Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
HMD Global on julkaissut tänään kaksi uutta älypuhelinta: valmistajan tämänhetkisen malliston kärkeen sijoittuvan Nokia X30 5G:n sekä edullisemman Nokia G60 5G:n, joista molemmat tulevat saamaan kolme Android-päivitystä, kolmen vuoden kuukausittaiset...
Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
HMD Global on laajentanut Nokia-puhelintensa valikoimaa kolmella uudella edullisella peruspuhelimella sekä viime vuonna julkaistun Nokia T20 -taulutietokoneen alapuolelle sijoittuvalla uudella T10-tabletilla.
[gallery link="file" size="medium"...
Juha Kokkonen kirjoitti uutisen/artikkelin:
Google julkisti eilen I/O-tapahtumassaan toisen beetaversion Android 13 -käyttöjärjestelmästään ja samalla laajensi sen saatavuutta omien Pixel-puhelimiensa ohella myös kolmansien osapuolien Android-laitteisiin. Android beetaohjelmassa ovat tänä vuonna...
Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
Uutisoimme helmikuussa HMD Globalin joutuneen lopettamaan useiden vanhempien älypuhelinmalliensa myynnin tietyissä Euroopan maissa VoiceAgeEVS LLC:lle (VAEVS) hävityn patenttioikeuskiistansa myötä. Nyt yritys on kuitenkin saanut puhelimensa takaisin myyntiin...
Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
HMD Globalilta on nähty viimeksi markkinoiden kärkeen suunnattu Nokia-älypuhelin vuonna 2019, kun markkinoille saapui Nokia 9 Lightin kanssa yhteistyössä suunnitellulla kamerajärjestelmällään. Sen jälkeen huhuissa on odotettu vuoron perään niin Nokia 9.1:tä...
Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
HMD Global on julkistanut aiemmin tässä kuussa julkaistujen G11- ja G21-mallien alapuolelle kolme uutta C-sarjan älypuhelinta – Nokia C21, C21 Plus sekä C2 2nd Edition. Kolmikosta kotimaassamme myyntiin tulevat kuitenkin vain Nokia C21 Plus sekä Nokia C2 2nd...
Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
Uutisoimme eilen HMD Globalin joutuneen lopettamaan useiden Nokia-älypuhelinten myynnin tietyissä Euroopan maissa joihin kuuluvat ainakin Saksa, Ranska ja Sveitsi. Nyt HMD Global on itse antanut virallisen lausunnon aiheesta.
Yritys kertoo olevansa...
HMD Global on lisännyt sivuilleen joukon uusia kuulokkeita. Langatonta nappimallia edustavat 39,99 dollarin hintainen Nokia Go Earbuds2+ ja 44,99 dollarin hintainen Nokia Go Earbuds2 Pro.
Uutta ovat myös langattomat Nokia Wireless Headphones -sankakuulokkeet sekä samojen kuulokkeiden...
Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
HMD Global on julkaissut tänään kaksi uutta Nokia G -malliston älypuhelinta – Nokia G11 ja Nokia G21. Mallisarjalle tyypilliseen tapaan puhelimet sijoittuvat edulliseen hintaluokkaan X-sarjan laitteiden alapuolelle.
HMD Global mainostaa molempien uutuuksien...
Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
Google julkisti Android 12:n alkujaan jo syksyllä, mutta muiden valmistajien puhelimiin päivitys on alkanut valumaan kunnolla vasta vuoden vaihteen tienoilla. Tähän mennessä päivityksiä on julkaissut Googlen lisäksi Samsung, Asus, OnePlus ja HMD Global...
Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
HMD Global on ilmoittanut virallisesti aloittaneensa ensimmäiset Android 12 -päivityksensä Nokia X20:lle tänään 14. joulukuuta kello 11.00. X20 oli myös HMD Globalin puhelimista mukana Android 12 beetatestiohjelmassa, joten sen oleminen ensimmäinen...
HMD Globalin Nokia-puhelimissa on nähty pääasiassa Qualcommin järjestelmäpiirejä, mutta myös MediaTekin ja Unisocin piirejä on välillä joukkoon mahtunut. Nyt Geekbench-vuodossa on vilahtanut tiedot mahdollisesti ensimmäisestä Samsungin järjestelmäpiiriä käyttävästä Nokia-puhelimesta, joka...
Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
HMD Global on ilmoittanut, ettei yrityksen viimeisin lippulaivaluokkaan asemoitunut älypuhelin Nokia 9 PureView tule sittenkään saamaan sille jo aiemmin luvattua Android 11 -käyttöjärjestelmäversiota. Päivityksen sijaan yritys tarjoaa Nokia 9:n puhelimien...
Tuote: Nokia XR20 4/64Gt
Tarjoushinta: 429€
Normaalihinta: 529€ (toiseksi halvin n. 480€ hinta.fi)
Kauppa: Elisa
Voimassa: -
Linkki:
Elisa - Verkkokauppa
Elisa - Verkkokauppa
Promokoodi:
Kommentti tarjouksesta: Lähes sama hinta kuin aiemmin synttäritarjouksessa (★ Hyvät tarjoukset ★ (Ei...
Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
Nokia 7.2 ja Nokia 6.2 saivat Android 11-päivityksensä viime viikolla reilusti alun perin julkaistua vuoden 2021 ensimmäisen ja toisen vuosineljänneksen välille sijoitettua aikataulua myöhemmin. Valitettavasti myöhästymiset eivät jääneet päivitysten ainoaksi...
Juha Kokkonen kirjoitti uutisen/artikkelin:
HMD Global on julkistanut hetki sitten uuden Nokia T20 -taulutietokoneen, joka on yrityksen ensimmäinen laatuaan. Uutuus sijoittuu noin 200-250 euron hintaluokkaan.
T20:n LCD-näyttö on 10,4-tuumainen ja se tarjoaa 400 nitin maksimikirkkauden. Näytön...
HMD Global on julkaissut Twitterissään kiusoittelevan kuvan uudesta tablet-kokoluokan laitteest, joka lepää valmistajan uudelleenlämmitetyn Nokia 3310:n takana. Kuvan saatesanoina luvataan kaikkea, mitä Nokia-puhelimelta odotetaan taulutietokoneessa. Uutuuden julkistuspäivämääräksi puolestaan...
HMD Global on tuonut Nokia X20-älypuhelimensa mukaan Android 12:n beetatestaukseen. Ohjeet testiversion asentamiseen löytyvät HMD Globalin sivuilta. Testiversio on nimensä mukaisesti tarkoitettu testaamiseen, eikä HMD Global suosittele sitä päivittäiseen normaalikäyttöön. Beetaversioon...
Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
io-techin uusimmassa testiartikkelissa tutustutaan HMD Globalin heinäkuun lopulla julkaisemaan iskun-, veden- ja säänkestävään Nokia XR20 -älypuhelimeen. Suomessa XR20 tuli myyntiin heinä-elokuun vaihteessa. 529 euron hintainen pohjamalli tarjoaa Snapdragon...
Diizzel kirjoitti uutisen/artikkelin:
HMD Global on julkistanut uuden X-sarjaan sijoittuvan älypuhelimen – Nokia XR20. Kuten valmistajan aiemmista markkinoinneista oli odotettavissa on uutuus iskunkestävä, minkä lisäksi myös huhut olivat oikeilla suunnilla ja teknisiltä ominaisuuksiltaan uutuus...