Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Isot kaupat usein myy grillinsä syksyllä hyvällä alennuksella. Kannattaa kierrellä. Toki ne on sitten halpiskamaa. Suositut Weberit yms. harvoin isoissa aleissa on.Onko tässä vaiheessa syksyä näkynyt hyviä kaasugrilli-tarjouksia? voisi ostaa odotteleen valmiiksi ensi kesää varten. entinen on loppuun kaasutettu.
Oman empiirisen tutkimuksen perusteella olen todennut, että toukokuun loppu-kesäkuun alku on parasta telkkaritarjous-aikaa. Aika-ikkuna alkaa siitä kun jääkiekon MM-kisat ovat päättyneet ja tv-kauppa hiljenee kesän kynnyksellä. Erityisesti suurista edellisen vuoden malleista saattaa tulla hyviäkin tarjouksia.Verkkokaupassa on myös varastontyhjennys ja useita telkkareita alessa. Mutta alennukset ei näissä tyhjennyksissä ole olleet hirmu erikoisia.
Oliko silloin jo tämän vuoden malleja alessa?Oman empiirisen tutkimuksen perusteella olen todennut, että toukokuun loppu-kesäkuun alku on parasta telkkaritarjous-aikaa. Aika-ikkuna alkaa siitä kun jääkiekon MM-kisat ovat päättyneet ja tv-kauppa hiljenee kesän kynnyksellä. Erityisesti suurista edellisen vuoden malleista saattaa tulla hyviäkin tarjouksia.
Lähtisin kyllä suosiolla testivoittajia/suosituksia ostamaan... Kannattaa aina odottaa klo ma 9.00, niin näkee onko missään Gigantissa tai Powerissa tarjouksia tulossa.
Joku vm 2016 pesevä-kuivaava oli kyl pääosin heikkotehoinen kuivaukseltaan, mutta uskon että ovat kehittyneet - ainakin testit niin kertoo.
Itse ostaisin "unelmatilanteessa" pesevän, kuivaavan ja pesevä-kuivaavan koneen. Sais sit näppärästi aina kaiken pestyä kerralla. Kuivaustehohan noissa on KG määrillä käsittääkseni jnk. verran rajallinen, et varmaan kannattaa spekseistä se kattoo et riittää omiin tarpeisiin..
Sit ku jonkun ostat, ja kokeilet, niin tuu kertomaan sit kokemuksia. En nimittäin yhtään tiedä, kuinka hyvii ne nykyään on (oletan et hyvii).
Lähtisin kyllä suosiolla testivoittajia/suosituksia ostamaan... Kannattaa aina odottaa klo ma 9.00, niin näkee onko missään Gigantissa tai Powerissa tarjouksia tulossa.
Joku vm 2016 pesevä-kuivaava oli kyl pääosin heikkotehoinen kuivaukseltaan, mutta uskon että ovat kehittyneet - ainakin testit niin kertoo.
Itse ostaisin "unelmatilanteessa" pesevän, kuivaavan ja pesevä-kuivaavan koneen. Sais sit näppärästi aina kaiken pestyä kerralla. Kuivaustehohan noissa on KG määrillä käsittääkseni jnk. verran rajallinen, et varmaan kannattaa spekseistä se kattoo et riittää omiin tarpeisiin..
Sit ku jonkun ostat, ja kokeilet, niin tuu kertomaan sit kokemuksia. En nimittäin yhtään tiedä, kuinka hyvii ne nykyään on (oletan et hyvii).
Mielestäni monet tämän vuoden mallit olivat itse asiassa vielä tulematta kauppoihin. Sanoisin, että kuluvan vuoden malleissa täytyy odottaa ainakin black fridayhin ennen mainittavampia alennuksia.Oliko silloin jo tämän vuoden malleja alessa?
Se on omakin havaintoni.Mielestäni monet tämän vuoden mallit olivat itse asiassa vielä tulematta kauppoihin. Sanoisin, että kuluvan vuoden malleissa täytyy odottaa ainakin black fridayhin ennen mainittavampia alennuksia.
Päädyin lopulta ostamaan oheisen Bekon kuivaavan pesukoneen Gigantista joka oli saanut Kuluttaja-vertailussa suositusmaininnan (oli Itiksen Powerin avausten yhteydessä Gigantissa kaikki normihintaiset tuotteet -20% niin tuon sai kohtuulliseen hintaan kun en ole aiemmin nähnyt alennuksessa): Beko kuivaava pyykinpesukone BDFT710442WB - Gigantti verkkokauppa
Aluksi jännitti vähän kun en mennyt kalliimmalla Boschilla tms. mutta täytyy kyllä sanoa, että olen ollut todella tyytyväinen. Pesee ja kuivaa puuvillaiset ja synteettiset nätisti ja tulee toiseksi tehokkaimmallakin kuivausohjelmalla riittävän kuivaa suoraa kaappiin laitettavaksi. Täysi pesu+kuivaus ohjelma kestää 4-5h mutta se ei ole meidän käytössä haitannut kun ajastamme koneen pesemään pyykit yöllä ja aamulla on valmiiksi kuivat pyykit. Helpottanut arkea suunnattomasti kun ei tarvitse ripustella pyykkejä kuivumaan. Laadusta pitkässä juoksussa en osaa vielä sanoa mutta tähän asti kokemuksella iso suositus kyseiselle masiinalle.
Mitkä on ne tarjoushaukkojen go-to työkalut kytätä itselleen tarjouksia asioista mitä ne todella tarvii? onko jotakin softaa tai muuta sellaista?
Minun pitäis repäistä jostakin verkkolevyasema, mielellään semmoinnen Qnap TS-462 mikä oli tarjouksessa saksassa tovi sitten, mutta en viitsisi joka päivä käydä kattomassa että onko sitä tullut halvennukseen.
Idealo.de ollut käytössä vuosikausia. Todella hyvä palvelu. Saa myös hälyt. Pääsee vertaileman myös hinnat muualta euroopassa. Tuossa on mukana ebayt, amazoonit ja paikalliset kaupat. Se on sitten eri asia, että toimittavatko kaikki kaupat suomeen. Mutta kyllä tuon kautta on tullut säästettyä.......joskus ihan reilusti.
No tuo BF on varmaan yksi parhaista hetkistä hankkia niitä tietokonekomponentteja. Todennäköisesti osat löytyvät halvemmalla esim. Amazonista.Itsellä alkaa olemaan uuden tietokoneen hankinta ajankohtainen, niin onko Black Fridaynä yleensä pc komponenteista kuinka hyviä tarjouksia? Ja minkälainen saatavuus niillä sitten on tuohon aikaan?
Yleensä myytävät erät ovat pieniä, joten kannattaa olla hyvin nopea ostaessaan. Ostoskoria ei kannata jättää roikkumaan, jos meinaa saada osat ostettua.Itsellä alkaa olemaan uuden tietokoneen hankinta ajankohtainen, niin onko Black Fridaynä yleensä pc komponenteista kuinka hyviä tarjouksia? Ja minkälainen saatavuus niillä sitten on tuohon aikaan?
No tuo BF on varmaan yksi parhaista hetkistä hankkia niitä tietokonekomponentteja. Todennäköisesti osat löytyvät halvemmalla esim. Amazonista.
Onko suositella mahdollisemman isoa ja mahdollisimman kevyttä ruumaan menevää matkalaukkua vieläpä edukkaaseen hintaan? Saako Suomesta jostain vai meneekö amazon-hommiksi?
Itsellä alkaa olemaan uuden tietokoneen hankinta ajankohtainen, niin onko Black Fridaynä yleensä pc komponenteista kuinka hyviä tarjouksia? Ja minkälainen saatavuus niillä sitten on tuohon aikaan?
Tässä suora linkki amazoniinAmazonista saa 5€ alennuksen, kun ostaa 15€ edestä Amazonin myymiä tuotteita ja kuponki on voimassa tästä päivästä alkaen 29 lokakuuta asti.
Tässä suora linkki amazoniin
Amazon.de: : Alle Kategorien
Online-Einkauf von mit großartigem Angebot im Alle Kategorien Shop.www.amazon.de
Mulla sano ensin samalla tavalla, mutta kirjauduin sisään ja menin uudelleen linkillä, niin sitten toimikin"You are not eligible for the offer. See below terms and conditions." No voi kikkeliskokkelis sentään.
Olen ehkä pari kuukautta kevyesti katsellut televisio tarjouksia ja tuntuvat samat tarjoukset pyörivän viikosta toiseen. Aina on paljon malleja tarjouksessa suunnilleen samalla hinnalla joka liikkeessä. Kun en oikein saa mitään selkoa mallien eroista ajattelin että voisin hyvää tarjousta metsästää mutta alkaa toivo mennä siihen että olisi mitään poikkeuksellisen hyviä tarjouksia vaan vain ne samat uudelleen ja uudelleen parin viikon välein. Varmaan se on sama Black Fridaynakin.
Itellä on tullut telekkari tarjouksia seurattua melko aktiivisesti 4 vuotta. Mun kokemuksen mukaan paras hetki hankkia telkkari on tammi-helmikuussa tai keskellä kesää. BF, CM jne. saattaa löytyä hyviä tarjouksia, mutta erät on varmasti melko pieniä. Jos tarvitset apua tv:n valinnassa yleisesti tai jos tiedät specsit mitä haluat televisiolta, mutta odotat hyvää tarjousta voin antaa myös vinkkejä miten ja milloin sellainen voisi tulla vastaan Äkkiseltään en usko, että televisioista tulee hyviä tarjouksia ennen uuttavuotta, jos sellaista ei tule mainitsemina päivinäni.
Edit: Hyvänä tarjouksena (todella karkeasti sanottuna) esimerkkinä: 65 tuumaa, natiivi 120 hz, freesync/g-sync, hdmi 2.1, QLED tai vastaava, led-taustavalaistus ja hinta 699-799e.
Hankin 48 tuumaisen, 120 Hz Philipsin 707 Oledin 700€ hintaan. Saa nähdä tuleeko vastaavia halvemmalla Black Fridayna tai ensi vuonna.
Itellä ei oo Philipseistä kokemuksia, se on vähän aina ollut sellainen markkinoiden mustahevonen. Paperillahan tuo näyttää todella hyvältä ja en usko, että alle 700e saa mistään. Saanko kysyä että millä firmalla tälläinen tarjous oli?
Keepa? Se taitaa vaan toimia ainoastaa AmazonissaEn parempaakaan paikkaa keksinyt kysymykselle, mutta mikä se olis lisäosa jolla pystyis seuraamaan tuotteen hintamuutoksia kaupassa X? Tarkoituksena olis muutamaa pyörämallia kurkkia josko hinnat kehittyisi alaspäin ja tekisi mieli laittaa seurannat muutamaan eri verkkokauppaan haluttujen mallien osalta.
Joo, keepa vahtii Amazonia eikä taivu random kauppoihinKeepa? Se taitaa vaan toimia ainoastaa Amazonissa
En tiedä riittääkö, mutta geizhals hintaseurantasivustolla ainakin pystyy tekemään hintahälytyksiä. En osaa sanoa onko kaikki haluamasi kaupat kyseisessä palvelussa.En parempaakaan paikkaa keksinyt kysymykselle, mutta mikä se olis lisäosa jolla pystyis seuraamaan tuotteen hintamuutoksia kaupassa X? Tarkoituksena olis muutamaa pyörämallia kurkkia josko hinnat kehittyisi alaspäin ja tekisi mieli laittaa seurannat muutamaan eri verkkokauppaan haluttujen mallien osalta.
Itseasiassa Saksaalaisia kauppojahan noista useimmat on eli täytyypä tutustua tuohon geizhalsin pyörä-osioon. Kiitos vinkistä.En tiedä riittääkö, mutta geizhals hintaseurantasivustolla ainakin pystyy tekemään hintahälytyksiä. En osaa sanoa onko kaikki haluamasi kaupat kyseisessä palvelussa.
Fahrräder Preisvergleich Geizhals EU
Preisvergleich für Fahrräder ✓ Bewertungen ✓ Produktinfos ⇒ Elektrofahrräder, Mountainbikes, Road- & Fitnessbikes, Kinderfahrräder, Falträdergeizhals.eu
Edit: jotenkin heti oletti että saksasta tilaaminen kyseessä, mutta eihän siinä niin lukenut, joten vastaavasti hintaoppaasta myös löytyy pyöriä ja hälytykset saa tarvittaessa
Polkupyörät & Tarvikkeet
Puolueeton hintavertailu. Vertaa Polkupyörät & Tarvikkeet, Pyöräilytarvikkeet, Polkupyörän osat, Sähköpyörät ja löydä halvin hinta. Parhaat tarjoukset 16389 tuotteesta. Suosituimmat Schwalbe, Wahoo, Shimano tuotteet halvemmalla.hintaopas.fi
Ai tää vai? Jotain häikkää kun alennusorosentit ei kohtaa.Täytyy avautua vaikkei kyseistä tarjousta olekaan vinkattu täällä.
Kesko repäisi aktivoitavalla mobiiliedulla, yksi paketti pipareita 0,70 e alessa Yleensä saanut kaksi tuotetta ja alennus ollut rahallisesti suurempi, toki tuotteetkin arvokkaampia. Mobiilietu on siis se vetonaula jota mainostetaan telkkarissa ja nyt tällainen mitätön tarjous.
Omaksi kaupaksesi merkityssä kaupassa taitaa normaalihinta olla poikkeuksellisen matala ellei jopa hintavirhe. Mulla lähimmissä kaupoissa (joista 1 on Citymarket) normihintana näkyy 1,99 € tai 2,09 €, joten tuo prosentti käy järkeen.
Sama hinta näkyy olevan lähimmässä CM:ssa saman kokoiselle K-Menulle. Suomalaisia nekin, vaikka sentään eri valmistaja kuin Pirkalla. Eli aktivoi kuponki ja osta yksi paketti tai osta 14 % suurempia pusseja samaan hintaan haluamasi määräPrisman hinta kotimaista-pipareille on 1,29€ / 400g ilman mitään kuponkeja
Joo, nähtävästi tarjontaa on mutta harva tuntuis toimittavan suomeen. Täytyy käydä noita läpi jos nyt joku vaikka tekisi niin, rahaa säästyisi toimituskulujen kanssakin ihan hyvä summa.
Voisko olla, että Amazonissa (de) ei tule erillistä kinkkupäivää vaan aloittavat 17.11? Ainakaan muuta ei sivuolla mainosteta.
Mikä mahtais olla odotettava tarjoushinta parhaalle(?) vanhnamalliselle Oral-B tuplarunkopaketille Pro 3 3900? Prismassa nyt 90e ja siitä 20% pois, eli 70e paikkeilla. Saksan Amazonin viime vuoden aikana ei pakettia näytä saaneen halvemmalla (65e+veroero). Primepäivien hintaa ei taida hintaseuranta osata. Kannattaisikohan jo Prismasta hakea?