kaikkiin kuljetusmuotoihin... postit maksoivat enemmän kuin sisältö! :D
 
Liittynyt
15.04.2019
Viestejä
11
Viime lauantaina tilaus alkostoreen ja tänään sai hakea postista, joten varsin ripeää toimintaa. Yleensä mennyt noin 2 viikkoa.
 
Liittynyt
29.06.2018
Viestejä
32
Päivittelin exceliä Alkostoren-tilauksen yhteydessä. Tuosta näkee vähän, paljonko minkäkinkokoiselle tuotteelle tulee rahteja.

Pyrin aina minimoimaan postikulut tilaamalla täysiä laatikollisia. Nyt lisäsin Vecchia Romagna putelin "täytteeksi", mutta postit pomppasivatkin 26:sta 52:een.
alkostore24 Vecchia Romagna

Järkeilin että tuollaiset muodoltaan pullukat putelit vievät laatikossa kaksi yhden litran viinapullon slottia.

Toinen poikkeustapaus on nuo lasipullo oluet. Postit tulee sen verta kalliiksi ettei raaski tilata.
 
Liittynyt
26.04.2017
Viestejä
249
Jos ostaa kolme laatikkoa IV olutta(8€/laatikko) , onhan siinä järkeä aina :confused:
Kolme koppaa reiluun viiteen kymppiin kotiin tuotuna, ei sillä saa marketista edes punaista koffia ja joutuu itse vielä kantamaan :D
Tuotetta ei suoramyynnissä kotimaassa?
Esimerkiksi.
Ihmettelin sitä, että miksi et samalla kertaa tilannut enempää mutta nähtävästi olut oli naurettavan halpaa
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
618
Ihmettelin sitä, että miksi et samalla kertaa tilannut enempää mutta nähtävästi olut oli naurettavan halpaa
Ei tuolla Alkostore24ssä ole merkitystä, tilaako 3, 6 tai 9 laatikkoa postikulujen kannalta. Jos haluaa säästää kuluissa vrt litrahinta, niin pitää tilata kymmeniä laatikoita lavarahtina. Postikulut 3 laatikolla 26€, 6 laatikolle 52€ jne.
 
Liittynyt
02.04.2017
Viestejä
1 032
Ihmettelin sitä, että miksi et samalla kertaa tilannut enempää mutta nähtävästi olut oli naurettavan halpaa
Alkostore24:ssä jokaisen postituspaketin postikulut on 26e kappale. Pakettiin mahtuu kolme 24x0.33 laatikkoa. Ihan sama tilaako yhden postituspaketin (3 laatikkoa), vai 10 (30), postikulut on silti samat 26e per paketti. Toki 30 laatikkoa olutta ei kannata tilata postipakettina, vaan lavarahtina.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
684

Ja taas 30 laatikkoa ei ole mitään järkeä tilata lavarahtina ,vaan samalla kannnttaa tilata täysi lasti.Jos taas jano ei ole noin suuri niin kannattaa tilata pienemmissä erissä niin ei mene päiväykset vanhaksi.
 
Liittynyt
26.04.2017
Viestejä
249
Ei tuolla Alkostore24ssä ole merkitystä, tilaako 3, 6 tai 9 laatikkoa postikulujen kannalta. Jos haluaa säästää kuluissa vrt litrahinta, niin pitää tilata kymmeniä laatikoita lavarahtina. Postikulut 3 laatikolla 26€, 6 laatikolle 52€ jne.
Itse tilailen viskit Saksanmaalta kaupasta, jossa on ilmaiset postikulut jos tilauksen loppusumma on 200 euroa.
 
Liittynyt
29.06.2017
Viestejä
117
Aika erikoista pelottelua jos menettelet virallisten ohjeiden mukaan ja tilaat netistä alkoholia niin että myyjä on verovastuussa. Kaiken pitäisi olla täysin bueno, Suomen Tulli itse omilla sivuillaan on ohjeistanut että tämä on täysin ok tilaajan kannalta. Miksi ja miten olisi mahdollista että tuosta itse tilaajana joutuisi johonkin jälkiseuraamuksiin? Myyjälle toki voi tulla myöhemmin seuraamuksia jos ovat maksuista luistaneet.

Ymmärrän että on monisäikeinen juttu tämä (ja liittyy Alkon monopoli, verotulot, EU ja monta muuta asiaa) mutta tällä hetkellä ihan mustavalkoinen juttu että alkoholia saa tietyillä reunaehdoilla (jotka mielestäni ihan naurettavia) tilata täysin laillisesti netistä. Jos homma olisi laitonta niin en itse netistä alkoa tilaisi.

Itse uskon että kun kuitenkin nykyisellä systeemillä (Alkon monopoli) valtio saa mukavasti verotuloja niin vaikka menetyksiä tulee niin jos ei ole ilmiselviä ratkaisuja niin tätä ei kiirehditä. Jos nostetaan liikaa äläkkää niin ehkä EU lopettaa Alkon monopolin kokonaan?

Ylen uutisesta:

Tulli puuttuu varmasti tuollaisiin ilmiselviin tapauksiin. Ei kukaan kuluttaja tilaa itselleen tuhansia litroja alkoa? Noissa on varmasti kyse myyntiin menevästä tavarasta (isompi rikos) tai sitten siitä että porukalla tilataan jotta lähetyskustannukset ovat pienempiä (todella pieni "rikos" mutta noihin on helppo puuttua jos kyseessä iso tilaus).
Alkoholin tilaaminen netistä on laillista. Etämyynnissä myyjä on verovelvollinen ja etäostossa ostaja. Tämä on aika selvä asia. Kimurantiksi asian tekee se, että EU-lainsäädännön mukaan etämyyntitapauksessakin valtiolla on oikeus periä valmistevero ostajalta, jos sitä ei saa perittyä myyjältä. Ainakaan toistaiseksi tätä mahdollisuutta ei tulli onneksi ole käyttänyt hyväkseen ja toivottavasti ei tule käyttämäänkään.
 
Liittynyt
02.11.2018
Viestejä
32
Jaahas, Discandoo on nyt nähty, ajattelin saavani edes kohtuu edullisen tilauksen kun sain vielä 30e allennuskoodin parinkympin rikkoutuneesta pullosta edellislähetyksestä. Noh 117e itse tuotteet, vuosi sitten "posti" oli 33e, sitten kesällä/syksyllä nouse 38e (no ei paha vielä), nyt odotti sit paras yllätys, ensinnäkin eri yritys joku "shippii" kuljettaa sielläpäässä ja postit 5xolutlootalla+2:lle 0.7l viskille kevyet 66e, nyt ne on sitten tuplannut kuljetuksen. Alkaa oleen jo suomihinnoissa lähes nää tätä menoa. Eli kyllä seuraavan kerran kun alkoa tilailen se on vaikka tuo alkostore tai joku halvempi ja hitaampi, tarvii tutkia eri sivuja ja niiden luotettavuutta..
Discandoo on KALLIS, eipä muuta..
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
533
Netpris ja Shippii on näköjään päivittänyt järjestelmiä. Kirjautuminen sivuille mobiilissa on korjattu ja recaptcha lisätty. Yhden laatikon hintaa on nostettu 21,45 -> 21,90 mutta samalla painorajaa on nostettu 19 kg -> 19,5(?)kg. Myös Shippiin sivut ja maksaminen on uudistettu, toimituspisteen valitseminenkin selkeämpää. Sähköpostiin tulee Shippiiltä suoraan viestiä kuljetuksen tilaamisesta eikä Netprisin tilausvahvistuksen linkki toimi. Seurantaa en löytänyt mistään, saapumisilmoituksessa JJFI-koodi aiemman 0037....-koodin sijaan.
 
Panitko merkille joko kelpaa PayPal Schippiille?
 
Liittynyt
15.10.2017
Viestejä
157
Netpris ja Shippii on näköjään päivittänyt järjestelmiä. Kirjautuminen sivuille mobiilissa on korjattu ja recaptcha lisätty. Yhden laatikon hintaa on nostettu 21,45 -> 21,90 mutta samalla painorajaa on nostettu 19 kg -> 19,5(?)kg. Myös Shippiin sivut ja maksaminen on uudistettu, toimituspisteen valitseminenkin selkeämpää. Sähköpostiin tulee Shippiiltä suoraan viestiä kuljetuksen tilaamisesta eikä Netprisin tilausvahvistuksen linkki toimi. Seurantaa en löytänyt mistään, saapumisilmoituksessa JJFI-koodi aiemman 0037....-koodin sijaan.
On myös ilmestynyt postnord vaihtoehto joka on 15.99€
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
62
Mulle pitäis saapua tänään eurolavallinen suomeen, toivottavasti tulee.

Kyllä tää uutinen ainakin ittee vaikutti sillä tavalla, että miettiin rupesin uskaltaako JOS tämä tulee perille täs enää tilata.

Tulihan se sieltä viimein kuumottelujen jälkeen. On muuten jokaisella kerralla tuo lavan päällä oleva muovi rikottu. Kurkkaakohan ne tullissa mitä lavassa on?
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
23
Ihmettelinkin tuota, miksi meni Shippiillä vaikka olevinaan postnordin valitsin. no saatoin itsekin kämmätä, no tulkoon halvat kaljat Shippii(Bring?), ei silti kalliita olleet.
 
Liittynyt
09.07.2018
Viestejä
81
Ilmeisesti 19,5kg bringillä ja 19kg postnordilla. Netprisillä ja Discandoolla on nyt samat hinnat Suomeen toimitettuna.

Olis kyllä kiva jos netprisissä silti säilyis tuo mahdollisuus ohjata paketti suoraan tiettyyn postitoimipaikkaan tai pakettiautomaattiin...
 
Liittynyt
12.06.2017
Viestejä
58
Tulipa tilattua Netprisistä Postnordilla pari laatikkoa. En edes huomannut, että toimituksen hinta pomppasi Shippiissä tuohon 21,90 €. Ja invoicessakin luki "Bring Pickup", eikä Postnord.
Laitoin toki mailia Shippiille ja toivon, että hyvittävät erotuksen ja vahvistavat, että kyseessä on tosiaan Postnordin kotiintoimitus.
 
Vastasivat mailiin että toimitustapaa eivät saa muutettua mutta erotuksen postikuluissa palauttavat kun lähetys saapunut perille.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjuja
80 778
Viestejä
1 646 056
Jäsenet
36 247
Uusin jäsen
Pirakaija

Hinta.fi

Ylös Bottom