Yleistä keskustelua Oulun kaupungista - asuminen, kaavoitus, palvelutarjonta, ilmasto jne

Liittynyt
09.10.2020
Viestejä
1 381
Rotuaarin pallolta Hapitsun Ikeaan 137km. Luulajaan on sit tuplat lisää, 266km Oulusta. Torniosta katsoen Oulu ja Luulaja on yhtä lähellä.
Okei no en tiiä onks paha ajan joskus Tampereelta Ikaalisiin ja sekin tuntuu jo ikuisuudelta. Toi on paljon pidempi matka mut varmaan menee kun kuuntelee musiikia tai puolisoa, tai jotain.
 
Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
958
Oulussa on kylmä talvella. Ei lienee astrofyysikko tarvi olla et ymmärtää et miksi lentoja Tromssaan tai Leville ei kannata Oulusta järjestää.

Kun käytännössä kaikilla matkustavilla Oululaisilla on oma auto, ei Helsinkiä lähemmäs kannata lentoja järjestää.
Heh, olen asunut Oulussa vuodesta 1988 asti, eikä auton hankkiminen ole tullut mieleenkään. Asuinpaikkana Kaijonharju, bussipysäkille matkaa muutama sata metriä. Kesällä kyllä polkupyörällä sään salliessa, vajaa puoli tuntia keskustaan leppoisalla vauhdilla. Toki tilanne olisi toinen jos asuisi jossakin sellaisessa lähiössä, jossa ei ole kunnon bussivuoroja tai pitäisi työn puolesta reissata. Pitemmällä matkalla juna on joka tapauksessa ykkösvalinta, voi rauhassa keskittyä lukemiseen. Lentänyt olen viimeksi vuonna 2001, 90-luvulla sain lentää työreissuissa niin paljon, että päätin ettei enää koskaan.
 
Liittynyt
03.04.2018
Viestejä
1 352

Todistit just itte mun pointin todeksi kun kerroit et olet lentänyt viimeksi vuonna 2001 ;)
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
1 427
Huvitti tosiaan kesällä kun törmättiin Lapissa Hämeenlinnalaiseen perheeseen ja he meinasivat että ettekö te oululaiset voi käydä täällä tai Norjassa vaikka joka viikonloppu kun niin lyhyt matka. Sitten sai sanoa että joo onhan tänne Kilpisjärvelle sama matka kuin Helsinkiin, että joo joka viikonloppu jaksaa ajaa. Tromssaankin on se poronkusema reilu 800km.
 
Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
958
Todistit just itte mun pointin todeksi kun kerroit et olet lentänyt viimeksi vuonna 2001 ;)
Heh, syynä oli kyllä todellinen kyllästyminen lentokenttiin, tuntikausien odotuksiin lennolta toiselle siirtymisessä jossakin helkutin Schipolissa tai JFK:lla ja niin edelleen. Ja tämä kaikki jonkun muutaman päivän kokouksen vuoksi, jossa sai kuunnella vieläkin tylsempiä esitelmiä kuin omani.

Mutta joo, onhan Oulussa toki joitakin asioita suunniteltu turhan paljon autoilijoiden ehdolla, mutta parannustakin on tullut vuosien mittaan. Ja asuinpaikan valinnalla voi vaikuttaa paljon siihen, tarvitseeko autoa vai ei. Monihan liikkuu sekä että, eli vastakkainasettelut ovat joskus aika keinotekoisia.
 
Liittynyt
03.03.2018
Viestejä
1 205
Tiedän parikin tyyppiä, jotka on ajelleet päivittäin Oulu - Kemi/Tornio väliä työnsä puolesta. Ei ole paha matka ja itsekin tuota väliä vielä vähän Oulua kauempaa käynyt koulun vuoksi aikoinaan. Itse en päivittäiseen rumbaan kyllä lähtisi, kun se kuitenkin syö päivän "vapaatunneista" turhan paljon. Näin Oulun vierellä asuessa auto on kyllä pakollinen väline. Muutoin menee ensin se 15min että pääsee pysäkille, josta 30-60min väliin että pääsee Ouluun ja sieltä toinen 15min määränpäähän, riippuen toki paikasta. Tunti suuntaansa siis sen omalla autolla ajetun 15-20min sijaan. Minulle myrkkyä kaikki tuollainen bussien odottelu ja ajantuhlaaminen, kotona pitää kiirettä muutenkin.

Mutta onhan nuo välimatkat ylipäätään suhteellisia ja koko Suomi loppujenlopuksi melko pieni paikka. Viime kesänä ajelin Lappeenrannasta yhdellä istumalla Oulun seudulle, pysähtymättä välillä. Kuutisen tuntia meni matkassa, eli eihän siinä ole kyse kuin yhdestä aamusta, jos haluaa vaikkapa kavereilla piipahtaa tms. Kilometrejä toki tulee reippaanlaisesti ja bensaa kuluu.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
1 427
Oulun joukkoliikenne on kyllä ihan samanlainen vitsi kuin turismi siellä :p
Mielestäni Oulun joukkoliikennettä arvioidaan turhan kriittisesti. Varsinkin tärkeimpiin paikkoihin pääsee hyvin busseilla. Ainoa ongelma on poikittaisliikenne joka on heikohkosti toteutettu. Eli jos asut tai käyt töissä esimerkiksi Ruskossa on kulkeminen julkisilla hankalampaa. Joku ratikkasuunnitelma täysin järjetöntä Oulun kokoiselle kaupungille, ei se mikään Tampere ole vaikka asukasluvusta voisi niin ehkä päätelläkin.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 809

Poikittaista bussiliikennettä ei Oulussa ole. Vaikka matkaa olisi suoraa tietä 4 kilometriä lähiöiden välillä, niin pakko koukata keskustan tai Tuiran kautta kenties 15-20 kilometriä. Talviaikaan selviää usein 15-30 minuutin bussin vaihdon odottelulla, mutta kesäaikataulujen aikaan meneekin helposti lähemmäs tunti siinä vaihdossa.

Toki se poikittaisliikenne taitaa olla ongelma jokaisessa kaupungissa Suomessa. Myös pk-seudulla.

Oulu ei ole oikeastaan kuin 100 tuhannen asukkaan kaupunki tai alle. Toinen puolisko väkiluvusta on tullut sitten kuntaliitosten mukana pitkin maakuntaa. Pateniemi-Herukka aluekkin oli aiemmin osa Haukiputaan kuntaa ja sitten viime vuosikymmenellä puolen kymmenen kuntaa liitettiin Ouluun. Lääniä taitaa olla Oulun kaupungin alueella pitkästi yli 100 kilometriä Oulunsalon läntisimmästä osasta Yli-Iin lounaisimpaan kolkkaan.
 
Juu Oulussa oli asukkaita jotakin 130000-140000 ennen kuntaliitoksia. Kaupunkikuva on kyllä lähempänä Jyväskylää tai Kuopiota kuin samoissa asukasluvuissa pyöriviä Tamperetta tai Turkua. Esimerkiksi Norjan Tromssa vaikuttaa keskustaltansa isommalta kuin Oulu vaikka asukkaita on yli 100k vähemmän kuin Oulussa. Oulun keskusta on pieni, tiivis ja ahdas. Joskin viimeaikainen korkeampi rakentaminen on tuonut jo vähän isomman kaupungin tuntoa mikä on hyvä juttu.
 
Liittynyt
20.07.2020
Viestejä
728
On se nyt vähän isompi, väkeä on kuitenkin tullut lisää. Tuosta graafista vaikkapa jatkamalla voi arvioida sen olevan ilman kuntaliitoksia n. 165 000 Oulu – Wikipedia

Sitä en kiistä etteikö keskusta muistuttaisi enemmän Jyväskylää tai Kuopiota kuin Tamperetta.

Tromssa on kyllä hieno paikka. Olen käynyt.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
958
Poikittaisliikennettä on nyt ilmestynyt jonkin verran, bussilla 18 pääsee Kaijonharjusta Toppilan kautta keskustaan. Kun tyttäreni kävi kymmenisen vuotta sitten Toppilassa telinevoimistelussa, matkaan meni Merikoskenkadulla tehtyjen bussinvaihdosten vuoksi noin kolminkertainen aika polkupyörällä tehtyyn matkaan verrattuna. Tästä ajasta iso osa odottelua. Talvipakkasella ja -kelillä ei tuo pyöräily kuitenkaan ollut kovin toimiva vaihtoehto. Jonnekin Ouluhallille sen sijaan pääsi bussilla ongelmitta.

Joitakin tuttujani asuu Kiimingissä ja vastaavissa paikoissa, siellä bussiyhteydet ovat monin paikoin sen verran huonoja, että ei käy kateeksi. Mutta vaikeahan niitä on sinne kannattavasti järjestää.
 
Incredible Buff

Suosittelen maastohiihtoa
Team Apple
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 417
Tiedän parikin tyyppiä, jotka on ajelleet päivittäin Oulu - Kemi/Tornio väliä työnsä puolesta. Ei ole paha matka ja itsekin tuota väliä vielä vähän Oulua kauempaa käynyt koulun vuoksi aikoinaan. Itse en päivittäiseen rumbaan kyllä lähtisi, kun se kuitenkin syö päivän "vapaatunneista" turhan paljon.
Matkanahan tuo ei ole paha, mutta kyllä tuo väli on ollut runsaan rekkaliikenteen takia yhtä helvettiä ajaa. Varsinkin Ii-Kemi. Nyt varmaan remontin jälkeen paranee. Tornioon toki menee sitten Kemistä moottoritie, mutta rekkaliikennekin vähenee paljon Kemin jälkeen, kun osa jää Kemiin ja osa kääntyy Rolloon.

Mitä Oulun julkisiin tulee niin ongelma on se, että kaupunki on levitetty pitkin peltoja ja harvassa paikassa asukastiheys riittää järkevään julkiseen liikenteeseen. Suurimmasta osasta lähiöistä se bussi kulkee 1-2 kertaa tunnissa keskustaan, kiertäen mahdollisimman monta lähiötä. Seurauksena liian harva vuoroväli ja pitkään kestävät matkat. Harvan vuorovälin takia vaihdoista tulee pitkiä ja ongelmallisia. Esim. oma työmatka olisi bussilla tämän takia n. 50min, autolla 10min, fillarilla 25min.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: |le
Liittynyt
09.10.2020
Viestejä
1 381
Raahesta kuulemma parasta kebabbia ainakin saa. Vissiin jonkin verran matkaa Oulusta.
 
Incredible Buff

Suosittelen maastohiihtoa
Team Apple
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 417
Suoria reittilentoja Oulusta ei ole oikeastaan muualle kuin Helsinkiin. Välillä ajoittain on ollut myös Tukholmaan suora reittilento, mutta muutaman vuoden jälkeen se on lakkautettu aina kannattamattona.

Ei puhettakaan että Oulusta pääsisi lentämään suoraan esimerkiksi Rukalle 200 kilometrin päähän, Rovaniemelle 230 kilometrin päähän, Leville 370 kilometrin päähän tai Turkuun 600 kilometrin päähän.
Tämä oli kyllä koomisin dissaus Oulun lentoyhteyksistä vähään aikaan.

Sitten kun asiaa ajatellaan järjellä niin.

Oulun lentokenttä ei ole Oulussa vaan Oulunsalossa. Jos haluaisi Rukalle lentämällä niin
- Taksilla tai omalla autolla kentälle n. 20-25min. Bussilla helposti 2-3x aika.
- Lentoon liittyvä härväys kentällä. N. tunti.
- Lento Rukalle. Eikö perhana Rukalla ei ole lentokenttää vaan se on Kuusamon keskustasta n. 10km päässä eri suuntaan kuin Ruka. N. 30min? Koneesta poistuminen ja laukkujen odottelu 30min.
- Kuusamon kentältä on Rukalle 35-40km. Ei siellä ole julkisia eli vuokraa auto tai aja taas taksilla. Kaikkeen menee helposti tunti.

Vs. istu Skibussiin keskustassa tai ota oma auto ja aja Rukalle.

Rovaniemen kanssa sama homma. Sinne pääsee junalla reilussa parissa tunnissa suoraan keskustasta keskustaan ilman lentoon liittyvää härväystä, jos ei halua itse ajaa. Levin kanssa on vähän sama homma. Junalla Kolariin tai Rolloon ja bussilla perille.

Nykyisin lentämiseen liittyvän härväyksen takia lyhyissä lentomatkoissa ei vain ole järkeä. Siksi Oulu-Hki on ainoa järkevä säännölliseen reittilentämiseen soveltuva väli jo sen takia, että Hki:stä voi jatkaa mihin vaan. Matkustajamäärät Oulusta ei vaan riitä muuhun. Turkuunhan pääsi aikoinaan ja sieltä pääsi sitten muualle, mutta Air Balticin lopettamisen jälkeen Turustakaan ei pääse juuri mihinkään niin mikä järki. Junayhteys Tampereelle pitäisi puristaa sellaiseksi, että Pendolinot voi vetää reilut pari markkaa lasissa koko matkan eikä pysähdy kuin korkeintaan Seinäjoella. Se olisi parasta mitä Oulun kotimaan yhteyksille voi tehdä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.05.2017
Viestejä
114
Yli-Ii oli myös poronhoitoaluetta ja kuuluu myös Ouluun nykyjään, Jakkukylää lukuunottamatta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
38
Oulu, euroopan suurin poronhoitokaupunki.

Edit:

Oulu, euroopan väkirikkain poronhoitokaupunki
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.06.2018
Viestejä
644
Oulun lentokenttä ei ole Oulussa vaan Oulunsalossa. Jos haluaisi Rukalle lentämällä niin
- Taksilla tai omalla autolla kentälle n. 20-25min. Bussilla helposti 2-3x aika.
- Lentoon liittyvä härväys kentällä. N. tunti.
- Lento Rukalle. Eikö perhana Rukalla ei ole lentokenttää vaan se on Kuusamon keskustasta n. 10km päässä eri suuntaan kuin Ruka. N. 30min? Koneesta poistuminen ja laukkujen odottelu 30min.
- Kuusamon kentältä on Rukalle 35-40km. Ei siellä ole julkisia eli vuokraa auto tai aja taas taksilla. Kaikkeen menee helposti tunti.

Vs. istu Skibussiin keskustassa tai ota oma auto ja aja Rukalle.

Rovaniemen kanssa sama homma. Sinne pääsee junalla reilussa parissa tunnissa suoraan keskustasta keskustaan ilman lentoon liittyvää härväystä, jos ei halua itse ajaa. Levin kanssa on vähän sama homma. Junalla Kolariin tai Rolloon ja bussilla perille.

Nykyisin lentämiseen liittyvän härväyksen takia lyhyissä lentomatkoissa ei vain ole järkeä. Siksi Oulu-Hki on ainoa järkevä säännölliseen reittilentämiseen soveltuva väli jo sen takia, että Hki:stä voi jatkaa mihin vaan. Matkustajamäärät Oulusta ei vaan riitä muuhun. Turkuunhan pääsi aikoinaan ja sieltä pääsi sitten muualle, mutta Air Balticin lopettamisen jälkeen Turustakaan ei pääse juuri mihinkään niin mikä järki. Junayhteys Tampereelle pitäisi puristaa sellaiseksi, että Pendolinot voi vetää reilut pari markkaa lasissa koko matkan eikä pysähdy kuin korkeintaan Seinäjoella. Se olisi parasta mitä Oulun kotimaan yhteyksille voi tehdä.
Tässä oli kyllä hyvin tiivistettynä tämä. Rukalle ei tosiaan ole järkeä Oulusta normaalioloissa lentää, tuo Kittilä (Ylläs + Levi) voisi olla ainoa pohjoisen paikka johon voisi olla järkeä mennä lentämällä.

1-2 hengelle jotka osaa matkustaa autolla joustavasti (kahvit ja evästä mukana eikä pysähdellä kuin pakon edessä pikaisesti) niin Oulusta Helsinkiin on ainoa selkeä lentokohde (ja Turku voisi olla toinen,Tampere samoin mutta se toimii junalla). Autolla vaan on niin nopea mennä kun se matka alkaa samantien kun omasta pihasta lähtee. Varsinkin jos julkisilla pitää mennä niin Oulussa vaikkapa pohjoispuolelta jo lentokentälle meno ottaa lähes tunnin. Tämä nyt ei ole vain Oulua koskeva juttu,noinhan se menee missä tahansa kaupungissa. Taksi taas vetää kustannukset taivaisiin kun Suomen sisäinen lento on samaa luokaa taksikyydin kanssa :D

Oulu-keskusteluissa on hyvä ottaa huomioon tuo mitä jo sanottiinkin että noiden kuntaliitosten takia väkimäärä on iso mutta kaupunkina tämä on aika eri tyyppinen kun vaikka Tampere tai Turku. Oulun keskusta on kyllä kasvanut kovaa vauhtia ja kasvaa edelleen että kai tuo voi lähivuosina muuttuakin. Vielä kun saisivat keskustan liike-elämän aktiivisemmaksi (tästäkin oli jo aiemmin ketjussa puhetta).
 
MrB

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 218
Oulussa vaikkapa pohjoispuolelta jo lentokentälle meno ottaa lähes tunnin.
Eikä välttämättä edes tunti riitä sieltä Yli-Iin tienoolta. Virpiniemestä aika tasan puoli tuntia ja tämä nyt on jo vanhaa Haukipudasta eli voitaneen laskea Pohjois-Ouluksi...
 
Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
958
Noiden ansiostahan Oulussa on enemmän asukkaita kuin Turussa.
Totta. Muutenhan Oulu olisi jossakin Turun ja Jyväskylän välissä (kuntaliitoksen yhteydessä asukasluku kasvoi vähän vajaalla 50 000 hengellä). Kuntaliitosten siunauksellisuudesta on porukka sitten hyvin montaa mieltä. Vanhassa Oulussa syytetään liitetyltä alueelta tulevia päättäjiä kyläpolitikoinnista, toiseen suuntaan taas valitaan palveluiden katoamisesta. Syyllinenhän on aina helppo löytää, eikä haittaa yhtään vaikka jollain vertailupaikkakunnalla, jossa liitoksia ei ole tehty, on hyvin pitkälti samat ongelmat :)
 
Kempele on ainakin ollut tyytyväinen pysyessään omana kuntana ja palvelut todella laadukkaita Ouluun verrattuna. Kieltäytyi kuntaliitoksesta aiemmin, toisin kuin Oulunsalo. Lääkärille pääsee kun tarvii ja käynnit nopeita. Erikoissairaanhoitohan tosin tapahtuu kuitenkin edelleen OYS:ssä, jossa jonot tulee taas eteen.

Kuntaliitoksissa tuli juurikin nuita ongelmia, että kunnat menettivät terveydenhuoltopalveluitaan lähemmäs keskustaa ja tästä ollut paljon purnausta. Tuo tullut tutuksi niin asiakkaan, kuin työntekijän näkökulmasta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.08.2018
Viestejä
743

No jos kunnalla on varaa maksaa palvelut niin ei välttämättä kannata, mutta nuo maaseutukunnat on yleensä aika persaukisia. Kempele taitaa olla vähän sellainen Oulun Espoo.
 
Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
958
Kempele on ainakin ollut tyytyväinen pysyessään omana kuntana ja palvelut todella laadukkaita Ouluun verrattuna. Kieltäytyi kuntaliitoksesta aiemmin, toisin kuin Oulunsalo. Lääkärille pääsee kun tarvii ja käynnit nopeita. Erikoissairaanhoitohan tosin tapahtuu kuitenkin edelleen OYS:ssä, jossa jonot tulee taas eteen.

Kuntaliitoksissa tuli juurikin nuita ongelmia, että kunnat menettivät terveydenhuoltopalveluitaan lähemmäs keskustaa ja tästä ollut paljon purnausta. Tuo tullut tutuksi niin asiakkaan, kuin työntekijän näkökulmasta.
Terveyspalveluita on siirtynyt myös vanhan Oulun sisällä, Kaijonharjustahan terveysasema lopetettiin ja nyt pitää asioida Tuirassa, mikä on etenkin autottomalle selvä heikennys.

OYS:ista minulla on tältä vuodelta varsin positiivisia kokemuksia. Sain kesällä kivuliaan sairaskohtauksen, yhteispäivystyksessä piti odotella ehkä noin tunti, alustava diagnoosi ja kipulääkkeiden ja lähetteen kanssa kotiin. Kiireettömään leikkaukseen pääsin parin kuukauden jonotuksella. Yksityisellä puolella tähän olisi toki mennyt ehkä vain viikko, mutta tilanne huomioiden tuo ei ollut kohtuutonta.

Mutta kokoisekseen kunnaksi Kempele on tosiaan poikkeus, se hyötyy valtavasti läheisyydestään Ouluun. Saman kokoinen kunta jossakin Ylä-Savossa tai Pohjois-Karjalassa ja tilanne olisi aivan toinen.
 
Liittynyt
19.06.2018
Viestejä
644
Kempeleessä on paljon liiketoimintaa (tai mulla on ainakin fiilis että Polar on Kempeleen puolella?) ja jostain syystä siellä taitaa olla syntyvyys aika kova verrattuna muuhun Suomeen. Sijainti on kyllä monin tavoin hyvä. On tietysti valtavasti eroa onko joku maaseutu-pitäjä jossa löytyy muutama autokorjaamo vai isomman kaupungin kupeessa oleva kunta jossa on hyvä työllisyysprosentti ja paljon teollisuutta.
 
Oulussa tosiaan lakkautettiin kenties puolet terveyskeskuksista tuossa viitisen vuotta sitten. Esimerkiksi Oulun keskustasta lakkautettiin kokonaan terveyskeskus ja sen toiminnot siirrettiin 2 kilometrin päähän Kontinkaalle yliopistollisen sairaalan naapuriin. Sinällään tuo matka ei ole paha kilometreissä, mutta esimerkiksi kaikki bussilinjat kulkevat Oulussa keskustan kautta ja tuonne mennessä pitää suurimman osan vaihtaa bussia.

Aikoinaan vielä tuossa viitisen vuotta sitten lähiterveyskekseen pääsi usein helposti lääkärin vastaanotolle kun tuli akuuttivaiva ja meni sen kanssa siinä 15 minuuttia ennen aamukahdeksaa jonottamaan. Klo 8.20 sitä oli jo ehtinyt käydäkkin lääkärin vastaanotolla saamassa siihen vaivaan lääkkeet tai lähetteen eteenpäin. Myös ajanvaraus lääkärille onnistui puhelimitse sekä akuuteissa ja ei niin kiireellisissä vaivoissa.

Nykyään se homma "toimii", niin että jos tarvii aikaa lääkäriltä että saa lähetteen kiireettömässä vaivassa eteenpäin erikoislääkäreille, niin aikaa ei voi varata puhelimitse eikä netissä vaan pitää saapua arkisin odottamaan aikaa Kontinkankaan terveysasemalle akuuttivastaanottoon. Nyt tulee esimerkki ihan todellisuudesta. Optikko toteaa näöntarkastuksessa yksityisessä optikkoliikkeessä, että silmänpaine on pari elohopeamillimetriä liian korkea viitearvoon verrattuna. Sen seurauksena käypähoitosuosituksen ja erilaisten hoito-ohjeiden mukaan pitää käydä silmälääkärillä tarkastamassa silmät ettei ole mitään vakavampaa vaivaa taustalla. Tuollaista tarvetta varten ei voi varata puhelimitse aikaa lääkärille terveyskekseen vaan pitää mennä akuuttipäivystykseen odottamaan. Aamu kymmeneltä kun sinne menee, niin siinä odotusaikana päivän mittaan se vaiva pitää selittää erikseen 2-3 eri hoitajalle siellä. Lopulta noin 5-6 tunnin odottamisen jälkeen siinä puoli neljän jälkeen pääsee sitten lääkärille, joka toteaa että aavistus on liikaa painetta ja hän laittaa lähetteen silmälääkärille. Sitä viiden minuutin lääkärillä käyntiä lähetteen saamista varten joutuu odottamaan paikan päällä esimerkiksi tuon viisi tuntia. Minun on vähän vaikea ymmärtää miksei em. asiaa voida hoitaa niin että ajan käyntiin saisi varattua puhelimitse tai netissä. Vielä parempi olisi kun netissä voisi selittää vaivan ja laittaa ne silmänpaineen mittaustulokset ja optikon laput lääkärille ja lääkäri kirjoittaisi sen lähetteen niiden perusteella eteenpäin jos katsoo että siihen on aihetta tai tarvittaessa kutsuisi vastaanotolle paikanpäälle jos vaatii vaiva jotain lisätutkimusta ennen lähetteen kirjoittamista.

Ilmeisesti homman ideana on tehdä homma niin vittumaisen vaikeaksi ja hitaaksi päivän jonotuksineen, että mahdollisimman harva siihen alkaisi vaan menisi yksityiselle omalla rahalla, vakuutuksella tai työterveyden kautta tai jättäisi vaivan kokonaan hoitamatta. Siinähän sitä kaupunki ainakin lyhyellä aikavälillä säästää kun ihmiset jättävät menemättä sitä kautta hoitoon jos on vain rahaa mennä jotakin kautta yksityiselle.

Toisaalta Oulussa kuitenkin terveyskeskuksissakin hoito toimii suorastaan erinomaisesti sen perusteella mitä olen kuullut juttua maakunnan pienistä kunnista syrjäseudulla.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 809
Kempeleessä on paljon liiketoimintaa (tai mulla on ainakin fiilis että Polar on Kempeleen puolella?) ja jostain syystä siellä taitaa olla syntyvyys aika kova verrattuna muuhun Suomeen. Sijainti on kyllä monin tavoin hyvä. On tietysti valtavasti eroa onko joku maaseutu-pitäjä jossa löytyy muutama autokorjaamo vai isomman kaupungin kupeessa oleva kunta jossa on hyvä työllisyysprosentti ja paljon teollisuutta.
Jos Kempeleen kunta sijaitsisi vaikka jossain Itä-Lapissa tai Pohjois-Karjalan syrjäseydulla, niin eiköhän tuo alla oleva väestönkehitys olisi mennyt niin sielläkin, että vuoden 1980 tasolta 7500 se olisi tippunut puoleen tähän mennessä.

Eiköhän tuo Kempeleen ja Oulun väkilukukin käänny laskuun viimeistään 2030-luvulla kun Kainuu ja Lappi alkaa olla tyhjiä nuorista, jotka pitävät yllä sitä Oulun seudun väestönkasvua muuttamalla sieltä Oulun seudulle töihin tai opiskelemaan.

Screenshot_20201103-213006.png
 
Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
958
Omat kokemukseni kuluneelta vuodelta ovat tosiaan tapauksista, joissa ei ole tarvinnut käydä kierrosta terveysaseman kautta, toisessa oli voimakkaita kipukohtauksia, jotka aiheuttanut paikka kehosta poistettiin, toinen oli äkillinen tulehdustila leikkauksesta toipuessa. Molemmissa kehotettiin tulemaan suoraan yhteispäivystykseen ja hoitoon pääsi nopeasti.

Takavuosilta on vähän huonompia kokemuksia hammaslääkäripuolelta, tarkastuaikaa sain jonottaa puolitoista vuotta, eikä yleisen puolen hammaslääkäri suostunut vaihtamaan etuhampaissa olleita kahta jo lohjennutta ja ruskeaksi muuttunutta muovipaikkaa, koska ne eivät hänen määritelmänsä mukaan olleet rikki. Yksityinen hoiti ne ja sanoi, että enemmän lohjetessaan olisivat helposti vieneet tervettä hammastakin mukanaan (tähän tietysti faktansuodatus, omalla asiallaan kun oli). Kuulemani mukaan nämä palvelut ovat sittemmin Oulussa parantuneet, mutta en ole hampaiden suhteen palannut yleisen puolen asiakkaaksi.
 
MrB

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 218
Eiköhän tuo Kempeleen ja Oulun väkilukukin käänny laskuun viimeistään 2030-luvulla kun Kainuu ja Lappi alkaa olla tyhjiä nuorista, jotka pitävät yllä sitä Oulun seudun väestönkasvua muuttamalla sieltä Oulun seudulle töihin tai opiskelemaan.
Kempele on kuitenkin niitä kuntia jossa on aika paljon omaa tuotantoa. En tiedä miten maallistuminen puree lestadiolaisperheisiin, mutta ainakin keskiverto kuntaa suurempi lapsiluku nyt ainakin jonkun aikaa.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
1 427
Oulun seudulla lisäännytään muutenkin enemmän kuin muualla Suomessa joten en usko asukasluvun vähentymiseen. Mitään perheiden joukkopakoa tuskin on tulossa sillä Oulun seutu on todella hyvä paikka perheellisille. Mitään valtaisaa rakennemuutostakaan tuskin on tulossa lähiakoina. Paperitehtaan puoli on jo aika hyvin siivottu ja höylitty vanhasta kannattamattomasta toiminnasta ja IT-ala on paljon jakautuneempi sekä terveellisemmällä pohjalla kuin Nokia-aikoihin.
 
Liittynyt
07.11.2018
Viestejä
958
Kempele on kuitenkin niitä kuntia jossa on aika paljon omaa tuotantoa. En tiedä miten maallistuminen puree lestadiolaisperheisiin, mutta ainakin keskiverto kuntaa suurempi lapsiluku nyt ainakin jonkun aikaa.
Vähän pieni otos toki: yksi tuttuni tuli 13-lapsisesta lestadiolaisperheestä. Aikuistuttuaan he yhtä lukuunottamatta irtaantuivat liikkeestä.

Oulun seudun korkeahko lapsiluku johtuu myös siitä, että maakunnasta on muuttanut nuoria ihmisiä Ouluun opiskelemaan ja työn perässä. Näkemieni ennusteiden mukaan väkiluvun lasku ja väestön ikääntyminen tulee ongelmaksi vielä Oulussakin, vaikkakin 10-20 vuotta monia muita paikkakuntia myöhemmin. Ilmastonmuutos ja sen mahdollisesti aiheuttama joukkomuutto Afrikasta ja Aasiasta voi näillä ennusteilla sitten pyyhkiä hanuria pahemman kerran. Ja on niitä muitakin epävarmuustekijöitä.
 
Liittynyt
03.04.2018
Viestejä
1 352
Naughty Burger ja Taco Bell avataan molemmat kesällä Pekuriin. Niin se kehitys kehittyy.

Ainoastaan Raksilan kehitys junnaa paikoillaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 174
Ainoastaan Raksilan kehitys junnaa paikoillaan.
Arina se kai siellä meinaa vastustaa kaikkea mikä ei heitä tyydytä.

Mutta eniten ihmetyttää, että miksi ihmeessä se Yliopisto sieltä Linnanmaalta keskustaan haluaa. Hemmetti koko Linnanmaa rakennettu YO:n takia, ja muutenkin miksi ihmeessä YO pitäisi keskustan huudeilla ollakaan.
Ja mitä tapahtuisi sen jälkeen Linnanmaan YO tönöille... Pommia alle vaan ja thats it?

Sekavaa touhua jo vuosia ollu siellä suunnalla... Nokiassa roikkuivat liian kauan mukana.

nimim. 2002 Oulusta jo pois muuttanut, mutta mielenkiinnolla seurailen mitä siellä puuhaillaan.
 
Liittynyt
25.11.2018
Viestejä
305

Tuota YO:n raksilaan muuttamista en kyllä ymmärrä, linnanmaalle on rakennettu kaikki mitä YO tarvii. Ei mielestäni pienintäkään järkeä. Itse olen oulusta muuttanut kokonaan pois 2006 ja siellä tulee kuitenkin säännöllisesti vierailtua ja en kyllä pidä tuosta oulun muuttumisesta. Toki voi olla että aika on kuultanut muistot, mutta ei tuo nyky oulu enään tunnu siltä samalta synnyinkaupungilta.
 
Liittynyt
19.06.2018
Viestejä
644
Samaa ihmettelen mitä kaksi edellistäkin. Olen ollut siinä ymmärryksessä että koko Linnanmaa tosiaan rakentuu yliopiston ympärille...en tajua mitenkään miksi se kannattaisi ja miten se voitaisiin siirtää. Mutta en ole tuohon jaksanut syventyä sen enempää, en tiedä mikä tuossa on sit varsinainen porkkana. Joka hommassa on ne hyvät ja huonot puolet eli varmaan nykyisessäkin sijainnissa jotain vikaa on mut tosiaan kaikki opiskelija-asunnot sun muut..en tajua miten homma voisi Raksilassa toimia. Ja miksi??
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 419
Aivan järjettömän typerä idea siirtää yliopistoa yhtään mihinkään. Jos se on kerran sinne suolle rakennettu, niin eikös se siellä kannattaisi pitää.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 583
Viestejä
4 195 445
Jäsenet
70 752
Uusin jäsen
Nurmine

Hinta.fi

Ylös Bottom