Meidän aikaan mopot oli 1,5hv ja viritettyjä ne kaikki oli. Välitykset vaihdettu vähintään. Eihän ne oikein mihinkään menneet nykyisiin viritettyihin kaksitahtisiin verrattuna. Eipä kyllä ollut alustaa tai jarrujakaan. Itse siirryin suoraan piikkiin, mutta paljon oli vuoden nuorempia kavereita, jotka ajoivat mopolla.
Aika kultaa muistot, mutta ei silloin ollut ihan samalla tavalla sellaista järjetöntä perseilyä, mitä nykyään näkee. Toki reviteltiin vehkeillä, mutta ei ihan ytimessä ja pienellä porukalla, niin ei tyhmyys yhtä vahvasti tiivistynyt. Nyt näkee koko ajan, kuinka vedetään venäläistä rulettia punaisista liikennevaloista täysillä läpi, paukutetaan koko ajan rajoittimeen liikennevaloissa ja keulitaan auton takapuskurissa kiinni keskellä kaupunkia. Sellaista ihan itsetuhoista kohellusta.
Pahimmat mitä aikoinaan sattui, oli kun naapurin poika veti punaisia päin ja muussautui rekan telipyörien väliin ja yksi kaveri ajoi risteyksessä auton kylkeen, kun auto kääntyi vasemmalle eteen. Häiriintyneimmät yksilöt toki kännissä ajelivat tolppia päin, mutta se oli kyllä tosi harvinaista, vaikka alkoa käytettiinkin. Harvemmin mitään vammoja tuli.