Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Ongelmana tilan puute ja jostakin nykyisestä laitteesta pitäisi päästä ensin eroon, ennen kuin hommaa airfryerin tilalle.
Unohtui mainita, että tiedossa on kyllä miten ja mihin Airfryeriä käytetään ja nimenomaan hankinnassa kyseinen aparaatti ruoanvalmistusominaisuuksien vuoksi.Airfryer on käytännössä siis kiertoilmauuni, eli teoriassa se korvaa uunin. Käytännössä yleensä (lähes aina) airfryer on kuitenkin pienempi laite missä ei esim. koko perheelle tehdä joulukinkkua tai joulun laatikoita.
JOS haluaa korvata esim. mikron niin mitä mikrossa lämmittää? Koska tuo toimii kiertoilmalla kevyet jutut (esim. juustoraaste / viipaleet leivän päällä) voivat helposti lähteä lentoon ja tuonne EN tunkisi esim. kuppia kahvia lämpenemään tjsp. Tietysti moni toteaa suoraan ettei ikinä tekisi mitään lämpimiä / juusto voileipiä mikrossa saati lämmittäisi kahvia mutta kuitenkin jotain mitä miettiä.
Lisäksi sanoisin että tuolla ei "lämmitetä" vaan pikemminkin "valmistetaan" ruokaa. Eli mikroon en itse tunkisi jotain (raakoja) pihviä, ranskalaisia, kanankoipea/siipiä ja laittaisi 10-20min odottaen että siitä tulisi syötävä tulos.
Unohtui mainita, että tiedossa on kyllä miten ja mihin Airfryeriä käytetään ja nimenomaan hankinnassa kyseinen aparaatti ruoanvalmistusominaisuuksien vuoksi.
Kiinnostaisi vain tietää, että pystyykö tuolla järkevästi uudelleen lämmittää eilistä ruokaa? Toki uudelleen lämmityksen voisi varmaan tehdä myös perinteisellä uunillakin, mutta tämä kestää turhan pitkään verrattuna mikroon.
Miksi et kiertoilmapöntön sijaan harkitsisi kiertoilmanikroaaltouunia? Ei se paljoa enempää tilaa vie kuin riittävän kokoinen kiertoilmapönttö vie. Tiedän, että ovat kalliimpia mutta ovat huomattavasti monikäyttöisemp kuin 'Air Fryer' tulee koskaan olemaan ja on taloudellisempi kuin normikiertoilmauuni on.Unohtui mainita, että tiedossa on kyllä miten ja mihin Airfryeriä käytetään ja nimenomaan hankinnassa kyseinen aparaatti ruoanvalmistusominaisuuksien vuoksi.
Kiinnostaisi vain tietää, että pystyykö tuolla järkevästi uudelleen lämmittää eilistä ruokaa? Toki uudelleen lämmityksen voisi varmaan tehdä myös perinteisellä uunillakin, mutta tämä kestää turhan pitkään verrattuna mikroon.
Kestää pitkään air fryer:lla jos yrittää hernekeiton jämän, eineksen, kananrinnan tms. lämmitellä. Mikro on kuningas tuollaiseen. Ainoa eilisen eines mitä tulee lämmitettyä air fryer:ssa on jutut missä mikron tuottama "kostea/pehmeä" lopputulos ei ole omaan mieleen, tyyliin pitsasiivut. Toki jos pilkkoo lihan pieniksi kuutioiksi ja sitten air fryeriin niin lämpeneen nopeammin, toisaalta kuivaa lihan koppuraksi, ei hyvä.Unohtui mainita, että tiedossa on kyllä miten ja mihin Airfryeriä käytetään ja nimenomaan hankinnassa kyseinen aparaatti ruoanvalmistusominaisuuksien vuoksi.
Kiinnostaisi vain tietää, että pystyykö tuolla järkevästi uudelleen lämmittää eilistä ruokaa? Toki uudelleen lämmityksen voisi varmaan tehdä myös perinteisellä uunillakin, mutta tämä kestää turhan pitkään verrattuna mikroon.
Itsellä on tämä Tristar (Verkkokaupan 59€-tarjous vajaan vuoden takaa ehkä) ja nappien piippausäänet on kyllä liian kovalla. Mulla on peltorit airfryerin vieressä sitä varten, jos pitää enemmän näpytellä. Heti kun takuu loppuu niin irrotan kyllä sen piipparin tai sabotoin sen jotenkin. Ehkä vähän turhan äänekäs humina muutenkin laitteen sisältä. Ja ilmankierto laitteen sisällä aika kovalla eikä pysty säätämään niin välillä mausteet ja kevyemmät/pienemmät ruuan palaset lentelee ritilältä. Mutta muuten ihan pätevä tuon hintaiseksi. Kätevää kun mukana on sekä ritilät, että paistokori.Onko tuo ihan pätevä kun meni se verkkokaupan prinsessa ohi.
Edit: ostin kokeiluun.
![]()
Airfryer Tristar 10 l Multi Crispy uuni
Airfryer Tristar 10 l Multi Crispy uuni edulliseen hintaan Tokmannin verkkokaupasta. Toimitus 2–5 arkipäivää. Tutustu ja tilaa!www.tokmanni.fi
Se on toissijainen ongelma jos haluaa mikron korvikkeeksi hakea pönttöä.Miten tuollainen kiertoilmamikroaaltouuni puhdistetaan? Air fryeristä osat vaan astianpesukoneeseen ja profit. Mikron seinämien ja luukun puhdistaminen joka kerta kanan siipien jälkeen ei niin houkuttelevalta kuulosta.
Mikron seinämien ja luukun puhdistaminen joka kerta kanan siipien jälkeen ei niin houkuttelevalta kuulosta.
Taitaa mennä hiukan ohi sitten tuosta air frierin / kiertoilman ideasta, jos kuvun alla noita pitää. Mutta ei siinä, ei ole meikältä pois.
Joo, eihän tuo nyt niin hiljainen ole kuin uuni ja ei tuota hurinaa tuntia jaksaisi kuunnella tai sitten juurikin me peltorit päähän. Ihan ok laitos tuohon hintaan.Itsellä on tämä Tristar (Verkkokaupan 59€-tarjous vajaan vuoden takaa ehkä) ja nappien piippausäänet on kyllä liian kovalla. Mulla on peltorit airfryerin vieressä sitä varten, jos pitää enemmän näpytellä. Heti kun takuu loppuu niin irrotan kyllä sen piipparin tai sabotoin sen jotenkin. Ehkä vähän turhan äänekäs humina muutenkin laitteen sisältä. Ja ilmankierto laitteen sisällä aika kovalla eikä pysty säätämään niin välillä mausteet ja kevyemmät/pienemmät ruuan palaset lentelee ritilältä. Mutta muuten ihan pätevä tuon hintaiseksi. Kätevää kun mukana on sekä ritilät, että paistokori.
Täällähän puhuttiin kiertoilmamikroaaltouunista, ei sellaisen kanssa voi kupua käyttää (paitsi silloin kun ei käytä sitä kiertoilmauuni-toimintoa). Ja kyllä, tuollaisia näyttää olevan markkinoilla. Ei kovin käytännölliseltä vaikuta juurikin puhtaanapidon takia.Mutta sinusta mikron luukun ja seinämien puhdistaminen ei menisi?
Selitetään nyt sitten.. ..mikroaaltouuni EI toimi ollenkaan kiertoilman avustuksella. Mikrokupu ei vaikuta mitenkään mikron toimintaan ja se lämmittää sen ruuan ihan yhtä hyvin oli sinulla se kupu käytössäsi tai ei.
Mikroaaltouunissa sähköenergia muutetaan mikroaalloiksi mitkä ovat siis ionisoimatonta sähkömagneettista energiaa. Ne saavat ruuan vesimolekyylit värähtelemään mistä seuraa ruuan kuumentuminen.
Kiertoilmauunissa taas taka/ylä/ala osassa (tai yhdistelmä näistä) on puhallinmoottori jonka ympärillä on kiertoilmavastus joka syttyy / sammuu halutun lämpötilan mukaisesti. Tuo moottori levittää lämmintä ilmaa ympäri uunia ja se lämpö taas valmistaa ruuan. (Toki kiertoilmauunissa on myös perinteinen tasalämpötoiminto mitä ei airfryerista yleensä löydy)
Olepas hyvä.. nyt toivottavasti tajuat miksi kupu toimii toisessa mutta ei toisessa tapauksessa... Ei kestä kiittää eikä tarvitse kirjoittaa enempää.
Mitä ihmettä ihmiset valmistavat kiertoilmauunilla kun ruoka roiskii joka paikkaan? Pöntöllä se on ei asia kun se puhallin on oikeasti kovatehoinen ja ilmatila pieni. Esimerkiksi en ole koskaan joutunut siivoamaan siipien jäljiltä mitään roiskeita, en edes pöhettimessä.Ei kovin käytännölliseltä vaikuta juurikin puhtaanapidon takia.
Niin no sitten jos tuo oli enemmänkin kiertoilmauunin korvike eikä air fryerin.Mitä ihmettä ihmiset valmistavat kiertoilmauunilla kun ruoka roiskii joka paikkaan? Pöntöllä se on ei asia kun se puhallin on oikeasti kovatehoinen ja ilmatila pieni. Esimerkiksi en ole koskaan joutunut siivoamaan siipien jäljiltä mitään roiskeita, en edes pöhettimessä.
Ja ei, se ei ole käytännöllinen jos on oikea kiertoilmauuni taloudessa halvalla sähkösopparilla mutta jos sellaista ei ole, ja/ tai ei ole tilaa useammalle laitteelle niin se on erittäin kätevä( lisäksi lähes jokaisessa keittiössä on erikseen tehtynä kolo mikrolle. Ja ei, en enää sellaista ole kaivannut vuosiin.
Miksiköhän täällä edes puhuttiin sitten moisesta.
Pystyykö Airfryerillä käytännössä korvaamaan mikron ruoan lämmityksessä? Ongelmana tilan puute ja jostakin nykyisestä laitteesta pitäisi päästä ensin eroon, ennen kuin hommaa airfryerin tilalle.
Voi näyttää vähän hassulta mikron paikalla, mutta eipähän aina tarvitsisi laittaa käytön jälkeen takaisin kaappiin.
Sinä vastasit mikrokuvulla viestiin jossa puhuttiin nimenomaan kiertoilmamikroaaltouunista. Mutta olkoon ot minun osalta tässä.Täällä puhuttiin ihan tavallisesta mikroaaltouunista siksi että alunperin käyttäjä esitti tämän kysymyksen:
Myös siksi, että se kiertoilmapönttö on nimenomaan sitä. Ainoa merkittävä ero on ilmatilavuus, joka on pieni niin mikroon kuin uuniin verrattaessa. Teoriassa säästää rahaa sähkönkulutuksen osalta, käytännössä ei. Jos ei ole oikeaa kiertoilmauunia kotona, ovat mikroaalto-kiertoilmauuni sekä kiertoilmapönttö vaihtoehtoja.Niin no sitten jos tuo oli enemmänkin kiertoilmauunin korvike eikä air fryerin.
Miksiköhän täällä edes puhuttiin sitten moisesta.
Miten tuollainen kiertoilmamikroaaltouuni puhdistetaan? Air fryeristä osat vaan astianpesukoneeseen ja profit. Mikron seinämien ja luukun puhdistaminen joka kerta kanan siipien jälkeen ei niin houkuttelevalta kuulosta.
Kiertoilmamikrouunissa on kaksi lämmityksen lähdettä:
1. normaali mikroaaltoihin perustuva säteily, joka lämmittää ainoastaan ruoan vesimolekyylit (netissä fiksummin: Mikroaallot saavat ensisijaisesti ruoan vesimolekyylit liikkeelle. Kun vesimolekyylit liikkuvat toisiaan vasten, kitka synnyttää lämpöä, joka lämmittää ruoan). Säteily aiheuttaa rusinoitten yms poksahteluja ja epäsiisteyttä, tässä mikrokupu hyvä ottamaan roskat vastaan.
2. Grillivastus (samantyyppinen kuin airfryereissa) joka lämmittää ruokaa lämpösäteilyllä, ei aiheuta poksahteluja, mutta sulattaa mikrokuvun.
Joskus testasi tuollaista mikroa, mutta kansi kuumeni aika lailla, vastus kärisi, eikä ruoka juuri kummemmaksi muuttunut. Täytyypä testata uudelleen vielä jospa olikin käyttäjässä vika.
Tuon grillivastuksen unohdin kokonaan, on meillä ollut sellainen grillimikroaaltouunikin ilman kiertoilmatoimintoa( aivan turhake loppujen lopuksi).Osassa kiertoilmamikroista on kolmas lämmitin eli ihan samanlainen lämpövastus jonka takana tuuletin kuin kiertoilmauunissa. Tämä siis grillivastuksen lisäksi.
Miten teet paahtoleivät? Oma paahdin hajosi, ajattelin jos pärjäisi ilman, mutta pari ensimmäistä airfryer-kokeilua ei ole tuottanut mieleistä tulosta.Mulla airfryer on korvannut mikron ja leivänpaahtimen. Hyvin toimii etenkin mikron korvaajana.
Joo tuon minun "Ehkä vähän turhan äänekäs humina muutenkin laitteen sisältä" -vertauskohtana ei ollut uuni vaan vanhempi perinteisen mallinen Motonetin halpis-air fryer, jonka annoin broidille tämän Tristarin hommattuani. Eli air fryeriksikin hieman äänekäs hurina tässä, mutta tuohon 59€-hintaan ei voi valittaa. Jos etsii hiljaista laitetta niin kannattaa välttää tätä.Joo, eihän tuo nyt niin hiljainen ole kuin uuni ja ei tuota hurinaa tuntia jaksaisi kuunnella tai sitten juurikin me peltorit päähän. Ihan ok laitos tuohon hintaan.
Miten teet paahtoleivät? Oma paahdin hajosi, ajattelin jos pärjäisi ilman, mutta pari ensimmäistä airfryer-kokeilua ei ole tuottanut mieleistä tulosta.
Miten teet paahtoleivät? Oma paahdin hajosi, ajattelin jos pärjäisi ilman, mutta pari ensimmäistä airfryer-kokeilua ei ole tuottanut mieleistä tulosta.
Jollain tuollaisella on kokeiltu, mutta ei tule väriä eikä lopputulos paahdetun rapea vaan ennemminkin kuivattu. Kenties laitteissa on vaan eroja... Perinteisemmät lämpimät voileivät onnistuu siinä missä tavallisessa uunissa.180c ja 5-6 minuuttia? Jos päälle meinaa laittaa jotain, niin täytyy tehdä kerrosvoileipä tyylillä, muuten ne päälliset karkaa.
Ne päälliset voi myös yrittää "naulata" cocktail-tikuilla tai raa'an spagetin pätkillä.180c ja 5-6 minuuttia? Jos päälle meinaa laittaa jotain, niin täytyy tehdä kerrosvoileipä tyylillä, muuten ne päälliset karkaa.
Halloumitikkuja kannattaa myös koittaa paneroida pankojauholla (+normaalit panerointitoimet).Tulee muuten loistavia halloumitikkuja fryerissä.
Ohje
Leikkaa suikaleita. Sentin paksuisia. Esilämmitä fryer 205asteeseen.
Kuivaa halloumi talouspaprulla töpöttelemällä. Laita päälle pippuria, paprikachilimausteseosta. Pieni sipaisu öljyä.
Sitten fryeristä riippuen niin uuniin noin 4-5min kunnes kivan ruskeita.
Mikäli fryerissä on vain ylävastus niin käännä välissä.
![]()
Tein tollasen lyhkäsen videon princess mallin oven irroittamisesta. Ekalla kerralla on sitten tosi tiukassa kun on rasvaa ja möhnää täynnä.
Juuston ko kehtaa raastaa ja vatkattua munaa sekaan, esilämmittaa kunnolla niin ei lennä täytteet mihinkää, antaa vaikka minuutin olla lämmössä ennenku laittaa taas puhalluksen pöhiseen. Varmaan myös laitekohtasia eroja miten puhaltavat, omassa ei säätöä ainakaa puhallukselle.Mä teen lämpimät voileivät niin että ensin mikrossa ~3,5 minuuttia että juusto+täytteet sulaa vähän ja lämpeää
tasaisesti, sitten suoraan airfryeriin 6min että saa rapean hyvän pinnan.
Ja alkujaan sen takia että noin ei ne täytteet lentele pitkin poikin.
Lisäksi yleiskysymyksenä: ilmeisesti airfryerit pitäisi puhdistaa kunnolla sisältä oston jälkeen, että lähtee se tietynlainen muovin haju pois (mikä voi siirtyä vähän ruokiin). Onko jotain hyviä ohjeita tuohon?