kauppasota

  1. Kaotik

    Yhdysvaltain kauppaministeri varoittaa NVIDIAa tekemästä uusia "Kiina-malleja"

    Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin: Kiinan ja Yhdysvaltojen välinen kauppasota jatkuu edelleen aktiivisesti. Bidenin hallinto on viime aikoina tiukentanut entisestään etenkin tekoälylaskentaan liittyviä pakotteitaan ja viimeisimpien tietojen mukaan rajoitukset koskevat nyt jo...
  2. Kaotik

    Kauppasodan uudet rajoitteet iskevät johtavaan kiinalaiseen muistivalmistajaan

    Kaotik kirjoitti uutisen/artikkelin: Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen kauppasota on jäänyt Venäjän hyökkäyssodan jalkoihin uutisotsikoissa, mutta rauhaa sillekään rintamalle on ollut turha odotella. Nyt Bidenin hallinto on lyönyt päälle uusia rajoitteita koskien puolijohdetuotannossa käytettäviä...
  3. Diizzel

    Bloomberg: Huawei suunnittelee puhelinmalliensa lisensointia toisille valmistajille

    Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin: Huawei on paininut Yhdysvaltojen asettamien pakotteiden kanssa jo parisen vuotta, minkä aikana valmistajan puhelinmyynti on kohdannut väistämättä haasteita, eikä yrityksen näkyvyys länsimaissa ole ollut enää entisensä tasolla ja ennen maailman suurin...
  4. Diizzel

    Yhdysvallat asetti Huaweita, SMIC:tä ja 57 muuta kiinalaisyritystä koskevan sijoituskiellon

    Yhdysvallat on asettanut elokuun 2. päivä voimaan astuvan sijoituskiellon, jonka myötä Yhdysvalloissa vaikuttavat yritykset tai maan kansalaiset eivät voi sijoittaa Huaweihin tai 58 muuhun kiinalaiseen yritykseen. Sijoitusestojen takana on epäilyt yhteyksistä Kiinan kommunistiseen puolueeseen...
  5. Diizzel

    Yhdysvallat poisti alustavasti kiinalaiseen Xiaomiin kohdistuneet sijoitusestot

    Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin: Alkuvuodesta Yhdysvallat asetti kiinalaisen Xiaomin mustalle listalle Kiinan armeijaan ja Kiinan kommunistiseen puolueeseen liittyvien kytkösten vuoksi. Xiaomi kiisti kyseiset liitokset ja ryhtyi myös vastatoimiin Yhdysvaltojen puolustus- ja...
  6. Diizzel

    Xiaomi on nostanut oikeuskanteen Yhdysvaltojen puolustus- ja valtiovarainministeröitä vastaan

    Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin: Yhdysvallat asetti kiinalaisen Xiaomin tammikuun puolessa välissä mustalle listalle, joka kieltää Yhdysvaltojen kansalaisia sijoittamasta kyseiseen yritykseen. Perusteena tälle pidettiin Xiaomin kytköksiä Kiinan armeijaan. Xiaomi kuitenkin nopeasti kielsi...
  7. Diizzel

    Yhdysvallat asetti kiinalaisen Xiaomin mustalle listalle

    Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin: Yhdysvalloissa Donald Trumpin hallinto on asettanut vielä viimeisinä päivinään uusia kiinalaisia yrityksiä mustalle listalle. Reuters uutisoi yhdeksän kiinalaisfirman joutuneen mustalle listalle syytettynä yhteyksistä Kiinan armeijaan. Yksi näistä...
  8. Diizzel

    Huawei lupaa puhelintensa tuen jatkuvan Yhdysvaltojen myöntämän lisäajan päättymisestä huolimatta

    Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin: Uutisoimme eilen Yhdysvaltojen laajentaneen Huaweita koskevia pakotteita myös kiinalaisyhtiöön kytköksissä oleviin yrityksiin, minkä lisäksi Huawein jatkoaika Googlen yhteistyön kanssa saapui päätökseensä viime viikon lopulla. Washington Post epäili...
  9. Diizzel

    Yhdysvallat laajensi rajoitteitaan 38:aan Huaweihin yhteyksissä olevaan yritykseen

    Yhdysvallat on maanantaina ilmoittanut laajentavansa Huaweihin kohdistuvia pakotteita estääkseen kiinalaisyritystä pääsemästä käsiksi yhdysvaltalaisiin järjestelmäpiirieihin. Yhdysvaltojen tiedotteen mukaan Huawei on pystynyt kiertämään rajoitteitaan ostamalla komponentteja kolmannen osapuolen...
  10. Juha Kokkonen

    Yhdysvallat tiukentaa Huaweita koskevia vientirajotteita - Huaweilta virallinen vastine

    Juha Kokkonen kirjoitti uutisen/artikkelin: Huawei on julkaissut tiedotteen, jossa se kommentoi Yhdysvaltojen viime viikolla jatkamia kaupparajoitteita. Donald Trump ilmoitti viime torstaina, että maa jatkaa kiinalaisia telekommunikaatioyrityksiä koskevia kaupparajoituksia vuodella. Yhdysvallat...
  11. FlyingAntero

    Huawei ei enää käytä amerikkalaisia komponentteja uusimmissa Mate 30 malleissa

    Yhdysvallat asetti kiinalaisen Huawein mustalle listalle aiemmin tänä vuonna, minkä seurauksena amerikkalaiset yritykset eivät ole voineet muodostaa uusia sopimuksia Huawein kanssa. Kauppasaarron myötä Huawei esimerkiksi menetti lisenssinsä Googlen Android-ohjelmistoon ja mahdollisuus...
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 685
Viestejä
4 188 835
Jäsenet
70 780
Uusin jäsen
Tauno.T

Hinta.fi

Ylös Bottom