Yleinen TV:n hankinta- & säätöketju

Liittynyt
20.11.2018
Viestejä
1 830
En oman android sonyn areenalla ole puutteita huomannut, mutta yleensä kyllä tulee sieltä ohjelmat katsottua alusta loppuun kerralla.
 
Liittynyt
11.02.2019
Viestejä
257
Yle Areena toimii tuossa kaiken aikaa virheettömästi. Sen voi testata siten että katsoo jotain Areenan ohjelmaa vaikka 5 min. katkaisee sen ja katsoo välillä vaikka Netflixiä joka todennäköisesti toimii hyvin ja palaa takaisin siihen samaan Areenan ohjelmaan. Joskus muistaa kohdan mihin jäätiin ja joskus ei
Itsellä on kaksi eri laitetta, jossa molemmissa Android TV 9. Areenaan olen kirjautuneena molempiin, mutta en koskaan samaan aikaan. Yleensä muistaa molemmilla laitteilla paikan ohjelmassa mihin on jäänyt riippumatta siitä kummalla laitteella on katsonut. Eli katseluhistoria seuraa mukana. Mielestäni toimii todella hyvin.
 
Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
1 965
Joo, testasin Nanon natiiviappsilla The Fall -sarjaa Areenasta. Merkkasin läppärillä suosikiksi ja löysin telkusta helposti ekan jakson. Kelasin hetken eteen päin ja yritin aikajanalla siirtyä klikkaamalla. Ei vaikutusta. Yritin painaa alkuun-napilla jakson uudelleen alusta, ei vaikutusta. Kaukosäätimen pause-nappi sentään toimii, mutta muuten lähetystä on liki mahdoton kontrolloida, jos erehtyy kelaamaan edes hetken. Varmaan olisikin mennyt kivasti jakson alusta loppuun, mutta se ei oikein kerro appsin toimivuudesta juuri mitään.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 380
Useamman kerran kun kelaili edes takaisin ei aloita alusta nappi enää toiminut. Toisaalta tuo ei normaalia käyttöä enää ole.
 
Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
1 965
Aikajanalla siirtyminen on kyllä ihan normaalia käyttöä. Jos se siis toimisi. No, puhelimen käyttöliittymä on kaikin puolin ylivoimainen.
 
Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
1 965
Ja siis mainittakoon, että LG:n kovalevytallennuksien katsominen magic remoten avulla pelaa hienosti. Mainoskatkojen skippaaminen tms. onnistuu ehkä jopa puhelinta kätevämmin aikajanan avulla. Areenassahan harvemmin on mainoskatkoja, mutta se ei ole nyt se pointti, vaan se käytettävyys.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 380
Aikajanalla siirtyminen on kyllä ihan normaalia käyttöä. Jos se siis toimisi. No, puhelimen käyttöliittymä on kaikin puolin ylivoimainen.
Kuten sanoin kelailin useamman kerran edes takaisin että alkoi tökkimään. Tuo ei ole normaalia käyttöä.
Puhelin on kyllä viimeinen laite millä tv:tä viitsii ohjata.
 
Liittynyt
22.04.2018
Viestejä
69
Onkohan muilla Samsung Q90T:n omistajilla samaa ongelmaa:
Kun käytössä on Elokuva tai Filmmaker-kuvatila ja ruutuun tulee tekstitykset niin koko ruutu "välähtää". Eli kun on tekstitykset niin muu kuva tummenee ja ja kun ne menee pois kirkastuu. Tämä kirkkauden muutos on niin vähäinen ettei kaikki sitä välttämättä huomaa, mutta mä huomaan sen koko ajan enkä sen takia voi käyttää näitä "parhaita" kuvatiloja vaan olen säätänyt Vakion siedettäväksi. Tätä tapahtuu ainakin Netflixissä ja Disney+:ssa.
Päivitin telkkarin eilen eikä sekään auttanut.
 
Liittynyt
28.06.2019
Viestejä
1 014

Tunnettu ongelma samsungilta ja muiltakin tv valmistajilta että tekstit aiheuttaa pumppausta.....käy laittamassa selaimella netflix tekstit läpikuultaviksi niin auttaa paljon asiaan.
 
Liittynyt
28.06.2019
Viestejä
1 014
Netflixiin selaimella kirjautuminen niin pääsee säätämään. Olikohan 50% läpinäkyvyys omassa. Ei häikäise turhaan. Itse olen dolby visionilla pitänyt tuon kirkas-asetuksen päällä koska bloomailee vähemmän. Jos vaikuttaa liian kirkkaalta niin brightnesiä alas. Tuo gamman lasku(dolby vision dark) aiheuttaa sen että blooming on näkyvämpää. Television säädöillä saa sitten ainakin disney+ tekstityksiä säädettyä jos sitä tulee katsottua.

Siinä vielä ihan propatrialta kuvan kera , miten kannattaa ne teksti asetukset pistää.

Tuolta tausta kohdasta heität vielä täpän välikuultava vai mikä läpinäkyvä se olikaan.
 
Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
1 965
Kuten sanoin kelailin useamman kerran edes takaisin että alkoi tökkimään. Tuo ei ole normaalia käyttöä.
Puhelin on kyllä viimeinen laite millä tv:tä viitsii ohjata.
Nyt ollaan kyllä ihan eri kartalla. Mä katson Viaplayltä n. 10 NHL/NFL -matsia viikossa, kun sarjat ovat käynnissä. Varsinkin NHL-matseja tulee katsottua ehkä korkeintaan kaksi per viikko suorana, riippuen prime time -matsin kiinnostavuudesta. Suoria lähetyksiä striimatessa aikajanalla liikkuminen ei ole tarpeellista. Mutta jälkilähetyksissä NHL:ssä on erätaukojen lisäksi kolme tv time-outia per erä. NFL-matsissa mainoskatkoja on satunnaisempi määrä. Niiden skippaaminen kaukosäätimellä on kohtuullisen kömpelöä, kun taas puhelimella suorastaan helppoa. En mä sillä puhelimella telkkaria ohjaa, vaan striimiä. Jos se kake olisi hiiren tapainen osoitin, sillä tekisikin jotain, riippuen sovelluksen tuesta. LG:n magic remote on parhaimmillaan lähes hiiren veroinen ohjain. Mainitsemassani kovalevytallenteen aikajanan kontrolloimisessa se esikatselukuva on verrattoman verraton, vaikkakin osoitin tuppaa katoamaan suhteellisen nopeasti, jos ei heiluttele kakea koko ajan. Mutta jos haluaisin siirtyä tasan 18 minuuttia (NHL:n erätauko), 12 minuuttia (NFL:n puoliaika), 1m 45s (kummankin mainoskatkon kesto miinus highlightsit) tai jonkun muun ennalta tarkkaan tietämäni keston, puhelimen liukusäädin tai ne 15s napit ovat aivan ylivoimaisia kaukosäätimeen verrattuna.

Miten niin kelaaminen ei ole normaalia käyttöä? Ehkä tv-sarjoissa tai leffoissa kelaamisen tarve on minimaalinen. Mutta kun kyse on puhtaasti ajansiirrosta eikä esim. kuvallisesta pikakelauksesta, niin haluaisin ihan oikeasti kuulla, mikä on puhelinta parempi ohjain.
 
Liittynyt
27.01.2021
Viestejä
252
Onkohan muilla Samsung Q90T:n omistajilla samaa ongelmaa:
Kun käytössä on Elokuva tai Filmmaker-kuvatila ja ruutuun tulee tekstitykset niin koko ruutu "välähtää". Eli kun on tekstitykset niin muu kuva tummenee ja ja kun ne menee pois kirkastuu. Tämä kirkkauden muutos on niin vähäinen ettei kaikki sitä välttämättä huomaa, mutta mä huomaan sen koko ajan enkä sen takia voi käyttää näitä "parhaita" kuvatiloja vaan olen säätänyt Vakion siedettäväksi. Tätä tapahtuu ainakin Netflixissä ja Disney+:ssa.
Päivitin telkkarin eilen eikä sekään auttanut.
Minulla on Q90t, mutta en pystynyt huomaamaan tuota välähdystä. Voisit koittaa näitä minun asetuksia jos auttaisi. Palauta ensin kuva takaisin alkuperäisiin asetuksiin.

Kuvatila: Elokuva
Asiantuntijan asetukset:
Kirkkaus: 25
Kontrasti: 45
Terävyys: 5
Väri: 25
Sävy (V/P): 0
Käytä kuva-asetuksia: Kaikki lähteet
Kuvan selkeysasetukset: Muunneltu
  • Epätarkk.vähent.:10
  • Värinän vähent.:10
  • LED Selkeä liike: Pois
  • Kohinanpoisto: Autom.
Paikallinen himmennys: Pieni
Kontrastin parannus: Pieni
Elokuvatila: Autom.
Värisävy: Lämmin2
Valkotasapaino: Ei muutoksia
Gamma: 2.2
Varjoyksityiskohdat: 0
Vain RGB-tila: Ei käytössä
Väriavaruusasetukset: Autom.
 
Liittynyt
22.04.2018
Viestejä
69
Tunnettu ongelma samsungilta ja muiltakin tv valmistajilta että tekstit aiheuttaa pumppausta.....käy laittamassa selaimella netflix tekstit läpikuultaviksi niin auttaa paljon asiaan.
Kiitos vastauksesta, mutta olen jo aiemmin koittanut kaikkia mahdollisia muokkauksia tekstitykseen eikä mikään auta.
Toi läpikuultavuus-asetus on muutenkin ihan surkea ainakin Tizenin Netflix-sovelluksessa. Ainakin HDR:llä niin on kyllä todella kirkkaat.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 380
Nyt ollaan kyllä ihan eri kartalla. Mä katson Viaplayltä n. 10 NHL/NFL -matsia viikossa, kun sarjat ovat käynnissä. Varsinkin NHL-matseja tulee katsottua ehkä korkeintaan kaksi per viikko suorana, riippuen prime time -matsin kiinnostavuudesta. Suoria lähetyksiä striimatessa aikajanalla liikkuminen ei ole tarpeellista. Mutta jälkilähetyksissä NHL:ssä on erätaukojen lisäksi kolme tv time-outia per erä. NFL-matsissa mainoskatkoja on satunnaisempi määrä. Niiden skippaaminen kaukosäätimellä on kohtuullisen kömpelöä, kun taas puhelimella suorastaan helppoa. En mä sillä puhelimella telkkaria ohjaa, vaan striimiä. Jos se kake olisi hiiren tapainen osoitin, sillä tekisikin jotain, riippuen sovelluksen tuesta. LG:n magic remote on parhaimmillaan lähes hiiren veroinen ohjain. Mainitsemassani kovalevytallenteen aikajanan kontrolloimisessa se esikatselukuva on verrattoman verraton, vaikkakin osoitin tuppaa katoamaan suhteellisen nopeasti, jos ei heiluttele kakea koko ajan. Mutta jos haluaisin siirtyä tasan 18 minuuttia (NHL:n erätauko), 12 minuuttia (NFL:n puoliaika), 1m 45s (kummankin mainoskatkon kesto miinus highlightsit) tai jonkun muun ennalta tarkkaan tietämäni keston, puhelimen liukusäädin tai ne 15s napit ovat aivan ylivoimaisia kaukosäätimeen verrattuna.

Miten niin kelaaminen ei ole normaalia käyttöä? Ehkä tv-sarjoissa tai leffoissa kelaamisen tarve on minimaalinen. Mutta kun kyse on puhtaasti ajansiirrosta eikä esim. kuvallisesta pikakelauksesta, niin haluaisin ihan oikeasti kuulla, mikä on puhelinta parempi ohjain.
Ehkä se jollekkin sitten on normaalia kelailla huvikseen edes takaisin, eilä keskittyä sisältöön.
Puhelinta ei voi käyttää katsomatta sitä, siksi se on huono. Eikä se ole aina käytettävissä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 380
Kiitos vastauksesta, mutta olen jo aiemmin koittanut kaikkia mahdollisia muokkauksia tekstitykseen eikä mikään auta.
Toi läpikuultavuus-asetus on muutenkin ihan surkea ainakin Tizenin Netflix-sovelluksessa. Ainakin HDR:llä niin on kyllä todella kirkkaat.
Oletko kirjautunut tvstä ulos asetusten vaihdon jälkeen?
 
Liittynyt
22.04.2018
Viestejä
69
Minulla on Q90t, mutta en pystynyt huomaamaan tuota välähdystä. Voisit koittaa näitä minun asetuksia jos auttaisi. Palauta ensin kuva takaisin alkuperäisiin asetuksiin.

Kuvatila: Elokuva
Asiantuntijan asetukset:
Kirkkaus: 25
Kontrasti: 45
Terävyys: 5
Väri: 25
Sävy (V/P): 0
Käytä kuva-asetuksia: Kaikki lähteet
Kuvan selkeysasetukset: Muunneltu
  • Epätarkk.vähent.:10
  • Värinän vähent.:10
  • LED Selkeä liike: Pois
  • Kohinanpoisto: Autom.
Paikallinen himmennys: Pieni
Kontrastin parannus: Pieni
Elokuvatila: Autom.
Värisävy: Lämmin2
Valkotasapaino: Ei muutoksia
Gamma: 2.2
Varjoyksityiskohdat: 0
Vain RGB-tila: Ei käytössä
Väriavaruusasetukset: Autom.
Kiitos. Pitää testata näillä asetuksilla.
Mitä asetuksia käytät HDR:lle ja oletko muuttanut tekstityksen ulkonäköä?
 
Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
1 965
Ehkä se jollekkin sitten on normaalia kelailla huvikseen edes takaisin, eilä keskittyä sisältöön.
Puhelinta ei voi käyttää katsomatta sitä, siksi se on huono. Eikä se ole aina käytettävissä.
Edestakaisin? Mua ei kiinnosta erätauot eikä mainoskatkot. Siksi mielelläni hyppään niiden yli. Niiden välisen ajan katson ihan normaalisti. Selitänkö tämän jotenkin vaikeasti vai mikä tässä on niin hankala hahmottaa? Toki joskus tulee kelattua takaisinkin, kun urheilussa usein tapahtuu jotain jännää, minkä haluaa katsoa uudelleen. Kutsun sitä tässä nyt yleisnimellä "sisältö".
 
Liittynyt
27.01.2021
Viestejä
252
Kiitos. Pitää testata näillä asetuksilla.
Mitä asetuksia käytät HDR:lle ja oletko muuttanut tekstityksen ulkonäköä?
HDR asetuksiin en koskenut kun TV on olohuoneessa suurimman osan ajasta perheen suoratoistokäytössä. Mitään ulkoisia laitteitta pois lukien tallennukseen tarkoitettu Samsungin FIT Plus128GB USB 3.1 ei ole liitetty. Netflixin kirjaisimeksi on valittu Konsoli, muuten taitavat olla oletusasetuksilla.

Edit. Tuo konsoli kirjasin asetus on jäänyt edellisestä TV:stä ja oletus tikkukirjaimet on mielestäni q90t:ssä parempi. Vaihdoin sen takaisin. En huomannut muutoksen jälkeen kuvan välähtävän.
Netflix tekstiasetukset.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 120
Olen joo, ei ne muutokset muuten ole päivittyneet.
Kirjaudu sieltä töllön Netflixista kokonaan ulos ja takaisin sisään, jotta se hakee ne uudet asetukset. Esim. pelkkä töllön sammutus ei välttis riitä, jos siinä on joku "pikakäynnistys" tms. ominaisuus, jolloin muistissa säilyy nuo ohjelmat "jäädytettyinä". Samaan tapaan, kuin Windowsin pikakäynnistys...
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 380
Edestakaisin? Mua ei kiinnosta erätauot eikä mainoskatkot. Siksi mielelläni hyppään niiden yli. Niiden välisen ajan katson ihan normaalisti. Selitänkö tämän jotenkin vaikeasti vai mikä tässä on niin hankala hahmottaa? Toki joskus tulee kelattua takaisinkin, kun urheilussa usein tapahtuu jotain jännää, minkä haluaa katsoa uudelleen. Kutsun sitä tässä nyt yleisnimellä "sisältö".
Alunperin kyseessä oli areenan toimivuus. Kuten sanoin jos tuota aikansa kelailee edes takaisin, ei se palaa alkuun enää toiminut. En laske tuota normaaliksi käytöksi.
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 609

Minä lasken. Sieltä voi katsoa välillä urheiluakin ja tuolloin raskas kelailu on täysin normaali käyttötapa.
 
Liittynyt
21.02.2019
Viestejä
1 965
Alunperin kyseessä oli areenan toimivuus. Kuten sanoin jos tuota aikansa kelailee edes takaisin, ei se palaa alkuun enää toiminut. En laske tuota normaaliksi käytöksi.
Alunperin oli, mutta sitten sinä itse toit esille sen, että mielestäsi puhelin on vihoviimeinen laite tv:n ohjaamiseen. Vastasin siihen mielestäni hyvin selkeästi. Ja kyllä, mielestäni ihan mitä tahansa lähdettä katsoessa voi joskus tulla eteen tilanne, että pitää kelata hiukan takaisin päin. Mun kokemukset Areenan natiivi-appseilla ovat olleet hyvin negatiivisia. Ja kertaan nyt vielä senkin, että minusta pelkkä lähetyksen käynnistäminen ja hikkaamatta loppuun asti toistaminen ei ole mitenkään kattava testi sovelluksen toimintavarmuudesta.
 
Minun kokemus webos areena apista on positiivinen, ei ole ollut ongelmia.
Tietysti voi tulla tarvetta kelata, ja kaukosäätimellä se onnistuu kätevästi.
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 609
Vielä on miniLedeillä matkaa. Ehkä 10000 zonea tai viimeistään 100k zonea alkaisi tuottamaan tuloksia?

Vissiin kalibrointi tai asetukset hieman pielessä toisessa laitteessa? Videolta ei selvinnyt kalibrointimenetelmät saatika kalibroinnin tavoitteet. Vertailussa oli myös aika vähän koko kuva-alalta kirkkaita kohtauksia (testimateriaalina tietty LG:n joku oled demopätkä), mutta niissä parissa mitä oli niin samppa oli selvästi kirkkaampi.
 
Cuthalu

Tukijäsen
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
1 406
Vielä on miniLedeillä matkaa. Ehkä 10000 zonea tai viimeistään 100k zonea alkaisi tuottamaan tuloksia?

Oikein hyvältähän tuo kokonaisuudessaan näyttää. Tiedossa ei tosiaan ole asetukset, joten noita kahta ainutta ongelmakohtaa voi saada säädettyä paremmiksi, jos ne kokee liian ongelmallisiksi. Itse kyllä valitsen milloin tahansa pienen detailien katoamisen, jos sen avulla saavutetaan hyvä musta ja olematon blooming.

Kääntöpuolena siinä yhdessä kirkkautta vaativassa skenessä OLED jäi pahasti jalkoihin, vaikka videon tyyppi yrittää selitellä asiaa parhain päin oledille.
 
Liittynyt
20.11.2018
Viestejä
1 830
tämän videon on tehnyt joku jolla on ollut oled yli 4v ja pitää sampan suorituskykyä erittäin hyvänä. Itse odottelen edelleen hdtvtestin revikkaa ja teen lopullisen johtopäätöksen sen perusteella.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 445
Vielä on miniLedeillä matkaa. Ehkä 10000 zonea tai viimeistään 100k zonea alkaisi tuottamaan tuloksia?

Vähän hyödytön video, kun toistettavat videot ja kuvankaappauset ovat puoli sekuntia eri kohdassa verrattavissa laitteissa. Jos tuollaisen vertailuvideon tekee niin tekisi sitten edes kunnolla niin, että verrattaisiin samaa framea molemmissa laitteissa toisiinsa.

Joka tapauksessa itselle olisi paljon tärkeämpää, että häiritsevästä bloomingista pääsisi eroon kuin se, että näkyykö jossain scifi-leffassa tähdet liian himmeinä johonkin verrokkilaitteeseen verrattuna. Toinen ongelma osuu normaalissa käytössä päivittäin silmään virheenä, toinen ei.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
430
Nyt menee etäläkorealainen logiikka hieman yli hilseen. (Hilseeseen auttaa kyllä Nizoral-shampoo mutta siihen logiikkaan ehkä vain Nodong-1 ohjus.)

Elikkäs jos uudella LG:n televisiolla tallentaa esim. useita peräkkäisiä TV-sarjan jaksoja ulkoiselle muistivälineelle ajastetusti peräkkäin, miten ihmeessä ne saisi myös toistettua kronologisessa järjestyksessä ensimmäisestä viimeiseen?
Se tallenteiden player kun lähtökohtaisesti eli oletusarvoisesti automaattisesti toistaa tallenteet ns. bärse edellä puuhun periaatteella uusimmasta vanhempaan eikä siis vanhimmasta uusimpaan eli ensimmäisestä viimeiseen kuten haluaisin sen toimivan.
Tallenteiden optiona oleva järjestäminen aakkosjärjestykseenkään tallenteiden kansiossa ei auta mitään koska siinäkin tapauksessa samannimisten ohjelmien tallenteiden aikajärjestys on sekaisin eikä sitenkään ilmeisesti mitenkään pysty toistamaan ohjelmia tallennusjärjestyksessä.
Playerissä on playlist mutta en ymmärrä miten sitä voisi muokata tai luoda kokonaan oman soittolistan. Playlist oletuksena toistaa tallenteet uusimmasta vanhimpaan.

Mikä tässä nyt mättää? Onko tosiaan mahdotonta toistaa tallenteita tallennusjärjestyksessä automaagisesti vai olenko tyhmä?
 
Liittynyt
23.11.2017
Viestejä
1 876
tämän videon on tehnyt joku jolla on ollut oled yli 4v ja pitää sampan suorituskykyä erittäin hyvänä. Itse odottelen edelleen hdtvtestin revikkaa ja teen lopullisen johtopäätöksen sen perusteella.
Tuossa kun näytetään tuota shakkivideota ja kehutaan miten suurin osa kuvasta on pikimustaa, niin se ei nyt ihan ole niin hyvä juttu kuin miltä kuulostaa. Tuossa nimittäin pitäisi näkyä taustallakin ihan detailia, eikä tuo video tosiaan ole normaalisti noin musta. Jos tuo video antaa todellisen kuvan niin tuossa on aivan mieletön määrä Black crushia. Tuossa ei ole enää kyse tähtien katoamisesta, vaan puolen kuvan muuttumisesta mustaksi.
 
Jos arvostelu ei miellytä niin valitukset voit osoittaa videon tekijälle. Varmaan osasit lukea että minä teen lopullisen johtopäätöksen sitten kun hdtvtest testaa tuon sampan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 444

Hieman erikoisen oloinen kommentti. Eikö tänne linkatun videon sisällöstä saisi sitten keskustella? Ei noita mainittuja asiota tajua kaikki videon katsojat huomioida, joten ihan hyvä jos joku herättelee ajatuksia ja arvioi lähteitä kriittisesti. Ihan relevantti huomio tuo, ettei se pelkkä pikimusta kuva ole hyvä asia jos detailit hukkuvat. OLEDin osalta kun usein puhutaan etenkin mustan tasosta ja tuossa videollakin asiaa kehutaan.
 
Sen verran pitkään olen tätä keskustelua seurannut, että arvasin jo etukäteen kuka tulee kommentoimaan että paskaahan sen on oltava, jos joku vähän faldia kehuu. Sinällään en siis jaksa enää ottautua näiden muutaman oledin omistavan nimimerkin juttuihin.
 
Jäitä hattuun nyt vähän. Kyllä minuakin kiinnostaa nähdä mihin nämä neoQledit pystyvät, mutta tuossa videossa nimenomaan on pointtina että taustat ovat himmeillä harmaan sävyillä ja huippukohdat kirkkaita. Tuossa alussa esim näkyy vain tuo nainen ja valokiila, oikeasti tuossa pitäisi näkyä koko huone taustalla. Voit sen tsekata vaikka itse katsomalla videon YouTubesta.

Siitä en tiedä, onko tuossa vika telkkarin säädöissä vai tekniikassa, mutta tuossa videossa ei tosiaan kuva näytä siltä kuin tuon videon on tarkoitus. Ihan mahdollista että tuossa TV:ssä on jotkut megacontrast vivid oletusasetukset päällä, mutta tällaisenaan tuo video osoittaa lähinnä että TV osaa murskata kaikki harmaasävyt pikimustaksi.

Vähän vähemmän tunnepitoista ja enemmän argumentoivaa otetta kiitos.

Edit: tässä kuva edge ledi Samsungilla samasta videosta. Vertaa tuota ja sitä videota.
IMG_20210310_212827.jpg
 
Sepä se kun näille satunnaisille random videoille ei kannata antaa liikaa painoarvoa. Kameran asetukset voi olla mitä sattuu ja television asetukset samoin. Jos tuo nyt on oledin on omistanut kohtuu pitkään niin annan arvoa sille että se kuitenkin sanoo sampan suorituskykyä hyväksi. Ja itse teen lopullisen johtopäätöksen sitten kun joku pätevä ja luotettavaksi osoittautunut taho tuon testaa.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 765
Tulipahan mentyä niin pahasti pieleen TVn valinnassa kun tuli ostettua Philipsin 58" PUS9005 Gigantin tarjouksesta. Nyt on vedetty kolmen kierroksen takuukeikat eikä kyllä kyseistä mallia tule tai merkkiä. Kaksi maanantai-kappaletta saaneena.

Heti saatavana alle <1k€ televisio, VA-paneeli, netflix/sarjat/elokuva, urheilu, vähemmän pelaamista, luotettavuus, sony? <58"

- Sony KD-55XH9077 , 899e
- Samsungin 55" Q80T 899e

Joku muu? Pitäisi saada nopeasti ja "hyllystä".
 
Molemmat hyviä. Melkein Tizen vs. Android ratkaisee kummasta tykkää.
 
Liittynyt
20.11.2018
Viestejä
1 830
Edit: tässä kuva edge ledi Samsungilla samasta videosta. Vertaa tuota ja sitä videota.
Kun nyt lisäsit tuon kuvan vielä niin kommentoidaan. Eli uskotko tosiaan että samsung laskisi markkinoille tuotteen joka kalibroituna tekisi kaikista tumman sävyistä pelkästään mustaa? Samppa on toki tunnettu siitä että sen televisioissa on black crushia bloomingin ehkäisyksi mutta ihanko oikeasti meinaat että se tuossa kuvan kaltaisessa tilanteessa vetäisi kaiken mustaksi tuossa taustassa? Jos se niin tekee vielä kalibroinninkin jälkeen niin eihän noita kukaan tule ikinä ostamaan. En millään jaksa uskoa että tuon television kuva oikeasti on säädettynä samanlainen kuin videolla. Black crushia tulee aivan varmasti olemaan mutta kai niillä nyt joku järki on senkin suhteen.
 
Todennäköisesti ei, ja siksi mainitsin tuossa alkuperäisessä kommentissani että "jos tuo video antaa todenmukaisen kuvan". Jos tuossa videossa ohimennen vain vilahtaisi tuo kohta niin olisi helpompaa jättää se huomiotta, mutta kun tuossa oikein pysähdyttiin kertomaan, miten uskomattoman hyvä mustan toisto on, niin näin ihan perustelluksi kommentoida miten kaukana tuo kuva on siitä mitä sen pitäisi olla. Tuon videon voi kipata samaan roskalaariin niiden vanhojen QuantumTV tyypin clickbait-arvostelujen kanssa. Odotellaan Vincentin ja Rtingsin testejä niin sitten nähdään, onko tuo merkittävä parannus vanhoihin faldeihin.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 445
Kyllähän noissa kameroissa yleensä loppuu dynamiikka jo kättelyssä kesken, eikä jollain perushyvällä videokameralla telkkarin ruudun kuvaamisesta voi päätellä oikein yhtään mitään.

Vielä vähemmän siitä voi päätellä yhtään mitään dynamiikan suhteen, kun kuvataan HDR-ruutua SDR-videoksi, kuten tuossa MyGadgetsWorldin videolla, eli täysin turha video siltäkin kannalta sen lisäksi, että verrattavat laitteet ovat puoli sekuntia epäsynkassa. Amatöörin metsään menevää puuhastelua.

Nyt menee etäläkorealainen logiikka hieman yli hilseen. (Hilseeseen auttaa kyllä Nizoral-shampoo mutta siihen logiikkaan ehkä vain Nodong-1 ohjus.)

Elikkäs jos uudella LG:n televisiolla tallentaa esim. useita peräkkäisiä TV-sarjan jaksoja ulkoiselle muistivälineelle ajastetusti peräkkäin, miten ihmeessä ne saisi myös toistettua kronologisessa järjestyksessä ensimmäisestä viimeiseen?
Se tallenteiden player kun lähtökohtaisesti eli oletusarvoisesti automaattisesti toistaa tallenteet ns. bärse edellä puuhun periaatteella uusimmasta vanhempaan eikä siis vanhimmasta uusimpaan eli ensimmäisestä viimeiseen kuten haluaisin sen toimivan.
Tallenteiden optiona oleva järjestäminen aakkosjärjestykseenkään tallenteiden kansiossa ei auta mitään koska siinäkin tapauksessa samannimisten ohjelmien tallenteiden aikajärjestys on sekaisin eikä sitenkään ilmeisesti mitenkään pysty toistamaan ohjelmia tallennusjärjestyksessä.
Playerissä on playlist mutta en ymmärrä miten sitä voisi muokata tai luoda kokonaan oman soittolistan. Playlist oletuksena toistaa tallenteet uusimmasta vanhimpaan.

Mikä tässä nyt mättää? Onko tosiaan mahdotonta toistaa tallenteita tallennusjärjestyksessä automaagisesti vai olenko tyhmä?
En LG:stä tiedä, mutta ihan sama idiotismi pätee Samsunginkin telkkareihin ainakin 2018 vuosimalleissa, eikä sille voi mitään tehdä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
4 227
Jos televisio on alle 3 vuotta vanha niin vie huoltoon. Virhevastuu voimassa. Ellet itse siis hajottanut.
Alle 4 vuotta

Kuluttajariitalautakunnan ratkaisuissa on kodinkoneiden, kuten pesukoneiden, televisioiden ja tietokoneiden osalta vakiintunut käytännöksi, että tavaran on kestettävä enemmän kuin kaksi vuotta. Kun tavara on ollut käytössä yli neljä vuotta, sen vioittumista ei yleensä pidetä virheenä. Kun vika on ilmennyt selvästi yli kahden vuoden jälkeen ja ennen neljän vuoden ikää, kuluttajan on yleensä osallistuttava korjauskuluihin.

Jos kodinkone vioittuu 2 – 4 vuoden välillä, sen mahdollinen virheellisyys joudutaan arvioimaan tapauskohtaisesti. Arviointikriteerejä ovat tällöin mm. tavarasta annetut markkinointitiedot, se, mikä tavara on kyseessä ja mikä on ollut sen hinta, vian luonne ja merkitys, tavaran käyttötapa ja määrä sekä vian ilmenemisajankohta 2 – 4 vuoden välillä.

Myös vian laadulla on virhearvioinnissa merkitystä. Esimerkiksi jos jääkaapin termostaatissa ilmenee vika neljän vuoden käytön jälkeen, sitä ei yleensä pidetä virheenä. Sen sijaan, jos vika ilmenee kompressorissa, kyse voi olla virheestä, koska kompressorilta voidaan odottaa jopa yli neljän vuoden ikää.

Kuluttajariitalautakunta on lisäksi vakiintuneessa ratkaisukäytännössään katsonut, että jos tavarassa ilmenee vika tai puute selvästi ennen tavaran tavanomaisen käyttöiän päättymistä eikä myyjä esitä mitään selvitystä sen tueksi, että vika on aiheutunut ostajan puolella olevasta tai muusta myyjästä riippumattomasta syystä, tavaran oletetaan olevan virheellinen.
 
Liittynyt
20.11.2018
Viestejä
1 830
Odotellaan Vincentin ja Rtingsin testejä niin sitten nähdään, onko tuo merkittävä parannus vanhoihin faldeihin.
Eipähän tuossa noita dimming zoneja ole merkittävästi enempää kuin q90r (n.500 vs. n.800) niin en kyllä edes odota että tuo mitenkään ihmeisiin pystyisi.
 
Liittynyt
27.06.2020
Viestejä
631
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 099
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 616
Viestejä
4 186 262
Jäsenet
70 773
Uusin jäsen
Greippi

Hinta.fi

Ylös Bottom