Ajotavat ja liikennesäännöt

P-merkin puuttumisesta ei voi päätellä mitään, kun parkkialueiden merkintä on usein mitä sattuu.

Ympyröistä puheenollen...

Tuusulassa saatiin uusi kampus valmiiksi. Siellä on kumma, väärin merkitty liikenneympyrä. Nythän tuossa ei saisi pysähtyä/pysäköidä saattamista varten, kuten on lisäkyltillä tarkoitettu.

Koko alueen pysäköinti näyttäisi olevan merkitty vain lisäkyltteillä ilman yhtäkään P-merkkiä.

Untitled.png
 
Nuo kaksi muuta on käytännössä aika samalla logiikalla ajateltavia paikkoja koska niissä on myös P-merkki ja ihan selkeästi menevät Citymarketin pihaan/alueelle. Tästä mulle herää kysymys että minkä takia tätä kolmatta risteystä ei ole merkitty samalla tavalla.
En oikein keksi muuta syytä kuin sen ajiemman, jos Cittariin paljon liikennettä, niin tuolta Suunnon pihasta pääsee ongelmitta.
Cittariin tuleva väki ei taasen tuki Cittarin pihastalähteviä. (kun kääntyvät sinne Cittariin)

Mutta tuossa voisi olla jokin varoitus tasa-arvoisesti liittymästä.
 
Vantaan karttapalvelu on harmillisesti apibugin takia toimimaton tällä hetkellä. Sieltä katsoisin mitä tuolla on ja päättelisin sen perusteella mitä tuossa on (missä kiinteistöjen rajat ja liittymät ovat). On hyvin mahdollista että nuo kaksi kolmiota ovat virattomia ja siellä vain muistuttamassa että kiinteistöltä tullessa väistämisvelvollisuus on voimassa. Samaa ei tietenkään tarvita joka kiinteistöliittymään, mutta se voi sekoittaa jos se puuttuu yhdestä.

EDIT:
MML:n kartasta löytyi kiinteistörajat, joiden perusteella tuo tosiaan menee aika sekavaksi:
1727322670067.png
 
En ihan varma miksi kiinteistöjenrajat ratkaisee?

Vantaan karttapalvelusta, talvikunnossapito

kuva_2024-09-26_085717632.png

Eli kunnan kunnossapito ajaa tuon cittarin ympyrän

Pääkadut ym isommat
1727330381339.png

Liityntakadut (vihreä)
1727330412714.png

Pysäköintialueet
1727330482463.png

Eli voisi tuon karttapalvelun mukaan vedellä monenlaisia tulkintoja, jos liityntakatu on selkeästi vahvempi kuin pysäköintialueiden väylät, niin paljon että Suunnolta tulevien pitäisi väistää vasemmalta tulevia.

Mutta vääntää noita katuviivoja miten vääntää, niin Cittarin ja Suunnon liittymissä ei eroa, ja koska Cittarin liittymiin on laitettu kolmio, mutta Suunnon ei, niin on se aika vahva viesti. Ja ilmeisesti vuosikausia nuo liittymät olleet noin.

Jos menee kiinteistön rajojen mukaan niin suunnon suunnalta että vasemmalta tuleva , kummatkin, ylittää kiinteistön rajan.

No jos tuossa ajaisi varovaisuudesta huolimatta kaskottomalla patteri Porchella akkuvaurio kolarin , ja maksajaksi ehdoteltaisiin, niin sen jälkeen kyllä Porche kuski kaivaisi häntä puoltavat jutut. sen mukaan mistäpäin tullut.
 
Jos tuo ympyrä olisi ollut kunnan mailla ja selkeästi merkitty liityntätieksi, olisivat cittarin ja suunnon liittymät olleet saman arvoiset kiinteistöliittymät. Kuten sanoin, tuo pohja tekee asiasta aika paljon helpomman tulkita monella tavalla. Kunnossapitokartta ei sinänsä auta siihen jos tie on epäselvä, sillä sen osalta voi suuremmat kiinteistöt ja yksityiset tiet sopia mitä vain.
 
Eli vaikea tapaus. Eli jos käy vahinko , siis vahinko kaikesta varovaisuudesta huolimatta, niin selkeää syyllistä vaikea nimetä. (siis jos tuon "tulkita monella tavalla" oikein ymmärsin)

Joku jossain ketjussa postasi että nykyään ei enään sellaista vakuutus "tuomiota" että vastapuolen vakuutuksista menisi vahingot molemmilla osapuolilla.
 
Viimeksi muokattu:
Tästähän saatiin keskustelua :D Pitäisiköhän soittaa johonkin virastoon ja kysyä tähän virallista kantaa.
 
Jos tuo ympyrä olisi ollut kunnan mailla ja selkeästi merkitty liityntätieksi, olisivat cittarin ja suunnon liittymät olleet saman arvoiset kiinteistöliittymät. Kuten sanoin, tuo pohja tekee asiasta aika paljon helpomman tulkita monella tavalla. Kunnossapitokartta ei sinänsä auta siihen jos tie on epäselvä, sillä sen osalta voi suuremmat kiinteistöt ja yksityiset tiet sopia mitä vain.

Sellaisen huomion heittäisin tuohon boldattuun, että kiinteistöllä tai sen omistajuudella ei sinänsä ole merkitystä näihin väistämisvelvollisuuksiin, koska muuten päästäisiin siellaiseen tilanteeseen, että esim. Kivistöntiellä ajaessa ei tarvitsisi väistää oikealta tulevia, koska Kivistöntie on kaupungin mailla, mutta risteävät tiet eivät ole.

Tässä on Vantaan karttapalvelusta kuva, jossa näkyy noita rajoja. Ns. vanhan Kivistön puolella vain tuo Kivistöntie on kaupungin mailla, muut ovat sitten tuollain eri kiinteistöinä, joita kaupunki ei omista.
Kivisto_kiinteistot.PNG

Laissahan on määritelty tuo väistäminen näin:
Tieliikennelaki 729/2018 - Ajantasainen lainsäädäntö - FINLEX ®

24 §

Väistäminen​

Ajoneuvolla on väistettävä oikealta lähestyvää ajoneuvoa ellei 2–4 momentissa toisin säädetä.

Ajoneuvolla on aina väistettävä:

2) muita tienkäyttäjiä tultaessa tielle kiinteistön pihasta, pysäköintipaikalta, huoltoasemalta tai muulta vastaavalta tiehen liittyvältä alueelta, taikka tien ulkopuolelta;

Siinä pääsee sitten taas kinastelemaan siitä, että miten esim. kiinteistön piha määritellään, mutta itse pitäisin tuota ympyrää vielä tienä, ja että nuo kaikki liittymät olisivat sen perusteella saman arvoisia ja kulkureitteinä parkkipaikoille sisältyvät tuohon "muu vastaava tiehen liittyvä alue".

Tuo kohta on kyllä melko surkeasti toteutettu, etenkin tuo Powerin parkkikselle meno, että saisivat kyllä tuota selkeyttää.
 
Sellaisen huomion heittäisin tuohon boldattuun, että kiinteistöllä tai sen omistajuudella ei sinänsä ole merkitystä näihin väistämisvelvollisuuksiin, koska muuten päästäisiin siellaiseen tilanteeseen, että esim. Kivistöntiellä ajaessa ei tarvitsisi väistää oikealta tulevia, koska Kivistöntie on kaupungin mailla, mutta risteävät tiet eivät ole.

Tässä on Vantaan karttapalvelusta kuva, jossa näkyy noita rajoja. Ns. vanhan Kivistön puolella vain tuo Kivistöntie on kaupungin mailla, muut ovat sitten tuollain eri kiinteistöinä, joita kaupunki ei omista.
Kivisto_kiinteistot.PNG

Laissahan on määritelty tuo väistäminen näin:

Siinä pääsee sitten taas kinastelemaan siitä, että miten esim. kiinteistön piha määritellään, mutta itse pitäisin tuota ympyrää vielä tienä, ja että nuo kaikki liittymät olisivat sen perusteella saman arvoisia ja kulkureitteinä parkkipaikoille sisältyvät tuohon "muu vastaava tiehen liittyvä alue".

Tuo kohta on kyllä melko surkeasti toteutettu, etenkin tuo Powerin parkkikselle meno, että saisivat kyllä tuota selkeyttää.
Niin, siis kiinteistöjen rajat olisivat tehneet tuosta selvemmät jos kaikki pihat rajoittuisivat tiehen, kun nyt se taitaa olla CM kiinteistön toteuttama se ympyrä ja aivan päin helvettiä.
 
Kyse on aika pitkälle siitä, millainen merkki riittää moottoritien rampille/liittymistielle. Selvästi tuossa ohjataan liikennettä oikealle ja jossa kerrotaan toisella merkillä että tullaan moottoritielle. Moottoritien merkki ei yksinään muuta rajoitusta mutta liittymisteillä ja rampeilla on 80 yleisrajoitus voimassa ilman erillistä merkkiä. Tämähän yleensä osoitetaan poistuttaessa tuplaväkäsillä jakajassa jolloin oikealle rampille/poistumistiellä mennessä rajoitus muuttuu 80 nopeuteen ilman tikkaria.

Laki mielestäni ei tarkasti määrittele millä ohjaus/määräys merkillä tuo liittymistie pitää merkitä. Oletan että tuo tulisi siis vähintään jostain yleisestä ohjeistuksesta. Toki en nyt koko lakia liitteineen käynyt lävitse josko sieltä tarkka ohjeistus löytyisi.

Tuohon Puskiaisten liittymään on muuten hiljattain lisätty 60-alueen päättymismerkki suunnilleen tuohon kuvan osoittamaan paikkaan.

1728285583733.png
 
Tuohon Puskiaisten liittymään on muuten hiljattain lisätty 60-alueen päättymismerkki suunnilleen tuohon kuvan osoittamaan paikkaan.

1728285583733.png
Eli nyt motarille liitytettäessä voimassa 80 korkein sallittu (yleisrajoitus, jos oletetaan että ei ole taajama, tai aiempaa muuta yleisrajoitusta). Jos motarilla turvavälit kunnossa niin ei ongelma, mutta tuskin tuolla tavat eroaa muusta maasta.

Etelämmässä Suomea, rampilla tai viimeistään kiihdytyskaistan alussa on motaria vastaava rajoitus kerrottu merkein.
 
Te motarilla puskuriin kiinni ajavat, mitä kuvittelette edellä ajavan reaktion olevan? Ei nyt paneuduta siihen mikä sen edellä ajavan nopeus on, oletetaan että se on vähintään nopeusrajoituksen mukainen todellista nopeutta.

Onko syy- ja seuraussuhteen ymmärtämisenne niin heikolla tolalla että kuvittelette sen nopeuttavan ohitse pääsemistänne ja ootteko pöyristyneitä jos aggression osoituksenne luetaan vittuiluna ja ollaan täysin reagoimatta siihen millään tavalla? Raivostutte vielä enemmän jos edellä ajava on yhtä taitava lukemaan tilannetta kuin te itse (täysin idootti siis) ja esimerkiksi vaikeuttaa ohittamistanne tai jopa jarruttaa vaarantaen molempien hengen? Hienointahan on kun kaksi näin hölmöä kaveria vetää toisensa hautaan sillä että edellä oleva vetää jarrut lukkoon niin että kolisee kunnolla, vaikka ehkä se vähän harmittaisi läheisten puolesta.

Tänään katsoin vierestä tällaista tilannetta jossa takana oleva roikkui noin metrin päässä edellä ajavasta ja edellä ajava jarrutti. Ei näyttänyt osuvan, mutta molemmille jäi varmaan tosi hyvä fiilis siitä. Siinä olisi sivullisillekin voinut käydä huonosti, sen verran liikennettä mypärillä oli. Mitä lie seuraavaksi tekivät, menivät varmaan koteihinsa hakkaamaan vaimojaan kalja kädessä...
 
Itseäni tänään itäväylällä nauratti kun joku sankarikuski koukkasi kiihdyttäen takapuskuristani 50km/h työmaarajoitusalueella Siilitien rampille vain päästäkseen jarruvalot vilkkuen roikkumaan autokoulun auton takapuskuriin. Kiire ja sen manifestaatio iltapäiväliikenteessä. Hyvä opettaa tapoja tuleville autoilijoille jo ajoissa.
 
Parempi tehä uukkari heti kun näkee onnettomuuden, ettei joudu turva-auton uhriksi.

39-13651086710e3e7f3e4d

Kyllähän tuota lainsäädäntöä täytyisi muuttaa siten, että tohon työmaakontin kokoiseen keltaiseen seinämään törmäämisellä luovut ajo-oikeudestasi lopullisesti.
 
Tulipahan tänään ajettua reilut 300km. Yleensä ajaminen on ihan mukavaa hommaa, oli pimeää tai valoisaa. Tällä kertaa ei ollut.

Olo oli aika tyrmistynyt kun 100km/h alueella useampi autoilija ajaa 80km/h ja kerää letkaa peräänsä. Välillä saatetaan havahtua tilanteeseen ja sitten kiihdytetään siihen satasen, mutta sitten hetken kuluttua palataan 80km/h nopeuteen. Tie oli tosiaan pimeä, eikä ohituspaikkoja juurikaan ollut.

Mikä helvetin villitys tämä nyt oikeesti on? On ihan saatanan vaarallista ajella satasen alueella reipasta alinopeutta, kun ne, jotka haluavat ajaa nopeusrajoitusten mukaisesti, joutuvat ohittelemaan miten sattuu ja pienellä riskillä sitä tekemään. Enää olisi vain se puuttunut, että edessä oleva hidastelija olisi itse kiihdyttänyt ja estänyt näin ohituksen.

Mikäli pelottaa pimeässä ajella, niin sitten jäädään kotiin ja ajetaan vain päiväsaikaan. Mikäli polttoainetta kuluu liikaa kun ajaa satasta, niin sitten kannattaa ehkä säästää jostain muusta, että voi sitten tankata silleen, että pystyy liikenteen seassa ajamaan liikennesääntöjen mukaista nopeutta. Mikäli liikenteessä selviytyminen on aivan liian ylivoimaista, kannattaa jäädä kotiin.

Toisinaan on ihan ymmärrettävää, että joskus unohtuu, että mikä se nopeusrajoitus taas olikaan. Mutta se ymmärrys loppuu siihen, kun vastaan tulee liikennemerkki, joka ilmoittaa sallitun nopeuden, ja silti ajellaan miten sattuu. Usein siten, että muut ovat vaarassa.

Oma lukunsa oli sitten ne autot, joissa saattoi ehkä yksi takavalo toimia ja muuten sitten oli kaikki muut valot paskana.
 
Väistämisvelvollisuus on ilmeisesti ehdoton? Eli mikäli liikennemerkit eivät muuta osoita, oikealta tulevaa on väistettävä tilanteesta riippumatta.

Tarkoitan siis kuvan mukaista tilannetta. Normaalisti (tilanne 1) ajolinjat eivät leikkaa ja kaikki on ok. Mutta tilanteessa 2 ajoneuvolle A ilmeisesti syntyy väistämisvelvollisuus, koska B tulee oikealta?
risteys.jpg

Kuljetin siis itse tilanteessa ajoneuvoa A. Mitään ei tapahtunut, molemmat ehtivät väistää ajoissa, joten sinänsä asia täysin OK. Mutta jos jotain olisi tapahtunut, minä (A) olisin varmaankin ollut syyllinen?

Risteyksestä tekee hankalan se, että näkyvyys on kasvillisuuden vuoksi aika huono kaikkiin suuntiin. Ja varsinkin nyt kun B tuli vähän odottamattomasta kulmasta, näin auton vasta viime hetkellä. Lisäksi ongelmia aiheuttaa se, että A:sta katsoen vasemmalta tulevilla ajoneuvoilla on väistämisvelvollisuus, jota ne eivät yleensä noudata. Eli huolettomasti ajelevien vuoksi tässä täytyy tuijottaa myös vasemmalle, vaikka liikennesäännöt eivät siihen velvoitakaan. Ja puskaa on tosiaan joka kulmassa, eli itse olin ehtinyt jo aloittaa oikealle kääntymisen, ennen kuin huomasin, että B on oikaisemassa vastaantulevien kaistan kautta.

Yhtä kaikki, kolahtaessa syyllinen olisin varmaan ollut minä?
 
Ei tuo ihan niin yksinkertainen ratkaistava ole. Jos toinen osapuoli ajaa tien väärää laitaa niin vahinko voidaan katsoa sen toisen aiheuttamaksi. Tuohan on melkein sama kun jos liittyisit motarille ja sieltä tulisi joku oikealta keulaan.
 
Juu ei. En nyt lakikirjasta tarkkoja termejä kaiva, mutta tuon B:n täytyy kääntyessään kiertää se risteysalueen kuvitteellinen keskipiste, sen lisäksi että pitää tietysti ajaa omaan suuntaansa tien oikealla laidalla. Ainoastaan jos tuo tie olisi todella kapea, yhden auton mentävä mökkitie, niin voisi tuollaisen kuvanmukaisen tilanteen edes kuvitella olevan mahdollinen. Eikä silloinkaan tietenkään noilla ajolinjoilla.

Eli ei sun oikealle kääntyessäsi tasa-arvoisessa risteyksessä tietenkään tarvitse väistää yhtään ketään, mistään suunnasta.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
261 846
Viestejä
4 548 982
Jäsenet
74 856
Uusin jäsen
Acceli

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom