15-vuotiaalle kulkinetta

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 916
Mitäs vaihtoehtoja ja suosituksia on 15-vuotiaan kulkineeksi? Itse edustan 80-luvulla syntyneitä ja perseen alla oli tuolloin junnuna Suzuki PV. Pääsi liikkumaan paikasta toiseen, talvella naama jäässä ja hauskaakin oli.

Yritin nyt tsekata mitä järjellistä tarjontaa on tämän päivän junnuille olemassa ja ymmärtääkseni vaihtoehdot ovat:
- mopo
- traktorimönkijä
- mopoauto

Onko jotain muita kulkineita tarjolla millä 15v pääsee liikenteeseen suhaamaan?

Mopoauton karsisin heti vaihtoehdoista pois koska ylihintainen ja erityisesti juuri hintaansa nähden yhtä turvaton kuin mopo. Traktorimönkijä ei toki mikään taivaanlahja ole, mutta näitä saisi lämmitetyllä kopillakin joka on tietenkin melko kiva ominaisuus. Hintojen osalta halvin olisi tietenkin mopo. Tonnilla saa varmasti hyvän ja toimivan mopon millä pääsee liikkumaan. Mukavuudesta joutuu sitten maksamaan esim. käytetyn koppimönkijän osalta 8 000e ylöspäin.

Lisäksi vielä se, että kulkuvoiman osalta polttoainekäyttöiset lienevät todennäköisin vaihtoehto. Sähkö olisi näppärä..mutta siitä päästään käyttökapasiteetin niukkuutteen (n.50km) ja jälleen suhteessa korkeaan hankintahintaan.

Ajatuksia?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 092
Poika ajelee tällä hetkellä kesät tonnin derbillä ja talvet kopittomalla traktorimönkijällä, onneksi (toivottavasti) saa autokortin syksyllä. On jo yhden kolarin ajannut mopolla, josta onneksi selvis säikähdyksellä. Mutta sen verran paha tälli oli, että vastaantuleva auto meni lunastukseen.

Tytölle pitäis kans vuoden päästä keksiä kulkine. Jotenkin kakspyöräinen ei sovellu tuon käteen, ja on käyttökelpoinen vain kesäaikaan. Mopoauto taas kallis ostaa ja kalliit vakuutukset, mutta menee vähällä polttoaineella. Kopillinen traktorimönkijä käytettynä vielä kalliimpi, sekä vie bensaa hurjasti, mutta halvemmat vakuutukset.

Innolla odotin niitä kevytautoja, mutta ne nyt on ilmeisesti kuopattu idea.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 916
No tämä kevytautokuvio meni poskelleen ja ei siitä syystä ole enää vaihtoehtona. Mopoilu ei kyllä ole turvallista, vaikka sitä itse olenkin harrastanut. Siinä on vaan niin saatanan monta muuttujaa sen liikenteessä olevan penskan lisäksi.
 
Liittynyt
29.12.2017
Viestejä
67
Kevytautot on luultavasti tulossa, sillä EU-komissio on esittänyt muutoksia ajokorttidirektiiviin. Siellä olis tulossa B1-luokka, jolla sais 16v täyttänyt kuljettaa max 45km/h kulkevaa max 2500kg kokonaismassan muuten B-luokan vehjettä. Se, miten tuo max 45km/h hoidetaan, on sitten kysymysmerkki vielä. Eli voisko siihen tulla vaikka henkilökohtainen kuljettajakortti, joka kertoo auton ohjelmalle, että nyt B1 ratissa ja rajoitus 45km/h ja sitten kun äiti ottaa rajattomalla B:llä, ni se auto saaki kulkea minkä irtoaa
 
Viimeksi muokattu:

Ohoh. Niinpä näkyy:

Tämähän on mielenkiintoinen uutinen. Toisaalta nyt en ole ihan varma, että mikä muuttui siitä aiemmasta kevytautosuunnitelmasta joka jo kertaalleen torpattiin. Jos tämä menisi läpi, niin ei tarvitsisi 15v kuin yksi vuosi leikkiä mopolla/vastaavalla. On kyllä hyvä kysymys, että miten nopeusrajoitus toteutettaisiin.
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 775
Meillä oli traktorimönkijä pojalla vuoden verran ja sellainen on kyllä aivan ehdoton, jos ei budjetti rajoita. Meillä oli Ranger 1000 lämpökopilla ja tollaisella ajaa jopa ihan mieluusti. Kiihtyy ja kulkee hyvin (1000cm3/60hv mylly), näkyvyys korkealta erinomainen ja melutasokin ihan siedettävä. Ja tollainen tonninen "polle" on kolmelle rekisteröity, eli saa kaveritkin mukaan. ja vakuutukset ovat tosi halvat. Näissä kun on maavaraa ja pienet ylitykset ei tule mitään korikolhujakaan oikein millään (toki pojan kaveri sai omansa katolleen...)

Huonot puolet on sitten: korkea kulutus 10-11l/100km, huoltokulut tähtitieteelliset, joka 100h välein huolto 300-400e (eli n. 3000km huoltoväli), toki jos työkalut pysyvät käsissä, niin tässä voi säästää. Itse käytin huoltoliikettä, koska oli takuunalainen laite ja en halunnut ottaa mitään riskiä.

Itse ostin uuden 2021 ja myin vuotta vanhana 10tkm ajettuna 500e ostohintaa halvemmalla... Kävi tuuri kyllä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 916
Traktorimönkijä kopilla on kyllä se mitä tässä olen pääosin ajatellut, mutta kyllähän tuo rahaa sitten vaatisi. Halvemmalla saisi henkilöauton nopeusrajoitettuna. :)
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 775
Traktorimönkijä kopilla on kyllä se mitä tässä olen pääosin ajatellut, mutta kyllähän tuo rahaa sitten vaatisi. Halvemmalla saisi henkilöauton nopeusrajoitettuna. :)
Mönkkärillä ajaa itsekin hätätapauksessa :) (Itse muutamaan kertaan käytin mm. kaverin veneen nostoon, kun ei ollut muuta koukullista ajoneuvoa käsillä.) Mopoautoon en astuisi mistään hinnasta. Mönkkärit kyllä pitänee hintansa hyvin.
 
Liittynyt
24.02.2017
Viestejä
1 953
Täältäkin ääni traktorimönkijälle. Ja sitten kun se on iän puolesta mahdollista, kannattaa kustantaa teineille myös lentolupakirjat. Lupakirja alkaen 15 000 €. Siten heidän liikkumisen ei tarvitse enää rajoittua pelkästään ostarin parkkiksella pyörimiseen vaan liikkuminen saa aivan uuden ulottuvuuden. :cool:

Jos budjetti rajoittaa, niin uutta lentokonetta ei tarvitse hankkia, vaan niitä saa myös käytettynä tai voi vuokrata. Pienessä Cessnan tyyppisessä koneessa polttoaineen kulutus muistaakseni jotain 100-200 litraa/tunti väliltä ja lentotunti kerhon koneella taisi olla jotain 200 €/tunti.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
504
Huonot puolet on sitten: korkea kulutus 10-11l/100km, huoltokulut tähtitieteelliset, joka 100h välein huolto 300-400e (eli n. 3000km huoltoväli), toki jos työkalut pysyvät käsissä, niin tässä voi säästää. Itse käytin huoltoliikettä, koska oli takuunalainen laite ja en halunnut ottaa mitään riskiä.

Itse ostin uuden 2021 ja myin vuotta vanhana 10tkm ajettuna 500e ostohintaa halvemmalla... Kävi tuuri kyllä.
Tämä oli hyvä postaus.. juuri tytölle etsiskelemässä kulkinetta ja yrittänyt kaivaa noita mönkkärin todellisia kuluja ja vaikka koetin inhorealistisesti kaivaa mönkkärin kuluja, niin en edes noin koviin lukuihin uskonut.. eli vuodessa menee helposti 2000€ käyttöön rahulia…taitaapi olla että valinta kääntyy noiden Vespojen suuntaan..
 
Liittynyt
14.07.2018
Viestejä
353
Jos sosiaaliset aspektit unohdetaan, niin riittäisikö sähköpotkulauta? Halvempi kuin mopo ja kypärä päässä ajettuna kaupunkiolosuhteissa varmasti turvallisempikin, kun ei tarvitse sompailla autojen seassa.
 
Tosi näppärää tollaisella ajaa esim. 15km koulumatkaa maantienlaitaa päivittäin kesät talvet... Kaikki kun eivät asu kaupungissa. Ei noita mönkkäreitä kaupungissa asuvilla juuri olekaan, kun ei niillä mitään siellä oikein tee.

Tarpeita kun on kovin erilaisia. Meilläkin pojalla tosiaan koulumatka 15-17km, reitistä riippuen. Julkisilla ois mennyt n. 1-1.5h suuntaansa. 1km kotoa lähimmälle pysäkille ja huonot yhteydet (ainakin 1 vaihto aina). Mönkkärillä reipas 20min ja nyt kun autolla pääsee ajamaan 100km/h tietä, niin reilussa vartissa koululla. Samalla mönkkärillä sit pääsi 2 kaveriakin matkan varrelta. Ja nyt autolla.
 
baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884
Tosi näppärää tollaisella ajaa esim. 15km koulumatkaa maantienlaitaa päivittäin kesät talvet... Kaikki kun eivät asu kaupungissa. Ei noita mönkkäreitä kaupungissa asuvilla juuri olekaan, kun ei niillä mitään siellä oikein tee.
Miten niin ei tee? Niihin voi laittaa äänentoistoa, rgb-valot kabiiniin, ja niillä voi käydä varaamassa ja roskaamassa Prisman parkkihallia. Harmi ettei ainakaan vielä ole sellaisia repiviä "teho"putkia niin kuin mopoissa ja harrikoissa.
 
KiD83

Persu
Tukijäsen
Liittynyt
13.02.2018
Viestejä
1 021
Suosittelen isorenkaista vaihteellista mopoa. Tytölle laitettiin Rieju -17, on ollut luotettava kulkine ja autokorttia kun alkaa itse opettamaan niin etua siitä että kytkimen ja vaihteen vaihto on jollainlailla omaksuttu.

Poika taas ajoi aikanaan skootterilla, eli ei vaihteiston käyttö oppia lainkaan.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 683
Harmi ettei ainakaan vielä ole sellaisia repiviä "teho"putkia niin kuin mopoissa ja harrikoissa.
Kyllä niihin saa, Tuusulassa liikkuu yksi ilmeisesti tonninen Polariksen RZR, jonka lähestymisen kuulee kilometrien päästä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 034
Yritin nyt tsekata mitä järjellistä tarjontaa on tämän päivän junnuille olemassa ja ymmärtääkseni vaihtoehdot ovat:
- mopo
- traktorimönkijä
- mopoauto
Toki vaihtoehtona on myös ihan traktori ilman sitä mönkijää. Yleensä se ei ole järkevä vaihtoehto, mutta eipä ole myöskään mauto.

Mopo on verrattain(tai jopa erittäin) taloudellinen vaihtoehto, joka ei ole ihanteellinen ympärivuotiseen käyttöön eikä muutenkaan vastaa muiden ajoneuvojen kykyjä.

Lämmin traktorimönkijä on hyvä ja "kallis" vaihtoehto, vaikka kalleus on suhteellista. Jos verrataan tyypilliseen vanhaan henkilöautoon ja oletetaan maltillinen ajomäärä, kilometrihinta lienee samaa luokkaa. Tarvittava pääoma on iso, mutta toisaalta laadukas ja hyvin valittu kone säilyttää arvonsa - toisin kuin kiinalainen paska tai erityisesti mopoauto.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
233
Joo, tai sukset. Tässä käsittääkseni haettiin kulkuneuvoa, ei urheiluvälinettä.
Jos ajoneuvo kulkee 45km/h vain polkimia pyörittämällä niin ei se mikään urheiluväline ole. Vastaa ratin pyörittelyä autossa.

edit: ja mun puolesta voidaan jättää offtopicit muualle.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 034
Jos ajoneuvo kulkee 45km/h vain polkimia pyörittämällä niin ei se mikään urheiluväline ole. Vastaa ratin pyörittelyä autossa.

edit: ja mun puolesta voidaan jättää offtopicit muualle.
Ehdotuksesi on siis sähkömopo. Ei se nyt offtopicia ole. Se on hyvin tapauskohtaista, onko sähkömopo vakavasti otettava korvike oikealle mopolla lainkaan tai onko se jopa parempi. Ei ne polkimet sitä paremmaksi tee, skootterimallinen on yleensä käytännöllisempi ja kuskikin pysyy kuivempana.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 034
Kevytautot on luultavasti tulossa, sillä EU-komissio on esittänyt muutoksia ajokorttidirektiiviin. Siellä olis tulossa B1-luokka, jolla sais 16v täyttänyt kuljettaa max 45km/h kulkevaa max 2500kg kokonaismassan muuten B-luokan vehjettä. Se, miten tuo max 45km/h hoidetaan, on sitten kysymysmerkki vielä. Eli voisko siihen tulla vaikka henkilökohtainen kuljettajakortti, joka kertoo auton ohjelmalle, että nyt B1 ratissa ja rajoitus 45km/h ja sitten kun äiti ottaa rajattomalla B:llä, ni se auto saaki kulkea minkä irtoaa
Tämähän on periaatteessa muutenkin jäänyt torsoksi. Kunnollisella traktorimönkijällä junnutkin saavat ajaa 60 km/h, eivätkä nämä ole 5000 euroa/vuosi kertakäyttötavaraa kuten mauto. Raskaiden mautojen lanseeraus hidastaisi oikeaan suuntaan mennyttä kehitystä. Ennustan myös nuorison puolelta hyvin vähäistä suosiota, jos ikärajaksi tulee 16 vuotta. Tai jos nämä yleistyvät, ovat pahempi liikenteen rumennus ja paska kuin Ruotsin Volvo-lastentraktorit. Aika hienoa kun kaikenlaiset kastroidut muskelijenkit matelevat rupisten tojotien seassa neljääkymppiä ABC:lta Shellille kahdensadan romun kulkueena.
 
Liittynyt
29.12.2017
Viestejä
67
Tämähän on periaatteessa muutenkin jäänyt torsoksi. Kunnollisella traktorimönkijällä junnutkin saavat ajaa 60 km/h. Raskaiden mautojen lanseeraus hidastaisi oikeaan suuntaan mennyttä kehitystä. Ennustan myös nuorison puolelta hyvin vähäistä suosiota, jos ikärajaksi tulee 16 vuotta. Tai jos nämä yleistyvät, ovat pahempi liikenteen rumennus ja paska kuin Ruotsin Volvo-lastentraktorit. Aika hienoa kun kaikenlaiset kastroidut muskelijenkit matelevat rupisten tojotien seassa neljääkymppiä ABC:lta Shellille kahdensadan romun kulkueena.
Tässä mielessä se olis tärkeää, että tuohon nopeuden rajoitukseen käy joku sähköinen ratkaisu, jolloin se auto on käytettävissä normaalisti, kun vaan ohjelma palautetaan tai rajoitin poistetaan.
Kun se on kokonaismassaltaan enintään 2500kg, mutta muuten M1-luokan ajoneuvo (=henkilöauto), eikä mikään raskas nelipyörä (L7e, max 450kg tai 600kg), niin turvavarustelu on ihan eri tasolla. Vaikka ajaisi keski-ikäistä, noin 15-vuotiasta autoa, niin silti puhutaan jo vuoden 2008 ajopelistä. Ei sillä 2500kg ihan S-mersuun, 7-bemariin tai A8-audiin pääse, mutta melko laaja on valikoima kunnollisia ajopelejä kuitenkin tarjolla. Ja sais kuljettaa vissiin max 1+8 henkilöstöllä, jos vaan mahtuu painoihin (ei taida kyllä mahtua mikään 9-paikkanen tohon).

Mun mielestä paras, jos tuohon saisi vaikka raskaan kaluston tyyliin kuljettajakortin (digipiirturikortin) ja kun siellä tiedossa lukee B1-ajo-oikeus, niin auto rajoittaisi kulkupuolen max 45km/h. Sitten kun sisään laitetaan vähintään "iso-B" niin rajoitin poistuisi käytöstä. Tällöin perheelle voisi riittää jopa yksi auto, eikä juniorille tarvitsisi erikseen hankkia omaa pysyvästi rajoitettua autoa. Ja jos taloudesta löytyy kaksi autoa, niin niistä voisi ensimmäinen olla ykkösauto ja toinen sekä juniorin kulkupeli että "kauppakassi" ja tämän kakkosauton ominaisuudet muuttuu sen mukaan millä kortilla sitä ajetaan.
Tai miksi ei molemmissa voisi olla kuljettajakortin lukijat ja muuttuvat asetukset, jos sen kortinlukijan ja ohjelmiston asennus ei ole kamalan kallis paketti.

Tätä ei kannata varmaan sanoa ääneen, mutta jos tuollaiset kuljettajakortinlukijat tulisi uusiin autoihin pakollisiksi, niin noin 20 vuodessa ne olisivat jo valtavirtaa.
 
Liittynyt
29.12.2017
Viestejä
67
Ja siis parempi että se 45km/h kulkeva on M1-luokan max 2500kg (esim VW Passat mahtuu tuohon ihan hyvin) kuin L6e -luokan max 425kg joku itsemurhakoppero. Likimain saman verran ne siellä liikennettä tukkii, mutta osaamattomalla kuskilla olis etes kunnollinen suoja ympärillä. Toki se 60km/h olisi vielä parempi kuin 45km/h.
 
Kaipa jotkut tällaisista dystopiaskenaatioista oikein tykkäävät. Mutta tässähän se tuli, mikä pilaa teoriassa kätevän ajatuksen.

Ilman tätäkin olisin hiukan sillä kannalla, että kokonaisturvallisuuden kannalta junnut saavat mieluummin ajaa gaattorilla ilman turvatyynyjä kuin parin tonnin laatikoilla. Tappavat vähemmän sivullisia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 641
45km/h on aivan liian hidas liikennevirtaan kevyelle autolle.
Tämä on kyllä totta. 60kmh olisi sopiva, niin ei olisi tien tukkona ja aiheuttaisi melkoisia ohitus näytöksiä muilta autoilijoilta. Itseä vituttaa jo vakio mopotkin, sitten jos on liikenteen seassa 50-60 kulkeva mopo, niin ei sitä tarvi taajamissa ohitella.
 
Liittynyt
29.12.2017
Viestejä
67
Ainakin 2004 ikäisessä suurin sallittu kokonaismassa 3000kg, eli menee yli.
2008 on enää 2650kg, eli lähempänä, mutta silti liikaa.

Vähän vanhempi kun otetaan, niin VW Transporter T3 (1979-1991) löytyy alle 2500kg kokonaismassalla!
Esimerkiksi tämä on 2390kg
Ei kyllä ole ihan viimeisimpiä turvavarusteluita, kuten vaikkapa ABS
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Itse olen ajatellut Polariksen 4x4 RZR 1000 kopillisena.

Tuolla viitsisi jo itsekin käydä maitokaupassa.
Kiva laite varmasti teinille ja miksei kesällä itsellekin, mutta tuohan maksaa ainakin uutena jotain 25 000€, vai kuinka?
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 775
Kiva laite varmasti teinille ja miksei kesällä itsellekin, mutta tuohan maksaa ainakin uutena jotain 25 000€, vai kuinka?
Ei riitä. Tai avoimena voi olla noilla main. Lämpökopillinen ”perus” 1000 Ranger oli 25te jo kaksi vuotta sitten. XP ranger oli +3te (RZR kone siis) Viime vuonna tais olla jo 28te. RZR paljon kalliimpi. Pakko olla yli 30te…
 
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 775
Niin ja toi RZR pn toki kiva ja räyhäkäs, mutta vain kahdelle. Ranger 1000 koppi on kolmelle, eli paljon monikäyttöisempi. Kuitenkin 99% ajosta lienee kadulla, niin tollainen pitkäjoustoinen RZR menee aikalailla hukkaan. Ja renkaiksihan näihin kannattaa ottaa katurenkaat, kun noi maastorenkaat on todella äänekkäät ja huonot ajaa kestopäällysteellä.
 
Liittynyt
12.11.2020
Viestejä
766
Toki vaihtoehtona on myös ihan traktori ilman sitä mönkijää. Yleensä se ei ole järkevä vaihtoehto, mutta eipä ole myöskään mauto.
Vanha traktori on tosi huono vaihtoehto pidemmille matkoille, niin heikon mukavuuden kuin nopeuden vuoksi. Takavetoiset vakiona kulkevat 25-30 km/h ja moni vanhakin 4x4 vain 30 km/h. Uudemmissa hinta karkaa moniin kymppitonneihin ja 50-60 km/h (lisävaruste) mallit ovat harvinaisia, pl. ~10v vanhat, kun EU on säätänyt rajoja.
Oma lukunsa ovat remontit ja niihin törmää varmasti. Joku jarruremppa on täysin eri tehdä mönkijään, kuin traktoriin.
 
Liittynyt
10.07.2017
Viestejä
2 162
Kiva laite varmasti teinille ja miksei kesällä itsellekin, mutta tuohan maksaa ainakin uutena jotain 25 000€, vai kuinka?
Kallishan se on, tosin jos alkaisi tässä jossain välissä käytettyjen hinnat tippua.
Tais ne mopoautotkin olla aika tyyriitä uutena ennen ku tämä koppimönkijäkuume alkoi. Ainakin pohjoisemmassa Suomessa näkyy olevan enemmän sääntö kuin poikkeus teinin kulkineeksi.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
980
Vanha traktori on tosi huono vaihtoehto pidemmille matkoille, niin heikon mukavuuden kuin nopeuden vuoksi. Takavetoiset vakiona kulkevat 25-30 km/h ja moni vanhakin 4x4 vain 30 km/h. Uudemmissa hinta karkaa moniin kymppitonneihin ja 50-60 km/h (lisävaruste) mallit ovat harvinaisia, pl. ~10v vanhat, kun EU on säätänyt rajoja.
Oma lukunsa ovat remontit ja niihin törmää varmasti. Joku jarruremppa on täysin eri tehdä mönkijään, kuin traktoriin.
Kutosnuhvi kylmäkosken kertojalla?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 034
Kutosnuhvi kylmäkosken kertojalla?
Tämähän se, hyvänä esimerkkinä. Kuten jo sanottu, niin traktorihan on epäkäytännöllinen vaihtoehto useimmille nuorille, ja sopivasti valittuna jopa ihan järkyttävän vaarallinen. Toisaalta ei se nyt kokonaan poissuljettu ole, riippuu ihan millaisella kusireviirillä liikutaan, mikä on teinin asenne ja isipapan asenne. Jonkinlaista konemiehen tyyliä ja järkeäkin vaaditaan, enkä tarkoita siis edes huoltoa ja korjauksia vaan jo pelkästään ajoa. Enemmistö teineistä ei ymmärrä tai halua ymmärtää tarpeeksi ajaakseen millään mankia monimutkaisemmalla sitä särkemättä.

Onhan ne remontit kalliita, mutta mopoauton tapauksessa on ihan hyvät tsäänssit että koko paska hajoaa itsestään korjauskelvottomaksi eikä siitä saa kuin romumiehen hinnan. Traktorista saa tuurilla parin vuoden päästä enemmän kuin maksoi ja on käyttänyt korjauksiin, mautosta samalla prosentilla kuin käytetystä iPhonesta.

Tietenkin ensisijaisesti suositeltavat mainstream-vaihtoehdot varsinaisista moottoriajoneuvoista teineille ovat tasan tarkkaan traktorimönkijät ja mopot. Siihen en ala väittämään vastaan. Ja mikä tahansa saisi sitten olla kallis merkkituote, budjetin määrittäessä yksilön iän, eikä niin päin että jotain kiinalaista paskaa ostetaan ensinnäkin aloittelijan käytettäväksi ja muutenkin menettämään arvonsa.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
980
Tämähän se, hyvänä esimerkkinä. Kuten jo sanottu, niin traktorihan on epäkäytännöllinen vaihtoehto useimmille nuorille, ja sopivasti valittuna jopa ihan järkyttävän vaarallinen. Toisaalta ei se nyt kokonaan poissuljettu ole, riippuu ihan millaisella kusireviirillä liikutaan, mikä on teinin asenne ja isipapan asenne. Onhan ne remontit kalliita, mutta mopoauton tapauksessa on ihan hyvät tsäänssit että koko paska hajoaa itsestään korjauskelvottomaksi eikä siitä saa kuin romumiehen hinnan. Traktorista saa tuurilla parin vuoden päästä enemmän kuin maksoi ja on käyttänyt korjauksiin, mautosta samalla prosentilla kuin käytetystä iPhonesta.
Vielä kun laittaa takalanan, niin junnu tienaa polttoainerahat itselleen helposti. Traktorin vaarallisuudesta voidaan olla montaa mieltä. Ne junnut jotka noilla ajaa, on todennäköisesti ajanut koneilla jo jostain 7v asti ja ovat parempia kuskeja kuin suurin osa liikenteessä olevista.
En toki traktoria suosittele jollekkin kaupunkilaiselle joka tulee perheestä jossa rankimmat työt on tietokoneen näppäily, ja ensimmäinen kosketus ajettavaan laitteeseen tulee autokoulussa.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
613
Pikkusen huvitti joitain vuosia sitten kun Lohtajan lähellä olin baarissa ja paikalliset teinit tuli uusilla / maks pari vuotta vanhoilla valmeteilla baarin pihaan bassot raikaen pyörittämään ns. paskarinkiä. Traktorikortilla vain lompakon paksuus on rajana.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 034
Traktorin vaarallisuudesta voidaan olla montaa mieltä.
Näin on, en tarkoittanut liioitella. Kopiton nopeusviritetty museotraktori on silti ihan aikuisen ammattimiehenkin syytä käsitellä liki pelonsekaisella kunnioituksella. Harvalla harrastajalla niissä on pullingturvakaaria, vöitä, kypärää jne. ;) Etupyöräjarruhan ei kuulu laisinkaan asiaan edes käsitetasolla, ja mitäs muuta. Kunhan nyt ohjausvaihteen ja -niveletkin pitäisi siinä kunnossa ettei ohjaus oskilloi. Modernilla kalustolla taas homma on alkuperehtymisen jälkeen jopa selvästi helpompaa kuin henkilöautolla ja näkyvyys piisaa.

Kun olen itse maajussi ja taakka peräisin talossa keskiajalta asti, en juuri ihmetellyt juniorina traktorilla kulkevia vaikka itse käytin liikenteessä pääosin mopoa. Huomioni "pahimmillaan järkyttävän_vaarallisuudesta" koskee lähinnä niitä mainittuja ääritapauksia. Normaalistihan traktorilla on ihan turvallista ajaa ja varsinainen vaara on siinä kun työskennellään ja tehdään jotain väärin.

Pikkusen huvitti joitain vuosia sitten kun Lohtajan lähellä olin baarissa ja paikalliset teinit tuli uusilla / maks pari vuotta vanhoilla valmeteilla baarin pihaan bassot raikaen pyörittämään ns. paskarinkiä. Traktorikortilla vain lompakon paksuus on rajana.
Jotenkin miellän tämän ilmiön siten, että vanhemmilla on yrittäjän laskutaidon puolesta puutteita. Homma saattaisi olla paljon marginaalisempaa jos tajuttaisiin, miten kalliita ne ajotunnit ovatkaan, etenkin nämä viikonloppuillan tunnit joihin saattaa kuulua jotain pikkuriikkistä väärinkäyttöäkin. Se nyt vaan ei näy kirjanpidossa eikä se kallis remppa välttämättä satu heti rässimisen jälkeen vaan monen tekijän summana.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 140
Ison maatilan tilipussissa ei paljon parit valmetin korjaukset kyllä tunnu. Landelta kotoisin olevana on tullut huomattua että äkkiä yksi 50-100te traktori hukkuu taustakohinaan tuollaisen tilan pyörittämisen kuluissa.

Ja joo, tiedän että niitä traktoreita on puoli milliä maksaviakin, mutta jos nyt pysytään jossain järjen rajoissa kuitenkin.
 
B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 534
Mopoilu ei kyllä ole turvallista, vaikka sitä itse olenkin harrastanut. Siinä on vaan niin saatanan monta muuttujaa sen liikenteessä olevan penskan lisäksi.
Mopoilu on kyllä ihan suht turvallista, jos noudattaa liikennesääntöjä ja ei perseile. Asiallisella ajolla todella harva on kuollut. Yleensä olleet kännissä, perseilleet tai perseilleet kännissä. Toki 15v ei voi kovin vastuullista käytöstä odottaa. Tytöiltä ehkä vähän enemmän.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 916
Mopoilu on kyllä ihan suht turvallista, jos noudattaa liikennesääntöjä ja ei perseile. Asiallisella ajolla todella harva on kuollut. Yleensä olleet kännissä, perseilleet tai perseilleet kännissä. Toki 15v ei voi kovin vastuullista käytöstä odottaa. Tytöiltä ehkä vähän enemmän.
Juu toki suurin osa selviää mopoilusta ihan kuivin jaloin. Itsellä oli pari läheltä piti -tilannetta pienellä mopolla muun liikenteen joukossa. Paljon on kyllä kuskistakin kiinni, mutta tämä pätee sen mopilijan lisäksi autoilijoihinkin. Mopolla jää aina kakkoseksi kun liikenteessä jotain käy.
Ehkä se täytyy tuollaista koppia alkaa katselemaan, tai sitten tieliikennemönkijää. Ei taida metsäkonetta saada kovin helposti tieliikenteeseen rekisteröityä, eli päittäin vaihtoon silloin menisi.
 
B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 534
No kyllä mopoautoille ja koppimönkkäreillekin sattuu ja tapahtuu oma osansa. Ihan samat syyt kuin mopoillakin, mutta yleensä menee useampia samalla kertaa, kun koppi täynnä porukkaa. Tonnisesta RZR:stä rajoittimet pois niin ai perkele että kulkee teinin alla. Sellainen kiikku ajettavuudeltaan, että huh huh. Joskus ajettiin piikkipyörillä sellaisella Tommi Mäkisen ranchlilla ja en kyllä 15v reikäpäälle luovuttaisi.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 916
No kyllä mopoautoille ja koppimönkkäreillekin sattuu ja tapahtuu oma osansa. Ihan samat syyt kuin mopoillakin, mutta yleensä menee useampia samalla kertaa, kun koppi täynnä porukkaa.
No mun mielestä fyysinen koko on se merkittävin juttu jos koppia ja mopoa vertaa keskenään. Ne hölmöilyt on oma lukunsa mitä tapahtuu kaikilla kulkuvälineillä, mutta mä tarkoitan liikennevirrassa liikkumista mopolla vs. nelirenkaisella koppimönkijällä. Mopot jää heittämällä helpommin yksivaloisina näkemättä niin päivällä kuin hämärässä.
 
Liittynyt
07.02.2019
Viestejä
546
Ja siis parempi että se 45km/h kulkeva on M1-luokan max 2500kg (esim VW Passat mahtuu tuohon ihan hyvin) kuin L6e -luokan max 425kg joku itsemurhakoppero. Likimain saman verran ne siellä liikennettä tukkii, mutta osaamattomalla kuskilla olis etes kunnollinen suoja ympärillä. Toki se 60km/h olisi vielä parempi kuin 45km/h.
Sitten ei enää kukaan uskalla ajaa mopoilla/moottoripyörillä, kun liikenteessä on teinejä kahden ja uolen tonnin teräslaatikoilla. Kohta ollaan täälläkin samassa tilanteessa kuin amerikassa, että millään RAM 1500:sta pienemmällä ei uskalla liikenteeseen kun muuten jää muiden alle... Pidän tätä kehityskulkua erittäin vastenmielisenä. Pitäisi pyrkiä takaisin siihen kun aikuistekin kulki kylille pappatunturilla, eikä siihen että teinitkin ajaa SUVeilla.
 
Liittynyt
14.01.2021
Viestejä
198
No kyllä mopoautoille ja koppimönkkäreillekin sattuu ja tapahtuu oma osansa. Ihan samat syyt kuin mopoillakin, mutta yleensä menee useampia samalla kertaa, kun koppi täynnä porukkaa. Tonnisesta RZR:stä rajoittimet pois niin ai perkele että kulkee teinin alla. Sellainen kiikku ajettavuudeltaan, että huh huh. Joskus ajettiin piikkipyörillä sellaisella Tommi Mäkisen ranchlilla ja en kyllä 15v reikäpäälle luovuttaisi.
No sen verran pitää vanhemmilla olla vastuuta ja omaa järkeä päässä, että vähän katselee junioreidensa perään noiden päristimien kanssa. Kuulehan ne melkein kaikissa jo ihan käyntiäänestä, että milloin on mitäkin vähän trimmailtu. Rajottimien suhteen ei auta kuin tehdä pistokokeita säännöllisen epäsäännöllisesti ja virheistä käyttökieltoa x ajaksi. Toki toisinkin saa toimia, jos tavoite on saada omat muksut hautaan ennen itseä. Itse vielä naftisti oman mopoiän kun muistan, niin omilla muksuilla jos tuollainen ehdotettu koppimönkkäri olisi, niin ehdoton kielto kaverien kuljettamiseen, kaveriporukassa ne parhaat ideat yleensä syntyi.. Voisinkin kertoa tarinan rajavartiolaitoksesta, vanhasta kilvettömästä Lynxin kisakelkasta ja perässä vedettävästä rattikelkasta, mutta jätetään se toiseen kertaan.
 
Liittynyt
12.11.2020
Viestejä
766
Entä sitten sähkömopot? Ovat vähän edullisempia kuin mönkijät ja tosi edullisia ajaa. Eikä tarvitse haista pakokaasuille. Esim. Rally USA 2000.
Vielä halvemmalla saa potkulautoja mutta kyllä lämmitetty kabiini on ylivoimainen sateella ja kylmällä. Potkulaudalla pääsee jo vakiona yli 100 km latauksella ja koppimopollakin lisävarusteena tehoakulla.
 
Viimeksi muokattu:

Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 527
Entä sitten sähkömopot? Ovat vähän edullisempia kuin mönkijät ja tosi edullisia ajaa. Eikä tarvitse haista pakokaasuille. Esim. Rally USA 2000.
Vielä halvemmalla saa potkulautoja mutta kyllä lämmitetty kabiini on ylivoimainen sateella ja kylmällä. Potkulaudalla pääsee jo vakiona yli 100 km latauksella ja koppimopollakin lisävarusteena tehoakulla.
Aika harvassa ovat teinit, jotka suostuvat tuollaisilla pappa-kulkineilla liikkumaan. Se on vähän sama juttu kuin paljaat nilkat talvella. Katu-uskottavuus ajaa mukavuuden ohi mennen tullen. :D
 
B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 534
Aika harvassa ovat teinit, jotka suostuvat tuollaisilla pappa-kulkineilla liikkumaan. Se on vähän sama juttu kuin paljaat nilkat talvella. Katu-uskottavuus ajaa mukavuuden ohi mennen tullen. :D
Tämä. Turha työntää halpaa androidiakaan käteen. Uusin Iphone pitää olla tai et ole mitään."Mopoissa" teinien hitti on Polaris RZR 1000, missä 100hv. On toki rajoitettu kun traktori, mutta eipä ole konsti eikä mitkään vapauttaa menohaluja. Työkaveri osti 15v pojalleen 30k€ RZR:n ja eikun rajoittimet pois. Veti muuten kovaa kaupungilla mutkaan viime kesänä kun näin. Tuollaine korkea hökkyrä myös kaatuu aika helposti, kuten mopoautotkin. 100hv ja painaa 600kg, niin siinä voi laskea miten liikkuu. Meno päättyi sitten koivuun ja runko solmuun jne. Ei isompia henkilövahinkoja. RZR:ään saa turbosarjaakin, jos ei 100hv riitä.
 
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
192
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 423
Viestejä
4 160 930
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom